torstai 30. joulukuuta 2010

Friendship

(Valitettavasti en muista enää kuvan lähdettä.)

Friendship is like a candle
And if we treat it right
Its light can be a lighthouse
In someone's darkest night

A little light of friendship
Can make a brighter life
And spread the ray of sun
Giving eternal light

But everyone having a candle
Must be aware
That something that is special
Has to be taken care

If it is negleted
There is no doubt
That the little light of friendship
Will simply just go out

- Anon.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kirja-arvio: Siilin eleganssi

Siilin eleganssi-kirjan tapahtumat sijoittuvat pariisilaiseen hienostokerrostaloon. Renée Michel toimii talon ovenvartijarouvana ja on luonteeltaan juro ja päällisin puolin katsottuna sivistymättömän oloinen. Leskirouva Michel antaa käyttäytymisellään ja pyylevällä olemuksellaan ymmärtää olevansa tuiki tavallinen työväenluokkaan kuuluva tyhmänpuoleinen ovenvartija, mutta pinnan alta paljastuu jotain aivan muuta: lukenut ja kulttuurisesti sivistynyt älykkö, joka tutkii kriittisillä silmillään talon asukkaiden koppavuutta ja keinotekoista hienostuneisuutta.

Useita kerroksia rouva Michelin yläpuolella asuu 12-vuotias Pamela Josse, omissa oloissaan ja ajatuksissaan viihtyvä pohdiskelija, jota ahdistaa ajatus tulevaisuudessa odottavasta tyhjänpäiväisestä ja pinnallisesta, porvariluokkaan kuuluvasta elämästä. Hän päättää tehdä itsemurhan 13-vuotissyntymäpäivänään.

Eräänä päivänä taloon muuttaa japanilainen Kakuro Ozu, joka näkee heti rouva Michelin ulkokuoren taakse. Ensimmäistä kertaa elämässään rouva Michel tuntee löytäneensä ihmisen, jonka kanssa ajatukset kulkevat yhtä rataa ja jonka kanssa ei tarvitse teeskennellä tai tuntea alemmuudentunnetta. Siilin piikkien alta paljastuu vähitellen intohimoinen kulttuurinharrastaja, jonka ei tarvitse peitellä lukeneisuuttaan. Samalla Pamela Jossenkin elämä saa yllättävän käänteen, kun hän löytää asuintalostaan kanssaan samalla tavalla ajattelevan, uudistuneen ovenvartijarouvan.

Siilin eleganssi kertoo piilossa piilevästä kauneudesta, siitä ettei ulkokuori aina kerro kaikkea. Oikeassa seurassa parhaat ominaisuudet voivat suorastaan puhjeta kukkaan ja elämä löytää uudenlaisen merkityksen. Kirjan tarina on hieno ja joissakin kohdissa filosofinen pohdinta etenee niin korkeita uria, että sitä on jo hieman vaikea seurata. Siilin eleganssi ei yllä suosikkikirjojeni joukkoon, mutta on silti lukemisen arvoinen.

Tekniset tiedot:
Barbery, Muriel: Siilin eleganssi
Suomentaja: Anna-Maija Viitanen
ISBN: 978-951-20-7888-2
Gummerus 2010
Nidottu, 374 s.
Kirjastoluokka: 84.2

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Du'a-kortteja

Olen etsiskellyt du'a-kortteja, joita voisi laittaa sopiviin paikkoihin muistuttamaan ja opettamaan pikku hiljaa eri tilanteissa lausuttavia du'a-rukouksia. Jokin aika sitten sisar Maryam ilmoitti eräällä keskustelufoorumilla olevansa tekemässä kortteja, joissa on alkuperäisen arabiankielisen tekstin lisäksi kukin du'a-rukous translitteroituna ja käännettynä suomen kielelle. Auttakoon Jumala Maryamia työssään, jotta saisimme suomenkieliset rukouskortit avuksemme. Sitä ennen käytettävissä on ainakin eräs, lähinnä lapsille suunnattu sivusto, jossa on ladattavissa ilmaiseksi du'a-kortteja arabiankielisellä ja englanninkielisellä tekstillä varustettuja kortteja. Mikseivät nämä toimisi aikuisillakin.
Du'a-kortteja: http://www.mini-mumin.com/Downloads.html

torstai 23. joulukuuta 2010

Profeetta Jobin (rh) tarina

Arviot profeetta Jobin (rauha hänelle) alkuperästä vaihtelevat. Joidenkin oppineiden mukaan Job oli roomalainen. Hänen äitinsä oli profeetta Lootin (rauha hänelle) tytär ja kerrotaan että hänen isänsä oli niiden joukossa, jotka uskoivat profeetta Abrahamiin  tämän jouduttua heitetyksi tuleen mutta selviydyttyä siitä hengissä. Job kuului profeetta Abrahamin sukulinjaan ja hän oli yksi niistä profeetoista, joiden erityisesti mainitaan saaneen ilmestyksiä.

