lauantai 26. helmikuuta 2011

Kirja-arvio: Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan

Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan on Madeleine Albrightin vuonna 2004 toteama lausahdus. Se kuvaa osuvasti naisten keskinäisen tuen merkitystä ja sopii hyvin nimeksi kirjalle, joka käsittelee naisten ja miesten välistä epätasa-arvoa. Kirjan kirjoittaneiden Liza Marklundin ja Lotta Snickaren esittämien tutkimustulosten mukaan tyttöjä ja poikia kohdellaan eri tavoin vauvaikäisestä lähtien. Päiväkodeissa ja kouluissa samansuuntainen kasvatustyö jatkuu: tyttöjä muokataan sopeutuviksi ja hiljaisiksi, kun taas pojille sopivia ominaisuuksia ovat riehakkuus ja äänekkyys. Työelämässä miesten ja naisten työtehtävät ja -nimikkeet poikkeavat toisistaan ja uralla etenemismahdollisuudet ovat erilaiset eri sukupuolille. Miehisessä maailmassa naisten on vaikeampi tulla nähdyiksi ja arvostetuiksi.

Kirjassa on esitelty tutkimustuloksia varsin suorasukaisella ja hauskalla tavalla. Kirjailijana ja toimittajana työskennellyt Marklund ja konsulttialalla toiminut Snickare kertovat myös runsaasti esimerkkejä omasta elämästään, vuosien varrella kertyneistä kokemuksista. Teoksessa on joitakin mustavalkokuvia, jotka tiivistävät länsimaiseen kulttuuriin juurtuneita käsityksiä miesten ja naisten rooleista. Teoksen loppuosassa on "miinanraivausopas" eli 16 kohdan listaus keinoista, joilla naiset voivat edetä työelämässä muuttamalla miehisiä toimintatapoja itselleen sopivammiksi.

Luin tämän kirjan ensimmäisen kerran joitakin vuosia sitten ja mieleeni jäi tuolloin sen terävä ja hauska kirjoitustyyli. Kirja antaa ajattelemisen aihetta ja uusia näkökulmia työelämässä mukana oleville naisille mutta myös kaltaiselleni lukijalle, joka ei ole uraohjus eikä sellaiseksi pyrkimässä.

Tekniset tiedot:
Marklund, Liza ja Lotta Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan
Suomentaja: Sanna Manninen
ISBN: 951-120-640-0

Otava 2006
Sidottu, 160 s.
Kirjastoluokka: 32.3

perjantai 25. helmikuuta 2011

Kirja-arvio: Orja. Kaapatun tytön tie Sudanista Lontooseen

Orja - kaapatun tytön tie Sudanista Lontooseen kertoo 1990- ja 2000-luvun orjuudesta afrikkalaisessa kontekstissa. Mende on Sudanin maaseudulla, Nubavuorten alueella lapsuutensa viettänyt tyttö, joka elää rauhallista ja tasapainoista lapsuutta perheensä parissa. Hän käy koulua ja haaveilee lääkärin ammatista. Mujahidinien, arabirosvojen, hyökkäyksen yhteydessä Mende joutuu eroon perheenjäsenistään ja hänet kuljetetaan Khartumiin orjaksi arabiperheeseen. Hän on tuolloin 12-vuotias ja raataa isäntäperheessään seitsemän vuotta ennen kuin perhe päättää lähettää hänet toiseen perheeseen Lontooseen. Kuin ihmeen kaupalla Mende löytää siellä muita sudanilaisia, jotka auttavat häntä pakenemaan ja aloittamaan uuden elämän vapaana nuorena naisena.

Kirja on rehellisesti ja kipeästikin kirjoitettu kuvaus syrjäisellä maaseudulla kasvaneesta viattomasta tytöstä, jolle saapuminen isoon kaupunkiin, Khartumiin ja myöhemmin Lontooseen, on todellinen ihmetyksen paikka. Hän on oppinut koulussa, että kaikki muslimit ovat samanarvoisia, mutta isäntäperheessä häntä kohdellaan huonommin kuin eläintä. Usko ja rukoilu auttavat Mendeä jaksamaan epätoivoisessa tilanteessa, ja lopulta kun vapaus koittaa, hän ei tiedäkään mitä tehdä. Vapaus tuo mukanaan paljon vastuuta ja hän joutuu opettelemaan monia asioita aivan alusta.

