perjantai 30. lokakuuta 2009

Miehisyyden mittareita

Viime viikkojen aikana joka puolella on käynyt tavallistakin kovempi meteli. Ulkoillessa nimittäin. Tuntuu kuin joka puolella olisi oikea jättiherhiläisten armeija. On selvästi meneillään lehtipuhaltimien vuodenaika. Samalla mieleeni ovat palanneet opiskeluajat. Yliopistollamme eräs professoreista oli pitämässä parhaillaan seminaaria, kun äkkiä seminaarisalin ikkunan takaa alkoi kuulua sietämättömän kova hurina. Nopealla vilkaisulla selvisi, että huoltomies oli puhaltamassa lehtiä puhaltimellaan aivan seinän vierustalla.

Melkein saman tien keskustelu kääntyi siihen, kuinka monissa laitteissa nimenomaan kova ääni edustaa tehokkuutta ja miehisyyttä. Ruohonleikkuri, lehtipuhallin, moottorisaha ja monet muut ulkona käytettävät vempeleet olisi suhteellisen helposti koteloitavissa niin, ettei niiden tuottama ääni olisi niin häiritsevä kuin nykyään. Kuitenkin ainakin tuon professorin mukaan se, miksi näin ei ole vielä tehty, on tavallaan hiljaisesti hyväksytty tietoinen päätös. Kova ääni tuo työhön uskottavuutta ulkopuolisten silmissä, viis melun aiheuttamista mahdollisista kuulovaurioista tai tärinän aiheuttamasta särystä ja kolotuksesta.

Eräänä päivänä päivälenkillä ollessani sitten oikein havahduin hiljaisuuteen. Jostain pensaikon takaa kuului vain vieno rapsutus - ääni oli peräisin perinteisestä haravoinnista. Jos minulta kysytte, kuuntelen tuollaista ääntä paljon mieluummin kuin puhaltimen ulinaa. Mutta minulta ei varmaankaan kysytä, ainakaan niin kauan kuin työn nopeus ja tehokkuus ratkaisevat sen millä välineellä se suoritetaan. Vaikka olen arvomaailmaltani ainakin osittain melko fossiilinen, hyväksyn silti monia nykyajan ilmiöitä. Jonnekin takaraivoon nuo professorin sanat jäivät kuitenkin kaikumaan. Niissä voi piillä syvällinen ajatus.

torstai 29. lokakuuta 2009

Kirja-arvio: Kabulin kauneuskoulu

Päätin lukea tämän kirjan, vaikka aluksi epäröinkin kirjan nimen aiheuttaneen pinnallisen mielikuvan vuoksi: amerikkalainen nainen perustamassa kauneuskoulua ja kampaamoa Afganistaniin. Eikö tärkeämpääkin tekemistä tuossa maassa olisi ollut? Mitä sen naisen päässä on oikein liikkunut, kun hän on päättänyt ryhtyä tuollaiseen hankkeeseen? Kuitenkin aivan ensi sivuilta lähtien totesin, kuinka alkuvaikutelma voi pettää aivan yhtä usein kuin se pitää paikkansa. Kabulin kauneuskoulu on paitsi tosikertomus kauneuskoulun avaamisesta, myös kertomus monista surullisista afgaaninaiskohtaloista, joiden elämään pääsy kauneuskoulun oppilaiksi tuo uuden - kenties ainoan - toivonsäteen.

Kirjan kirjoittaja, Deborah Rodriguez , vaikuttaa räväkältä ja neuvokkaalta naiselta. Hän kertoo suorasanaisesti vaiheikkaasta elämästään, joka on johtanut hänen äitinsä kampaamosta vapaaehtoistyöhön Intiaan, avioliittoon väkivaltaisen lähetyssaarnaajan kanssa, kahden pojan syntymään ja viimein kurssille, jonka tarkoituksena on valmentaa avustustyöntekijöitä kriisialueille. Kurssi päättyy pari viikkoa ennen syyskuun 11. päivän iskuja vuonna 2001, ja iskujen seurauksena Debbie lähtee muun avustusryhmän mukana Kabuliin Afganistaniin.

Koska Debbie on koulutukseltaan kampaaja, sana hänen saapumisestaan leviää Kabulin länsimaisten työntekijöiden keskuudessa ja pian hänen oven takanaan on jono hiustenleikkuuta tai -värjäystä haluavia ihmisiä. Länsimaisista kampaajista kun on Kabulissa suuri pula. Pian Debbie saa myös ystäviä afganistanilaisista naisista ja afgaanikampaamoiden alkeelliset olot, ja toimintatavat nähdessään hän saa idean perustaa kauneuskoulun. Sen avulla paikalliset naiset voisivat kohentaa ammattitaitoaan tuntuvasti ja näin ansaita huomattavasti paremmin.

Kabulin kauneuskoulu on monin paikoin surullista luettavaa. Varsinkin kirjassa kerrotut väkivaltaisten talibanimiesten vaimojen kohtalot, naisten hyvin rajalliset oikeudet ja miesten ehdoton määräysvalta monissa perheissä on jotakin, mitä länsimaisin silmin on vaikea ymmärtää. Päätän Debbien ajatuksiin:

[...] Toisinaan mietin, saanko täällä paljonkaan hyvää aikaan. Meitä on monta
länsimaalaista, jotka tahdomme auttaa Afganistanin naisia, mutta ponnistelumme
eivät aina auta heitä sillä tavoin kuin me toivomme. Näitä naisia pidättelevät
kovin monenlaiset siteet, ja monia niistä ei edes erota länsimaalaisen silmin.
Kestää kauan ymmärtää, miten näiden naisten elämän sotkut poikkeavat meidän
elämämme sotkuista. Toisinaan emme voi auttaa, vaikka ymmärtäisimmekin
monimutkaiset vyyhdet. Kulttuuri muuttuu kovin paljon hitaammin kuin noiden
naisten unelmat.

