maanantai 31. lokakuuta 2011

Kirja-arvio: Vasta nyt näen

Vasta nyt näen on kokoelma eri alojen vaikuttajien kertomuksia siitä, mitkä hetket heidän elämässään ovat olleet vaikuttavia - sellaisia, joina he ovat ymmärtäneet jotakin olennaista elämästään. Mukana on yhteensä neljätoista 1920- ja 1940-luvun välisenä aikana syntynyttä tunnettua henkilöä, joiden elämän yksityinen puoli ei ole ollut aikaisemmin julkisuudessa esillä. Tarinansa saavat kertoa esimerkiksi Yrjö Kukkapuro, Pentti Linkola, Arne Nevanlinna, Risto Pelkonen, Annikki Tähti ja Rafael Wardi.

Kunkin henkilön tarina on kerrottu minä-muodossa, jolloin siihen on helppo eläytyä. Tarinat ovat kiehtovia ja avaavat keskenään todella erilaisten ihmisten elämistä asioita, jotka auttavat selittämään heidän nykyistä maailmankatsomustaan ja kehitystä niihn rooleihin, joissa heidät nykyisin  parhaiten tunnetaan. Paksulle valokuvapaperille painettu teos sisältää pelkistettyjä, Kaisa Rautaheimon ottamia valokuvia kustakin haastateltavasta ja kunkin tarinan lopussa on tiivistelmä henkilön keskeisimmistä saavutuksista.

Minulla ei ollut oikein minkäänlaisia odotuksia tämän teoksen suhteen, joten olin todella positiivisesti yllättynyt mukanaan vievistä elämäntarinoista. Kirjaan oli varmasti tarkoituksella valittu sellaisia haastateltavia, joilla on ikänsä puolesta kertynyt tarpeeksi elämänkokemusta erottaa elämänsä tärkeimmät hetket ja joiden elämät eivät ole iltapäivälehdissä loppuun kaluttuja. Tarinat olivat viehättäviä ja niitä olisi voinut lukea useammastakin henkilöstä.

Tekniset tiedot:
Kylänpää, Riitta: Vasta nyt näen
ISBN: 978-951-1-23284-1
Otava 2009
Sidottu, 224 s.
Kirjastoluokka: 99.1

lauantai 29. lokakuuta 2011

Elämän tärkeimmät asiat

Lähde: http://www.kaarina.fi (kuva Juha
Haanpää)
Jos tekisit listauksen elämäsi tärkeimmistä asioista, näyttäisikö listasi kärkiviisikko tällaiselta:

1. auringonvalo
2. internetyhteys
3. puhdas juomavesi
4. jääkaappi
5. Facebook

Olin suoraan sanottuna ällistynyt lukiessani viikko takaperin Vantaan Laurista brittien keskuudessa tehdystä kyselytutkimuksesta, jossa yli 3 000 kyselyyn osallistunutta henkilöä listasi asioita, joita ilman he eivät voi elää. Tuloksena saatiin ylläoleva listaus useimmiten mainituista asioista.

Ei kai pitäisi olla yllättynyt ainakaan sen perusteella, kuinka paljon palstatilaa Facebook saa nykyään uutisoinnissa ja kuinka kaikki tuntuu tapahtuvan nykyään internetissä. Harvassa on nykyään sellainen suomalaiskotikaan, jossa ei ole nettiyhteyttä. Silti... Minne on kadonnut arvostus terveyttä, vapautta, rakkautta, perhettä, riittävää ruokaa ja asuntoa/kotia kohtaan? Ehkäpä suurimmalla osalla meistä länsimaisista ihmisistä perustarpeet on niin täytetty, ettei niitä osata ajatella muuna kuin itsestään selvyyksinä. Onko meille käynyt niin kuin eräässä laulussa pohditaan:

Why it always seems to go
That we don't know what we have got till it's gone
They raped paradise
And put up a parking lot

Miltä sinun listauksesi näyttäisi?