Kirjassa minua liikutti erityisesti nuoren tytön viattomuuden ja lapsuuden menetys. Vaikka nykypäivän orjuuden ilmenemismuodoista saa silloin tällöin lukea lehdistä, on aivan eri asia saada lukea yksittäisen nuoren naisen tarina riistosta, ihmisarvon menetyksestä ja toistuvista pahoinpitelyistä. Menden tarinalla on onnellinen loppu; samaa toivoo kaikille muille hänen kanssaan samassa tilanteessa oleville, joita voi olla keskuudessamme tietämättämme.

Tekniset tiedot:
Nazer, Mende ja Damien Lewis: Orja. Kaapatun tytön tie Sudanista Lontooseen
Suomentaja: Jaana Iso-Markku
ISBN: 951-120-802-0
Otava 2005
Sidottu, 333 s.
Kirjastoluokka: 99.1

tiistai 22. helmikuuta 2011

Kirja-arvio: Lolita Teheranissa

Azar Nafisi on iranilainen englantilaisen kirjallisuuden professori. Vuonna 1995 hän joutui luopumaan työstään Teheranin yliopistossa, sillä hän kieltäytyi käyttämästä huivia. Menetettyään työnsä Nafisi päätti koota yhteen seitsemän lahjakkainta naisopiskelijaansa ja koota heistä lukupiirin, jossa käsiteltäisiin Iranissa virallisesti kiellettyjä romaaneja: Lolitaa, Jane Austenin ja Nabokovin teoksia ja muita länsimaisen kirjallisuuden klassikoita. Lukupiirin kokoontuessa kerta toisensa jälkeen piiriin kuuluvien naisten elämästä paljastuu yhä uusia piirteitä, tarinoita tummien kaapujen ja huntujen alta. Lukupiiristä muodostuu naisille tärkeä henkireikä arjen haasteista selviytymiseksi.

Kirjan tapahtumat ulottuvat 1970-luvun loppuvuosilta aina 1990-luvun puoliväliin saakka. Se kuvaa näiden vuosikymmenien elämää Iranissa erityisesti naisten näkökulmasta tarkasteltuna. Vuosiin mahtuu vallankumousyrityksiä ja mielenosoituksia, Iranin kahdeksanvuotinen sota Irakia vastaan, ajatolla Khomeinin kuolema ja paljon pienempiä, muta yhtä kaikki merkittäviä inhimillisiä tapahtumia. Kirja antaa inhimillisen ja vivahteikkaan kuvan Iranin lähihistoriasta ja arjesta pienen naisryhmän näkökulmasta tarkasteltuna.

Teoksen tyyliä voisi kuvailla rönsyileväksi. Kirjan alussa ja lopussa tapahtumat keskittyvät lukupiirin ja sen ympärille syntyneiden keskustelujen kuvailuun. Sen sijaan kirjan keskivaiheilla kirjailija kuvaa Iranin yhteiskunnan muutoksia ja sen vaikutuksia elämäänsä, sitä kuinka dramaattiset tapahtumat ovat muovanneet hänestä sellaisen kuin hän nykyään on. Merkittävässä osassa romaania ovat Nafisin yliopistossa pitämät kirjallisuuden luennot, joiden seuraamiseksi ja ymmrätämiseksi auttaisi se, että olisi myös itse lukenut kyseiset teokset. Kaiken kaikkiaan kirjan voi nähdä olevan puolustuspuhe kirjallisuuden voimalle auttaa kantamaan vaikeidenkin aikojen yli.

Tekniset tiedot:
Nafisi, Azar: Lolita Teheranissa
Suomentaja: Hanna Tarkka
ISBN: 978-951-0-30330-6
WSOY 2005
Sidottu, 443 s.
Kirjastoluokka: 99.1

maanantai 21. helmikuuta 2011

Käsitöitä

Muutamia kuukausia sitten kirjoituksessani ornamenteista kerroin aloittaneeni ristipistotyön, jonka aiheena on internetistä löytämäni Alhambra-niminen ornamenttimalli. Työ valmistui muutama viikko sitten, se on nyt kehystetty ja riippuu seinällä. Koska itselläni ei ole kameraa käytössä enkä siksi voi julkaista kuvaa valmiista työstä, olen laittanut alle kuvan erään toisen henkilön tekemästä työstä, jota olen käyttänyt mallina omalle työlleni. Ristipistotyössäni vaalenruskeat tähdet on korvattu kullanruskealla, violetit kuusikulmiot ovat aavistuksen verran vaaleampia, nauhojen sininen sävy kirkkaampi ja ruskea ulkoreuna on yksivärinen. Työn tausta on luonnonvalkoista puuvillakangasta ja kehyksenä on metalliseen sävyyn vivahtava ruskea puukehys.