Me olemme totisesti antanut sinulle ilmestykset, samoinkuin annoimme Nooalle ja profeetoille hänen jälkeensä; samoin Me olemme antanut ilmestyksiä Aabrahamille, Ismaelille, lisakille, Jaakobille, Israelin sukukunnille, Jeesukselle, Jobille, Joonalle, Aaronille ja Salomolle; Daavidille olemme antanut Psalttarin. (4:163)

Profeetta Jobin vaimon nimestä ei ole oppineiden keskuudessa yksimielisyyttä. Yleisimmän mielipiteen mukaan hänen nimensä oli Leea. Koraani, historioitsijat ja muut lähteet kertovat Jobin olleen varakas mies, jolla oli kaikenlaista omaisuutta, kuten karjaa, lampaita ja palvelijoita. Hänellä oli myös useita lapsia ja laaja suku.

Profeetta Job menetti kaiken mitä omisti. Hänen vartaloonsa tuli monenlaisia sairauksia siinä määrin, että vain hänen sydämensä ja kielensä pysyivät terveinä. Niillä hän muisteli alituisesti Jumalaa. Hän pysyi kärsivällisenä ja muisti Jumalaa kaiken aikaa, niin yöllä kuin päivälläkin, niin aamulla kuin illallakin. Viimein Jobin sairaudet kestivät niin kauan, että jopa hänen ystävänsä ja sukulaisensa alkoivat vältellä häntä. Hänet heitettiin ulos kaupungistaan asumaan kehnoihin oloihin. Jobin vaimo oli ainoa henkilö, joka pysy hänen rinnallaan. Vaimo muisti kaikki ne hyvät ajat, jotka hän oli saanut viettää Jobin kanssa ja tunsi tätä kohtaan suurta myötätuntoa. Jobin hoitaminen otti hänen voimilleen ja kulutti hänen rahavaransa lähes loppuun. Hänen oli mentävä töihin pystyäkseen huolehtimaan miehestään. Jobin kerrotaan olevan ensimmäinen ihminen, joka sairasti isorokkoa.

Oppineilla on erilaisia mielipiteitä siitä, kuinka kauan koettelemukset vaivasivat Jobia. Joidenkin mielipiteiden mukaan hänen vaikea aikansa kesti kolme vuotta, joidenkin toisten mukaan seitsemän tai jopa 18 vuotta. Hänen sairauksiensa kerrotaan olleen niin vakavia, että iho putosi hänen päältään, jolloin Jobin vaimo levitti hänen vartalonsa suojaksi tuhkaa. Sairauden jatkuessa vaimo sanoi Jobille: "Voi Job, jos rukoilet Jumalaa, hän vapauttaa sinut tästä kärsimyksestä". Tähän Jobin kerrotaan vastanneen:" Olen elänyt seitsemänkymmentä vuotta terveenä, joten miksi en olisi kärsivällinen Jumalalle seuraavatkin seitsemänkymmentä vuotta?".

Vähitellen ihmiset alkoivat olla haluttomia palkkaamaan Jobin vaimoa töihin. He tiesivät, kenen vaimo hän oli ja pelkäsivät Jobin sairastamien sairauksien tarttuvan itseensä tai että he joutuisivat samanlaisten koettelemusten kohteeksi. Lopulta Jobin vaimo ei saanut enää ollenkaan töitä, vaan joutui myymään palmikkonsa ostaakseen niistä saamillaan rahoilla ruokaa itselleen ja miehelleen. Silloin Job rukoili Jumalaansa:


Muistettakoon myös Jobia, joka rukoili Herraansa: »Totisesti, onnettomuus on minua kohdannut, mutta Sinä olet kaikkein armollisin armonosoittajista.» (21:83)

Erään kerran Jumala puki Jobin Paratiisin asuun ja hän meni istumaan syrjään nurkkaan. Hänen vaimonsa tuli paikalle eikä tunnistanut häntä. Lopulta Job paljasti itsensä ja sen, että Jumala oli antanut hänelle hänen vartalonsa takaisin. Jumala palautti myös hänen varallisuutensa ja lapsensa ja kaikkea muuta kaksin verroin. Jumala lähetti hänen päälleen sateen, jossa oli kultaisia heinäsirkkoja ja jotka Job keräsi vaatteisiinsa. Hän otti parantavan kylvyn Jumalan osoittamassa vedessä, jonka Job sai esille polkaisemalla maata. Kaikki hänen sairautensa ja vaivansa paranivat ja hänestä tuli jälleen komea. Hänen lapsensa palasivat kuolleista; joidenkin oppineiden mukaan Jumala toi Jobille toisia ihmisiä jo kuolleiden sijaan ja yhdisti alkuperäisen perheen Tuonpuoleisessa.

Se mitä profeetta Jobille tapahtui, on muistutus ja opetus kaikille niille, jotka joutuvat terveyttään, omaisuuttaan tai perhettään kohtaavien koettelemusten kohteiksi. Jumala koetteli Jobia enemmän kuin muita ja siitä huolimatta hän pysyi pitkämielisenä ja uskoi, että Jumala pelastaisi hänet.

