maanantai 31. joulukuuta 2012

Kirja-arvio: Mustasukkaisuus. Repivä ja rakentava tunne

Mustasukkaisuus on univerasaali tunne, jolta ei välty elämänsä aikana todennäköisesti kukaan meistä. Sitä voi tuntea paitsi omasta puolisosta tai rakastetusta, myös työtovereista, ystävistä, perheenjäsenistä tai vaikkapa rakkaan ihmisen harrastuksesta. Juuri ilmestyneessä teoksessaan Mustasukkaisuus - repivä ja rakentava tunne teologian tohtori Ben Malinen erittelee mustasukkaisuutta eri näkökulmista. Teoksessa käydään läpi mustasukkaisuuden ilmenemismuotoja sekä sitä, missä menee terveen ja sairaalloisen mustasukkaisuuden välinen rajaviiva. Toisaalta mustasukkaisuudella on yhteys kateuteen, toiseen kielletyksi ja vaikeiksi koetuista tunteista. Miesten ja naisten kokemalla mustasukkaisuudella on tiettyjä eroja, mikä tulee esiin esimerkiksi uskottomuuden yhteydessä.Teoksen lopussa esitellään mustasukkaisuuden hallintatapoja sen tunnistamisen ja käsittelemisen kautta.

Mustasukkaisuus ei kosketa omaa elämääni tällä hetkellä tavallista enemmän, mutta valitsin tämän teoksen luettavaksi siksi, että toisen lapsen syntymän myötä tietynlaista sisaruskateutta tai -mustasukkaisuutta on ollut havaittavissa. Teoksessa käydäänkin läpi myös tätä ilmiötä, vaikkakin se painottuu enemmän kaikkein perinteisimmän mustasukkaisuuden muodon eli rakastettujen tai puolisoiden välisen mustasukkaisuuden eri puoliin. Sairaalloiseksi muuttuessaan tämä tunne voi aiheuttaa suurta tuhoa parisuhteelle ja henkilölle itselleen. Tämän teoksen kautta mustasukkaisuuden kanssa painiva voi ymmärtää paremmin, mitä tekijöitä on tunteen taustalla (esimerkiksi lapsuuden tapahtumat) ja kuinka se on mahdollista saada paremmin hallintaan. Malinen on käyttänyt tekstin ohessa lainauksia tutkimusaineistostaan, mikä tuo mukaan konkreettisia kertomuksia mustasukkaisten ja heidän läheistensä elämästä. Kirja on hyvin kansantajuisesti kirjoitettu ja sopii lyhyydessään myös kiireisemmän henkilön luettavaksi.

Tekniset tiedot:
Malinen, Ben: Mustasukkaisuus. Repivä ja rakentava tunne
ISBN: 978-952-247-369-1
Kirjapaja 2012
Sidottu, 156 s.
Kirjastoluokka: 14.8 

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kissoista

Kuvan lähde: http://www.iltalehti.fi
Abu Hurayrahin ("Kissanpennun isän"), yhden Profeetta Muhammadin (saws) seuralaisen, kiintymys kissoihin on hyvin tunnettua. Kissoja, toisin kuin koiria, pidetään rituaalisesti "puhtaina" ja ne saavat liikkua vapaasti moskeijoiden sisällä, mukaan lukien Mekan suurmoskeijassa. Tarinat kissoista, jotka tutkivat rukoilemassa olevia ihmisiä ja kissoista, jotka ovat herkkiä kauneuden ja armon läsnäololle, ovat yleisiä.

Lähde: Glasse, Cyril: The Concise Encyclopaedia of Islam (s. 114)

perjantai 28. joulukuuta 2012

Kirja-arvio: Meteoriitti

Dan Brownin kolmas jännitysromaani vie lukijan keskelle Yhdysvaltain presidentinvaalikamppailua. Istuva presidentti Herney on saanut haastajakseen senaattori Sextonin, joka on nostanut vaalien asiakysymykseksi Yhdysvaltain avaruusjärjestön Nasan ja sen loppumattomat rahanreiät. Sextonin mukaan Nasa pitäisi yksityistää, sillä se kuluttaa tolkuttomasti veronmaksajien varoja.

Sextonin puheet Nasasta ovat saaneet presidentti Herneyn tukalaan asemaan. Herneyn kannalta kuin onnettaren taikaiskusta Nasa tekee samaan aikaan merkittävän löydön: Milnen jäätiköltä Pohjois-Grönlannista löytyy jäähän hautautuneena 190 miljoonan vuoden ikäiseksi mitattu meteoriitti, joka sisältää merkkejä maapallon ulkopuolisesta elämästä. Neljä riippumatonta tutkijaa vahvistavat löydön oikeellisuuden ja Herney näyttää jo olevan vahvoilla presidenttikilvassa. Kaiken takaa paljastuu kuitenkin mittava salaliitto, jonka takaa löytyy yllättäviä merkittävässä asemassa olevia henkilöitä. Onko meteoriitti oikeasti meteoriitti, millaiset vaikutukset löydöllä on presidentinvaaleihin ja kuinka käy Nasan?

Meteoriitti hyödyntää muiden Brownin teosten tapaan paljon nykyteknologian viimeisimpiä saavutuksia juonikuvioiden toteutuksessa. Juuri se tekee mielestäni hänen teoksistaan mielenkiintoisia aina loppumetreille saakka. Juonikuvio on onnistuttu rakentamaan niin, etten ainakaan itse osannut arvata kirjan loppuratkaisua etukäteen. Jännityskirjallisuuden ja nykyteknologian yhdistelmästä pitäville tämä teos on varma valinta; kuitenkaan Brownin teoksista tämä ei nouse suosikikseni.

Tekniset tiedot:
Brown, Dan: Meteoriitti
Suomentaja: Jorma-Veikko Sappinen
ISBN: 951-0-31783-7
WSOY 2006
Sidottu, 519 s.
Kirjastoluokka: 1.4

perjantai 21. joulukuuta 2012

Kirja-arvio: Murtamaton linnake

Yhdysvaltain vähiten tunnettuihin virastoihin kuuluva NSA on perehtynyt nykyaikaiseen tiedustelutoimintaan. Viraston väitetään pystyvän seuraamaan kattavasti maailman tietoliikennettä ja sen uusimpiin hankintoihin kuuluva TRANSLITR on nykytekniikan huippua edustava ohjelmisto, joka pystyy murtamaan myös hyvin monimutkaisia salakielisiä koodeja. NSA joutuu historiansa suurimman haasteen eteen, kun se törmää koodiin, jonka murtamiseen TRANSLITR ei kykene. Viraston kryptologi Susan Fletcher saa kutsun saapua paikalle ratkaisemaan ongelmaa.

Murtamattoman koodin takana on laitoksen entinen työntekijä, japanilaista syntyperää oleva ja syntymästään lähtien ydinpommin aiheuttaman radioaktiivisen laskeuman vammauttama Ensei Tankado. Tankado esittää virastolle huikean uhkavaatimuksen: NSA:n tulee paljastaa maailmalle TRANSLITR-ohjelmiston olemassaolo tai Tankadon kehittämä koodi julkaistaan vapaasti internetissä. Käytännössä se merkitsisi rikollisen toiminnan mahdollistumista täysin valvonnan ulottumattomissa. Valitettavasti Tankado kuolee Espanjassa ja hänen hallussaan oleva avain joutuu tuntemattomiin käsiin. Susanin kihlattu David Becker lähetetään etsimään avainta, jotta TRANSLITR:n jauhama koodi saataisiin avattua ja mittaamattoman laaja salainen aineisto pidettyä salassa.

Murtamattomasta koodista ei yllättäviä juonenkäänteitä puutu. Teoksen alkuasetelma vaikuttaa selkeältä, mutta vähitellen selviää, ettei kaikki olekaan niin kuin Susan, David tai kukaan mukaan kirjan henkilöistä on kuvitellut. Varsinkin Davidin huono-onninen seikkailu Espanjassa voi saada lukijallakin kylmän hien niskaan. Loppuun asti kestävä jännitysnäytelmä, kekseliäät juonikuviot ja älyllinen kilpajuoksu aikaa vastaan pitävät lukijan hyppysissään aina alusta viimeiselle sivulle saakka.


Murtamaton linnake on yhden suosikkikirjailijani Dan Brownin esikoisteos, jonka luin ensimmäisen kerran jo muutama vuosi sitten. Olen nyt lukemassa Brownin aikaisempaa tuotantoa läpi toiseen kertaan, sillä mielestäni tämä kirja muiden hänen kirjoittamiensa teosten tapaan kestää useamman lukukerran ja avautuu toisen kerran lukiessa uudella tavalla. Joistakin kohdissa teosta huomaa, että tämä kuuluu Brownin alkupään tuotantoon: tyyli ei ole aivan niin loppuun asti hioitunutta kuin esimerkiksi Enkeleissä ja demoneissa tai Da Vinci-koodissa. Toisaalta aihepiiriltään tämä on lähellä edellä mainittuja teoksia, sillä salakoodien maailmassa liikutaan jälleen. Koodeista, nykyteknologiasta ja tietenkin Dan Brownin tuotannosta pitävälle tämä teos on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Tekniset tiedot:
Brown, Dan: Murtamaton linnake
Suomentaja: Raimo Salminen
ISBN: 978-951-0-31692-4
WSOY 2007
Sidottu, 389 s.
Kirjastoluokka: 1.4

maanantai 17. joulukuuta 2012

Miksi omaa juomattomuutta pitää edelleen selitellä?


Lähde: http://www.ellit.fi

Alkoholi aiheuttaa neljänneksen Euroopan kuolonkolareista. (HS 15.12.2012)

Rattijuopumusturmissa kuolee vuosittain liki 80 ihmistä. (HS 9.12.2012)

Juominen ja huonot parisuhteet kaduttavat. (HS 26.11.2012)

Alkolholi vie hampaatkin suusta. (HS 19.11.2012)

Yllä on muutamia uutisotsikoita muutaman viime viikon ajalta yhden valtakunnallisen sanomalehden kotisivuilta poimittuna. Jos mukaan olisi otettu kaikki alkoholia sivuavat artikkelit, määrä olisi ollut huomattavasti suurempi: Helsingin Sanomien haulla uutis- ja artikkelituloksia tuli yhteensä yli 1 300. En lähtenyt tässä yhteydessä edes yrittämään hakuja muilta sivustoilta, sillä pelkään tuloksen olevan masentavan suuri.

Alkoholi on Suomessa rakas ja puhuttu aihe, josta jokaisella tuntuu olevan mielipide. Ja vaikka tuon ihmeaineen vaikutukset - niin positiiviset kuin negatiiviset - ovat hyvin tiedossa, omaa juomattomuutta saa edelleen olla selittelemässä puolituntemattomattomillekin jos sellaiseen tilaisuuteen sattuu eksymään, jossa sitä on tarjolla. Voisin esittää vastakysymyksen: miksi juot? Mutta suomalainen ajattelutapa on sen verran nurinkurinen, että alkoholin juomista pidetään lähtökohtana, ja siitä poikkeavat ovat tavalla tai toisella kummajaisia. Olen itse ollut muutamissa työpaikkojeni järjestämissä tilaisuuksissa, joissa olen ollut joukon ainoa alkoholittoman juomavaihtoehdon valinnut. Sain juomani erikseen pyytämällä eikä tätä vaihtoehtoa oltu ilmeisesti edes mietitty etukäteen, sillä minulle tarjottiin tilalle kivennäisvettä.