Linkki kuvan lähteeseen on yllä olevassa tekstissä.
 Internetistä on loppujen lopuksi aika haastavaa löytää sopivia ornamenttimalleja. Olen nimittäin edelleen kiinnostunut ristipistotöistä, joissa olisi islam-aiheinen ornamenttimalli. Moskeijoiden seiniä on perinteisesti koristeltu ornamentein ja joistakin kuvista voisi poimia malleja omiinkin töihin, mutta jonkin verran suunnittelua ne vaativat. Monet ornamenteista ovat niin suurikokoisia, että niistä voi käyttää vain joitakin yksityiskohtia, mikä sinänsä on harmi.

Suurempitöisen käsityön jälkeen on tehnyt mieli pitää välillä vähän taukoa ja miettiä uusia aiheita ja mahdollisuuksia. Löysin erään neulotuista tilkuista koottavan peitteen ohjeen, jonka olen ottanut seuraavaksi työn alle. Alkuperäisestä mallista poiketen teen sen tummanruskealla, joka on jo jonkin aikaa ollut yksi lempiväreistäni. Sen väristä lankaakin oli sopivasti jäänyt yli aikaisemmasta työstäni. Ei muuta kuin puikot heilumaan näin hiihtoloman alkajaisiksi!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Stylish Blogger-palkinto

Kiitos indonesialaisen muslimasiskon Mustika Sari Sayutin, olen saanut ensimmäisen kerran palkinnon blogistani. Kiitos sisko palkinnosta, olin siitä suoraan sanottuna todella yllättynyt! En ole pitänyt itseäni tai blogiani erityisen tyylikkäänä, joten on tietysti hienoa, että saa tällaisen tunnustuksen.

Viime viikot ovat olleet blogini osalta tavallista hiljaisempia; olen ehtinyt lukemaan kirjoja jonkin verran aikaisempaa vähemmän. Lisäksi ajatukset ja ajankäyttö ovat pyörineet jonkin verran muiden asioiden parissa enkä ole ehtinyt miettiä sopivia kirjoituksenaiheita kovinkaan paljon. En ole toki unohtanut blogin pitämistä: se on minulle edelleen tärkeä paikka ajatusten pukemiseen sanoiksi, toisinaan todellinen henkireikä. Rakastan kirjoittamista, joten toivottavasti saan pitää blogiani vielä pitkän aikaa, jos Jumala niin suo. Joka tapauksessa palkinnon ssaaminen ilahdutti minua todella paljon ja rohkaisee jatkamaan valitsemallani linjalla.

Jokaista Stylish Blogger-palkinnon saanutta koskevat seuraavat säännöt:

1. Kiitä ja lähetä takaisin linkki henkilölle, joka myönsi sinulle palkinnon.
2. Jaa seitsemän asiaa itsestäsi.
3. Palkitse 15 lähiaikoina löytynyttä mahtavaa blogin pitäjää.
4. Ota yhteyttä edellä mainittuihin blogin pitäjiin kertoaksesi heille palkinnosta.

Olen aikaisemmin kertonut joitakin asioita itsestäni kirjoituksessani Kymmenen paljastusta minusta. Kyseisessä kirjoituksessa on kuitenkin vain muutamia asioita, joten tässä seitsemän lisää:

1. Suomalaiset ovat perinteisesti kahvinjuojia, mutta itse en ole koskaan oppinut juomaan kahvia. En myöskään juo teetä kuin poikkeustapauksissa. Pidän kyllä teestä, mutta en vain tule juoneeksi sitä.
2. Uusin lempivärini on (tumman)ruskea. Olen pitänyt siitä jo jonkin aikaa, vaikka aikaisemmin se näytti minusta vähän tunkkaiselta ja synkältä. Pidän ylipäätään luonnonläheisistä väreistä.
3. Olen sohvapuutarhuri. Pidän periaatteessa puutarhanhoidosta, mutta toteutan tätä kiinnostuksenkohdetta lähinnä vain puutarhakirjojen kautta.
4. Pidän melko minimaalisesta tyylistä. Pyrin pääsemään eroon ylimääräisistä tavaroista ja pitämään ylipäätään kodin mahdollisimman yksinkertaisena.
5. En ole koskaan käyttänyt Facebookia tai Twitteriä. Minulla ei ole mitään niitä vastaan, mutta en itse halua olla kaiken aikaa kaikkien tavoitettavissa.
6. Olen tietotekniikan ja elektroniikan suhteen aika avuton. Käytän muutamia minulle tärkeitä laitteita, mutta muuten en ole innostunut viimeisimmistä teknisistä laitteista.
7. Minulla on ajokortti, mutta pidän paljon enemmän istumisesta auton takapenkillä kuin kuljettajan paikalla.

En ole aikaisemmin antanut kenellekään blogin pitäjälle palkintoa, koska sellaista mahdollisuutta ei ole tullut ennen kohdalle. Nyt olen käynyt läpi joitakin hiljattain (tai vähän aikaisemminkin) löytämiäni blogeja ja päädyin seuraaviin. Olkaa hyvä mahtavat siskot! Palkinnon saavat: Kirkon penkiltä moskeijan lattialle, Becoming a Muslimah, Inspired Author, Reviving the Sunnah, Seeking Jannah, Forever Fatimah, With A Saudi Accent, Walking Through, Muslimah Voices, The Lotus Journal, Before Sunrise, Hijabulous, Hijabi Barbie, Iridescent Musings ja Welcome to rialive.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Kirja-arvio: Se ei ollut minun vikani. Vastuunottamisen taito

Vastuunpakoilu on teologian tohtori ja etiikan tutkija Ann Heberleinin mukaan yksi nykyajan vallitsevista ilmiöistä. Meille tyrkytetään mielellään ajatusta rajattomista mahdollisuuksista olla ja tehdä mitä ikinä haluamme. Samalla unohtuu kuitenkin se, että se tuo mukanaan rajattoman vastuun. Juuri vastuunottaminen on monelle meistä vaikeaa eivätkä nyky-yhteiskunnan rakenteet ole useinkaan omiaan vahvistamaan käsitystämme siitä, että olemme itse vastuussa teoistamme.

Teoksessaan Se ei ollut minun vikani - vastuunottamisen taito Ann Heberlein käyttää lukuisia arkipäivän esimerkkejä, mutta myös monia eri filosofeilta ja muilta vastuuskysymyksiin perehtyneiltä henkilöitä peräisin olevia ajatuksia siitä, mitä on vapauden ja vastuun suhde, moraali, etiikka, syyllisyys ja häpeä. Kirjan esimerkit käsittelevät lähinnä koulumaailmaa, oikeuden päätöksiä ja perhe-elämää: sitä kuinka nuorten henkinen huono olo voi juontaa juurensa opettajien tavasta suosia sortajia sorrettujen sijaan "ymmärtämisen" nimissä; sitä kuinka raa'asta taposta voi saada hyvin lyhyen tuomion; siitä kuinka alkoholisti, raiskaaja tai perheväkivallan käyttäjä löytää helposti teoilleen syyn jostakin muusta kuin itsestään.

Heberlein ottaa rohkeasti kantaa vastuunottamisen ja -kantamisen puolesta myös sellaisten aihepiirien kohdalla, joissa vastuuykysymyksiä on ollut tapana lakaista maton alle. Kirjassa minua miellytti erityisesti maanläheisten esimerkkien käyttö yhdistettynä teoreettisempaan kirjoitukseen, sujuva kirjoitustapa ja se, että kirjoittaja on itse ilmeisen perehtynyt aiheeseen. Tämän kirjan soisi lukevan asiasta kiinnostuneiden lisäksi myös kasvatusalalla työskentelevät ja esimerkiksi kunnalliset päätöksentekijät.