perjantai 28. lokakuuta 2011

Kirja-arvio: Muistelmat. Iranin viimeinen shaahitar kertoo

Muistelmat - Iranin viimeinen shaahitar kertoo on kuvaus Iranin yhteiskunnan vaiheista 1930-luvulta 1980-luvun alkuun maan hallitsijan Muhammad Reza Pahlavin kolmannen vaimon, Farah Pahlavin, kertomana. Parin rakkaustarina alkaa satumaisesti ja yllättäen ja vuosien saatossa he saavat neljä lasta. Hallitsija ja koko Iranin kansa iloitsevat shaahin suvun jatkumisesta (lapsista joita shaahin kaksi ensimmäistä vaimoa eivät voineet hänelle antaa), mutta shaahitar ei tyydy pelkkään hallitsijan puolison ja jälkikasvusta huolehtijan rooliin. Iranin maareformin aikaan hänellä on aktiivinen rooli yhteiskunnallisten olojen kehittäjänä ja kansalaiset kertovat hänelle huoliaan tietäen tulevansa kuulluiksi.

Vuosiin hallitsijan puolisona kuuluu tapaamisia valtiopäämiesten kanssa ja asumista toisinaan melko vaatimattomissakin palatseissa. Kirjassaan Farah Pahlavi kuvaa miestään tunnolliseksi ja välittäväksi hallitsijaksi, jolle kansalaisten asiat ovat tärkeitä eikä shaahitar itse jää huonommaksi. Kansan noustua kapinaan 1970-luvun loppuvuosina hallitsijapari joutuu pakenemaan maasta toiseen ja etsimään lääketieteellistä hoitoa shaahin vähitellen pahenevaan syöpään. Perheenjäsenet joutuvat asumaan erossa toisistaan ja viimein shaahi kuolee jättäen vaimonsa maan tilapäiseksi hallitsijaksi ennen kuin perheen vanhin poika saavuttaa 20 vuoden iän ja astuu valtaistuimelle.

Farah Pahlavin vuosiin nuoresta arkkitehtiopiskelijasta shaahin kolmanneksi vaimoksi ja neljän lapsen äidiksi mahtuu ilon ja onnen hetkien lisäksi myös paljon dramaattisia käänteitä. Teos on suorasukainen kuvaus niistä haasteista, joita eläminen shaahin rinnalla toi hänen kohdattavakseen. Samalla se kuvaa Iranin monivivahteista lähihistoriaa hallitsijan vaimon näkökulmasta.

Tekniset tiedot:
Pahlavi, Farha Diba: Muistelmat. Iranin viimeinen shaahitar kertoo
Suomentaja: Marja Haapio
ISBN: 951-0-29365-2
WSOY 2004
Sidottu, 408 s.
Kirjastoluokka: 99.13

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Valitse seurasi viisaasti

Mielestäni hyvän seuran tunnistaa ainakin seuraavista ominaisuuksista:

*olet hyväksytty omana itsenäsi
*saat inspiraatiota ja elämänvoimaa; positiivinen pohjavire, joka luo myönteisen hyvinvoinnin kierteen
*uskosi vahvistuu etkä tule johdatetuksi väärälle tielle
*yhdessäolo tuntuu kaikista mieluisalta ja perustuu vapaaehtoisuuteen
*henkisen ja fyysisen hyväksikäytön puuttuminen
*ei juoruilua eikä pahan puhumista toisten selän takana

Lähde: http://mikkol-miettii.blogspot.com
Tulin ajatelleeksi tätä teemaa, kun mietin tulevia kuukausia ja mahdollisia tapaamisia ystävien, sukulaisten ja tuttavien kanssa ja toisaalta kaikkia kuluneita vuosia, joihin on mahtunut jos jonkinlaisia tapaamisia ja kohtaamisia. Joidenkin henkilöiden seura vetää vaistomaisesti puoleensa ja herättää myönteisiä ajatuksia ja odotuksia, kun taas toiset tapaamiset tiedän jo etukäteen kielteisemmiksi ja suhtaudunkin niihin karttelevasti. Kaikkien kanssa pitää tunnetusti ainakin parhaansa mukaan yrittää tulla toimeen, vaikka kaikeksi onneksi saamme melko pitkälti itse päättää, kenen kanssa vietämme aikaamme. Silti toisinaan erinäisten velvollisuuksien ja sitoumusten vuoksi olemme tekemisissä sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka eivät ole meille välttämättä hyväksi.