Minulle islamin uskoon kiinteästi liittyvä alkoholikielto on ollut helppoa ja luonnollista noudattaa, sillä olen ollut absolutisti jo ennen islamiin palaamista. Jumalalle siitä kiitos, sillä toisinkin olisi voinut olla eikä omia elämän lähtökohtia voi itse valita. Olen kokenut vieraaksi sen, että sumentaisin ajatteluni ja mieleni niin, etten välttämättä enää seuraavana päivänä muistaisi edellisen illan tapahtumia tai että en voisi kontrolloida omaa käyttäytymistäni. Ehkäpä juuri tuo itseni kontrolloimisen tarve on ollut suurin syy päihteettömyyteen: tieto siitä, ettei mikään päihde hallitse minua on tuonut riippumattomuuden tunteen. Olen ollut oman itseni herra, niin kuin asian kuuluisi olla muidenkin kohdalla.

Olipa juomattomuuden syy itse kullakin mikä tahansa, toivon sydämestäni, että meitä on jatkossa yhä enenevä määrä. Jossakin määrin lohdullinen ja toivoa herättävä uutinen oli hiljattain Helsingin Sanomien sivuilla julkaistu tieto, jonka mukaan nuorten alkoholin käyttö on vähentynyt koko 2000-luvun ajan. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa omaa juomattomuutta ei tarvitse enää erikseen selitellä, vaan se on luonnollinen vaihtoehto juomisen rinnalla.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Kirja-arvio: Miljoonia sirpaleita

James Frey on 23-vuotias joutuessaan vieroitushoitoon huumeista ja alkoholista. Nuoresta iästä huolimatta hänellä on takanaan jo yli vuosikymmenen kestänyt päihteiden väärinkäyttö ja hän on ehtinyt hankkia siinä samassa itselleen myös merkinnän rikosrekisteriin. Päivät ovat täyttyneet sekoilusta, huumeiden käytöstä, liiman imppaamisesta ja bensan haistelusta, juopottelusta ja hankaluuksiin ajautumisesta. Elämä ei voisi mennä enää huonommin, joten päihdeklinikka on hänen viimeinen vaihtoehtonsa. Lääkäreiden mukaan hänen päihderiippuvuutensa on edennyt niin pitkälle, että käytön jatkaminen merkitsisi nopeaa kuolemaa.

Frey suhtautuu päihdeklinikkaan ja siellä viettämäänsä kuuteen viikkoon samalla uhmakkuudella kuin siihenastiseen elämäänsäkin: hän ei usko AA:n kahteentoista askeleeseen, Jumalaan tai muuhunkaan korkeampaan voimaan. Aluksi hänen tekee mieli lähteä koko paikasta, sillä sen säännöt vaikuttavat liian vaikeilta noidatettavaksi. Vähitellen hän tutustuu kuitenkin lähes yhtä huonossa jamassa olevaan Lillyyn ja heidän välilleen kehittyvä rakkaus antaa molemmille voimia jatkaa. Frey saa myös uudenlaisen yhteyden vanhempiinsa ja kaikille perheen osapuolille selviää vuosien jälkeen, miksi heidän välinsä ovat olleet niin vaikeat. On aika kääntää uusi lehti elämässä ja vaikka Frey ei olisi sitä uskonutkaan, elämä ilman päihteitä on mahdollista ja elämisen arvoista.

Miljoonia sirpaleita on suorasanainen tarina erittäin vaikeasta päihderiippuvuudesta riippuvaisen itsensä kirjoittamana. Halusin itse varmistaa, että tarinalla on onnellinen loppu ennen kuin ylipäätään aloin lukea sitä: muussa tapauksessa lukeminen olisi voinut osoittautua liian raskaaksi. Tästä teoksesta ei surullisia ihmiskohtaloita puutu ja vaikka Frey on myöhemmin kirjoittamassa esipuheessa paljastanut, että on hieman liioitellut joitakin tapahtumia, on suurin osa siitä kuitenkin hänen mukaansa oikeasti tapahtunut ja loputkin teoksesta on kirjoitettu siten kuin Frey on ne itse kokenut. Raskas aihe ei sovellu kaikkein herkimmille, mutta luulen tästä teoksesta olevan henkistä apua muille riippuvuutensa kanssa taisteleville ja riippuvaisten läheisille.

Tekniset tiedot:
Frey, James: Miljoonia sirpaleita
Suomentaja: Sari Kumpulainen
ISBN: 951-9107-66-5
Bazar Kustannus Oy 2006
Sidottu, 495 s.
Kirjastoluokka: 99.1

tiistai 11. joulukuuta 2012

Kirja-arvio: Katastrofista uuteen alkuun

Katastrofista uuteen alkuun kertoo lahtelaisen kolmekymppisen Jonni Mäkisen selviytymistarinan. Mäkinen oli lomailemassa Thaimaan Khao Lakissa jouluna 2004 vaimonsa, kolmen lapsensa, isänsä, äitinsä, anoppinsa ja vaimonsa veljen perheen kanssa. Hän oli joukon ainoa henkiin jäänyt tsunamin iskettyä paratiisirannalle. Perhekeskeistä elämää viettäneelle ja perheyrityksessä työskenneelle Jonnille menetys oli sanoinkuvaamattoman suuri, mutta jo viidakon keskellä apua odottaessaan hän teki päätöksen, että eteenpäin olisi mentävä. Kuin ihmeen kaupalla katastrofista oli mahdollista päästä uuteen alkuun.

Katastrofista uuteen alkuun kertoo erittäin koskettavasti monia suomalaisiakin koskettaneesta onnettomuudesta eikä jätä kritisoimatta suomalaisten viranomaisten hitautta avuntoimittamisessa. Jonnin löysivät viidakosta paikalliset asukkaat, jotka toimittivat hänet paikalliseen sairaalaan. Apu oli olosuhteisiin nähden kohtuullista, sillä autettavia oli aivan liian paljon käytettävissä oleviin resursseihin verrattuna. Viimein Jonni sai kuljetuksen Suomeen, sillä vaikka kaikenlainen kuljettaminen tuntui todella kivuliaalta, Jonni tiesi, ettei paranisi ennalleen Thaimaan olosuhteissa. Lahdessa hyvin tunnettu Jonni ja hänen perheensä saivat paljon huomiota ja Jonni saikin paljon yhteydenottoja tutuilta ja tuntemattomilta. Hän karsi yhteydenpidon mahdollisimman vähiin ja löysi esimerkiksi meditoinnista tavan saada suunnaton suru jollakin tavalla hallintaan.


Teos on Leena Keskiahon ja Jarmo Mäkeläisen kirjoittama. Keskiaho haastatteli Mäkistä ja Mäkeläinen kirjoitti omasta uudesta alustaan. Mäkeläinen on Jonnin tuttu monen vuoden takaa ja tsunamionnettomuuden myötä he olivat yhtä aikaa uuden elämän kynnyksellä: Jonni joutui kohtaamaan koko lähisuvun menettämisen ja Mäkeläinen oli toipumassa alkoholismista. Yhteisten tapaamisten ja keskustelujen kautta molemmat saivat eväitä jatkaa elämää eteenpäin.

Ylipäätään teoksessa korostuu puhumisen tärkeys: Jonnista tuntui lähes elintärkeältä päästä puhumaan uudestaan ja uudestaan tapahtumista, jotka olivat johtaneet hänelle kaikkein rakkaimpien ihmisten menettämiseen. Viimeinen ilta rannalla vaimon ja lasten kanssa on jäänyt unohtumattomana hänen mieleensä monien muiden muistojen mukana, mutta Jonni kertoo myös, ettei halua jäädä elämään menneisyydessä. Hän kokee, että hänen tehtävänsä on vielä kesken ja siksi hänen tulee jatkaa eteenpäin. Saamiensa vammojen vuoksi Jonni on joutunut vaihtamaan toisiin urheilulajeihin ja asianajajan työssään hän on muuttanut omasta tahdostaan hieman toimenkuvaansa, mutta jokin syvä vakaumus ja myönteinen elämänasenne ovat antaneet hänelle voimia jatkaa ja löytää rinnalleen myös uuden puolison. Tämä selviytymistarina hakee vertaistaan ja vaikka Jonnin toipuminen vaikuttaakin uskomattoman nopealta, uskon sen toimivan henkisenä apuna monelle menetysten kanssa kamppailevalle. Itselleni se toimi muistuttajana siitä, kuinka tärkeää on elää tässä päivässä.

Tekniset tiedot:
Keskiaho, Leena ja Jarmo Mäkeläinen: Katastrofista uuteen alkuun
ISBN: 952-91-9919-8
Viestintätalo Mageena 2006
Sidottu, 207 s.
Kirjastoluokka: 99.1

maanantai 10. joulukuuta 2012

Kirja-arvio: Orapihlajapiiri

35-vuotias sairaanhoitaja Kirsi on tullut vaiheeseen, jossa hän kaipaa elämälleen uutta suuntaa. Hän on 14-vuotiaan Annin yksinhuoltaja ja he asuvat Kuopiossa, jossa ei Annin mummon kuoleman jälkeen tunnu olevan enää mitään jäljellä. Ystävänsä suosituksesta Kirsi tekee päätöksen muuttaa Annin kanssa Irlantiin Knocknamurran yhteisöön, jossa asuu tavallisia ihmisiä kehitysvammaisten kanssa.

Kirsin tytär Anni on kiivaasti Irlantiin muuttoa vastaan. Parhaan ystävän jättäminen Kuopioon sekä koulun ja elämän aloittaminen paikassa, jonka kieltä hän ei aluksi osaa, tuntuu vaikealta. Kyläyhteisössä asuvat kehitysvammaiset omine tapoineen vaikuttavat Annista pelottavilta ja alituinen kylmyys jäytää luuytimessä asti. Anni lukkiutuukin aluksi uudessa kodissaan huoneeseensa, kunnes hän eräänä aamuna käy yksin tutkimusretkellä ja löytää muinaisen paikan, jota paikalliset kutsuvat orapihlajapiiriksi. Anni alkaa vähitellen avautua ja tutustuu paikallisiin lapsiin ja aikuisiin, joista osasta tulee hänelle läheisiä ystäviä. Samaan aikaan myös Kirsi on osallistunut kehitysvammaisten hoitoon osana uutta arkeaan ja tutustuu siinä samassa Antoniin, itävaltalaiseen sairaanhoitajaan. Sopeutuminen aivan toisenlaiseen elämään osana yhteisöä vaatii aikansa: omaa rauhaa on hyvin vähän, kaikki tietävät toistensa asiat ja yhteisö on muutenkin hyvin omavarainen ja tiivis. Lopulta palat tuntuvat kuitenkin loksahtavan kohdalleen ja elämä asettuu uusiin mielenkiintoisiin uomiinsa.

Orapihlajapiirin kertojana on vuoroin Kirsi, vuoroin Anni. Hanna Tuuri on osannut asettua siten myös teini-ikäisen asemaan kuvatessaan uskottavasti nuoren tuntoja, kun hänen mielipidettään ei oteta muuton suhteen huomioon. Kirja on kirjoitettu puhekielellä, joten sitä lukiessaan voi melkein kuulla Kirsin ja Annin kertovan kylän tapahtumista omalla äänellään. Itsekin Irlannissa asuva Tuuri on osannut luoda teokseensa kiinnostavan henkilövalikoiman ja esimerkiksi kehitysvammaisuutta ylipäätään on mielestäni harvemmin romaaneissa käsitelty, joten tämä kirja sopinee mainiosti yhteisöelämästä ja uuden suunnan etsimisestä kiinnostuneille.