Tekniset tiedot:
Heberlein, Ann: Se ei ollut minun vikani. Vastuunottamisen taito
Suomentaja: Ulla Lempinen
ISBN: 978-951-796-597-2
Atena Kustannus Oy 2009
Sidottu, 247 s.
Kirjastoluokka: 17.3

maanantai 14. helmikuuta 2011

Kirja-arvio: Onnellisen naisen vuosi

Onnellisen naisen vuosi jäi minulta aikaisemmin lukematta: en saanut sitä käsiini kirjastosta, joten luin jouduin jättämään sen väliin ja luin sitä aikaisemmin ilmestyneen, kirjailijan esikoisteoksen Punapukuisen naisen talo ja myöhemmin julkaistut kirjat Naiset eivät syö retiisejä ja Punainen jääkaappi. Näitä viimeksi mainuttuja kirjoja lukiessani Asunta-Johnston viittaa toisinaan Tamasiin, mieheen johon hänellä oli ollut jonkinnäköinen suhde. Päätin lukea myös nyt arvioitavana olevan teoksen saadakseni selville, mistä oikein on ollut kysymys.

Onnellisen naisen vuosi kertoo Asunta-Johnstonin ensimmäisestä vuodesta eläkeläisenä. Hänellä on entistä enemmän aikaa viettää Unkarin Varbalogissa sijaitsevalla kakkosasunnollaan, josta on muodostunut hänelle vuosien varrella lähes maanpäällinen paratiisi. Tapahtumat, arkipäivän sattumukset ja syvemmälle menevät pohdinnat, on kirjoitettu muistiin jo tutuksi tulleeseen päiväkirjatyyliin. Vuoteen mahtuu paljon tapahtumia; niistä Asunta-Johnstonin kannalta merkittävimpänä unkarilaiseen Tamas-nimiseen mieheen tutustuminen, joka tapahtuu varsin omalaatuisissa merkeissä. Parin ystävyys saa lopulta myös romanttisia piirteitä, jota maustaa molempien aikaisempi elämänhistoria.

Asunta-Johnstonin kirjoissa minua viehättää niiden rauhallinen pohjavire ja positiivinen elämänasenne. Vaikka en olekaan kirjailijan kanssa samassa elämäntilanteessa, pystyn samastumaan hyvin hänen kertomaansa ja kuvittelemaan mielessäni kirjassa kerrottuja tapahtumia. Pidän Asunta-Johnstonin tapaan puutarhanhoidosta, vaikkakin käytännön pakosta enemmänkin lukuelämysten kautta. Tässä teoksessa on arkipäivän filosofiaa muiden kirjailijan teosten tapaan.

Tekniset tiedot:
Asunta-Johnston, Maija: Onnellisen naisen vuosi
ISBN: 978-951-0268-15-5
WSOY 2003
Sidottu, 332 s.
Kirjastoluokka: 99.1

perjantai 11. helmikuuta 2011

Lopulta vain aikomus merkitsee

Kävin hiljattain mielenkiintoisen keskustelun erään siskon kanssa aikomuksen merkityksestä ja tärkeydestä. Vaihdoimme ajatuksia siitä, mitä esimerkiksi Koraanissa sanotaan tekojen motiivien merkityksestä ja jäimme molemmat lopulta vähän hämmentyneeseen mielentilaan. Kysymyksiä jäi avoimeksi, vaille selkeitä vastauksia.

Islamin uskossa juuri aikomuksella on suuri merkitys. Vaikka tekisimme jotakin haitallista tai pahaa, emme välttämättä joudu tuomituksi siitä Tuomiopäivänä, jos aikomuksemme on ollut vilpitön ja hyvä. Esimerkiksi sairasta ystävää auttaessamme voimme saattaa hänet vahingossa huonompaan tilaan, mutta olemme kuitenkin tarkoittaneet tehdä hyvää. Toisaalta emme välttämättä saa hyvään lopputulokseen johtaneesta teosta palkkiota, jos olemme toimineet vilpillisesti omaa etua ajatellen, toisille tahallisesti haittaa aiheuttaen. Jumala, kunnia ja ylistys Hänelle, näkee kyllä lävitsemme eikä mikään tapahdu Häneltä salassa.