»Ota haltuusi jonkun verran maallista omaisuutta ja tyydy siihen halaamatta sitä, mikä pettää.» Me havaitsimme Jobin todella kelvolliseksi palvelijaksemme. Herkeämättä kääntyi hän rukoillen Meidän puoleemme. (38:44)

Jobin kerrotaan asuneen Rooman maaperällä seitsemänkymmentä vuotta koettelemustensa jälkeen ja saarnanneen sen asukkaille monoteismin uskontoa. Oppineiden mukaan hän oli kuollessaan 93- tai 95-vuotias.

Yllä olevat kohdat ovat peräisin kirjasta Stories of the Prophets, jonka on kirjoittanut Ibn Katheer. Kirjan tarinat ovat peräisin Koraanin lisäksi eri hadith-kokoelmista, erityisesti luotetuimpina pidetyistä Muslimin ja Bukharin kokoelmista. Kirjassa ei toki ole kaikkien profeettojen tarinoita - heitä on islamin mukaan historian kuluessa ollut yhteensä 124 000, rauha heille kaikille - vaan sellaisista, joista on tallennettu tietoja hadith-kokoelmiin.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Kirja-arvio: Imaamin tyttären raju pako vapauteen

Imaamin tyttären raju pako vapauteen on uskomaton tarina pohjoisenglantilaisessa lähiössä asuvasta pakistanilaismuslimien yhteisöstä ja erityisesti Shahin perheestä. Perheen isä toimii yhteisönsä imaamina ja halveksii koko sydämestään valkoihoisia eurooppalaisia ja amerikkalaisia, mutta ottaa mielihyvin vastaan kaiken heiltä saamansa sosiaaliavun. Perheen äiti huolehtii kotiasioiden hoitamisesta, kunnes tyttäret ovat tarpeeksi vanhoja auttamaan häntä. Perheen pojilla puolestaan on suhteellisen suuri vapaus viettää vapaata lapsuutta ja nuoruutta yhteisön muiden nuorten kanssa. Yhteisössä kaikki tietävät toistensa asiat ja pitävät yllä vahvaa sosiaalista kontrollia moraalinormien noudattamisen varmistamiseksi.

Teoksen päähenkilö on Hannan, perheen vanhin tytär. Hannanin isä ei jätä epäselväksi, että hän on epätoivottu hylkiö, saastainen ja kelvoton ja menossa suoraa tietä Helvettiin. Kuin vahvistaakseen sanojensa vaikutusta hän pahoinpitelee ja käyttää Hannania säännöllisesti seksuaalisesti hyväkseen kymmenen vuoden ajan, aina siihen saakka kun tämä on 16-vuotias. Silloin Hannan sattumalta kuulee isänsä puhelinkeskustelusta, että hänet aiotaan naittaa Pakistanissa asuvalle serkulleen. Epätoivoinen Hannan päättää paeta ja löytää turvapaikan englantilaisen opettajansa kotoa. Siellä hän tutustuu myös kristinuskoon ja ihastuu seurakuntaelämään niin, että päättää kääntyä kristityksi. Uskosta luopumisen seurauksena hän on hengenvaarassa, joten lopulliseksi vaihtoehdoksi jää muuttaa kokonaan muualle ja jättää synnyinperhe kokonaan taakse. Vasta toisella puolella maata Hannanin on mahdollista aloittaa paranemisprosessi lapsuuden ja nuoruuden traumojen käsittelemiseksi.

Imaamin tyttären raju pako vapauteen on mielestäni hyvä muistutus siitä, kuinka liian kirjaimellisesti tulkittu uskonto yhdistettynä perusteettomiin ennakkoluuloihin, suoranaiseen rotuvihaan ja vanhoillisuuteen voi kääntyä itseään vastaan. Hannan lukee ensimmäistä kertaa Koraanin englanniksi vasta aikuisiällä ja huomaa, että hänen isänsä on ollut monissa väitteissään väärässä - että hänen isänsä on oppinut Koraanin ja islamin opetukset suullisen perinteen kautta, jolloin islamin todellinen sanoma on vääristynyt. Monet pakistanilaisiin heimoperinteisiin liittyvät käytännöt on perusteltu islamin opeilla. Näillä vääristyneillä opeillaan Hannanin isä nosti itsensä kaikkivoivaksi yhteisönsä tukipilariksi, jonka sana merkitsi kaikkein eniten, olipa se kuinka epäpätevä tahansa. Kirjan väitetään olevan tositapahtumiin perustuva, mutta vaikka näin ei olisikaan, on se kuitenkin ajatuksia herättävä varsinkin uskonnon oikean tulkinnan osalta.