Tekniset tiedot:
Tuuri, Hanna: Orapihlajapiiri
ISBN: 978-951-1-25156-9
Otava 2011
Sidottu, 284 s.
Kirjastoluokka: 1.4

perjantai 7. joulukuuta 2012

Superhelpot herkut: Moniviljasämpylät ja pannukakku

Nämä reseptit on useampaan kertaan testattu ja herkullisiksi havaittu. Jopa minä, jolla tuntuu joskus olevan jauhopeukalo keskellä kämmentä, olen onnistunut näillä resepteillä. Pannukakun ohje on alunperin jostakin Pirkka-lehdestä ja hieman muokattu (esimerkiksi öljyn tilalle on muutettu sulatettu margariini tai voi ja tomusokeri on poistettu). Alkuperäinen sämpyläohje löytyy Pirkka-kotisivuilta ja olen muokannut myös sitä niin, että öljyn tilalle on muutettu sulatettu margariini tai voi. Suosittelen näitä ohjeita myös niille, jotka eivät normaalisti innostu leipomisesta.


Helpot moniviljasämpylät (12 kpl)

0,5 l                  vettä
1 ps (11g)         kuivahiivaa
n. 11 dl             3-viljan sämpyläjauhoja
2 rkl                  juoksevaa hunajaa tai siirappia
1 tl                    suolaa
0,5 dl                sulatettua margariinia tai voita

Lämmitä vesi 42-asteiseksi eli hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja lisää veteen. Lisää hunaja tai siirappi ja suola. Alusta taikinaan vähitellen loput jauhoista ja lisää sulatettu margariini tai voi alustamisen loppuvaiheessa. Taikina saa olla pehmeää. Kohota taikinaa kulhossa liinan alla 20-30 minuuttia.

Leivo taikinasta pötkö ja leikkaa se noin 12 palaan. Nosta sämpylät pellille leivinpaperin päälle ja kohota hyvin. Paista uunissa 225 asteessa noin 10 minuuttia. Sämpylät ovat parhaimpia uunituoreina.


Pannukakku (uunipellillinen)

7 dl                 maitoa
4 dl                 vehnäjauhoja
2                     kananmunaa
2 rkl               sulatettua margariinia tai voita
0,5 tl              suolaa
lettu- tai mansikkahilloa

Vatkaa maidon joukkoon vehnäjauhot, munat, sulatettu margariini tai voi sekä suola. Anna taikinan turvota noin 30 minuuttia.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia. Paloitettele pannukakku ja tarjoa hillon kanssa.


Tässä vielä kuva sämpylöistä ennen kuin ne hävisivät parempiin suihin.


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Yksin, vaikka hampaat irveessä

Toisen lapsen syntymän myötä olen päässyt pohtimaan uudella tavalla suomalaisille tyypillistä tapaa tulla toimeen mahdollisimman itsenäisesti ja omatoimisesti. Kaikki perheelliset ja muutkin lapsiperheiden elämää läheltä seuranneet ovat varmasti kokeneet, kuinka lapsen tulo mullistaa elämän monilla perustavanlaatuisilla tavoilla: yö ja päivä sulautuvat kummallisesti yhteen; ulos ei enää lähdetäkään hetken mielijohteesta eikä aina välttämättä pääse hoitamaan edes tarpeellisiakaan asioita; omien tarpeiden tyydyttäminen on siirrettävä sivummalle. Vastasyntyneen ja pienen lapsen perusturvallisuuden tunteen kehittymisen kannalta on olennaisen tärkeää, että hänen tarpeisiinsa vastataan ja että hän tuntee olevansa rakastettu.

Entisaikaan perheenjäsenet asuivat yleensä lähempänä toisiaan kuin nykyisin ja lapsiperheiden tarvitsema apu tuli sitä kautta luonnollisesti. Suku piti huolen omistaan. Nykyisin sukulaiset asuvat kauempana ja he ovat kenties vielä työelämässä ja mukana monissa muissa vapaa-ajan täyttävissä aktiviteeteissa. Elämä vaikuttaa itsellisemmältä ja tavallaan hyvä niin: mielestäni on hyvä, että jokainen saa valita tekemisensä ja harrastuksensa omien mieltymystensä mukaan. Jonkin asian tekeminen pelkästä velvollisuudentunnosta tai pakon sanelemana ei liene kenellekään toivottavaa. Tämä näkyy myös siinä, että nykyisin esimerkiksi lastenhoitoapukin on pitkälti ulkoisestettu perheen ulkopuolelle. Kun oma jaksaminen, aika tai muut resurssit eivät riitä, voi sukulaisen tai tuttavan sijaan apuun tulla yhtä hyvin vaikkapa kaupungin työntekijä tai yksityinen hoitaja.

Mielestäni on hyvä, että lapsiperheiden avuntarvetta kartoitetaan esimerkiksi neuvolakäyntien yhteydessä. Olen itse sellaisessa tilanteessa, että sukulaiset asuvat toisella puolella Suomea ja muukin tuttavapiiri on suhteellisen suppea, minkä vuoksi olen saanut kyselyjä tästä aiheesta. Avun tyrkyttäminen voi kuitenkin mennä myös liiallisuuksiin niin, että se alkaa kääntyä itseään vastaan. Suomalaisena olen tottunut pärjäämään omillani olipa tilanne melkein mikä tahansa, joten joskus koen tällaisen asian oman osaamiseni aliarvioimisena.

Tätä ei pidä tulkita väärin. Kiitän Jumalaa niistä läheisistä, jotka ovat auttaneet minua sellaisina hetkinä, kun en olisi pärjännyt omin voimin. Sellaisiakin hetkiä on nimittäin ollut, ja on ollut hyvä tunnistaa omat rajansa. On rauhoittavaa ajatella, että on olemassa ihmisiä, joiden puoleen voi tarpeen tullen kääntyä. Tietynlaista omaa rauhaa kuitenkin kaipaan: tilaa olla oma itsensä luottaen siihen, että on tarpeeksi hyvä juuri sellaisena kuin on.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kirja-arvio: Kuuntele tämä tarina

Hyvä tarina auttaa lasta nukahtamaan ja aikuista heräämään. Tämä ajatus mielessään psykoterapeutti Jorge Bucay on valinnut terapiamuodokseen eri maiden satuihin ja kansantarinoihin pohjautuvat kertomukset. Teoksessaan Kuuntele tämä tarina hän kertoo potilaansa Demiánin kautta, kuinka tarinoilla voi olla ällistyttävän parantava vaikutus ja kuinka ne voivat auttaa meitä ymmärtämään paremmin omaa käyttäytymistämme, tunteitamme, pelkojamme ja persoonallisuuttamme ja tätä kautta myös muita ihmisiä.

Teos on koottu siten, että Jorgen eli lempinimeltään Paksukaisen vastaanotolle saapuu Demián, ongelmiensa kanssa painiskeleva nuori mies. Lähes viisikymmentä istuntoa kestäneen terapian aikana Jorgella on aina jokin tarina kerrottavanaan; tarina joka sopii kulloiseenkin tilanteeseen ja joka auttaa Demiánia ymmärtämään tilannettaan ja pääsemään vähitellen häntä vaivaavista ongelmista. Yksi tarinoista on Siivet ovat lentämistä varten, joka on oivallinen esimerkki siitä, kuinka tarinoiden avulla on mahdollista yksinkertaistaa ongelmia siten, että ne ovat paremmin ymmärrettävissä ja hallittavissa. Lopulta Demián tuntee olevansa siinä määrin itsensä herra, että on aika jättää Jorgelle hyvästit.

Kuuntele tämä tarina on mieltä rikastuttava tarinakokoelma, ja teoksen lopussa on lueteltu, mistä maasta tai teoksesta kukin tarina on peräisin. Jotkin tarinoista ovat myös Jorgen oman mielikuvituksen tuotteita. Samalla tämä teos on kuitenkin myös toistaiseksi vähän käytössä olevan terapiamuodon esittelyä kansantajuisessa muodossa. Itselleni lähes jokaisesta kirjan luvusta löytyi jokin oivallus, joten ymmärrän mainiosti, miksi siitä on tullut myyntimenestys monissa maissa. Tämä teos sopii itsensä ja muiden ihmisten ymmärtämisestä kiinnostuneille.

Tekniset tiedot:
Bucay, Jorge: Kuuntele tämä tarina
Suomentaja: Tapani Kilpeläinen
ISBN: 951-1-20344-4
Otava 2006
Sidottu, 252 s.
Kirjastoluokka: 59.562

maanantai 26. marraskuuta 2012

Siivet ovat lentämistä varten


Kun hän kasvoi aikuiseksi, hänen isänsä sanoi hänelle:"Poikani, me kaikki emme synny siivet selässä. On kyllä totta, ettei sinun ole pakko lentää, mutta minusta olisi murheellista jos tyytyisit kävelemään kun sinulla kerran on siivet jotka hyvä Jumala on sinulle antanut."
- Mutta minä en osaa lentää, poika vastasi.
- Totta..., isä sanoi. Ja käveli poikansa kanssa aina vuorenjyrkänteen reunalle saakka.
- Näetkö, poika? Tuo on tyhjyyttä. Kun tahdot lentää, tule tänne, ota ilmaa siipiesi alle ja hyppää tyhjyyteen. Levitä vain siipesi ja lennä.
Poika epäröi.
- Entä jos putoan?
- Et kuole, vaikka putoaisit. Saisit vain muutamia naarmuja ja seuraavalla yrityksellä olisit niiden ansiosta voimakkaampi, isä vastasi.
Poika palasi kylään tapaamaan ystäviään. He olivat kumppaneita, joiden kanssa hän oli kulkenut koko elämän.
Ahdasmielisimmtä sanoivat hänelle:"Oletko hullu? Minkä tähden? Isäsi on puolihullu... Minkä tähden sinun muka pitäisi lentää? Mikset luovu tuollaisista hullutuksista? Kenen muka olisi pakko lentää?"
Hänen parhaat ystävänsä neuvoivat häntä:"Entä jos se onkin totta? Eikö se olisi vaarallista? Mikset kohoa hiljakseen? Yritä ensin hypätä portailta tai puun latvasta. Mutta... miksi jyrkänteen reunalta?"
Nuorukainen kuunteli niiden neuvoja, jotka rakastivat häntä. Hän kiipesi puun latvaan ja hyppäsi täynnä rohkeutta. Hän levitti siipensä ja heilutti niitä ilmassa kaikin voimin, mutta ikävä kyllä hän putosi maahan.
Suuri kuhmu otsassaan hän kohtasi isänsä.
- Sinä valehtelit minulle! En osaa lentää. Yritin ja katso millaisen iskun sain! En ole sellainen kuin sinä. Siipeni ovat pelkkä koriste.
- Poikani, isä sanoi. - Jotta voisit lentää, sinun täytyy luoda välttämätön tyhjä tila, jotta siiville jää tilaa levittyä auki. Se on kuin laskuvarjolla hyppäämistä: hyppäämiseen tarvitaan riittävästi korkeutta.
Jotta voisit lentää, sinun täytyy alkaa ottaa riskejä.
Jos et tahdo ottaa riskejä, sinun olisi ehkä viisainta alistua ja kävellä loppuikäsi.