Keskustelumme sivusi myös palkkiota. Me ihmiset olemme taipuvaisempia toimimaan oikein, mikäli tiedämme, että tulemme saamaan siitä palkkion tai että vastaavasti tulemme rangaistuksi väärien tekojen tekemisestä. Keppiä ja porkkanaa on käytetty maailman sivu ja se toimii varmasti jatkossakin. Koraanissakin kerrotaan moneen otteeseen, millainen palkkio uskovaisia odottaa Tuonpuoleisessa. Seuraavaksi joitakin jakeita, joissa kerrotaan palkinnosta:

Sentähden Jumala palkitsi heitä siitä, mitä he sanoivat, antamalla heidän elää puutarhoissa, joissa joet virtaavat, ja tämä on palkinto niille, jotka (toisille) hyvää tekevät. (5:85)
 
Toisin ne, jotka ovat kärsivällisiä ja hyviä tekoja harjoittavat; he ovat niitä, joille kuuluu anteeksiantamus ja suuri palkinto. (11:11)
 
Totisesti, tämä Koraani johtaa kaikkeen oikeaan, ja uskoville, jotka suorittavat hyviä tekoja, se sisältää ilosanoman, että heitä odottaa suuri palkinto. (17:9)
 
Varoittaa voi vain sitä, joka nuhteesta vaarin ottaa ja sisimmässään Armahtajaa pelkää; sellaiselle julista anteeksiantoa ja suurta palkintoa. (36:11)

Toimimmeko kuitenkin vain tuo palkkio silmien edessä kiiluen vai palvelemmeko Herraamme vain Hänen itsensä vuoksi? Toisin sanoen, yritämmekö pelastaa oman nahkamme toimimalla mahdollisimman oikein vai teemmekö oikein, koska Herramme on niin määrännyt ja koska se vain yksinkertaisesti tuntuu oikealta?

Ihminen toimii monenlaisten asioiden motivoimana ja motiiveja voi olla vaikea - ehkä mahdotonkin - erotella toisistaan. Olen monesti miettinyt sitä, olenko itsekään kunnolla perillä omista motiiveistani esimerkiksi islamiin liittyvien rituaalien suorittamisen suhteen. Olen kiitollinen Jumalalle, kunnia ja ylistys Hänelle, siitä että Hän on ohjannut minua oikealle tielle. Olen vilpittömästi kiittänyt kaikesta siitä, mitä olen saanut elämääni ja pyytänyt kärsivällisyyttä kestämään kaikki se, minkä olen välillä kokenut raskaaksi kantaa. Samalla olen kuitenkin lukenut, kuinka monta rukousta tai kuinka paljon dhikriä minun pitäisi tehdä päivittäin saavuttaakseni paikan Paratiisista. Se jättää ristiriitaisen olon. Haluaisin uskoa, että pienempikin määrä hyviä tekoja riittää, kun ne on tehty vilpittömin mielin, Jumala mielessä pitäen ja Hänen kunniakseen.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Kirja-arvio: Valkoinen masai

Valkoinen masai kertoo sveitsiläisen Corinne Hofmannin neljästä vuodesta Keniassa masaisoturin vaimona. Hofmann saapuu ensimmäisen kerran Keniaan vuonna 1986 lomamatkalla silloisen kihlattunsa kanssa ja rakastuu päätäpahkaa Lketingaan, komeaan masaisoturiin. Siltä seisomalta hän päättää jättää kihlattunsa ja palaa Sveitsiin myymään vaateliikkeensä ja muun omaisuutensa ja palaa Keniaan. Sillä välin Lketinga on jo kadonnut, mutta määrätietoisesti Hofmann etsii hänet käsiinsä. He muuttavat yhdessä Kenian maaseudulle asumaan Lketingan sukulaisten luo.

Maaseudulla Hofmannia odottaa karu afrikkalainen arki. Elinolot ovat hyvin alkeelliset, perhe asuu pienessä majassa vailla mukavuuksia. Silti Hofmann on onnellinen, saahan hän asua rakkaansa kanssa. Pari menee naimisiin ja heille syntyy tytär. Toimeen tullakseen Hofmann päättää perustaa kaupan, josta tulee kohtalainen menestys. Rikastumaan sillä ei pääse, mutta ainakin välillä ruokana on muutakin kuin sokeroitua teetä, maissipuuroa ja vuohenlihaa. Parin onnea alkaa kuitenkin varjostaa Lketingan jatkuvasti kasvava mustasukkaisuus, joka saa lopulta sietämättömät mittasuhteet. Hofmann päätyy ainoaan järkevään vaihtoehtoon: pakenemaan Keniasta Sveitsiin tyttärensä kanssa vuonna 1990.