Tekniset tiedot:
Rodriguez, Deborah: Kabulin kauneuskoulu
Suomentaja: Marja Helanen-Ahtola
ISBN: 978-951-0-33884-1
WSOY 2008
Sidottu, 317 s.
Kirjastoluokka: 99.1

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Kirja-arvio: Riadin tytöt

Argh, argh ja vielä kerran argh. Ensimmäisenä iltana tätä kirjaa lukiessa olin todella lähellä jättää tämän kirjan lukemisen kesken heti alkuunsa. "Yritetäänkö tällä kirjalla pönkittää sitä ainakin Suomessa vallitsevaa kuvaa, että juominen, juhliminen ja esiaviollinen seksi olisivat jotenkin hienoa ja tavoiteltavaa?", ajattelin. Siinä tapauksessa antaa olla. Tällaisia bilehilekirjoja on jo nähty tarpeeksi. Seuraavana päivänä annoin kirjalle kuitenkin uuden mahdollisuuden. Ja nyt olen lukenut sen loppuun.

Riadin tytöt kertoo neljästä saudiarabialaiseen yläluokkaan kuuluvasta nuoresta naisesta, jotka kamppailevat liberaalin ja perinteisen elämäntavan ristipaineessa. Heitä sitovat toisaalta tiukat islamilaiset normit, toisaalta houkuttelevat länsimaiset käyttäytymismallit. Lamis, Sadim, Michelle ja Gamra ovat parhaita kaveruksia, joiden elämien skandaalinkäyisimmät yksityiskohdat alkavat paljastua joka viikko perjantaisin Yahoo Group-palvelimen kautta levitettävien joukkosähköpostien muodossa.

Itseäni ärsytti aluksi näiden neljän nuoren naisen välillä vastuuttomiltakin tuntuvat teot. Aivan kuin heillä olisi meneillään teiniajan kokeiluvuodet, vaikka kyse on yli kaksikymppisistä nuorista naisista. Toisaalta itse erilaisessa kulttuuriympäristössä kasvaneena en ole varma, olenko oikeutettu arvostelemaan heitä heidän tekemistään valinnoista. Olisinko kenties itsekin yhtä kapinahenkinen, jos minun elämääni olisi säädelty yhtä tarkkaan pienestä pitäen? Sitä on tietysti mahdoton sanoa. Ajattelemisen aihetta antaa seuraava lainaus kirjasta:

[...] yhteiskunnan ja ajattelun kehittymisestä huolimatta Saudi-Arabiassa yhä
etsittiin morsiamiksi paljon mieluummin viattomia tyttösiä kuin koulutettuja ja
ajattelevia naisia, joilla on elämänkokemusta. Siitä kieli yksinäisiksi
jääneiden naislääkärien määrä. Lähi-idän luonnostaan mustasukkaiset miehet
tuntevat asemansa uhatuksi, kun kohtaavat naisen, joka haastaa heidän
valta-asemansa. Siksi mies ottaa mieluummin vähän kouluja käyneen, avuttoman ja
kokemattoman vaimon toimiakseen itse opettajana, joka muokkaa oppilasta oman
makunsa mukaiseksi. Voimakkaat naiset kyllä viehättävät, mutta vaimoiksi
sellaisia ei oteta! Niinpä viattomat tytöt ovat kysyttyjä, ja omilla aivoilla
ajattelevat päätyvät vanhojenpiikojen alati kasvavaan joukkoon. Koska
päättämättömät miehet eivät itsekään tiedä, mitä haluavat, he kieltäytyvät
menemästä naimisiin sellaisen naisen kanssa, joka tietää tasan tarkkaan, mitä
haluaa.


Kirjassa on saudiarabialaisen kulttuurin kuvauksen lisäksi myös lukuisia muita yllämainitun kaltaisia huomioita tuosta islamilaisesta valtiosta sekä joitakin vertauksia siitä suhteessa länsimaisiin valtioihin, kuten Yhdysvaltoihin ja Iso-Britanniaan. Vaikka kaikkien teoksen yksityiskohtien todenperäisyydestä ei voikaan olla varma, on se kokonaisuudessaan lukemisen arvoinen ja antaa enemmän ajattelemisen aihetta kuin aluksi voisi luulla.

Tekniset tiedot:
Alsanea, Rajaa: Riadin tytöt
Suomentaja: Sampsa Peltonen
Atena Kustannus 2008
ISBN: 978-951-796-533-0
Sidottu, 265 s.
Kirjastoluokka: 84.2

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Läsnäolon haaste

Minulle on tullut hieman ristiriitainen olo viime aikoina lukemieni lehtikirjoitusten perusteella. Eräs kanadalaisäiti kertoi olleensa oikea aktiiviäiti ja osallistuneensa jos jonkinlaiseen toimintaan lastensa ollessa pieniä. Rivien välistä sain käsityksen, että hän hiljaa ihmetteli, kun suomalaisäidit eivät yleensä ottaen osallistu samassa määrin erilaisiin aktiviteetteihin. Pari päivää myöhemmin törmäsin Kjell Westön kolumniin uusimmassa Yhteishyvässä (10/2009, s. 45) Kolumnissaan "Läsnä" Westö kirjoittaa mm. seuraavaa:


[...] Kun vanhempi kääntyy lapsensa puoleen, kyse on siitä, että häntä, äitiä tai
isää, tarvitaan. Olen tullut siihen käsitykseen, että kun ihminen kääntyy kuin
robotti läppärinsä tai kännykkänsä puoleen - ikään kuin nämä olisivat hänen
herrojaan eikä päin vastoin - hän haluaa tuntea olevansa tarvittu ja tärkeä.
Mutta onko hän sitä, oikeasti? Niissä tilanteissa, joissa oma lapsi tai muu
läheinen soittaa tärkeässä asiassa, kyllä. Mutta muulloin?