Seura vaikuttaa kuin huomaamatta siihen, millaisiksi tulemme ajatuksinemme ja käyttäytymiseltämme. Olemme kaikki sosiaalisia olentoja, joiden on vaikeaa elää umpiossa, täysin toisten antamien vaikutteiden ulottumattomissa. Varsinkin nuoremmalla iällä kyseenalaisen seuran aikaansaama sosiaalinen paine voi saada tekemään asioita, joista ei itse oikeasti pidä ja joita joutuu jälkikäteen katumaan. Vaatii rohkeutta olla erilainen ja kieltäytyä ja ottaa samalla riski tulla jätetyksi joukon ulkopuolelle - joukon, jonka kokoonpano perustuu usein yhdenmukaisuuden vaatimukseen. Siinä mielessä olen onnellinen siitä, että kouluvuodet ja murrosiän rosoisin aika ovat takana ja on mahdollisuus valita vapaammin ihmiset ja yhteisö, jonka kanssa päivänsä kuluttaa. Aikuistuttua ei ole enää niin kiinni vanhemmissakaan, jotka ehkä hyvääkin tarkoittaen ovat voineet ohjata suuntaan, joka ei lopulta osoittautunut kaikkein parhaaksi.

Silti aikuisenakin voi joutua johdatetuksi melko helpostikin vääränlaiseen seuraan, jos ei itse ole tietoinen omista päämääristään ja siitä, mikä on itselle hyväksi. Toisinaan on tuntunut jopa kohtuuttoman vaativalta arvioida, missä kulkee raja suotuisan ja haitallisen seuran välillä. Muslimiksi palaaminen on antanut minulle varmuutta jättäytyä pois sellaisten henkilöiden parista, joiden olen huomannut vaikuttavan kielteisesti henkiseen kehittymiseeni. On kuin olisi saanut puettua selkeiksi ohjenuoriksi sen, mikä on aikaisemmin vain vaistonvaraisesti tuntunut väärältä. Jumala antakoon meille siskoille ja veljillekin vahvuutta kulkea oman sydämemme äänen mukaan. Ehkäpä olemme islamiin palaamisen myötä menettäneet jonkin ryhmän, johon aikaisemmin kuuluimme. Olemme kuitenkin saaneet tilalle jotakin parempaan - maailmanlaajuisen umman, joka voi parhaimmillaan tukea meitä aivan arkipäivän tasolla. Antakoon se meille voimia ja olkaamme itse sen osana tekemässä siitä entistä vahvempi voimatekijä.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Ajatuksia vaatteista ja pukeutumisesta

Sain jokin aika sitten kimmokkeen miettiä omaa suhtautumistani vaatteisiin ja pukeutumiseen keskustellessani asiasta erään tuttavani kanssa (joka saattaakin tunnistaa itsensä, mikäli sattuu tämän tekstin lukemaan). Aihe oli niin laaja, että jäin miettimään sitä vielä kauan keskustelun jälkeenkin ja tuntuu, että saan siitä edelleen uusia puolia esiin.

Muslimiksi palaamisen myötä pukeutumiseni on muuttunut jonkin verran. Pidän entistäkin tarkemmin huolen siitä, että olen tarpeeksi peittävästi pukeutunut ja nykyisin vaikkapa huivin unohtaminen tuntuisi melkoiselta katastrofilta. Nukkuessani olen nähnyt muutaman kerran painajaisia siitä, kuinka olen julkisella paikalla ilman huivia - oloni on ollut turvaton ja alaston, vaikka kanssaihmiset eivät ole huomanneet mitään poikkeavaa. Olen pakonomaisesti alkanut etsiä paikkaa, jonne voisin mennä piiloon ennen kuin löytäisin jotakin itseni peitoksi. Kyse on varmaankin yhtä lailla fyysisestä pukeutumisesta kuin siitä, että tietynlaiset vaatteet antavat hyvän ja miellyttävän olon.

Juuri fyysisesti ja psyykkisesti miellyttävä olo on korostunut viime vuosina vaatevalinnoissani. Mielestäni parhaat vaatteet ovat sellaiset, jotka voi pukemisen jälkeen unohtaa. Sellaiset vaatteet eivät purista tai kiristä ja materiaalit ovat mahdollisimman luonnonmukaiset ja hengittävät. Toisinaan kylläkin joutuu tyytymään sellaisiin vaatteisiin, joita täällä on saatavissa: esimerkiksi pitkien väljien hameiden osalta Suomi ei ole kaikkein ihanteellisin maa, ellei sitten ole siunattu ompelutaidoilla, jolloin pystyy vaatettamaan itse itsensä.