Tekniset tiedot:
Shah, Hannah: Imaamin tyttären raju pako vapauteen
Suomentaja: Hannu Rossi
ISBN: 978-951-585-235-9
Kuva ja sana 2010
Nidottu, 239 s.
Kirjastoluokka: 99.1

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kirja-arvio: Gangesin tytär. Erään adoption tarina

Gangesin tytär on oikeastaan kaksi teosta yhdessä: kirjan alkuosa muodostaa ensiksi ilmestyneen teoksen Gangesin tytär, kun taas loppuosa on nimeltään Kuun kaksi puolta. Teokset yhdessä kertovat Asha Miron tarinan hänen kahdesta matkastaan synnyinjuurilleen biologisen perheen ja lapsuuden elinympäristön luokse. Miro ehti asua kuusi ensimmäistä elinvuottaan intialaisessa orpokodissa, kunnes hänet adoptoitiin barcelonalaiseen perheeseen. 27-vuotiaan hän saa mahdollisuuden osallistua työleirille, joka pidetään hänen synnyinseudullaan Intiassa. Samalla kuukauden pituisella matkalla hän käy orpokodissa kyselemässä nunnilta lapsuudestaan koettaen saada puuttuvat palaset kohdalleen ja vastauksen vuosia vaivanneisiin kysymyksiinsä. Toisella, muutamaa vuotta myöhemmin toteutuneella Intian-matkallaan Miro pääsee vielä tätäkin syvemmälle: hän saa tietää biologisen sisaruksensa olevan elossa ja matkustaa tapaamaan tämän perhettä. Tapaaminen on ikimuistoinen molemmille sisaruksille ja heidän perheenjäsenilleen.

Gangesin tytär on kertomus ennen kaikkea adoptoidun lapsen palavasta halusta tuntea juurensa ja alkuperänsä, joka ei jätä häntä rauhaan aikuisiälläkään. Se kertoo Miron tuntemuksista matkalla maahan, joka on hänelle ennestään tuttu käytännössä vain televisiodokumenttien kautta. Miro kuvailee rehellisesti ajatuksiaan ja ensivaikutelmiaan Intiasta, joka tuntuu hänelle niin vieraalta, ettei hän pysty kuvittelemaan itseään asumassa siellä. Kulttuuri ja yhteiskunnalliset olot ovat kovin erilaiset Espanjaan verrattuna, ruoka tuntuu tuliselta vielä viikkojen jälkeen. Ristiriitaa lisää se, että Miro näkee omat kasvonpiirteensä siskonsa lapsien kasvoissa. Kaikki olisi aivan toisin, jos häntä ei olisi adoptoitu... Lopulta vastaukset antavat hänelle mielenrauhan.

Kirja sopii mainiosti adoptiota harkitseville henkilöille ja toisaalta myös adoptoiduille henkilöille jäsentämään heidän ajatuksiaan asiaan liittyen. Itseäni viehätti kirjassa sen rehellisyys ja Miron uskallus palata juurilleen vastauksien saamiseksi. Samalla kirja antaa kuvan intialaisesta yhteiskunnasta yksittäisen elämäntarinan kautta.

Tekniset tiedot:
Miro, Asha: Gangesin tytär. Erään adoption tarina
Suomentaja: Sari Selander
ISBN: 952-471-509-0
Like Kustannus 2005
Sidottu, 238 s.
Kirjastoluokka: 99.1

perjantai 17. joulukuuta 2010

Elämän vuoristoradassa

Viime kuukaudet ovat saaneet todistaa elämässäni melkoista tunteiden vaihtelua. Ulkoiset puitteet ovat pysyneet jotakuinkin ennallaan, mutta pään sisällä on tapahtunut sitäkin enemmän. Tunteet ovat olleet usein pinnassa, kärsivällisyys koetuksella ja kekseliäisyyttä vaadittu ratkomaan kaikenlaisia eteen sattuneita pulmia. Ennen kaikkea tuntuu, että uskokin on ollut koetuksella. Olen yrittänyt käyttää islamin opiskelusta ja Jumalan mietiskelyn kautta saamiani tietoja ja taitoja ongelmien ratkaisuun - vaihtelevalla menestyksellä.

Tunnen hieman huonoa omaatuntoa siitä, että olen viettänyt monta unetonta yötä pohtiessani asioita - olenko uskossani heikko, kun en pysty nukkumaan rauhassa luottaen siihen, että Jumala kyllä ratkaisee asiat parhaaksi katsomallaan tavalla? Olenko kenties muistellut Jumalaa liian vähän, kun en aina pysty tuntemaan sydämessäni rauhaa? Toisinaan on ollut niin kiireisiä päiviä, että käytännön asioiden hoitaminen on jyrännyt henkisemmän puolen alleen. Samat asiat jäävät sitten pyörimään päähän myös yön tunteina, sinä aikana kun pienen lapsen kanssa eläessä on usein se ainoa aika miettiä kunnolla asioita ja kuulla omat ajatuksensa.

Sen verran olen haditheja sisäistänyt, että melko ahkerassa käytössä on ollut hadith "jos et pysty sanomaan mitään hyvää, ole mieluummin hiljaa". Toinen versio siitä on, että suuttuessa kannattaa mieluummin vaieta. Olen saanut joiltakin henkilöiltä hyvinkin paljon mielipiteitä asioihin, joihin en ole niitä edes pyytänyt. Kaiken huipuksi nuo henkilöt ovat vielä suuttuneet, jos en ole aina toiminut heidän antamiensa ohjeiden ja mielipiteiden mukaan, vaikka ovat ensin sanoneet että saan tehdä niin kuin parhaaksi näen. Luulen kuitenkin, että olen esimerkiksi lapsemme suhteen parempi asiantuntija kuin henkilö, joka on lapseton, vannoutunut sinkku. Uskon myös, että monissa asioissa vaisto sanoo, onko tekemässä oikean ratkaisun.