Kun olin nuori, keskustelimme kiivaasti totalistarismin uhkasta. 1900-luku,
Hitlerin, Stalinin, Maon ja myös George Orwellin vuosisata, lähestyi loppuaan.
Sukupolveni mielestä uhka tuli lähes aina valtion suunnalta. Tänään ihminen
paljastaa Facebookissa lähes kaiken, nai ja itkee Big Brotherissa, jättää
arkistoon profiilin itsestään ja mielenkiinnon kohteistaan aina kun googlaa.
Eikä se tunnu huolestuttavan meitä, sillä eihän jenkkinörttien omistama,
yksityinen yritys voi ikinä olla vaarallinen samalla tavalla kuin valtio?
Eihän?
Ollako siis aktiivinen vai joutilas? Mielestäni vanhemmilla saa ja pitää olla tiettyyn rajaan asti myös lapseensa/lapsiinsa liittymätöntä toimintaa ja mielenkiinnon kohteita. Sellainen toiminta antaa mahdollisuuden toteuttaa itseään ja antaa näin energiaa olla myös lasten kanssa. Asiat myös palautuvat kummastihelpommin oikeaan tärkeysjärjestykseen, kun on tehnyt välillä jotain muuta - pääsee esimerkiksi hetkeksi lempikirjan pariin päiväuniaikaan tai päivän päätteeksi.

Jossakin kohti tulee kuitenkin se raja vastaan, kun itsestä on vain ruumis paikalla mutta mieli seikkailee jossakin muualla. Kun ollaan paikalla, mutta ei läsnä. Kukapa siihen ei olisi joskus sortunut? Olen omalta kohdaltani päättänyt olla entistä enemmän läsnä niin ruumiiltani kuin mieleltäni. Jumala minua auttakoon tässä pyrkimyksessä.

Weston esille nostamaan yksityisyyden julkisuuteen tuomiseen palaan mahdollisesti myöhemmissä kirjoituksissani.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Kirja-arvio: Jumalan 99 kaunista nimeä

"Islamilaisen perimätiedon mukaan Jumalalla on 99 kaunista nimeä; profeetta Muhammadin kerrotaan luvanneen, että ne luetteleva löytää kerran itsensä Paratiisin porteilta. " Tällainen esittelyteksti sai minut tarttumaan tähän kirjaan. Olin lukenut vastaavanlaisesta lupauksesta jo aikaisemminkin, joten halusin ottaa selvää, voisiko tämä kirja auttaa minua tiellä Paratiisiin.

Kirja jakaantuu kolmeen osaan: teoreettis- ja filosofispainotteiseen ensimmäiseen osaan, Jumalan 99 nimeä esittelevään toiseen osaan sekä lyhyeen kolmanteen osaan, jossa kootaan kirjan teemat yhteen ja käydään läpi johtopäätökset.

Johdannossa al-Ghazali käy läpi nimen ja nimetyn eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä. Hän tulee johtopäätökseen, että Jumalan voi todella tuntea vain Jumala itse. Voimme toki kuvailla Jumalaa eri ominaisuuksilla, mutta Jumala on aina enemmän kuin mitä ominaisuudet ilmaisevat. Kirjan toisessa osassa Jumalan nimiä läpikäydessään al-Ghazali kertoo ensin, mitä kukin nimi tarkoittaa ja sitten, kuinka ihminen voi päästä osalliseksi kustakin nimestä. Mielestäni tämä käytännönläheinen lähestymistapa auttaa uskovaista toteuttamaan Jumalan tahtoa jokapäiväisessä elämässään. Yhteenveto-osassa al-Ghazali puolestaan toteaa, että Jumalalla on toki enemmänkin kuin tässä mainitut 99 nimeä, ja mahtavin nimistä on mahdollisesti tehdyn listauksen ulkopuolella. Al-Ghazali päättää teoksen samantyyppiseen filosofiseen pohdintaan kuin millä hän sen aloittaa.

Entä mitkä ne Jumalan 99 kaunista nimeä oikein ovat? Voisin toki luetella ne tässä allekkain, mutta tilaa ja työtä säästääkseni laitan tähän linkin jo valmiiseen listaukseen, joka löytyy osoitteesta http://www.tulevaisuus.org/keskustelu/viewtopic.php?t=2877. Tässä listauksessa nimiä ei ole ilmoitettu suoraan, vaan pikemminkin kuvailtu ominaisuuksia hieman laajemmin.

Vaikka al-Ghazali on elänyt jo varsin kauan aikaa sitten (hän eli vuosina 1058-1111), on hänen käyttämänsä kieli vaivatta luettavaa. Itse asiassa teos oli kokonaisuudessaan huomattavasti helpommin avautuva kuin olin etukäteen uskaltanut toivoa. Kenties asiaa auttaa se, että hän käyttää jotakin asiaa selittäessään arkielämästä peräisin olevia esimerkkejä. Toisaalta osansa kielen vaivattomuudesta kuuluu varmaankin myös teoksen suomentajalle, joka on osannut kääntää alkuperäisteoksen nykysuomeksi.

Tekniset tiedot:
al-Ghazali, Abu Hamid: Jumalan 99 kaunista nimeä
Suomentaja: Taneli Kukkonen
Basam Books 2004
ISBN: 952-9842-93-7
Nidottu, 267 s.
Kirjastoluokka: 29.7




torstai 15. lokakuuta 2009

Päivän löytö: Globe Hope-kukkaro

Harvoin tapaa yhtä valistavaa kukkaroa:

Älä tallaa nurmikoita!
Älä puita vahingoita!
Älä riko luonnon rauhaa!
Älä mellasta ja pauhaa!