Lähde: Jorge Bucay: Kuuntele tämä tarina (s. 90-91)

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kirja-arvio: Kaikki hyvä sinussa

Brittiläinen Marion Flint on asunut jo vuosien ajan Uudessa-Seelannissa, rannalla pienessä vaatimattomassa kodissaan yksin ja jopa viikkokausia kerrallaan omissa oloissaan viihtyen. Aikaisemmin myös Mariannena tunnettu viidenkymmenen vuoden ylittänyt Marion on jäänyt eläkkeelle lääkärin työstään ja palannut Uuteen-Seelantiin muuton myötä seudulle, jossa hänen aviomiehensä kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa vuosia aikaisemmin.

Marionin elämä saa uuden käänteen, kun hän tapaa rannalla lievästi autismiin taipuvaisen maoripojan, Ikan. Heillä on tapana kokoontua torstaisin Marionin valmistaman keiton ääreen ja vähitellen Ikan ja Marionin välille kehittyy jonkinasteinen ystävyys. Eräänä torstaina Ikaa ei näykään ja Marion huolestuu. Ika löytyy myöhemmin rannalta pahoinpideltynä ja vammojen aiheuttajaksi paljastuu hänen isoäitinsä, jonka luona Ika asuu. Marion ottaa Ikan luokseen asumaan, kunnes lapsen huoltajuudesta saadaan päätettyä virallisesti. Samalla Marionin mielessä alkaa keriytyä auki kaikki hänen lapsuuden muistonsa, jotka hän on niin kovasti yrittänyt painaa taka-alalle, unohtumattomiin: muutto Iso-Britanniasta Ruotsiin äidin elokuvauran vuoksi, turvaton ja laiminlyöty elämä äidin uuden miesystävän kanssa, pikkuveljen syntymä ja hänestä huolehtiminen, silloin kun äiti ei siihen kykene. Marionille kertyy palon vastuuta jo alle kymmenvuotiaana ja eräänä yönä hän todistaa, kun miesystävä on surmannut hänen äitinsä. Marion tarttuu veitseen ja näin myös miesystävä saa surmansa.

Marionin elämä vaikuttaa menetysten täyttämältä, kun hänen avioliittonsa päättyy aviomiehen kuolemaan yhdentoista yhteisen vuoden jälkeen. Vihdoin Uudessa-Seelannissa Ikan myötä Marionin elämän osat alkavat loksahtaa paikoilleen. Hän uskaltaa antaa tunteilleen ja muistoilleen tilaa ja voi vihdoin jättää menneisyyden taakseen. Asiassa auttaa naapurissa asustava leskimies George, joka auttaa Ikan kasvattamisessa, kun Marionille myönnetään Ikan huoltajuus. Kaikilla heillä on oma historiansa, mutta heistä muodostuu omanlaisensa perhe, jossa jokainen voi olla oma itsensä.

Kaikki hyvä sinussa on harvinaisen hyvin kirjoitettu ja se on tunnelmaltaan viipyilevä ja levollinen, vaikka monet Marionin muistoista ovat raskaita. Muistojen ja kokemusten työstäminen on Marionille ja samalla lukijalle terapeuttinen prosessi ja se tuntuu johtavan kuin vääjäämättä onnellista lopputulosta kohti. Vakavasta aiheesta huolimatta tietynlainen kepeys leimaa tätä teosta ja mielestäni juuri se tekee tästä teoksesta mielenkiintoisen lukuelämyksen, jota ei malta jättää käsistään.

Tekniset tiedot:
Olsson, Linda: Kaikki hyvä sinussa
Suomentaja: Anuirmeli Sallamo-Lavi
ISBN: 978-951-20-8408-1
Gummerus 2012
Nidottu, 322 s.
Kirjastoluokka: 1.4

perjantai 23. marraskuuta 2012

Kirja-arvio: Valkoista mustalla. Kertomuksia väristä, väkivallasta ja vaeltamisesta

Valkoista mustalla - kertomuksia väristä, väkivallasta ja vaeltamisesta on toimittaja Annu Kekäläisen Etelä-Afrikassa vuonna 2003 tekemien reilun sadan haastattelun perusteella syntynyt dokumentaarinen teos, joka kuvaa yhtä lailla haastateltujen kuin Kekäläisen itsensä tunnelmia siirtomaavallan ja apartheidin varjosta nykypäivään pyrkivässä valtiossa. Seitsemän kuukauden aikana Kekäläinen ehti vierailla esimerkiksi Oranian siirtokunnassa, vapaustaistelijan luona, nuorten miesten initiaatiorituaalissa ja Mahatma Gandhin pojantyttärentyttären juttusilla.

Kekäläinen on haastatellut mustia ja valkoisia, syntyperäisiä asukkaita ja myöhemmin maahan muuttaneita. Aihepiirit sivuavat Etelä-Afrikan väkivaltaista historiaa, joka on lyönyt leimansa myös nykypäivään. Värillä on edelleen väliä maassa, joka on virallisesti sanoutunut irti apartheidista. Ironisesti monet valkoiset käyttävät edelleen mustia taloudenhoitajia, jotka hoitavat myös heidän lapsensa, jolloin jollekin valkoisille lapsille heidän hoitotätinsä voi olla läheisempi kuin omat vanhemmat. Mustien todellisuus on edelleen erilainen kuin valkoisten, vaikkakin mustien ammattien skaala on laajentunut. Toisaalta myös miesten todellisuus on erilainen kuin naisten: esimerkiksi neitsyen kanssa makaaminen hivin ja aidsin parantumisen toivossa on edelleen Kekäläisen mukaan yleinen uskomus, ja maassa on paljon yksinhuoltajaäitejä.

Kekäläisen haastatteluissa nousee mielestäni esiin jonkin verran streotyyppisiä teemoja, jotka vahvistivat omia näkemyksiäni Etelä-Afrikasta. Plussana teoksessa pidän sitä, että Kekäläinen ei tyydy pelkkään dokumentoimiseen ja haastattelujen purkamiseen, vaan kertoo myös omista tuntemuksistaan, jotka ovat toisinaan ristiriitaisia ja hämmentyneitä. Se antaa suhteellisen harvinaisen mahdollisuuden kurkistaa toimittajan elämään ruohonjuuritasolla ja karistaa hohtoa, joka toimittajan työtä kohtaan voi olla. Haastattelujen eteen on nähtävä vaivaa, mutta samalla Kekäläinen kertoo kokeneensa jotakin sellaista, mikä ei olisi ollut muuten mahdollista. Mielestäni tämä teos on yhtä onnistunut kuin Kekäläisen toinen teos Leiri - tarinoita ihmisistä, jotka haluavat kotiin, jonka kautta tutustuin ensi kerran hänen tuotantoonsa.

Tekniset tiedot:
Kekäläinen, Annu: Valkoista mustalla. Kertomuksia väristä, väkivallasta ja vaeltamisesta
ISBN: 952-5321-30-4
Pieni Karhu 2006
Nidottu, 197 s.
Kirjastoluokka: 43.8

perjantai 16. marraskuuta 2012

Kirja-arvio: Lasi maitoa, kiitos

15-vuotias liettualainen Dorte elää pienessä syrjäisessä kylässä sisarensa ja äitinsä kanssa. Perheen isä on kuollut hiljattain ja elinolosuhteet ovat kaikin puolin alkeelliset. Rahaa vaatimattoman asunnon vuokranmaksuun on vaikea löytää ja vuokrarästien kertyessä Dorte tarttuu tuttavansa tarjoamaan tilaisuuteen lähteä tarjoilijan töihin Tukholmaan. Hän jättää äidilleen jäähyväiskirjeen, jossa kertoo lähettävänsä rahaa auttaakseen perheenjäseniään tulemaan toimeen.

Viaton ja turvallisissa ympyröissä varttunut Dorte saa pian huomata, ettei kaikki ole aivan sellaista kuin hän oli sinisilmäisenä kuvitellut. Automatkan aikana Liettuan poikki häneltä otetaan talteen passi ja hänet majoitetaan tunkkaiseen ja törkyiseen asuntoon, jossa on pari muutakin tyttöä. Dorten ja muiden tyttöjen on tarkoitus viihdyttää heitä kuljettaneita miehiä. Dorte pahoinpidellään niin huonoon kuntoon, että hän vuotaa verta koko loppumatkan Tukholmaan. Miehiä on kuitenkin parempi totella, sillä muuten he kostavat seurueen muille tytöille.

Tukholmassa Dorte myydään norjalaiselle Tomille, jonka kanssa hän matkustaa Norjaan. Tom on ilmeisen ihastunut Dorteen, sillä muista tytöistä poiketen hän saa asua yksin isossa ja hyväkuntoisessa asunnossa ja Tom huolehtii Dorten sairaalaan leikkaukseen, jotta hänen verenvuotonsa saadaan loppumaan. Yksi asunnon huoneista on varattu miesasiakkaille, joita Dorte ottaa vastaan useita päivässä. Vähitellen Dorte saa luvan käydä toisinaan yksin ulkonakin ja opiskella norjan kieltä yksin asunnossaan. Dorte on uudessa asuinpaikassaan niin säikky, ettei uskalla pyytää keneltäkään apua.

Eräänä päivänä poliisi pidättää Tomin ihmiskaupasta epäiltynä. Dorte pakenee asunnosta bordellin emännän asuntoon, jossa hän saa oleskella ja tulla toimeen parhaansa mukaan. Hänen ei onnistu löytää töitä, joten hän turvautuu jo osaamaansa rahanansaintamuotoon:  myymään itseään satunnaisille kadulta löytämilleen asiakkaille. Hän yrittää saada kokoon tarpeeksi rahaa matkustaakseen takaisin kotiin, mutta kalliissa Norjassa rahan säästäminen on vaikeaa. Lopulta e-pillereiden loputtua Dorte huomaa tulleensa raskaaksi eräälle asiakkaalleen, joka tarjoutuu ottamaan hänet asumaan luokseen.

Lasi maitoa, kiitos päättyy dramaattisesti Dorten lapsen syntymään. Epäselväksi jää, mitä Dortelle ja lapselle tapahtuu tämän jälkeen. Tarina on kuvitteellinen, mutta niin todenoloisesti kirjoitettu, että siitä jää puistattava olo. Uutisotsikoissa silloin tällöin ollut ihmiskauppa saa tässä kirjassa inhimilliset kasvot ja kertoo räikeällä tavalla hyväuskoisten nuorten naisten hyväksikäytöstä kuin he olisivat eläimiä tai tuntihintaan myytävää tavaraa. Tällaista kohtaloa ei toivoisi kenellekään ja toivon sydämestäni Dorten kaltaisille nuorille naisille keinon löytää pois seksiorjuudesta.

Tekniset tiedot:
Wassmo, Herbjörg: Lasi maitoa, kiitos
Suomentaja: Katriina Huttunen
ISBN: 978-952-239-043-1
Kustannusosakeyhtiö Otava 2009
Nidottu, 397 s.
Kirjastoluokka: 1.4

torstai 15. marraskuuta 2012

Mielin avoimin

Tämän runon myötä toivotan uuden perheenjäsenemme tervetulleeksi tähän maailmaan.

Lapsi syntyy maailmaan
mielin avoimin.
Lahjan tuo hän tullessaan
ja viestin enkelin.
Salaisuutta ikuista
hän kantaa sisällään.
Ihmettä ja iloa
on hänen lähellään.

Vielä häntä tunne en,

hän muuttuu päivittäin.
Kuin korsi elinvoimainen
hän kasvaa ylöspäin.
Polku uusi, kutsuva
jo täytyy valloittaa.
Ihmeellinen maailma
nyt häntä odottaa.

Lapsi, uusi ihminen

vain hetken pieni on.
Lahja on hän rakkauden
niin hauras, avuton.
Syliä hän odottaa,
ei paljon vaadi hän.
Sisään jos hän tulla saa,
hän muuttaa elämän. 