Valkoinen masai on uskomaton tositarina länsimaisesta naisesta elämässä perinteisellä maaseudulla Keniassa, jossa elämä on usein byrokraattista ja  suoranaista eloonjäämiskamppailua esimerkiksi yksipuolisen ruokavalion, huonojen kulkuyhteyksien sekä lääkkeiden ja lääkäreiden puutteen vuoksi. Parin avioliitossa on haasteita todella paljon toisistaan poikkeavien kulttuuritaustojen vuoksi. Kuitenkin Hofmann kykenee tarkastelemaan kenialaista elämänmenoa suhteellisen puolueettomasti, tapahtumia kaunistelematta tai toisaalta liikoja uhkakuvia luomatta. Kirja on henkeä salpaava, sujuvasti kirjoitettu ja mukaansa tempaava muistelmateos, joka on mielestäni ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Tekniset tiedot:
Hofmann, Corinne: Valkoinen masai
Suomentaja: Liisa Paakkanen
ISBN: 951-0-24813-4
WSOY 2000
Sidottu, 347 s.
Kirjastoluokka: 99.1

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

”Valinnat tehdään muutamassa sekunnissa, mutta niiden seurauksista maksetaan koko loppuelämä.”

”Valinnat tehdään muutamassa sekunnissa, mutta niiden seurauksista maksetaan koko loppuelämä.”
Tämä lause on peräisin kirjasta Paolo Giardanon teoksesta Alkulukujen yksinäisyys, jota en ole tosin lukenut, mutta sen esittelyteksti vaikuttaa sen verran mielenkiintoiselta, että saatan vielä jossakin vaiheessa tarttua siihen.

Viime ajat ovat todistaneet ainakin minulle sen, että tuo mietelause pitää hyvinkin paikkansa. Kuinka monta asiaa jättäisimmekään tekemättä, jos näkisimme tulevaisuuteen ja hetken mielijohteessa tehtyjen valintojen kauskantoisiin vaikutuksiin. Kuinka monta asiaa tekisimmekään toisin, jos tietäisimme mitä huominen tuo tullessaan. Muistaisimmeko antaa rakkaallemme tavallisena aamuna halauksen ja suukon, jos tietäisimme että emme näe häntä enää pitkään aikaan? Ja kuinka usein tulemme ajatelleeksi, millaisia vaikutuksia teoillamme on toisten ihmisten elämään? Jättäisimmekö esimerkiksi ajamatta ylinopeutta, jos tietäisimme että hetken kuluttua automme suistuu tieltä ja aiheuttaa kanssamatkustajan loukkaantumisen?

Mutta vain Jumala (swt) yksin tietää tulevaisuutemme ja vain Hän yksin siitä päättää niin kuin parhaaksi näkee. Uskon myös siihen, että kuuntelemalla sydämen ääntä päädymme usein oikeaan ratkaisuun, olemmepa tekemässä päätöstä tietoisesti tai tiedostamatta. Jumalan ei turhaan sanotakaan asuvan ihmisen sydämessä. Sieltä käsin Hän ohjaa ketä tahtoo. Uskon, että meille tulee luontaisesti huono olo sellaisten asioiden toteuttamisesta, jotka eivät ole meille hyväksi.

Mielestäni islamissa on hyvää sen kaikenkattavuus. Koraanissa, haditheissa ja sunnassa opetettujen asioiden mukaan elämällä säästyy monilta negatiivisilta seurauksilta siten, että monet haitalliset asiat jäävät alunperinkin tekemättä. Alkoholin nauttiminen on kielletty, koska me kaikki tiedämme sen lukuisat haitalliset vaikutukset; avioliiton ulkopuoliset suhteet on kielletty myös syistä, jotka ovat liiankin hyvin tiedossamme. Esimerkkejä löytyisi lukemattomasti lisääkin. Kaikki me teemme virheitä, mutta vilpittömästi yrittämällä, askel kerrallaan, meidän on mahdollisuus kasvaa paremmiksi ihmisiksi - jos Jumala niin suo.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...