Lehdet kukat rauhaan jätä, [...]
Luonnon pyhäkköä tätä!
Säästä seinät piirroksilta,
Puut ja pensaat viilloksilta!

Tämä teksti löytyy Globe Hopen kukkarosta koulussa opetetulla kaunokirjoituksella kirjoitettuna. Tekstiä on vielä lisääkin, mutta enemmästä en saanut selvää kukkaroiden pienen koon vuoksi. Kukahan nämä riimit on keksinyt ja kirjoittanut?

Kyseessä taitaa olla uutuus, kun kyseisen putiikin kotisivuilta ei löytynyt vielä kuvaa tähän oheen liitettäväksi. Joka tapauksessa, jos olisin kukkaroa vailla, tässä olisi vahva kandidaatti.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Kirja-arvio: Jumalasta juopuneet. Islamin mystiikan käsikirja

Olin jo joitakin vuosia sitten päättänyt lukea tämän kirjan, mutta jostakin syystä se oli aina vain jäänyt. Todennäköisesti syynä oli kiire, sillä tämän kirjan lukeminen vaatii aikaa, jotta se pääsisi kunnolla oikeuksiinsa. Nyt sitten sain sen luettua iltalukemisena ennen nukkumaanmenoa ja päiväuniaikaan.

Minulla oli joitakin ennakkoajatuksia tämän kirjan suhteen. Olin käsittänyt, ettei islamissa suosita ajatusta johonkin "tilaan" vaipumisesta keinona päästä yhteyteen Jumalan kanssa. Olin nähnyt aikaisemmin kuvia tanssivista dervisseistä ja he näyttivät olevan jonkinlaisessa transsitilassa. "Mitä tekemistä tällä on islamin kanssa?", ajattelin. Minulle tuli siis tarpeeseen tietää paremmin, mistä suufilaisuudessa oikeasti onkaan kyse.

Suufilaisuus syntyi liikkeenä 700-luvun loppupuolella ja on hyvin laaja ilmiö ja käsittää elämänalueita, jotka eivät kuulu mystiikan piiriin. Sillä on eri aikoina ollut lähinnä kolmenlaisia ilmenemismuotoja, jotka ovat myös sekoittuneet toisiinsa. Suufilaisuuteen on tullut myös vaikutteita muista uskonnoista, kun buddhalaisuudesta ja animismista. Osa vaikutteista on ollut pidempiaikaisia ja osa hävinnyt ajan kuluessa pois suufilaisuuden keskeisestä ytimestä.

Hämeen-Anttilan mukaan suufilaisuus on oikeastaan vain Jumalan sanan selitystä. Jatkuva hengellinen harjoitus saa mystikon elämään Jumalan yhteydessä ilman, niin että jokainen hänen hengenvetonsakin on Jumalan ylistämistä ja hänen verensä suonissa kiertäessään toistaa Jumalan nimeä. Lopulta ihminen elää jatkuvassa rukouksen tilassa.

Varsinaista suufilaisuutta edelsi islamilaisessa maailmassa askeettinen liike, josta jäi suufilaisuuteen erinäisiä jälkiä, kuten köyhyyden kunnioittaminen. Itse askeesiin suufilaiset suhtautuvat epäluuloisesti, sillä liiallinen hyvän halveksunta voi kääntyä Jumalan armon halveksunnaksi. Mutta siinä missä sunnalaiset korostavat tämänpuoleista hurskautta, suufilaisille tärkeämpää on tuonpuoleisen ja Jumalan mietiskely.

Hämeen-Anttila kirjoittaa, että suufilaisuuden mukaan Jumala on läsnä erityisesti kauneudessa, ja siksi kauneus ja kaikki luonnossa esiintyvät kauniit asiat ovat lähellä Jumalaa. Samasta syystä suufit ovat aina käsittäneet runouden ja musiikin itselleen läheisiksi ilmiöiksi, sillä Jumala näyttäytyy ihmiselle myös taiteiden kauneudessa. Sen sijaan suufilaisuuteen yleisesti liitetty ekstaattinen tanssi on monien suufioppineiden tuomitsema tai ainakin paheksuma ilmiö varsinkin järjestäytyneessä muodossa, eikä sitä ole esiintynyt läheskään kaikissa suufilaisuuden muodoissa.

Kirjassa Hämeen-Anttila käy myös perusteellisesti läpi suufilaisuuden historian klassisesta suufilaisuudesta ja koulukuntien syntymisestä aina suufiveljeskuntien syntyyn. Teoksessa on niin ikään neljän suufilaisuudessa varsin eri tavoin vaikuttaneen henkilön elämäntarinat.

Kaiken kaikkiaan kirja sisältää niin paljon yksityiskohtaista tietoa, että ainakin minulle olisi tarpeen lukea se useampaan kertaan läpi ennen kuin keskeiset termit, tärkeimmät henkilöt, merkittävät vuosiluvut ja lukuisat yksityiskohdat sisäistyvät mielessä. Hämeen-Anttilan ilmeinen perehtyneisyys asiaan ei kuitenkaan estä häntä kirjoittamasta tavalla, jolla suufilaisuuteen ennestään perehtymätönkin saa tiiviin ja selkeän katsauksen tästä kiehtovasta islamin suuntauksesta. Kiinnostus suufilaisuutta kohtaan on ollu viime vuosikymmeninä nousussa erityisesti Saharan eteläpuolisessä Afrikassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa, vaikkakin monin paikoin se on etääntynyt kauas alkuperäisistä muodoista ja opeista ja saanut melko tavalla pinnallisemmin asiaan perehtyneen kannattajakunnan.