Lähde: Kaksplus-sivusto

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kirja-arvio: Rasistinen Suomi

Itä-Suomen yliopiston tutkija Vesa Puuronen on kirjoittanut hiljattain ilmestyneen teoksen Rasistinen Suomi, jossa hän analysoi rasismin esiintymistä Suomessa historiallisena ja nykypäivän ilmiönä. Teoksessa on käyty läpi rasismin eri määritelmiä, kuten vanha rasismi, uusrasismi, rakenteellinen rasismi, arkielämän rasismi, rotujärjestelmä ja rodullistaminen. Keskustelu monikulttuurisesta Suomesta on lisääntynyt viime vuosien aikana, mutta joukkoviestimissä aiheeseen liittyviä käsitteitä ei ole yleensä määritelty keskenään samalla tavoin, joten siksi yhteiselle käsitteistölle on tarvetta.

 Puurosen teoksessa merkittävän huomion saavat Suomen vanhat vähemmistöt, venäläiset ja saamelaiset. Venäläisvihalla on Suomessa varsin pitkät juuret, vaikkakin suhtautumisessa venäläisiin on ollut vaihtelua aikojen saatossa. Rasismissa on ollut näkyvissä rodullistamisen piirteitä, ja vielä nykyäänkin venäläisvihaa on havaittavissa esimerkiksi joidenkin isänmaallisten ja Karjalan palauttamista ajavien puolueiden muodossa. Toisaalta monet venäläiset kokevat tulevansa syrjityiksi käyttäessään äidinkieltään Suomessa. Myös saamelaiset, virallisesta vähemmistöasemastaan huolimatta, ovat edelleen heikossa asemassa suomensuomalaisiin verrattuna. Pitkään jatkunut syrjintä ja saamen kielen käyttökielto erityisesti kouluissa on johtanut aikojen saatossa siihen, että oman äidinkielen puhuminen voidaan kokea hävettävänä, vaikka se onkin saanut sittemmin aseman yhtenä Suomen virallisista kielistä. Kuvaava esimerkki teoksessa on se, että erääseen enontekiöläiseen saamenkieliseen päiväkotiin ei valittu saamenkielistä lastenhoitajaa, vaikka hän oli ainoa hakija. Muutkin esimerkit kertovat, että suomensuomalaisten ja saamelaisten suhteet ovat edelleen kireät ja saamelaisten täytyy olla tietoisia oikeuksistaan pystyäkseen vaatimaan samoja palveluja kuin mitä suomensuomalaiset saavat.

Puuronen käsittelee teoksessaan myös poliisin ja oikeuslaitoksen suhtautumista rasistisiin rikoksiin. Puurosen mukaan tuomioistuimet eivät ole olleet johdonmukaisia antamissaan tuomioissa, mikä on vähentänyt luottamusta niitä kohtaan. Varsinkin lievemmät rasistiset rikokset jäävät myös usein ilmoittamatta poliisille. Teoksen useat oikeudenkäyntiesimerkit osoittavat, että suomalaisessa oikeuskäytännössä on kehittämisen varaa. Teoksessa käsitellään niin ikään rasismia suomalaisessa politiikassa, ja laajimpana tapausesimerkkinä on kansanedustaja Jussi Halla-ahon blogikirjoittelu. Puuronen pyrkii osoittamaan epäjohdonmukaisuuksia Halla-ahon kirjoituksissa. Puuronen käy vielä lopuksi läpi vuoden 2009 Yhteisvastuukeräyksen yhteydessä toteutettua kyselyä suomalaisten suhtautumisesta maahanmuuttajien työllistymiseen.

Kokonaisuudessaan Puurosen teos on selkeä ja siinä käytetyt tapausesimerkit tuoreita, aivan viime vuosilta. Olin ollut itse tietoinen jonkinasteisesta rasismista Suomessa, mutta jotkin teoksen esimerkeistä ovat niin räikeitä, että niitä on vaikea uskoa todeksi. Teoksen aineisto on koottu osittain haastattelemalla rasismia kokeneita henkilöitä, mikä antaa heille oman äänen. Tämä puhutteleva teos sopii luettavaksi jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle.

Tekniset tiedot:
Puuronen, Vesa: Rasistinen Suomi
ISBN: 978-952-495-196-8
Gaudeamus Kustannus 2011
Nidottu, 286 s.
Kirjastoluokka: 32.2

perjantai 2. marraskuuta 2012

Kirja-arvio: Erilaisuus

Erilaisuus on kokoelma monikulttuurisuuteen, paikkaan, identiteettiin ja tilaan liittyviä kirjoituksia akateemisen maailman vaikuttajien kirjoittamina. Teoksen tarkoituksena on valottaa erilaisuuden eri puolia ja osoittaa, että nykyisestä keskustelusta huolimatta monikulttuurisuus ja globalisaatio ovat paljon vanhempia ja monitahoisempia ilmiöitä kuin yleisesti ajatellaan. Erilaisuudessa on kyse yhtä paljon toiseudesta kuin meistä itsestämme: me kaikki olemme erilaisia eri tavoin.

Aikaamme on sanottu leimaavan juurettomuus, joka on teoksen ensimmäisen kokonaisuuden yläotsikko. Liikkuvuuden lisääntyminen ja kansainvälistyminen luo paikalle uusia merkityksiä ja voi toisaalta saada meidät kaipaamaan tuttua ja turvallista paikkaa entistä enemmän. Kirjan toisessa osiossa otsikoltaan "Toisen kuvat" perehdytään niihin tapoihin, joilla erilaisuutta käsitellään joukkoviestimissä ja muualla kulttuurissa. Tästä yhtenä hyvänä esimerkkinä on karttaprojektioiden käyttö, joista vakiintunein ja laajimmin käytössä oleva Mercatorin projektio asettaa Euroopan kartan keskiöön ja vääristää eri maanosien mittasuhteita länsimaiden eduksi. Kirja päättyy moneutta pohtiviin kirjoituksiin, joissa pohditaan esimerkiksi ksenofobian ja Huntingtonin lanseeraaman termin kulttuurien yhteentörmäyksen kautta kulttuurin prosessimaisuutta.

Tässä teoksessa yhdistyy monia niitä teemoja, joista olen kiinnostunut ja joita olen myös opintojeni puitteissa saanut pohtia. Erityisen mielenkiintoisina esimerkkeinä pidin Stuart Hallin huomioita Iso-Britanniasta, jossa nimenomaan englantilaisuudella vaikuttaa olevan erityisen läheinen suhde brittiläisyyteen, vaikka alueella asuu myös muita ryhmiä. Samantyyppisiä esimerkkejä on toki löydettävissä myös muista maista. Kaiken kaikkiaan tämä teos on monipuolinen ja ajankohtainen, mutta tieteellisen sanaston vuoksi se jää paikoittain melko teoreettiseksi. Uskon sen kuitenkin sopivan kaikille monikulttuurisuudesta sekä paikan ja identiteetin välisestä suhteesta kiinnostuneille lukijoille ja toivon sen osaltaan lisäämään tietoisuutta siitä, että erilaisuus on myös osa itseämme.

Tekniset tiedot:
Lehtonen, Mikko ja Olli Löytty (toim.): Erilaisuus
ISBN: 951-768-136-4
Osuuskunta Vastapaino 2003
Nidottu, 286 s.
Kirjastoluokka: 32.2

torstai 1. marraskuuta 2012

Kirja-arvio: Tyylikkään köyhäilyn taito

Älä missään tapauksessa omista mitään. Se tekee onnettomaksi. Tätä voisi pitää saksalaisen kreivi Alexander von Schönburgin mottona ja hänen kirjoittamansa teoksen Tyylikkään köyhäilyn taito johtoajatuksena. Von Schönburg on hienosta arvonimestään huolimatta kokenut omakohtaisesti, millaista on menettää hyvin palkattu työpaikka ja siirtyä vapaaksi kirjailijaksi epävarman toimeentulon pariin. Itse asiassa myös hänen sukunsa on lasketellut taloudellista alamäkeä jo muutaman sadan vuoden ajan, kuten hän itse asian ilmaisee. Se ei kuitenkaan estä elämästä tyylikkäästi - von Schönburgin mukaan tietynasteinen niukkuus on jopa todellisen tyylikkyyden edellytys.

Von Schönburg kertoo teoksessaan, että hänen siirtymisensä toimistotyöstä kotikonttoriin on merkinnyt enemmän aikaa itselle: työmatkat ovat lyhentyneet olemattomiin eikä pomo kyttää olkapään takana. Vähemmän työtä on merkinnyt enemmän elämää ja vähemmän käytettävissä olevaa rahaa puolestaan sitä, että esimerkiksi kodin sisustus ei ole mennyt uusiksi muutaman turhan usein: aatelisten keskuudessa tämä on tarkoittanut sitä, että vanhat arvohuonekalut ovat säästyneet uudistusvimmalta. Ulkona syöminen on vähentynyt, mutta toisaalta parempaa ruokaa saa useimmiten kotona - vaihtoehtona on siipeileminen tilaisuuksissa, joissa on ilmainen ruokatarjoilu. Kuntosalikortit voi myös unohtaa: parhainta liikuntaa on lenkkeily ja kävely, joihin kelpaavat mainiosti peruslenkkarit ja verkkarit. Kaupungissa pärjää useimmiten ilman autoa, mikä vähentää merkittävästi kuluja ja stressiä. Lomamatkalle voi puolestaan suunnata kaukokohteen sijaan vaikkapa omaan kotikaupunkiin - varsinkin suuremmassa kaupungissa tutustumisen arvoisia kohteita löytyy yllättävän paljon. Vaatteiden kanssa laatu käy määrän edellä ja myös lapset on mahdollista kasvattaa tietoisiksi kuluttajiksi.

Tyylikkään köyhäilyn taito on viihdyttävä tietoteos ja puolustuspuhe kohtuullisen kulutuksen puolesta. Neuvokas kuluttaja voi saavuttaa kaikin puolin tyydyttävän elämäntavan tyylikkyydestä tinkimättä vähäisellä rahamäärällä. Rikas on se, jonka koti on ystävien kokoontumispaikka; rikas on se, joka ei ota toisten elämäntyyliä omaksi mittapuukseen. Von Schönburgin esimerkit hänen omasta ja muiden tyylikkäiden köyhäilijöiden elämästä todistavat, että raha ei ole onnellisuuden mitta.

Tekniset tiedot:
von Schönburg, Alexander: Tyylikkään köyhäilyn taito
Suomentaja: Raija Nylander
ISBN: 978-951-795-475-3
Atena Kustannus 2007
Sidottu, 216 s.
Kirjastoluokka: 36.15

tiistai 30. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Leposija Kilimakitossa

Leposija Kilimakitossa on kulttuuriantropologi Esa Salmisen toinen teos ja sen tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen teoksen tapaan Afrikkaan, Mosambikiin, jossa Salminen on työskennellyt. Teoksen päähenkilönä on eteläafrikkalainen Daniel, joka on joutunut vaikeiden olosuhteiden vuoksi muuttamaan Mosambikiin. Vapaustaistelijana toiminut valkoinen Daniel saa hoidettavakseen parhaat päivänsä nähneen kartanon, josta hän kunnostuttaa hotellin.