Olen myös joutunut huomaamaan, että avoimin kortein pelaava voi joutua hyväksikäytetyksi ja petkutetuksi. Valitettavasti maailmamme on sellainen, ettei edes kaikilla luotettaviksi uskotuilta henkilöitäkään löydy puhtaita jauhoja pussista. Sellainen on saanut minut pahasti epäilemään omaa ihmistuntemustani. On punnittava entistä tarkempaan, kehen voi luottaa. Tässä tilanteessa minua on autanut ajatus siitä, että Jumala Kaikkivaltias on paras ja luotettavin Tuomari. Ehkäpä täällä maallisessa elämässämme voimme tulla huijatuiksi ja kaltoinkohdelluiksi, mutta Jumala kyllä näkee kaiken ja jokainen saa loppujen lopuksi ansionsa mukaan. Jumalalta emme voi salata mitään; Hän näkee senkin mikä on meiltä piilossa. Aion myös lukea lisää profeettojen, rauha heille kaikille, elämäntarinoita. Ehkäpä niistä löytyy ratkaisujen avaimia ja näkemyksiä haasteiden kohtaamiseen - jos Jumala niin suo.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Kirja-arvio: Jeninin aamut


Olen lukenut Palestiinaan liittyen kirjallisuutta ja muutakin materiaalia hävettävän vähän. Useita vuosikymmeniä kestänyt konflikti on saanut niin monimutkaisia ulottuvuuksia, että sen hallitseminen on tuntunut haasteelliselta tehtävältä. Niinpä olin positiivisesti yllättynyt, kun huomasin kirjan Jeninin aamut ilmestyneen luettavaksi. Kirja kertoo al-Hijan perheen kautta Israelin valtion perustamisesta, palestiinalaisten karkotuksesta omilta mailtaan pakolaisleireille sekä siitä, kuinka tällaisissa äärimmäisissä olosuhteissa on mahdollista selviytyä. Teos kattaa al-Hijan perheen neljä sukupolvea ulottuen 1940-luvulta aina 2000-luvulle saakka.

Kirjan päähenkilöksi nousee Amal, Dalian ja Hasanin tytär. Perhe karkotettiin Ein Hodin maalta, joka oli toiminut heidän kotinaan vuosisatojen ajan. Jeninin pakolaisleirin välikaikaiseksi tarkoitettu maja muuttuu vähitellen pysyväksi asunnoksi ja suvun miehet kutsutaan puolustamaan maataan israelilaisia vastaan. Dalia suree sylilapsena kadonneen poikansa Ismailin kohtaloa ja lopulta orvoksi jäänyt Amal lähetetään Jerusalemin tyttökouluun. Sieltä hän matkustaa stipendin turvin opiskelemaan Yhdysvaltoihin, mutta ei yrityksistä huolimatta pysty unohtamaan menneisyyttään ja perhettään kotimaassaan. Hän palaa Jeniniin mennäkseen naimisiin ja huomatakseen, etteivät vuodet ole muuttaneet tilannetta yhtään sen turvallisemmaksi tai rauhallisemmaksi. Lopulta tilanne käy niin vaaralliseksi, että Amalin ainoaksi vaihtoehdoksi jää palata Yhdysvaltoihin. Valitettavasti lopuille perheenjäsenille muutto Yhdysvaltoihin ei ehdi toteutua ennen lopullista kohtaloa. Amalille Yhdysvallat on turvallinen paikka, mutta se ei pysty korvaamaan kotia. Viimeiselle matkalleen Jeniniin hän lähtee tyttärensä kanssa ja ehtii vielä tavata rakkaita ihmisiä, mukaan lukien kuolleeksi luullun veljensä, joka osoittautuu juutalaisten kasvattamaksi ja tuntee nimen David.

Jeninin aamut antaa hyvin inhimillisen kuvan palestiinalaisista ja toisaalta lohduttoman olon siitä, että vuosikymmenten jälkeenkin tilanne Israelin palestiinalaisalueilla jatkuu hyvin vaikeana. Kirjan henkilöt ovat kuviteltuja, mutta tapahtumat pitkälti totta, joten kirjaan pystyy samastumaan hyvin. Vastaavanlaisia ihmiskohtaloita on varmasti olemassa myös tosielämässä ja heidän osakseen toivoo parempia oloja. Jeninin aamut on yksi niistä kirjoista, jotka voisin ostaa myös omaan kirjahyllyyni. Se on hienosti ja kaunistelemattomasti kirjoitettu teos harvoin kaunokirjallisuudessa käsitellystä aiheesta, joka koskee suurta määrää ihmisiä.