Yksi tavoitteistani on olla takertumatta elämässä liikaa materiaan. Vaatteiden kohdalla se tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei vaatteiden merkillä ole juurikaan merkitystä. En usko markkinoijien lupauksiin siitä, että tietynmerkkiset vaatteet tekisivät meistä onnellisempia ja menestyvämpiä. Vaatteet  merkitsevät minulle ennemminkin kulutustavaroita, joita meillä jokaisella on oltava edes muutaman vaatekerran verran voidaksemme pukeutua säädyllisesti ja pysyä lämpiminä ja suojattuina säältä ja ulkomaailmalta. Ja kuten sanottu, en pukeutumisen jälkeen juurikaan pane merkille vaatteitani. Ne ovat vain ulkokuorta.

Ehkäpä parasta vähittäisessä pukeutumistyylin muutoksessa on ollut se, että olen saanut mahdollisuuden lahjoittaa joitakin vanhoja vaatteitani pois. Olen niiden myötä voinut heittää hyvästit vanhalle minälleni ja toivottaa tervetulleeksi enemmänkin sisäisesti ja vähemmässä määrin ulkoisesti uudistuneen olemukseni. Perille on vielä matkaa, mutta juuri nyt olen hyvässä vaiheessa ajattelutapaani nähden.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kirja-arvio: Pelastakaa Pojat!

Pelastakaa Pojat! on jonkinasteinen hätähuuto nykyajan poikien puolesta. Sen punaisena lankana on lisätä ymmärrystä pojista ja ylipäätään miessukupuolesta, joka ei aina tule kohdelluksi ja ymmärretyksi tarpeidensa mukaisesti. Nykyisin poikalasten vanhemmat voivat kokea olevansa pulassa, sillä aikaisempien sukupolvien kasvatustavat eivät välttämättä tunnu enää sopivilta: ajat ja pojat ovat muuttuneet ja vaativat uudenlaista tietoa. Pelastakaa Pojat! tarjoaakin näkökulmia ja käytännön vihjeitä eri ikäkausiin.

Teos on kokonaisvaltainen esittely poikien kehityksestä aina vauvavuosista koululaiseksi, murrosikään ja aikuisuuden kynnykselle saakka. Pojat tunnustetaan tytöistä poikkeaviksi, mitä ei kuitenkaan pidä ajatella vain kielteisellä tavalla: vaikka he voivat olla kasvuympäristölleen tyttöjä haastavampia, on pojissa usein olemassa myös erityisen herkkä ja haavoittuvainen puoli. Poikien terveen itsetunnon kehittymisen kannalta olennaista on hänen ympärillään olevat miehet, joita vasten hän voi peilata itseään ja ottaa ehkä malliakin. Teoksessa on käsitelty myös erityisesti pojille ja nuorille miehille kasaantuneita ongelmia ja haasteita, kuten alkoholin ja muiden päihteiden ongelmakäyttöä, riskikäyttäytymistä liikenteessä, lähisuhdeväkivaltaa sekä tapaturma- ja itsemurha-alttiutta.

Pidin siitä, että tämä kirja käy suoraan asiaan ja puhuu myös ongelmista niiden oikeilla nimillä. Teoksessa viitataan useisiin tutkimustuloksiin ja mukana on myös katkelmia poikien ja heidän vanhempiensa kirjoituksista. Ongelmien lisäksi puhutaan myös kaikista niistä hienoista asioista, joissa pojat ovat vahvoilla ja keinoista, joilla poikien itsetuntoa, itsetuntemusta ja kehonhallintaa on mahdollista vahvistaa. Suosittelen tätä teosta vanhemmille ja kasvattajille niin varhaiskasvatuksessa kuin kouluissakin.

Tekniset tiedot:
Cacciotore, Raisa ja Samuli Koiso-Kanttila: Pelastkaa Pojat!
ISBN: 978-952-492-074-2
Minerva Kustannus 2008
Sidottu, 344 s.
Kirjastoluokka: 38.1

perjantai 14. lokakuuta 2011

Tänään

Jokaisessa viikossa on kaksi päivää, joista emme koskaan saisi olla huolissamme. Kaksi päivää, joita ei saa rasittaa peloilla eikä epäilyksillä.