Daniel ystävystyy mustan lääkäri Zé Marquesin kanssa. Zéllä on yhteyksiä laitonta puukartellia pyörittävään paikalliseen johtohahmoon, joten luonnonsuojelijana tunnetun Danielin ja Zén ystävyydessä on jonkinlainen jännite alusta lähtien. Eräänä päivänä kartanon kunnostustöiden yhteydessä lattialankkujen alta löytyy laatikko, jossa on kartanon aikaisemmin omistaneen saksalaisen herttuan päiväkirja. Päiväkirja kuvaa herttuaan ja kartanon tapahtumia 1920- ja 1930-luvuilla ja auttaa näin Danielia ja Zétä ymmärtämään aikaisempia tapahtumia. Päiväkirjan avulla Daniel saa monia käytännön neuvoja kartanon kunnostamiseen, mutta myös herttuan elämän traagiset vaiheet avautuvat. Herttua saa rauhan ja viimeisen leposijansa vaimonsa vierestä viimein järjestettävien hautajaisten yhteydessä.

Leposija Kilimakitossa yhdistää nykyisyyttä ja menneisyyttä, rationaalista ajattelua ja uskoa henkiin. Alun tapahtumien ja päiväkirjan löytymisen jälkeen tarina siirtyy 1960-luvun Mosambikin vapaustaistelun kuvaamiseen palatakseen sen jälkeen 2000-luvulle. Tarinasta käy hämmästyttävällä tavalla esiin afrikkalaisen tarinankerronnan perinne ja Mosambikin menneisyys Portugalin entisenä siirtomaana. Salmisen tietämys maan menneisyydestä ja nykypäivästä yhdistettynä sujuvaan kirjoitustapaan ovat tämän kirjan ansioita. Lukijalle avautuu kiehtova todellisuus, joka saa mielikuvituksen lentoon. Hienosti rakennettu kokonaisuus.

Tekniset tiedot:
Salminen, Esa: Leposija Kilimakitossa
ISBN: 978-951-0-36623-3
Johnny Kniga Kustannus 2010
Sidottu, 244 s.
Kirjastoluokka: 1.4

perjantai 26. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Vastalauseita. Kirjoituksia 1985-2010

Vastalauseita - kirjoituksia 1985-2010 on toimittajana ja kirjailijana tunnetuksi tulleen ruotsalaisen Liza Marklundin noin viidenkymmenen kolumnin kokoelma hänen pitkän uransa varrelta. Räväköistä ja suorasanaisista kirjoituksistaan sekä kantaaottavista romaaneistaan tunnettu Marklund on saanut tekstejään julkaistuksi useissa eri lehdissä, ja ne on koottu nyt yksien kansien väliin. Joukossa on myös pari ennen julkaisematonta kolumnia.

Teos on jaettu lukuihin aihepiireittäin siten, että oman lukunsa ovat saaneet esimerkiksi kirjoittamiseen, mediaan, naisiin ja kotiväkivaltaan, väkivallantekijöihin, feminismiin, matkailuun ja YK:n hyvän tahdon lähettilään tehtävään liittyvät kolumnit. Marklund on kirjoittanut samoista teemoista vuosien mittaan useaan kertaan ja hänen sydäntänsä lähellä ovat erityisesti naisten kaltoinkohtelu ja pahoinpitely unohtamatta miehiä, jotka ovat näiden väkivallan tekojen takana. Hän on myös YK:n hyvän tahdon lähettiläänä nähnyt uskomattomia ihmiskohtaloita, joista hän kirjoittaa tarkkanäköisesti. Kirjan loppuluvussa on kolumneja, jotka kertovat Marklundin elämästä ehkä kaikkein henkilökohtaisimmin ja auttavat piirtämään hänestä henkilökuvaa.

Marklund on tehnyt kolumniensa pohjatyön huolellisesti: usein pohjana on jokin mediassa esiin noussut tapaus - tai vaihtoehtoisesti jokin tapaus, joka on lakaistu maton alle, vaikka ansaitsisi enemmän huomiota. Usein aiheet ovat puhuttelevia ja keskustelua herättäviä jo sellaisinaan eikä Marklund jätä omaa mielipidettään piiloon. Suomalaisena lukijana on mielenkiintoista lukea ruotsalaisessa mediassa esillä olleita tapauksia. Tämä kirja olisi luultavasti parhaimmillaan yhden tai muutaman kolumnin jaksoissa luettuna, jotta aiheita ehtisi sulatella rauhassa. Suurena kiusauksena on kuitenkin lukea koko kirja kerralla, niin mukaansatempaavasti se on kirjoitettu. Tämä on yksi niistä suhteellisen harvoista kirjoista, jonka voisin ottaa myös omaan kirjahyllyyni, sillä teos kestää hyvin useammankin lukukerran.

Tekniset tiedot:
Marklund, Liza: Vastalauseita. Kirjoituksia 1985-2010
Suomentaja: Päivi Kivelä
ISBN: 978-951-1-25531-4
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2012
Sidottu, 256 s.
Kirjastoluokka: 32.3

torstai 25. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Hunajaa ja tomua

Hunajaa ja tomua on kahdeksan novellin kokoelma, jonka tarinoiden päähenkilöt ovat tavalla tai toisella kytköksissä rikkaaseen pakistanilaiseen maanomistaja K. K. Harouniin. Novellit ovat tietyllä tavalla ajattomia: on vaikeaa sijoittaa niitä tietylle vuosikymmenelle lukuun ottamatta muutamaa kohtaa, jossa viitataan tietoverkkoihin. Pakistanilais-yhdysvaltalainen, nykyisin Pakistanissa asuva Daniyal Muuenuddin on pyrkinyt kuvaamaan teoksessaan erilaisia ihmiskohtaloita, joista osalla on tekemistä jo perustoimeentulon kanssa, kun taas osa elää yltäkylläisyydessä. Tapahtumat sijoittuvat pääosin Pakistaniin lukuun ottamatta yhtä novellia, jossa eletään Pariisissa.

Novelleissa Pakistania ja pakistanilaista elämäntapaa kuvataan esimerkiksi 13 tyttären isän ja sähköasentajan, kauniin mutta kovia kokeneen sisäkön, rikkaan liikemiehen Jaglanin, rikosasiain tuomarin, palvelija Husnan ja länkisäärisen Rezakin kautta. Henkilökuvaukset ovat uskottavia, joskin itseäni jäi hieman vaivaamaan se uskottomuuden määrä, joka maanomistaja Harounin palveluskunnan keskuudessa näyttää olevan. Useat novelleista kun käsittelevät tavalla tai toisella Harounin tilalla työskenteleviä ihmisiä, hänen sukulaisiaan tai tuttaviaan.

Luin tämän novellikokoelman vaihteluna kaikelle sille tietokirjallisuuden ja muistelmien määrälle, jota Pakistanista on kirjoitettu. Keksittyihin tarinoihin täytynee suhtautua juuri sellaisena kuin ne ovat: tarinoina. Silti mielestäni oli kiinnostavaa lukea kaunokirjallisuutta Pakistanista syntyperäisen pakistanilaisen ja siellä nykyisin asuvan kirjailijan kirjoittamana. Tarinat ovat sujuvasti luettavia ja kerronta etenee jouhevasti, joten teos on nopealukuinen. Pakistanista kiinnostuneelle tämä teos lienee sopivaa luettavaa, itse tietokirjallisuutta suosivana en nosta tätä suosikkieni joukkoon.

Tekniset tiedot:
Mueenuddin, Daniyal: Hunajaa ja tomua
Suomentaja: Titia Schuurman
ISBN: 978-951-692-908-1
Kustannusosakeyhtiö Avain  2012
Sidottu, 299 s.
Kirjastoluokka: 1.4

tiistai 23. lokakuuta 2012

Suomalaisena muslimina muslimimaassa

Tulevaisuus-foorumilla julkaistiin hiljattain keskustelu, jossa kuvataaan hyvin omia tuntemuksiani siitä, millaiselta tuntui matkustaa suomalaisena muslimina muslimienemmistöiseen maahan. Keskustelussa esiin nousseita teemoja ovat esimerkiksi se, että muslimimaatkaan eivät ole "fitna-vapaita" eli puhdasoppisesti islamia noudattavia ja että kulttuurierot voivat olla melko suuria.

Viimeisin matkani muslimimaahan on jo muutaman vuoden takaa, mutta en vieläkään ole unohtanut sitä tunnetta, kun matkustin ensimmäistä kertaa uskontunnustuksen lausuneena muslimina Lähi-itään pukeutuen hijabiin ja peittäviin, joskin länsimaisiin vaatteisiin. Olin käynyt siellä aikaisemminkin, mutta viimeisimmällä kerralla tunne oli aivan erilainen. En ole osannut pukea tuntemuksiani sanoiksi enkä luultavasti edes tunnustaa niitä itselleni tai muille ennen kuin luin tuon keskustelun ja ymmärsin, että en ole ollut ajatuksineni yksin.

Siinä missä Suomessa olen tuntenut kulkeneeni jo jonkinmoisen matkan muslimina alkaessani käyttää päähuivia, olin kuitenkin huivin kanssa epävarma maassa, jossa suurin osa naisista käyttää sitä uskon asteesta riippumatta, luultavasti vähintään yhtä paljon kulttuurista kuin uskosta johtuen. Minulle huivin käyttö merkitsi uskon julkista tunnustamista, mutta en ollut varma, kuinka muut suhtautuivat siihen. Eräs foorumin keskustelijoista sanoi tunteneensa olleensa huivinsa kanssa kuin rooliasussa, minkä tunnistan myös omaksi ajatuksekseni.

Toinen asia oli kieli, arabia. Olen kartuttanut sanavarastoani hitaasti perussanastolla, mutta esimerkiksi tässä blogissa oleva sanasto vaikuttaa hyvin vaatimattomalta näpertelyltä kielen hallitsemiseen verrattuna. Juuri kielen vähäinen osaaminen on varmasti osaltaan vaikuttanut siihen, etten päässyt perille toisten todellisista ajatuksista. Olenko astunut syntymämuslimien reviirille? Kokevatko he tapani käyttää huivia kunnianosoituksena vai matkimisena? Ovatko he minulle ystävällisiä vilpittömästi vai kohteliaisuudesta? Vai olenko suorastaan vainoharhainen ja perisuomalaiseen tapaan huolissani siitä, mitä muut ajattelevat minusta, vaikka heillä on todennäköisesti tähdellisempääkin ajateltavaa...

Minulla oli siunaus viettää aikaa uskovaisten kanssa, mutta myös sellaisten muslimien, jotka tietoisesti rikkovat joitakin islamin sääntöjä vastaan. Sääntöjen rikkominen toi ristiriitaisen tunteen: tiedän, etten itsekään tee kaikkea täydellisesti ja että minulla on matkaa kaikkien islamin oppien omaksumiseen, mutta onko vähemmän syntistä tehdä kiellettyjä asioita julkisesti kuin salassa?

Eräs foorumin kirjoittajista totesi, että yllä mainitut tunteet ovat osa uuden identiteetin omaksumista. Tuota en ollut tullut aikaisemmin ajatelleeksi, mutta ajatuksessa tuntuu olevan järkeä. Muutos uskonnollisesti passiivisesta uskon omaksumiseen ja sen mukaan elämiseen on ollut kuitenkin kohtuullisen suuri ja edelleen kesken. Ehkäpä vähitellen löydän itsevarmuuteni myös muslimien keskuudessa, kun olen itse oppinut tuntemaan itseni paremmin.