Tekniset tiedot:
Hämeen-Anttila, Jaakko: Jumalasta juopuneet. Islamin mystiikan käsikirja.
ISBN 952-9842-61-9
Basam Books 2002
Sidottu, 317 sivua
Kirjastoluokka: 29.7

Hitaat kaupungit tulevat

Ihan aluksi täytyy myöntää, että kirjoitan taas lempiaiheestani. Olen elämän yksinkertaisuuden, mietiskelyn, stressittömyyden, hiljaisuuden ja rauhallisuuden ystävä. Luen mieluummin kirjaa kuin katson elokuvan (itse asiassa en edes muista milloin viimeksi katsoin jonkin elokuvan), kirjoitan mieluummin kuin puhun; ylipäätäänkin suosin aktiviteetteja, jotka antavat tilaa ajatella.

Eilen sitten kuulin uutisen hitaista kaupungeista ja pidän ideaa kannatettavana. Itselleni tuollaista ei olisi tullut mieleen, mutta miksi ei? Uutisissa esitetyt Fiskars ja Raasepori eivät ainakaan luulisi menettävän asukkaita tuollaisen imagon vuoksi. Kaupungin vain pitää olla riittävän pieni ("ihmisen kokoinen", kuten usein kuulee sanottavan) jotta hitauden idea toimisi: kevyen liikenteen väylien suosiminen, lähellä tuotettu ruoka ja palvelut, ...Kuulostaa varsin idylliseltä. Jään mielenkiinnolla odottamaan, millaisia kuulumisia saamme Suomen ja miksei maailmankin hitaiden kaupunkien/kuntien toimimisesta imagonsa mukaisella tavalla.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Kasvottoman kommunikaation siunaus ja kirous

Nykyään on yhä yleisempää, että ihmiset ovat tekemisissä keskenään sähköisessä muodossa, näkemättä toisiaan ja kenties pitkienkin välimatkojen päässä. Keskinäisen yhteydenpidon tavat ja välineet ovat monipuolistuneet ja samalla maailma on tavallaan kutistunut: kaukaisiinkin sukulaisiin, tuttaviin ja ystäviin on mahdollista saada reaaliaikainen keskusteluyhteys. Internettiin on syntynyt toinen toistaan erikoistuneempia keskusteluryhmiä, yhteisöjä ja rinkejä eri intressien mukaan. Samat mielenkiinnon kohteet yhdistävät ihmisiä, ei enää niinkään ihmisten konkreettinen sijainti toisiinsa nähden.

Työpaikat puolestaan säästävät matkakuluissa, kun kansalliset ja kansainväliset videoneuvottelut yleistyvät. Tämä on tietysti tappio lentoyhtiöille ja hotelleille, mutta ainakin luonto kiittää tästä keksinnöstä. Samalla arvokasta työaikaa ei mene hukkaan työmatkoihin. Päätöksiä voidaan tehdä nopeasti, kun palavereista ei tarvitse sopia pitkän aikaa etukäteen, vaan ne voidaan järjestää vaikka jo saman päivän aikana.

Samalla olemme kuitenkin myös menettämässä jotakin olennaista: kasvonilmeet. Jokin inhimillinen ulottuvuus tuosta kasvottomasta keskustelusta puuttuu. Itse olen ainakin huomannut, että keskustelupalstoilla tapahtuu helposti väärinymmärryksiä, kun keskustelijat eivät näe toistensa kasvonilmeitä. Vaikka hymiöt ovatkin olemassa, on vaarana että eri ihmiset tulkitsevat niiden käytön eri tavoin. Jotkut ihmiset vain ilmaisevat asiansa suorempaan ja vaikka heillä ei olekaan tarkoitus olla loukkaavia, jotkut ihmiset voivat tulkita heidän sanansa eri tavoin kuin ne alunperin oli tarkoitettu. Ja samalla kun omaa vastaustaan hioo sopivaan muotoon, onkin keskustelu kenties jo kääntynyt aivan toiseen suuntaan. Tällaistahan se on toki joskus ihan oikeassakin elämässä.

Kasvottomassa keskustelussa on kuitenkin helpompaa olla myös tietoisesti ilkeä ja provosoiva. Kun keskustelu tapahtuu nimimerkkien takaa, tietty vastuullisuus omista teoista katoaa. Omaa pahaa oloaan ilkeilemällä purkamaan tulevat ihmiset pilaavat helposti koko vertaistukeen ja yhteisöllisyyteen tähtäävän palstan perusajatuksen. Väki kaikkoaa, kun hyvän mielen sijaan palstalta saakin lokaa niskaan.

Entä mistä sitten sain idean kirjoittaa tästä aiheesta? Mistäpä muualtakaan kuin internetin keskustelupalstalta. Itse asiassa luin tulevaisuus.org-sivustolta artikkelin nimeltä "Hymy on almu" ja tajusin, kuinka vähän me nykyään hymyilemme toisillemme ja kuinka sähköinen kommunikaatio edelleen vähentää oikeiden hymyjen määrää, jonka voimme nähdä toistemme kasvoilla. Pikemminkin ihmiset hymyilevät nyt enemmän yksinään kuin toisilleen (mikäli ylipäätään muistavat hymyillä). Siksi laitan tähän loppuun vielä lainauksen kyseisestä artikkelista rohkaisuksi ja muistutukseksi itselleni ja muillekin:
Nykyajan ihminen unohtaa ja on monta kertaa epätietoinen tästä tärkeästä
kommunikaatiovälineestä, jonka Luoja on antanut ihmiselle. Valitettavasti monet
muslimit ovat myös joutuneet tähän salakuoppaan. Profeetta Muhammad oli
kuitenkin tietoinen tästä tärkeästä kommunikaatiovälineestä ja käytti sitä
ahkerasti elämänsä aikana. Hän oli hyvin tunnettu kansansa ja seuralaistensa
joukossa usein hymyilemisestä. Joskus hän hymyili ja nauroi niin paljon, että
jopa pystyi näkemään hänen poskihampaansa. Tällä tavalla hän levitti rauhaa,
sovintoa ja rakkautta eri arabialaisten heimojen joukossa.
Allaah, armahtaja, käskee uskovaisia seuraamaan Profeetan elämäntapaa sekä
pienissä että suurissa elämän asioissa. Siksi on tärkeää, että uskovaiset myös
omaksuvat tämän tärkeän sunnah:in (Profeetta Muhammadin perinteen) ja sillä
tavalla alkavat levittämään almuja ja rauhaa ihmisten joukossa.
Artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa http://www.tulevaisuus.org/keskustelu/viewtopic.php?t=2673.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Tasapainoa elämään