Toinen päivistä on eilinen erehdyksineen ja huolineen; virheineen ja vikoineen; suruineen ja tuskineen. Eilispäivä on ikuisiksi ajoiksi vetäytynyt pois vaikutuspiiristämme. Kaikki maailman mammonat ovat riittämättömiä tuomaan takaisin eilistä.

Emme voi peruuttaa yhtään tekoa jonka olemme tehneet; emme voi pyyhkiä pois yhtään sanottua sanaa. Eilispäivä on vain yksinkertaisesti ollut ja mennyt.

Toinen päivistä taas on huominen. Se on yhtä kaukana kuin eilinen - saavuttamattomissa. Huomisen aurinko nousee joko loistavana tai pilvillä verhoiltuna. Mutta se nousee!

Meillä ei ole mitään osuutta huomispäivään ennen kuin aurinko nousee, sillä huomista ei vielä ole.
Näin meillä jää vain yksi päivä.Tänään!

Elä siis ja nauti tästä hetkestä. Nyt on tänään. Tee sille jotain ennen kuin siitä tulee eilinen.
- Lähde: Positiivarit

Sisäisen rauhan oireet

Löysin Positiivareiden sivuilta useita mielenkiintoisia ja puhuttelevia huoneentauluja, joista olen nyt poiminut muutamia sopivimpia myös omaan blogiini. Mielestäni positiivinen ajattelutapa on tarpeen varsinkin nyt pimeimmän vuodenajan koittaessa, jolloin mieli tuntuu jotenkin automaattisesti kääntyvän sisäänpäin samalla, kun elämä fyysisestikin siirtyy enemmän sisätiloihin. Seuraavaksi siis oireita, joista tunnistaa sisäisen rauhan:


1. Taipumus ajatella ja toimia spontaanisti, ei menneiden kokemusten aiheuttamien pelkojen pohjalta.

2. Pettämätön kyky nauttia jokaisesta hetkestä.

3. Haluttomuus itsensä tuomitsemiseen.

4. Haluttomuus muiden tuomitsemiseen.

5. Haluttomuus konflikteihin.

6. Haluttomuus tulkita muiden tekoja.

7. Kyvyttömyys murehtia.

8. Toistuvat, ylitsevuotavat kiitollisuuden tunteet.

9. Tyydytystä tuottava ykseyden tunne muihin ihmisiin ja luontoon.

10. Toistuvat sydämestä tulevat hymyilykohtaukset.

11. Kasvava alttius vastaanottaa muiden antamaa rakkautta sekä vastustamaton halu jakaa sitä itse.

12. Kasvava alttius antaa asioiden tapahtua mieluummin kuin saada ne tapahtumaan.

- Jeff Rockwell -

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kirja-arvio: Pieniä ilmastotekoja. Opas arkipäivän valintoihin

Pieniä ilmastotekoja - opas arkipäivän valintoihin pureutuu nykypäivän kenties polttavimpaan kysymykseen: ilmastonmuutokseen ja yksilön mahdollisuuksiiin vaikuttaa omalta osaltaan sen etenemisen hidastumiseen. Kirja on jaettu käytännönläheisiin aihepiireihin: perustietoon ilmastonmuutoksesta ja sen jälkeen arkielämän osa-alueisiin, joilla jokainen meistä voi omalta osaltaan toimia ympäristöystävällisemmin. Aihepiirit sisältävät kodin, puhdistusaineet, ruokavalinnat, roskien käsittelyn, työympäristön, koulumaailman, autoilun, kuljetukset, lämmityksen, kesämökin, harrastusvalinnat, ympäristöystävälliset juhlat ja lahjat sekä matkailun. Jokaisessa aihealueessa on runsaasti käytännönläheisiä esimerkkejä suurimmista sähkösyöpöistä, tuhoisimmista käyttäytymistavoista ja vastaavasti on esitelty kannustavia valintoja, jotka säästävät monessa tapauksessa ympäristön ja ilmaston lisäksi omaa kukkaroa, hermoja ja parantavat henkistä ja fyysistä jaksamista. Eikä ympäristön suosimisen tarvitse aina olla niin jäykkää ja vakavamielistä: kirjassa on esimerkiksi esitelty joitakin mielenkiintoisia ja varteenotettavia häälahjavaihtoehtoja ja ilmastoystävällisiä matkavalintoja.