Kirja-arvio: Säästökirja. Elä enemmän, maksa vähemmän

Säästäminen kuulostaa kieltämättä kuivalta kirjan aiheelta ja sen kirjoittaja kenties tosikolta penninvenyttäjältä, mutta tämän kirjan ote aiheeseen on hieman erilainen. Säästökirja - elä enemmän, maksa vähemmän  tarjoaa toki myös käytännön neuvoja rahan säästämiseksi, mutta sen punaisena lankana on ajatus siitä, että säästäminen merkitsee myös itsen ja luonnon säästämistä. Vileniuksen mukaan elämä muuttuu yksinkertaisemmaksi, helpommin hallittavaksi ja kaikin puolin merkityksellisemmäksi, kun sitä ei leimaa ainainen kulutusjuhla.

Teoksen kirjoitustyyli on helposti omaksuttava, mitään vaikeita taloustermejä ei ole käytetty ja asiat on selitetty kaikille ymmärrettävällä tavalla. Vaikka säästäminen on ikivanha toimintatapa, kaikkea ei voi säästää ja toisaalta sairaalloinen pihiys tai tavaroiden ylenmääräinen hamstraaminen "pahan päivän varalle" on säästämisen perimmäistä ajatusta vastaan. Joudumme luopumaan kaikesta maallisesta omaisuudestamme jossakin vaiheessa, joten oikeanlaista tervehenkistä säästämistä on osata myös käyttää säästöjään oikean tilaisuuden tullen. Nykyisin pankit ja pikavippiyritykset eivät kannusta säästämiseen ja kauppojen valikoima vaihtuu sesongin ja juhlapyhien mukaan. Säästäminen ei ole toisin sanoen kovin muodikasta, mutta sen osaaminen on välttämätöntä. Vilenius osoittaakin, että esimerkiksi siirtyminen yksinkertaisempien ruokaraaka-aineiden käyttöön merkitsee yleensä vähäisempää rahankulutusta samalla, kun ylipainoisuus vähenee ja yleinen hyvinvointi paranee. Auton käytön vähentäminen puolestaan lisää liikunnan määrää edistäen siten terveyttä ja rasittaen vähemmän ympäristöä.

Teos ei ole manifesti kaikkinaisesta kulutuksesta luopumisen puolesta, vaan siinä voi pikemminkin nähdä jonkinlaisen yhteyden elämän leppoistamiseen vähentyneen rahankäytön kautta. Käytännönläheisten ohjeiden ja vinkkien kautta lukija voi miettiä omaa suhtautumistaan rahankäyttöönsä. Käytännönläheinen opas aivan meille jokaiselle.

Tekniset tiedot:
Vilenius, Esa: Säästökirja. Elä enemmän, maksa vähemmän
ISBN: 978-951-31-4388-6
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2008
Nidottu, 141 s.
Kirjastoluokka: 36.22

torstai 18. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: 40 raipaniskua. Tositarina nyky-Sudanista

Sudanilainen toimittaja ja YK:n työntekijä Lubna al-Hussein oli viettämässä kotikaupunkinsa ravintolassa aikaa ystäviensä kanssa eräänä heinäkuun iltana vuonna 2008, kun paikalle tulleet siveyspoliisit veivät hänet ja seurueen kymmenen muuta naista poliisiasemalle. Syynä pidätykseen oli housujen käyttö eli sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen, jonka tunnustamalla saa rangaistukseksi kymmenen raipaniskua. Mikäli pidätetty ei tunnusta rikostaan, seurauksena on 40 raipaniskua. Lubna nousi tuomiotaan vastaan ja aloitti verkostojensa turvin aktiivisen ja julkisen vastarinnan tätä lakia vastaan, joka koskettaa vuosittain tuhansia ja tuhansia sudanilaisnaisia ja joka ei perustu juuri muuhun kuin mielivaltaan.

Teoksessaan 40 raipaniskua - tositarina nyky-Sudanista Lubna al-Hussein kertoo elämästään Sudanissa ja samalla kotimaansa lähihistoriasta. Aina 1980-luvun puoliväliin saakka al-Husseinin perhe eli suhteellisen vapaata ja onnellista elämää. Lubna piti koulunkäynnistä ja sai hyvän koulutuksen. Elämä vaikeutui 1980-luvulla maan ottaessa käyttöön sharia-lain ja islamistien päästessä valtaan. Toimittajakoulutuksen saanut Lubna sai kyllä töitä eri sanomalehdistä, mutta jutut oli kirjoitettava kieli keskellä suuta, sillä sensuuri esti tehokkaasti maan hallintoa kritisoivien kirjoitusten julkaisemisen. Lubna tuli tunnetuksi suorapuheisena toimittajana, joka pyrki edistämään erityisesti maansa naisten asemaa nostamalla esiin Sudanin lakiin liittyviä epäkohtia, joiden kerrotaan perustuvan islamiin mutta jotka todellisuudessa eivät ole islamin hengen mukaisia. Sensuuri pakotti Lubnan lopettamaan työt useassa eri lehdessä. Hän sai sittemmin töitä YK:ssa ja avioitui vuosien harkinnan jälkeen erään 70-vuotiaan sanomalehden omistajan kanssa ollessaan itse tuolloin 30-vuotias. Avioliitto kesti vain kolme kuukautta päättyen aviomiehen sairastumiseen ja menehtymiseen.

Mikä sitten oli Lubnan lopullinen rangaistus väljien housujen käytöstä? Paljastettakoon, että hän sai sakkoja 500 dollaria, joka muutettiin kuukauden vankeudeksi Lubnan kieltäydyttyä maksamasta kyseistä summaa. Lopulta hänet vapautettiin lyhyen vankeuden jälkeen. Hän irtisanoutui YK:n tehtävästä, jotta ei olisi enää koskematon tuomion julistamisen aikaan. Kuukausia venynyt oikeudenkäynti toi paljon kansainvälistä julkisuutta sudanilaisten naisten asialle, mikä oli Lubnan tarkoituskin. Sudanilaisten naisten asemassa on edelleen parantamisen varaa, mutta Lubnan kaltaisten toimittajien ansiosta on odotettavissa enemmän kansainvälistä painostusta maan hallinnon kehittämiseksi parempaan suuntaan. Teoksen tarina on puhutteleva ja on mielestäni hyvinkin lukemisen arvoinen.

Tekniset tiedot:
Ahmad al-Hussein, Lubna: 40 raipaniskua. Tositarina nyky-Sudanista
Suomentaja: Aura Sévon
ISBN: 978-952-492-391-0
Minerva Kustannus 2010
Sidottu, 204 s.
Kirjastoluokka: 99.1

tiistai 16. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Annetaan. Miten jokainen meistä voi muuttaa maailmaa

Minulla on ilmeisesti meneillään jonkinasteinen maailmanparannuskausi, sillä kirjastosta käteeni tarttui Bill Clintonin kirjoittama Annetaan - miten jokainen meistä voi muuttaa maailmaa, jossa tämä Yhdysvaltojen entinen presidentti kertoo jokaisen käden ulottuvilla olevista mahdollisuutta osallistua hyväntekeväisyyteen. Clinton on yksi niistä varakkaista, vaikutusvaltaisista ja tunnetuista henkilöistä, jotka ovat perustaneet yhden tai useamman säätiön heikommassa asemassa olevien auttamiseksi. Vaikka säätiöitä on olemassa Suomessakin, vaikuttaa se olevan yhdysvaltalaisten erityisessä suosiossa, ja niiden kautta myös tavallisten kansalaisten on mahdollista saada apu perille vaikkapa syöpäpotilaille, hurrikaanien uhreille tai hiv/aids-vastaiseen työhön.

Teos on suoranainen runsaudensarvi, jossa auttamisen tavat on koottu lukuihin sen mukaan, tapahtuuko auttaminen rahan, ajan, tavaroiden vai osaamisen antamisen muodossa. Kaikkia kirjassa mainittuja säätiöitä tai hyväntekeväisyyden tapoja on mahdoton alkaa luetella tässä yhteydessä. Hyväntekeväisyyden merkitys on suuri erityisesti sellaisissa yhteiskunnissa ja maissa, joissa tuloerot ovat suuret ja valtio ei pysty tukemaan kansalaisiaan riittävästi. On kohtuullista, että taloudellisesti apremmin pärjäävät auttavat heikompiosaisia, mutta teoksessa on myös useita esimerkkejä, joissa itsekin köyhät auttavat toisia köyhiä. Auttamisesta saa yksinkertaisesti hyvän mielen ja monet perustelevat auttamishaluaan pyrkimyksellä "tasata tilit".

Teoksen painopiste on yhdysvaltalaisessa hyväntekeväisyystyössä - säätiöissä ja yksityisissä henkilöissä, jotka tekevät hyvää niin kotimaassaan kuin esimerkiksi kehitysmaissa. Itseäni häiritsi jonkin verran mielestäni liiallinen possessiivipronominin käyttö Clintonin kertoessa "minun säätiöstä", "minun matkasta" tai "minun halusta". Kyseessä voi tosin olla myös suomennokseen liittyvä kysymys; toivon ettei kyse ole itsekorostuksesta. Teoksen lopussa on useamman sivun mittainen luettelo internetosoitteista, joista osa on käyttökelpoisia myös suomalaiselle lukijalle.

Tekniset tiedot:
Clinton, Bill: Annetaan. Miten jokainen meistä voi muuttaa maailmaa
Suomentaja: Aleksi Milonoff
ISBN: 978-87-92089-03-8
Nordstrom Publishing 2007
Sidottu, 238 s.
Kirjastoluokka: 37.7

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Kaksitoista askelta myötätuntoiseen elämään

Entinen katolinen nunna ja nykyinen uskontotieteilijä Karen Armstrong on kirjoittanut aikaisemmin esimerkiksi kristinuskon, juutalaisuuden, buddhalaisuuden ja islamin historiasta. Melko hiljaittain julkaistussa teoksessaan Kaksitoista askelta myötätuntoiseen elämään hän kokoaa yhteen eri uskontojen opetuksia ja käytännön harjoituksia paremman elämän saavuttamiseksi. Neuvot on koottu kahdentoista askeleen ja samalla kahdentoista harjoituksen muotoon, jotka seuraavat toinen toisiaan ja ideana on edetä askeleelta toiselle siten, että seuraavalle askeleelle siirrytään aina, kun edellinen askel on omaksuttu.

Olen koonnut Armstrongin kaksitoista askelta myötätuntoon erilliseen blogikirjoitukseen, sillä niiden käsittely tämän arvion yhteydessä ei olisi ollut mahdollista ilman, että arvio olisi venynyt hyvin pitkäksi. Askeleet johtavat eri uskonnollisten traditioiden myötätuntoa koskevien opetusten historiasta ja niiden yhdenmukaisuuden tunnustamisesta lukijan omaan itseen ja siitä yhä ulommille kehille. Lukujen ja harjoitusten kautta tarkoituksena on, että lukija havaitsee myötätunnon olevan erottamaton osa ihmisyyttä uskontokunnasta riippumatta ja että pienilläkin teoilla on merkitystä. Myötätuntoinen suhtautuminen elämään ja kanssaihmisiin asettaa meidät haavoittuvaiseen asemaan, mutta voi antaa myös uskomattoman paljon.