Löysin sattumalta naistenlehdestä aukeamallisen hyviä ajatuksia siitä, miten omaan elämään voi saada järjestystä ja aikaa olennaiseen. Yhdessä kohtaa luki, että on hyvä tehdä listoja kaikenlaisista muistettavista asioista, jotta niillä ei tarvitsisi turhaan rasittaa muistiaan, joten tässä yksi muistettavista listauksista. Tähän ei ole juurikaan lisättävää.
  1. Karsi: mieti, mitkä asiat sinun on todella tehtävä ja laita ne tärkeysjärjestykseen. Opettele sanomaan ei.
  2. Listaa: listaa elämäsi arvokkaat asiat, luota ja toimi oman arvojärjestyksesi mukaan. Mitä haaveita haluaisit tulevaisuudessa toteuttaa?
  3. Pysähdy: ajattele omaa elämääsi pitemmällä tähtäimellä. Miltä haluaisit elämäsi näyttävän viiden vuoden kuluttua?
  4. Ennakoi: mikä rauha, kun osa suurin osa asioista on hoidettu jo etukäteen!
  5. Delegoi: anna muillekin vastuuta ja yritä muuttaa totuttuja käyttäytymismalleja.
  6. Vaali hiljaisuutta: sammuta energiasyöpöt, kun et käytä niitä. Ota tavaksi rentoutua edes viideksi minuutiksi ja huolehdi, että saat riittävästi unta.
  7. Luo rutiinit: aikaa vapautuu jokapäiväisestä suunnittelusta. Jousta silti tarpeen tullen ja nauti silloin tällöin spontaanisuudestakin.
  8. Järjestä: sekaisin olevat asiat aiheuttavat ahdistusta myös mielessä. Kun pohjatyö on tehty, sujuu arkistojen ylläpito jo mukavasti.
  9. Ole rohkea: Ota tarvittaessa vastaan ulkopuolista apua. Sinä olet oman elämäsi asiantuntija. Kun olet tehnyt jonkin päätöksen, pysy siinä.
  10. Nauti: opi kuuntelemaan ja arvostamaan itseäsi kuin parasta ystävääsi. Muista myös, että positiivinen asenne on tarttuvaa.
Lähde: Kodin Kuvalehti 21/2008 (23.10.2008) s. 66-67.

torstai 8. lokakuuta 2009

Top 10 tekosyytä olla käyttämättä hijabia

Tässä reippaalla kädellä lyhennetty versio eräästä mielenkiintoisesta artikkelista, jonka halusin näin myös itselleni talteen.

Top 10 tekosyytä musliminaisilta, jotka eivät käytä hijaabia
Huwayda Isma’eel, Al-Bayaan Magazine

Astu katumuksen junaan, oi siskoni, ennen kuin se kulkee ohi sinun asemasi. Pohdiskele syvästi, oi siskoni, sitä, mitä tapahtuu tänään ennen kuin huominen tulee. Ajattele, siskoni, alkaen nyt.

Tekosyy yksi: En ole vielä vakuuttunut hijaabin tarpeellisuudesta.
- Jos tämä sisko on vakuuttunut islamista, niin kuinka hän sitten ei voi olla vakuuttunut sen määräyksistä?

Tekosyy kaksi: Olen vakuuttunut islamilaisesta pukeutumisesta, mutta äitini estää minua käyttämästä sitä, ja jos olen tottelematon häntä kohtaan, joudun (Helvetin) Tuleen.
- Kuinka voit totella äitiäsi ja olla tottelematta Allahia, Joka loi sinut ja sinun äitisi?

Tekosyy kolme: Minun asemani ei salli sitä että korvaan pukuni islamilaisella puvulla.
- Tee asioita Allahin (swt) anteeksiannon etsimisen sekä Hänen Paratiisiinsa astumisen tiellä, ja anna vähemmän arvoa tämän maailman korkeahintaisille ja arvokkaille asioille sekä omaisuudelle.

Tekosyy neljä: Minun maassani on erittäin kuumaa enkä kestä sitä. Kuinka voisin kestää sitä jos käyttäisin hijaabia?
- Paratiisi on vaikeuksien ja työnteon ympäröimä, kun taas Helvetin tuli on houkutusten, himojen ja halujen ympäröimä.

Tekosyy viisi: Pelkään että jos alan käyttää hijaabia, otan sen pois joskus myöhemmin, koska olen nähnyt niin monien muiden tekevän siten!!
- Jos pidät tiukasti kiinni johdatuksen aiheuttajista ja maistat uskon makeutta, et tule hylkäämään Allahin (swt) määräyksiä niitä noudatettuasi.

Tekosyy kuusi: Jos käytän hijaabia, kukaan ei mene kanssani naimisiin, joten jätän sen pois siihen saakka.
- Ei ole mitään siunausta avioliitossa, joka on perustettu syntisyydelle ja turmeltuneisuudelle.

Tekosyy seitsemän: En käytä hijaabia perustuen siihen, mitä Allaah (swt) sanoo: “Ja julkista Herrasi siunaukset” [Ad-Duhaa 93:11]. Kuinka voisin peittää sen, millä Allaah on minua siunannut, silkinpehemeistä hiuksista ja lumoavasta kauneudesta?
- Onko olemassa suurempaa siunausta ja suosiota naiselle, kuin johdatus ja hijaab?