Itse ympäristön ystävänä, mutta valitettavasti välillä hieman liian viitsimättömänä tämä kirja tarjosi paljon käytännön tapoja pienentää hiilijalanjälkeä, joskin monia niistä olen toteuttanut jo tähänkin saakka. Kirjan esimerkkien kohdalla on kerrottu konkreettiset päästövähennykset ja säästynyt raha, jonka kunkin ilmastoteon toteuttaminen saa aikaan. Opasmaiseksi teoksen tekee aihepiirimäinen jako, jota keventävät kannen kuvan mukaiset värikkäät tietoiskuruudut ja kuvitus pitkin kirjaa. Mielestäni tämä on varsin perusteos tältä aihealueelta ja tarjoaa paljon toteuttamiskelpoisia esimerkkejä ainakin sellaisissa maissa, joissa on mahdollista valita ympäristöystävällisemmin.

Tekniset tiedot:
Persson, Mikael, Bodil Sjöström ja Per Johnsson: Pieniä ilmastotekoja. Opas arkipäivän valintoihin
Suomentaja: Juho Gröndahl ja Lotta Heikkeri
ISBN: 978-952-5613-51-3
Nemo Kustannus 2007
Sidottu, 206s.
Kirjastoluokka: 50.1

lauantai 8. lokakuuta 2011

Kirja-arvio: Tiistaisin Morrien luona

(Pahoittelen kansikuvan puuttumista.) Heti alkuun minun täytyy sanoa, että Tiistaisin Morrien luona on yksi ehdottomista suosikkikirjoistani. Ostin sen kymmenisen vuotta sen ollessa lähes painotuore, sillä jokin vaisto minussa kertoi, että tämä kirja minun kannattaisi hankkia itselleni. Luin sen silloin kahteen kertaan lähes yhteen menoon ja olin siitä todella vaikuttunut. Nyt törmäsin tähän kirjaan sattumalta kirjastossa ja jotta tulisin lukeneeksi sen jälleen yhden kerran, lainasin sen, vaikka omakin kappale siis löytyy kotoa.

Tiistaisin Morrien kanssa kertoo urheilutoimittaja Mitch Albomista, joka on vuosien varrella uppoutunut niin työnsä lumoihin, ettei hänellä paljon muuta elämää olekaan. Eräänä päivänä hän näkee televisiossa sattumalta ohjelman yliopistonsa professorista, Morrie Schwartzista, jolla on todettu parantumaton ALS-sairaus. Se saa Mitchin muistamaan idealistisen yliopistoajan ja rakkaan professorinsa, jonka luokse hän päättää mennä vierailulle. Vuodet ilman yhteydenottoja tuntuvat häviävän hetkessä ja siitä lähtien he tapaavat kerran viikossa, tiistaisin, aina Morrien kuolemaan saakka.

14 viikon aikana Morrien fyysinen olemus kutistuu ja riutuu, mutta hänen persoonansa säkenöi entistäkin kirkkaammin. Tiistai-keskusteluissaan Mitch ja Morrie käsittelevät kaikille tärkeitä aiheita, kuten rakkautta, parisuhdetta ja perhettä, vanhenemisen ja kuoleman pelkoa, länsimaista kulttuuria ja rahaa. Aina omalaatuisena ja epäsovinnaisena tunnettu Morrie on päättänyt tehdä kuolemastaan projektin ja itsestään koekappaleen, jonka kautta muillakin on mahdollisuus käsitellä vaikeiksi koettuja aiheita. Kuoleman lähestyminen avaa ajatukset perimmäisille kysymyksille ja muuttaa myös Mitchin ajattelutapaa peruuttamattomalla tavalla. Tämä kirja on yksi koskettavimmista lukemistani kirjoista ja suosittelen sitä lämpimästi aivan kaikille.

Tekniset tiedot:
Albom, Mitch: Tiistaisin Morrien luona
Suomentaja: Raija Viitanen
ISBN: 951-0-23649-7
WSOY 1999
Sidottu, 195 s.
Kirjastoluokka: 99.13

torstai 6. lokakuuta 2011

Elämän hoito-ohje

Olohuoneeni ikkunasta tuijottavat väsyneiden marjapensaiden hedelmättömät oksat. Niiden käpristynyt ja vaivainen olemus muistuttaa puutarhurin kehnoudesta. Vuosi toisensa jälkeen ne tuottavat uuden rönsyn, jolle marjaterttu ei vahingossakaan eksy. Joka syksy mieleeni hiipii sama ajatus:"Jotain tarttis tehdä."