Tekniset tiedot:
Abulhawa, Susan: Jeninin aamut
Suomentaja: Pauliina Klemola
ISBN: 978-952-01-0383-5
Like Kustannus 2010
Sidottu, 351 s.
Kirjastoluokka: 84.2

maanantai 13. joulukuuta 2010

Kirja-arvio: Fundamentalisti vastoin tahtoaan

Fundamentalisti vastoin tahtoaan on tarina pakistanilaisesta Changez-nimisestä nuoresta miehestä, joka saa lahjakkuutensa ansiosta opiskelustipendin Yhdysvaltoihin. Siellä hän saa hyvän koulutuksen ja hyväpalkkaisen työpaikan yrityskonsulttina. Hän tapaa nuoren naisen, Erican, jonka kanssa hän solmii suhteen. Yhdysvaltain sallivassa ilmapiirissä kaikki tuntuu olevan mahdollista - elämä soljuu omia uomiaan ja nuoret viettävät varsin huoletonta elämää.

Syyskuun 11. päivän iskut vuonna 2001 muuttavat kaiken. Changez on samanaikaisesti työmatkalla ulkomailla ja joutuu Yhdysvaltoihin palatessaan pitkien kuulustelujen kohteeksi. Koko maan ilmapiiri on muuttunut ja varsinkin Changezin kasvattama parta saa osakseen ylimääräistä huomiota. Hän menettää otteensa työhönsä ja samaan aikaan Erica joutuu psykiatriseen hoitoon. Hän alkaa elää menneisyydessä kuvitellen kuolleen poikaystävänsä olevan vielä elossa. Changez palaa sodan uhkaamaan kotimaahansa auttamaan perhenejäseniään, mutta ei tunne olevansa kotonaan sielläkään.

Teos on kirjoitettu Changezin näkökulmasta siten, että hän kertoo elämäntarinansa sattumalta lahorelaisessa kahvilassa kohtaamalleen yhdysvaltalaiselle ohikulkijalle. Koko tarina mahtuu yhteen päivään. Kirjaa on ylitetty menestysteokseksi, mutta mielestäni kertomus jäi aika ohueksi ja pinnalliseksi. Kirjan nimi antaa olettaa melko dramaattisiakin tapahtumia, mutta vaikka niitä olisi ollutkin, ne on kuvattu varsin laimeasti. Syvällisempi tapahtumien kuvailu olisi voinut tuoda teokseen lisää mielenkiintoa, sillä itse aiheessa on aineksia kiinnostavaankin kertomukseen.

Tekniset tiedot:
Hamid, Moshin: Fundamentalisti vastoin tahtoaan
Suomentaja: Tero Valkonen
ISBN: 978-951-31-3771-7
Tammi 2007
Sidottu, 149 s.
Kirjastoluokka: 84.2

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kaikella on tarkoituksensa

Tietokoneeni pimeni aivan yllättäen ollessani kirjoittamassa viime tiistaina. Hetkeä aikaisemmin olin ollut naputtelemassa tekstiä koneelle, kun lapsemme keksi tulla kokeilemaan koneeni USB-portin toimivuutta. Toimihan se, niin hyvin toimikin että koko kone sai jonkinlaisen sähköpurkauksen ja pimeni hetkessä. Sen jälkeen siitä ei ollut havaittavissa minkäänlaisia elonmerkkejä.

Päiväohjelmamme, itse asiassa koko loppuviikon ohjelmamme meni siinä samassa uusiksi. Olen ottanut tavakseni tehdä jonkin verran töitä aamupäivisin, sen verran kuin se on lapsen kanssa mahdollista. Olen ollutkin viime viikkoina niin työllistetty, että joka päivälle on riittänyt työtä tietokoneella niin paljon kuin olen vain ehtinyt tekemään. Ehkäpä vähän liikaakin, mutta en ole päässyt itse pahemmin vaikuttamaan asiaan. Mielestäni minulla on velvollisuus auttaa kanssaihmisisiäni ja läheisiäni, jos vain suinkin voin. Niin olenkin tehnyt, ja tuo työ oli tiistainakin ohjelmassani.

Aluksi tietokoneeni hajoaminen tietysti harmitti kovasti. Soitin tutullemme, tietokoneita korjanneelle ja niitä tuntevalle henkilölle. Pahalta vaikutti, hänen mukaansa voisimme alkaa melko todennäköisesti etsiä uutta konetta. Entiseltä koneelta saisi ehkä pelastettua ohjelmat ja tiedostot, jos hyvin käy. Lähdimme lapsemme kanssa pulkkamäkeen, kun muutakaan ei ollut tehtävissä.

Tietokone on kuitenkin vain tietokone. Vaikka se tuntuu korvaamattomalta työvälineeltä, joka mahdollistaa monen monta asiaa, se on loppujen lopuksi vain työväline. Olisinhan voinut samalla tavalla menettää hetkessä jonkun minulle tärkeän ihmisen, joka ei olekaan noin vain korvattavissa, ostettavissa tietokoneen tapaan uudempana ja parempana versiona kaupan hyllyltä. Harmini tuntuu siihen verrattuna kovin mitättömältä.