Tekosyy kahdeksan: Tiedän että hijaab on pakollinen, mutta alan käyttää sitä kun Allaah (swt) johdattaa minut tekemään niin.
- Mikäli tämä sisko todella olisi vakavissaan johdatuksen tavoittelemisesta, hän olisi ponnistellut kovasti oikeiden keinojen avulla sen saavuttaakseen.

Tekosyy yhdeksän: Ei ole vielä sen aika. Olen vielä liian nuori käyttämään hijaabia. Teen sen sitten kun olen vanhempi ja sen jälkeen kun olen tehnyt Hajjin!
- Lakkaa olettamasta, että jokin tulevaisuuden odotus elämässäsi tulee todella tapahtumaan!! Kuinka voit taata oman elämäsi edes huomiseen asti?

Tekosyy kymmenen: Pelkään että mikäli käytän islamilaisia vaatteita, minut leimataan kuuluvaksi johonkin ryhmään tai toiseen, ja vihaan puoluehenkisyyttä.
- Ole Allahin (swt) tyytyväisyyden tavoittelemisen tiellä sekä toivossa Hänen armostaan ja menestyksestä Paratiisissa, ja heitä ihmisten ja jinnien joukossa olevien paholaisten sanomiset päin seinää!! Pidä tiukasti kiinni Allahin lainsäädännöstä poskihampaillasi, ja seuraa ponnistelevien ja tietävien Uskovaisten Äitien sekä naispuolisten Seuralaisten esimerkkiä (olkoon Allaah heihin kaikkiin tyytyväinen).

Johtopäätöksenä: Sinun vartalosi on näytillä Shaitaanin torilla, vietellen miesten sydämiä. Hiustyylit, tiukat vaatteet jotka näyttävät jokaisen vartalosi yksityiskohdan, lyhyet asut jotka näyttävät sääresi ja jalkasi, näyttävät, koristeelliset ja tuoksuvat vaatteet kaikki vihatuttavat Armeliaimman ja miellyttävät Shaitaania. Jokainen päivä, joka kuluu sinun ollessasi tässä tilassa, vie sinut vielä etäämmälle Allahista ja tuo sinut lähemmäksi Shaitaania. Jokainen päivä kirouksia ja vihaa ohjataan sinua kohti taivaista, kunnes kadut. Jokainen päivä tuo sinut lähemmäksi hautaa, ja Kuoleman enkeli on valmiina ottamaan sinun sielusi.

Artikkeli löytyy kokonaisuudestaan osoitteesta http://muwahhiduun.wordpress.com/

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Voi elämä...

Hohhoijaa.. Tässäkö sitä taas ollaan. Islam on päässyt tämän päivän Hesarin pääkirjoitukseen ja vaikka otsikko onkin paikkansapitävä, on tekstin sisältö taas sen sävyinen, että en viitsinyt edes avata keskusteluketjua (yli sataa kommenttia), jonka lukijat asiaan liittyen ovat kirjoittaneet. Alla kuitenkin kyseinen kirjoitus, johon olen punaisella kirjoittanut väliin omia kommenttejani.
_ _ _ _ _ _

Helsingin Sanomat
7.10.2009 3:00

Islam on eri asia kuin islamismi

Helsingin Sanomat haastatteli esseekirjan tänä syksynä julkaissutta professori Timo Vihavaista (HS 4. 10.). Hän varoittaa maahanmuuton lisääntymisestä, koska silloin maahan tulee yhä enemmän ihmisiä, jotka eivät pääse kiinni suomalaiseen yhteiskuntaan vaan syrjäytyvät ja katkeroituvat. Seurauksena on levottomuuksia, joita on jo koettu esimerkiksi Ranskassa ja Ruotsissa.
Toisten tahojen mukaan Suomessa ei tarvitse olla kovinkaan huolissaan maahanmuuton lisääntymisestä niin kauan kuin esimerkiksi Euroopasta löytyy muita maahanmuuton kannalta houkuttelevampia maita. Houkuttelevampiakin maita kun löytyy.
Vihavaisen mukaan suuri osa ongelmista johtuu islamista, jonka "perussanoma on hyvin aggressiivinen". Hän ennustaa, että Suomessa eletään pian yhä enemmän islamismin ehdoilla.
Islam tuskin on sen aggressiivisempi uskonto kuin kristinusko tai hindulaisuuskaan. Islamin piirissä rehottaa aggressiivinen islamismi, joka rakentaa viholliskuvia ja pyrkii pakottamaan muun yhteiskunnan alistumaan omiin sääntöihinsä. Myös hindulaisuudessa esiintyy äärinationalistisia voimia. Ja valitettavasti myös kristinuskon historia ja nykypäivä antavat aiheen vastaaviin tulkintoihin.
Käsittääkseni eräs tutkija ei pitänyt suurimpana ongelmana suinkaan islamia tai islamismia, vaan vanhemman venäläisväestön muuttoa. Toki heistäkin voi aiheutua lisääntyvää syrjäytymistä esimerkiksi puutteellisen kielitaidon ja pääasiallisten venäläiskontaktien vuoksi.
Mielestäni tässä kirjoituksessa myös sekoitetaan islam ja islamismi, vaikka otsikko lupailikin jo muuta. Islam on rauhan uskonto, ei suinkaan perussanomaltaan aggressiivinen. Olisin kiinnostunut kuulemaan, mikä Vihavaisen mukaan on islamin perussanoma, kun hän on sen noin tulkinnut. Islamismi on sitten asia erikseen (pitänee lukea Vihavaisen teos?).
Maahanmuuttokeskustelussa on syytä kuunnella ihmisten, niin valtaväestön kuin maahanmuuttajienkin, arkikokemuksia ja ottaa niistä oppia. Maahanmuuttopolitiikan lähtökohtana tulee olla, että tänne saapuvat oppivat sopeutumaan uuteen ympäristöön. Suomessa on omat perinteensä, tapansa ja lakinsa. Toisaalta tutkijat varoittavat liian tiukkaan sanellun yhtenäiskulttuurin vaaroista. Juuri sen vuoksi Ranskassa on koettu Euroopan vaikeimmat maahanmuuttajataustaiset levottomuudet.
Olen samaa mieltä siitä, että kaikkien tulee noudattaa kunkin maan lakia. Mielestäni suomalaisesta yhtenäiskulttuurista ei voida enää puhua samaan tapaan kuin aikaisemmin.
Islamin määrittäminen aggressiiviseksi uskonnoksi on leimaavaa yleistämistä, jolle tuskin löytyy näyttöä. Muita uskontoja kunnioittavasta asenteesta ei kuitenkaan seuraa sitä, että suomalaisen yhteiskunnan tulisi missään määrin sietää aggressiivisen islamismin vahvistumista. Islamistien toiminta loukkaa tämän yhteiskunnan käsityksiä ihmisarvosta ja yhteiskuntarauhasta.
Myös suurin osa muslimeista tuomitsee väkivallan ja aggressiivisen käyttäytymisen. Se ei ole islamin mukaista.