Lähde: http://www.pihakeidas.fi
Viinimarjapensaiden hoidossa olen tyytynyt vuosien kuluessa aina samaan metodiin: karsin marjoja tuottamattomat oksat pois ja yritän leikata pensaan harmonisen näköiseksi. Ei toimi enää. Vuosi toisensa jälkeen marjoja tulee entistä vähemmän ja karsittavaa on rutkasti. Ilkeästi vääntyneistä oksista on enää mahdotonta saksia tasapainoista luomusta.

Nyt on muutoksen aika. Otan riskin. Aion nimittäin leikata pensaat maan tasalle. Olen miettinyt tätä vaihtoehtoa jo useamman vuoden, mutta jostain syystä en ole raivaussahaan rohjennut tarttua. Ehkä olen pelännyt, ettei maan tasalle ajelluista pensaista nouse enää mitään elämää. Olen mieluummin katsellut vuosikaudet kitumista kuin halunnut tilalle kokonaan uutta.

Onkohan niin, että ihminen hoitaa puutarhaansa niin kuin elämäänsä? Toiset katkovat säälimättä hedelmättömät oksat ja luottavat siihen, että Suuri Puutarhuri antaa kasvun. He purkavat telttansa maan tasalle ja uskovat uuden alun mahdollisuuteen. Toiset taas mieluummin säilyttävät kituvankin elämän hengissä eivätkö usko, että todellinen elämä syntyy karsimisesta, ei kärsimisestä.

Uskon ytimessä ei asu kärsiminen ja haalea elämä. Siellä asuu kuolema ja uusi mahdollisuus.

-Mikko Salmen kirjoitus Vantaan Laurin Vartin retriitti-palstalla.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Kirja-arvio: Arabiäitien matkassa

Pia Ruotsala on tunnustuksellinen kristitty, kahden tyttären äiti ja vaimo, joka saa perheineen mahdollisuuden lähteä tekemään lähetystyötä Jordaniaan. Samalla Ruotsalalle avautuu aivan uusi maailma: arabien perhe-elämä. Hän haastattelee sekä kristittyjä että muslimiäitejä pääosin Ammanissa, Jordanian pääkaupungissa. Äidit saavat harvoin tarjotun mahdollisuuden tulla kuulluiksi huolineen, arjen kokemuksineen ja ylpeyden aiheineen. Ruotsala peilaa teoksessaan niin yhtäläisyyksiä kuin eroja suomalaisen ja toisaalta jordanialaisten kristittyjen ja muslimiäitien välillä. Moni asia on samanlainen, mutta yllätyksiä puoleen ja toiseen riittää yhtä lailla.

Teos on jaettu lukuihin eri aihepiirien mukaan, varsin loogisessa järjestyksessä. Aiheina on esimerkiksi äidiksi valmistautuminen ja perhesuunnittelu (tai sen puute) sekä äitiyden parhaat hetket ja ylpeyden aiheet. Teoksessa mietitään myös, onko äidin paikka pelkästään kotona vai voiko äiti osallistua myös työelämään ja millä seurauksilla. Pohditaan varsinkin suvun vanhimpien naisten merkitystä lasten kasvatuksessa, isän roolia ja tehtäviä perheessä ja lapsen osaa perheenjäsenä olipa hän sitten tyttö tai poika. Arabien keskuudessa perinteisillä tavoilla ja uskomuksilla on vielä suhteellisen suuri merkitys lasten kasvatuksessa, mitä myös käsitellään omassa luvussaan. Teoksen loppupuolella Ruotsala miettii vielä uskonnon vaikutusta perhe-elämään sekä eroja kristittyjen ja muslimilasten kasvatuksessa.