Kuin ihmeen kaupalla koneeni saatiin kuin saatiinkin pelastettua muutaman illan korjaamisen tuloksena. Jopa tiedosto, jota olin ollut koneen pimenemishetkellä käsittelemässä, oli tallella viimeistä merkkiä myöten. Se sai minut ajattelemaan, että kaikella Jumalan luomalla täytyy tosiaan olla tarkoituksensa. Se että sain jo menettämäkseni luulleeni takaisin, täytyy olla minulle jonkinlainen merkki. Ehkäpä maallisessa mielessä se voisi tarkoittaa sitä, että kaikki tietokoneella tehdyt työt kannataa tallentaa muistitikulle, kun se on vielä mahdollista. Hengellisemmässä mielessä kyseinen tapahtuma voi olla muistutus elämän ja kaiken muunkin katoavaisuudesta. Kaikki voidaan viedä meiltä hetkessä, jos Jumala kaikkivaltiudessaan niin parhaaksi katsoo. Jään miettimään omalla kohdallani tuota saamaani merkkiä varmasti vielä pitkän aikaa ja toivon, että sen merkitys selviää vielä minulle, jos Jumala niin suo.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Kirja-arvio: Olipa kerran Saudi-Arabia

Olipa kerran Saudi-Arabia kertoo Kervisen perheen elämästä 1980-luvun Saudi-Arabiassa. Perheen mies Jarmo on saanut töitä Riyadhissa toimivan suomalaisyrityksen insinöörinä ja perheen vaimo Heljä ja poika Ville seuraavat mukana Hiekan Valtakuntaan. Vanhin poika Joonas on jo niin vanha, ettei hänelle heltiä viisumia samaan tapaan kun muille perheenjäsenille. Kirja kertoo perheen elämästä Saudeissa kotirouvan elämää viettävän Heljä-vaimon näkökulmasta aina perheen maahan saapumisesta kotiinpaluuseen asti.

Kieltämättä kirjan esittelyteksti ei ole kovin lupaava. Takakannessa kerrotaan lähinnä kaikista niistä kielloista, jotka ulkomaalaiset ja paikalliset naiset kohtaavat arkielämässään Saudi-Arabiassa. Toisaalta Heljä Kervinen perheineen oli päättänyt sopeutua parhaansa mukaan. Kirjassaan Kervinen kertoo monipuolisesti elämästä ulkomaalaisena tässä hänelle ennestään tuntemattomassa maassa. Hän aloittaa teoksen Saudi-Arabian perustietojen kertomisella (voisi välillä luulla, että kyseessä on ennemminkin tietoteos kuin muistelmat) ja ihmettelee paikallista kotielämää, työkulttuuria ja naisten asemaa. Hän tekee havaintoja (koti)eläinten kohtelusta, autoista, ostoksilla käynnistä, avioliitosta ja perhe-elämästä, ulkomaalaisten asemasta, huvittelumahdollisuuksista ja ajanviettotavoista. Kervisillä on myös mahdollisuuksia matkustaa maan eri osissa ja ulkomaillakin suomalaista muhkeamman palkkapussin vuoksi. Saudi-Arabiassa oli ainakin 1980-luvulla suuri rakennusbuumi, jonka seurauksena maahan palkattiin paljon ulkomaalaista työvoimaa suunnittelemaan ja toteuttamaan suuria rakennushankkeita. Se mahdollisti ainutlaatuisten kokemusten hankkimisen.

1980-luvun elämästä Saudi-Arabiassa kertoo myös Henri Broms kirjassaan Saudisamppanjaa - suomalaisena islamin maailmassa, jonka olen arvioinut aikaisemmin blogissani. Bromsin kirjaan verrattuna nyt arvioitavana oleva teos on huomattavasti kattavampi ja useampia elämänaloja sisältävä. Broms on myös Kervisten tuttu, sillä he ovat Riyadhissa samaan aikaan. Ulkomaalaisten yhteydet toisiinsa toivatkin vaihtelua arkeen, sillä se helpottai erilaisten tapahtumien järjestelyä. Toisaalta usein Kervinen kertoo helpottavalta jo sen, että saa vaihtaa toisten ulkomaalaisten kanssa kokemuksia saudiarjesta. Ulkomaalaisilla oli myös tiettyjä poikkeuksia paikalliseen väestöön nähden: heidän erillisillä asuinalueillaan oli esimerkiksi myös naisille sallittuja uima-altaita eikä pukeutumisen kanssa ollut niin tarkkaa kuin muurien ulkopuolella.

Olipa kerran Saudi-Arabia kertoo elämästä muslimimaassa ulkomaalaisen kristityn näkökulmasta. Se näkyy vääjäämättä myös tekstissä; Kerviselle vaikuttaa olevan vaikeaa varsinkin aluksi tottua siihen, ettei oman kodin seinien ulkopuolella voi pukeutua niin paljastavasti kuin mihin on kotimaassa tottunut tai ettei kaduilla voi liikkua ilman perheeseen kuuluvaa miespuolista saattajaa tai ettei hänellä ole asiaa auton ratin taakse. Joissakin kohti kirjassa on mielestäni liikaakin perusteltu asioita islamin säätäminä, vaikka kyseessä voivat olla myös paikalliset tavat ja hyvin kirjaimellinen islamin tulkinta. Kerviset tekevät kuitenkin parhaansa kunnioittaakseen paikallisen väestön elämää ja maan tapoja, mikä sai minut lukemaan kirjan loppuun asti.