Keinotekoisia tarpeita

Pienen lapsen kanssa huomaa, kuinka vähällä todellisuudessa voi tulla toimeen. Tottakai lapsi ottaisi ilolla vastaan niin monta uutta vekotinta kuin vain vähintään saisi tai söisi enemmän herkkuja kuin maha vetäisi. Ja on päiviä, kun tuntuu ettei mikään maailmassa riitä. Kaikki on silloin vähän vinksallaan, äiti ärsyttävä ja mielenkiintoisimmat jutut nostettu pienten käsien ulottumattomiin. Olen tullut kuitenkin siihen johtopäätökseen, että suuri osa noista vähän kehnommista päivistä johtuu yksinkertaisesti vain huomion puutteesta tai kasvuun liittyvästä oman tahdon kehittymisestä.

Tästä tulee väistämättä mieleeni Maslowin tarvehierarkia, jossa pohjimmaisimpana on aivan perustavaa laatua olevien fyysisten tarpeiden täyttäminen. On selvää, että kaikkien täytyy hengissä pysyäkseen saada vettä, ravintoa ja riittävä määrä unta. Vähitellen hierarkiassa noustessa tarpeet käyvät kuitenkin yhä hienojakoisemmiksi. Lopulta vaarana on se, että luomme itsellemme tarpeita, joita meillä ei todellisuudessa ole. Varsinkin mainonta on omiaan tekemään ihmiset tyytymättömiksi jo olemassa olevaan olotilaan: "et ole riittävän hyvä, ellei sinulla ole tätä tai tätä ominaisuutta tai tällaista uusinta hankintaa". Jatkuva kehittyminen on toki kohtuullisissa rajoissa jopa suotavaa, mutta korostaisin itse enemmän kehittymisen henkistä puolta. Voi kun aina muistaisimmekin tämän asian.

Koraani varoittaa monessa kohti keskittymästä vain tämän maailman houkutuksiin ja tarpeiden täyttämiseen. Tällaisten ihmisten viimeisenä kohtalona on tuli, elleivät he ymmärrä vilpittömästi katua ja tehdä parannusta. Itselleni Koraaninen lukeminen on auttanut muistamaan asioiden oikean tärkeysjärjestyksen. Käytännön toteutuksessa onkin sitten varmaan useimmalla hieman hiottavaa.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Mitä sinä ulkoistaisit elämästäsi?

Ulkoistaminen on ollut jo hyvän aikaa osa yrityselämää ja yhä useammalla meistä on siitä jo jonkinlaista kokemusta, ainakin joukkoviestimien kautta. Ulkoistamisen kautta yritykset etsivät mitäs muutakaan kuin säästöjä ja mahdollisuutta keskittyä paremmin omaan ydintoimintaansa.

Viime aikoina on kuitenkin noussut esille ulkoistaminen myös kotitalouksissa. Ilmiö on kenties peräisin jo pidemmältä ajalta, mutta saanut nyt uuden nykyaikaan sopivan nimen. Aloin ajatella asiaa tarkemmin eilen, kun eräässä televisio-ohjelmassa kysyttiin, mitä minä haluaisin ulkoistaa elämästäni. Toisin sanoen siis, mitä sellaisia asioita arkielämääni kuuluu, jotka olisin valmis antamaan jonkun toisen henkilön hoidettavaksi sillä aikaa, kun itse voisin keskittyä tärkeämpinä pitämiini asioihin.

Arvattavasti aika monelle yksi sellainen askare voisi olla kodin siivous. Epäilemättä moni olisi valmis lähettämään myös jonkun toisen puolestaan töihin arkiaamun koittaessa. Koululaiset kautta aikojen ovat toivoneet jotakuta toista tekemään tylsimmät läksyt puolestaan. Minun kohdallani se olisi varmaan ruoanlaitto, siitä kun en ole koskaan juuri välittänyt ja parhaani mukaan aina laistanut.

Sen ainakin tiedän, mitä en haluaisi elämästäni ulkoistaa: ajan viettämistä rakkaimpien perheenjäsenten ja läheisten kanssa. Omaa aikaansa arvokkaampaa lahjaa ei voine toiselle antaa. Ja toisaalta, rakkaimpien kanssa tehtynä ne tylsemmätkin kotityöt muuttuvat ehkä vähemmän tylsiksi. Siispä tähän mennessä elämäni ulkoistus on vielä kovasti lapsenkengissään.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...