Ruotsala tuo omat näkemyksensä ja vakaumuksensa selkeästi ja avoimesti esille, mitä pidän tärkeänä tämänkaltaisessa kirjassa. Hän on pyrkinyt haastattelemaan eri asemissa ja elämäntilanteissa olevia naisia saadakseen monipuolisemman kuvan arabinaisten ja äitien arjesta, maailmankatsomuksesta, kulttuurista ja uskomuksista. Teos liikkuu täysin arjen tasolla ja käytetyt esimerkit ovat todella mielenkiintoisia ja niihin on helppo samastua. Kulttuurieroja ja erilaisia käsityksiä sopivista kasvatustavoista löytyy todella runsaasti, mutta suuret linjat tuntuvat olevan niin suomalaisten kuin arabikristittyjen ja -muslimien keskuudessa varsin samankaltaisia. Suosittelen tätä kirjaa perheasioista, äitiydestä ja niiden kulttuurisista eroista kiinnostuneelle lukijalle.

Tekniset tiedot:
Ruotsala, Pia: Arabiäitien matkassa
ISBN: 951-624-338-X
Suomen Lähetysseura 2006
Sidottu, 162 s.
Kirjastoluokka: 30.15

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Kirja-arvio: Leiri. Tarinoita ihmisistä jotka haluavat kotiin

Toimittaja Annu Kekäläinen vietti keväällä 2008 kolme kuukautta kenialaisella Kakuman pakolaisleirillä tutustuen sen asukkaisiin, elämänmenoon ja elinolojen lainalaisuuksiin. Välikaikaiseksi tarkoitettu leiri on ollut olemassa jo lähemmäs parikymmentä vuotta ja monet nuorempaan sukupolveen kuuluvat eivät ole muunlaista elämää nähneetkään. Kekäläinen pääsi leiriin ottamaan valokuvia ja tekemään haastatteluja, joista osa on julkaistu hänen teoksessaan Leiri - tarinoita ihmisistä jotka haluavat kotiin. Mukaan on päässyt aika erilaisia tarinoita, ihmiskohtaloita, joita yhdistää tavalla tai toisella päätyminen samalle pakolaisleirille.

Teoksensa kautta Kekäläinen kertoo niin miesten kuin naistenkin, joissakin tapauksissa käytännössä vielä lapsien, subjektiivisia tarinoita siitä millaista on asua pakolaisleirillä ja millaiseksi eläminen siellä ihmisen tekee. Kakuma näyttäytyy kirjassa omalakisena yhteisönä, maailmankolkkana josta on muodostunut monille pysyvä asuinpaikka huolimatta toiveista päästä kiintiöpakolaisena vauraampiin länsimaihin. Suurinta osaa tämä onni ei kohtaa koskaan, vaan selviytymistavat on keksittävä muilla keinoin: itseään myymällä, useita identiteettejä omaksumalla, hyödyntämällä leiriltä poispäässeiden tai kuolleiden ruokakortteja. Kekäläinen on haastatellut myös leirillä työskentelevää fundraiseria, varojen kerääjää, jonka tehtävänä on saada pakolaisleirin asukkaat näyttämään medioisssa niin surkeilta, että länsimaiden asukkaat haluaisivat lahjoittaa heidän hyväkseen rahaa. Avustustoiminta on leirillä asuvien elinehto, vaikka sekään ei auta aina välttämättömissäkään asioissa.

Leiri - tarinoita ihmisistä jotka haluavat kotiin alkaa mielestäni kerronnallisesti hieman sekavasti enkä ainakaan itse meinannut aluksi päästä jyvälle juonesta. Alun jälkeen alkavat kuitenkin pakolaisleirin asukkaiden haastattelut, jotka on ryhmitelty siten, että niiden lukeminen on helppoa - ainakaan jos tarinoiden sisältöä ei jää syvemmin pohtimaan. Monella on nuoresta iästään huolimatta raskas historia takanaan ja Kekäläinen toteaakin, ettei pysty kuuntelemaan sellaisia tarinoita muuten kuin ulkoistamalla ajatuksensa. Liiallinen ajattelu saisi hänet lopettamaan haastattelut alkuunsa. Kolmen kuukauden jälkeen hän palaa Suomeen, sillä "leirillä alkaa tuntua, että tulee aika lähteä, kun kaikki epänormaali muuttuu normaaliksi". Tämä teos on ainutlaatuinen katsaus pakolaisleirin arkeen asukkaiden itsensä kertomana, joten sisältö on sen mukainen.

Tekniset tiedot:
Kekäläinen, Annu: Leiri. Tarinoita ihmisistä, jotka haluavat kotiin
ISBN: 978-951-0-35791-0
WSOY 2010
Nidottu, 239 s.
Kirjastoluokka: 32.2
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...