Tekniset tiedot:
Kervinen, Heljä: Olipa kerran Saudi-Arabia
ISBN: 978-952-9232-90-1
Oy Coordinator Ab 2008
Nidottu, 304 s.
Kirjastoluokka: 48.11

torstai 2. joulukuuta 2010

Kirja-arvio: Punainen jääkaappi. Kuuntelijan keittiössä ja muidenkin pöytien ääressä

Punainen jääkaappi - kuuntelijan keittiössä ja muidenkin pöytien ääressä on jatkoa Maija Asunta-Johnstonin teokselle Naiset eivät syö retiisejä. Se on jo neljäs teos, jossa Asunta-Johnston kertoo vivahteikkaasta elämästään pikkuisessa unkarilaisessa Varbalogin rajakylässä. Kirjan nimi on tiettävästi peräisin kirjailijan talossa tehdystä keittiöremontista, joka on osa talon pikku hiljaa tapahtuvaa kunnostusta. Remontin yhteydessä Asunta-Johnston saa keittiöönsä kunnollisen jääkaapin, jota jokainen hänen tavoin antaumuksella ruoanlaittoon perehtynyt henkilö tarvitsee.

Punainen jääkaappi jatkaa samoilla linjoilla kuin kirjailijan aikaisemmat teokset. Se on samaan tapaan päiväkirjamuotoon kirjoitettu, mutta aikaisempiin kirjoihin verrattuna painopiste on hieman enmmän ruoassa: ruokapöydän ympärillä käydään monia mielenkiintoisia keskusteluja ystävien, tuttavien ja naapureiden kesken. Kirjassa on myös joka luvun lopussa ruokaohje tai pari kunkin luvun teeman mukaisesti. Teoksen lopussa on erillinen osio, jossa Asunta-Johnston kertoo puutarhansa hedelmistä ja marjoista sekä mitä niistä voi valmistaa, valmistustapojen kuvailua unohtamatta. Suurin osa ohjeista vaikuttaa niin yksinkertaisilta, että niitä tekee mieli itsekin kokeilla. Kirja ei ole kuitenkaan pelkkä ruokateos, vaan siinä on tuttuun tapaan hauskoja arkipäivän sattumukia. Jos on aikaisemmista Asunta-Johnstonin kirjoista pitänyt, ei tule pettymään tähänkään.

Tekniset tiedot:
Asunta-Johnston, Maija: Punainen jääkaappi. Kuuntelijan keittiössä ja muidenkin pöytien ääressä
ISBN: 951-0-30117-5
WSOY 2006
Sidottu, 266 s.
Kirjastoluokka: 99.1

Kirja-arvio: Naiset eivät syö retiisejä

Naiset eivät syö retiisejä on Maija Asunta-Johnstonin kolmas kirja, jossa hän kertoo elämästään aivan Itävallan rajalla sijaitsevan unkarilaiskylän, Varbalogin, talonomistajana. Olen aikaisemmin arvioinut blogissani hänen ensimmäisen teoksensa Punapukuisen naisen talo; sen sijaan kirjailijan ilmestymisjärjestyksessään toinen teos, Onnellisen naisen vuosi, on minulla vielä lukematta.

Kirjoittaessaan tätä teosta Asunta-Johnston on jäänyt jo eläkkeelle kansainvälisen järjestön virastaan, joten hänellä on aikaisempaa enemmän aikaa hoitaa laajaa puutarhaansa ja miettiä maailmanmenoa Varbalogin talossaan. Elämä Unkarissa on vakiintunut vuosien varrella tiettyihin uomiinsa eikä kirjassa ole ensimmäisen teoksen tapaan niin paljon itävaltalaisen ja suomalaisen elämänmenon vertailua unkarilaiseen vastaavaan. Sen sijaan kirjassa riittää päiväkirjamerkintöjä hauskoista arjen sattumuksista ja mielenkiintoisista, syvällisistäkin pohdiskeluista yksin ollessa ja taloon vierailemaan tulleiden ihmisten kanssa. Asunta-Johnstonilla riittääkin tavalliseen tapaan kyläilijöitä tutuista ja naapureista, sillä Unkarin EU-jäsenyyden seurauksena yhä useampi ulkomaalainen on ihastunut Varbalogin kylään ja päättänyt ostaa sieltä itselleen kakkosasunnon.

Naiset eivät syö retiisejä on Asunta-Johnstonin ensimmäisen kirjan tapaan päiväkirjamuotoon kirjoitettu ja tyyliltään konstailematon. Se kertoo keski-iän ylittäneen naisen elämästä, joka osaa nauttia ja olla onnellinen pienistä ja arkisista asioista. Asunta-jOhnstonin aherrusta puutarhassaan on ilo seurata, sillä se on usein samaan aikaan syvällisiä ajatuksia herättävää puuhaa.

Tekniset tiedot:
Asunta- Johnston, Maija: Naiset eivät syö retiisejä
ISBN: 951-0-29662-7
WSOY 2003
Sidottu, 247 s.
Kirjastoluokka: 99.1
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...