Suhtauden tietyllä varauksella elämäntaito-oppaisiin enkä ole niiden erityinen ystävä. En oikein usko asioiden ylenmääräiseen analysointiin tai tehtävälistoihin joiden kautta saavuttaa jotakin parempaa, vaan koetan ammentaa elämänviisautta ja sydämen sivistystä pikemmin lukemalla esimerkiksi elämäkertoja. Luin Armstrongin oppaan kuitenkin siksi, että kaipasin jonkinlaista yhteenvetoa, eri uskonnot yhdistävää tapaa suhtautua elämään terveemmällä tavalla. Teosta on kuvattu käytännönläheiseksi, mikä ei mielestäni ole sopivin termi kuvaamaan tätä teosta ainakaan sen ensmmmäisen luvun perusteella, jossa ei juuri muuta käsitellä kuin uskontojen historiaa. Vähitellen askeleet muuttuvat kuitenkin maanläheisemmiksi konkreettisine harjoituksineen. Minut tämä teos sai ainakin tiedostamaan, ettei kaikki ole välttämättä sitä miltä näyttää ja että kaikkeen mediassa esitettyyn kannattaa suhtautua tietyllä varauksella.

Tekniset tiedot:
Armstrong, Karen: Kaksitoista askelta myötätuntoiseen elämään
Suomentaja: Niina Saikkonen
ISBN: 978-952-01-0584-6
Like Kustannus 2011
Sidottu, 252 s.
Kirjastoluokka: 17.3

perjantai 12. lokakuuta 2012

Kaksitoista askelta myötätuntoiseen elämään

Olen juuri lukenut uskontotieteilijä Karen Armstrongin kirjoittaman oppaan Kaksitoista askelta myötätuntoiseen elämään. Kirjoitan siitä kirja-arvion erikseen, mutta mielestäni kirjassa esitetyt askeleet olivat niin puhuttelevia, että olen kirjoittanut ne seuraavaksi lyhennetyssä muodossa muistutukseksi itselleni ja myös niitä varten, jotka eivät syystä tai toisesta lue Armstrongin kirjaa.

Ensimmäinen askel: Opiskele myötätuntoa

Tutustu oman traditiosi, oli se sitten uskonnollinen tai jokin muu, opetuksiin myötätunnosta. Tutustu samalla tavalla myös muiden traditioiden vastaaviin opetuksiin ja tulet huomaamaan, että myötätunto on osa jokaista traditiota. Tämä näky esimerkiksi siten, että jokaisesta uskonnosta löytyy hieman eri sanamuodoissa ajatus siitä, että toista tulee kohdella siten kuin toivoisi itseään kohdeltavan.

Toinen askel: Katsele omaa maailmaasi

Aloita perheestäsi, sillä perheen parissa opimme elämään muiden ihmisten kanssa. Perhe-elämään liittyy uhrautuvaisuutta ja anteeksiantamista. Näe perheen sisäiset jännitteet muutoksen ja kasvun mahdollisuuksina. Jokainen ilme ja ele paljastavat, millä mielellä palvelemme perheenjäseniämme - suhtaudummeko esimerkiksi perheen vanhuksiin taakkana vai arvokkaina yksilöinä? Millaisen kuvan koulukirjamme antavat muista maista ja kansoista?

Kolmas askel: Ole myötätuntoinen itseäsi kohtaan

Jos ihminen ei osaa rakastaa itseään, ei hän osaa rakastaa muitakaan. Myötätunto on elintärkeää ihmisyydelle. Ystävysty itsesi kanssa ja muista huumorintaju myös epäonnistumisen kohdatessa. Tiedosta tekemäsi vääryydet ja ota vastuu niistä. Muista pimeä puolesi: hyökkäämme usein muiden kimppuun juuri niiden ominaisuuksien vuoksi, joista pidämme vähiten itsessämme. Uskalla surra surun hetkellä, niin pääset sen yli.

Neljäs askel: Empatia

Mielikuvituksella on ratkaisevan tärkeä merkitys myötätuntoiselle elämälle. Taide kutsuu meitä tunnistamaan omia kipujamme ja pyrkimyksiämme ja avaamaan mielen muiden murheille ja toiveille.

Viides askel: Tiedostavuus

Tiedostavuus tarkoittaa sitä, että tarkastelemme vaistonvaraisia ja henkisiä prosessejamme tullaksemme tietoisemmiksi niistä. Alkukantaiset tunteet kaventavat näköpiiriä ja tyrehdyttävät luovuuden. Tyyni ja kiihkoton oman käytöksen arviointi sen sijaan auttaa tiedostamaan, kuinka ihmisiä ja tilanteita tulee tuominneeksi puolueellisesti ja mielialan heilahdusten mukaan.

Kuudes askel: Toiminta

Pieni ystävällisyyden osoitus voi mullistaa koko elämän. Hetken mielijohteesta lausumillamme sanoilla ja tekemillämme teoilla voi olla seurauksia, joita emme voi aavistaakaan. Etsi tilaisuuksia luoda erityisiä hetkiä muiden elämään.

Seitsemäs askel: Kuinka vähän tiedämmekään

Avarra näkökulmaasi siten, että siinä on tilaa myös muiden näkemyksille. Sananvapaus on arvokas asia, mutta tiedämmekö aina mistä puhumme? Esimerkiksi humanististen tieteiden alalla etsimme edelleen vastauksia kysymyksiin, jotka esitettiin sukupolvia sitten. Osa uskontoja on se, että ne käsittelevät aistiemme ulottumattomissa olevia asioita, joita ei pysty lopullisesti selittämään. Myös lähes mihin tahansa muuhun aiheeseen perehtyminen saa huomaamaan, kuinka plajon asiasta olisi vielä opittavaa.

Kahdeksas askel: Kuinka meidän pitäisi puhua toisillemme?

Nykyään meille ei riitä enää totuuden etsiminen, vaan kilpailuhenkisessä ilmapiirissä tärkeintä on vastustajan kukistaminen ja oikeassa oleminen. Olemmeko valmiita muuttamaan omia näkemyksiämme, mikäli saamme tarpeeksi vakuuttavia todisteita? Opettele myös kuuntelemaan.

Yhdeksäs askel: Kaikista huolehtiminen

Myötätunto perustuu siihen, että tunnustamme kaikkien ihmisten tasa-arvoisuuden ja toimimme sen mukaisesti. Yhä lisääntyvän globalisaation vuoksi erilaisten kansallisten, kulttuuristen ja uskonnollisten traditioiden ymmärtäminen ei ole enää harvojen ylellisyyttä, vaan välttämättömys. Muista myös, että olet riippuvainen monista ihmisistä, joita et ole koskaan tavannut: ihmisiä, jotka ovat ommelleet vuodevaatteesi ja keränneet kahvipapusi.

Kymmenes askel: Tieto

Meistä ei voi silmänräpäyksessä tulla suunnattoman tietoviisaita kaikilla maailman-, kulttuuri- ja uskontohistorian aloilla, joten perehtymisen voi aloittaa yhdestä tai muutamasta alasta. Edistyessäsi huomaat, että kaikki on monimutkaisempaa kuin aluksi ajattelit ja havaitset stereotyyppisen ajattelun lähipiirissäsi ja mediassa.

Yhdestoista askel: Tunnistaminen

Kaikkialle levinneiden tiedotusvälineiden vuoksi nykyinen sukupolvi on luultavasti nähnyt enemmän tuskaa kuin kukaan aikaisemmin. Sen sijaan, että kovettaisimme itsemme muiden tuskaa vastaan, meidän tulisi pitää altistumistamme maailmanlaajuiselle kärsimykselle mahdollisuutena henkiseen kasvuun ja konkreettiseen toimintaan.

Kahdestoista askel: Rakasta vihamiehiäsi

Opi arvostamaan viisautta, joka sisältyy maltilliseen suhtautumiseen vihollista kohtaan. Gandhin, Nelson Mandelan ja Martin Luther Kingin antamien esimerkkien pohjalta voidaan huomata, että anteeksianto on välttämätöntä selviytymisemme kannalta.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Kotikutoista. Itsetekemisen ihanuudesta

Tämä kirja oli yksinkertaisesti pakko lainata kirjaston uutuushyllystä. Kirjan kansi antaa ymmärtää, että  kyseessä on käsillä tekemisestä nauttivan henkilön kirjoittama teos rakkaasta harrastuksestaan ja kenties muustakin asiaan liittyvästä. Kotikutoista - itsetekemisen ihanuudesta onkin Honkasalon puolustuspuhe itsetekemisen ja käsitöiden puolesta. Honkasalo oli saanut pohjan käsityöharrastukselle sukunsa naisten kautta, mutta innostui itse tekemään käsitöitä vasta ollessaan kotiäiti. Oppimisen, kokeilujen ja erehdysten kautta hän on saanut lastensa vankkumattoman kannatuksen esimerkiksi unilelujen valmistajana ja huomannut vuosien varrella, kuinka monet muutkin ovat ottaneet itsetekemisen tavakseen saada vastapainoa työlle ja muille velvollisuuksille.

Vaikka Honkasalo onkin innostunut erityisesti käsitöistä, kattaa Kotikutoista - itsetekemisen ihanuudesta monia muitakin itsetekemisen osa-alueita. Tilkkutöiden, kirjailun, ompelun ja neuletöiden ohella teos vie ajoittain menneisyyteen: aikaan, jolloin esimerkiksi alusvaatteet tehtiin itse ja jo käytetyt vaatteet saivat uuden elämän. Naisten ja miesten oletettiin osaavan hyödyntää olemassa olevia materiaaleja uudelleen niin kauan, kunnes kaikki oli käytetty loppuun. Honkasalo viittaa useasti 1930-1950-lukujen kodinhoito-oppaisiin, joissa on nykymittapuun mukaan ehkä epäkäytännöllisiä neuvoja, mutta jotka samalla muistuttavat oman aikamme kestämättömästä kertakäyttökulttuurista.

Itseään voi ilmaista myös mitä mielikuvituksellisimmilla leivoksilla ja kakuilla, kokoamalla leikekirjoja, skräppäämällä tai ottamalla talteen vaikkapa nappeja, joita voi sitten käyttää uusien luomusten osana. Viime vuodet ovat tuoneet Suomeen myös uusia tyylisuuntia, kuten japanilaishenkiset lolitat sekä steampunk-suuntauksen. Kauemmin täällä ovat vaikuttaneet gootit ja punkkarit. Kaikkien edellä lueteltujen suuntausten kannattajat ovat tavalla tai toisella panneet merkille, että omantyylinen pukeutuminen merkitsee yleensä sitä, että ainakin osa vaatteista on valmistettava itse. Todellisia itsetekemisen harrastajia voikin kismittää se, että nykyään kaikki on kaupallisestettu: esimerkiksi aidosti vanhoja tavaroita voi helposti korvata "tekovanhoilla", joita löytää suoraan askartelukauppojen hyllyiltä. Itsevalmistamisen, oivalluksen ja kierrätyksen idea tuntuukin siten vesittyneen.

Teos on mainio opas itsetekemisen maailmaan ja tutustuttaa sellaisiinkin itsetekemisen muotoihin, jotka eivät ole suurelle yleisölle niin tuttuja, kuten epäkuntoisilla kameroilla kuvien ottamiseen. Kirjassa viitataan myös useisiin blogeihin, joista kustakin aihealueesta kiinnostuneet voivat hakea lisää inspiraatiota omien projektien toteuttamiseen. Käsillä tekeminen elää uutta nousukautta ja itse tehtyä osataan taas arvostaa. Honkasalo onkin osunut kirjansa aiheella ajankohtaiseen ja monia koskettavaan teemaan ja kirjaa voikin suositella kaikille käsin tekemisestä kiinnostuneille lukijoille.

Tekniset tiedot:
Honkasalo, Laura: Kotikutoista. Itsetekemisen ihanuudesta
ISBN: 978-952-247-149-9
Kirjapaja 2011
Sidottu, 175 s.
Kirjastoluokka: 1.4

maanantai 8. lokakuuta 2012

Muutoksen tuulia

Jo useamman viikon ajan mielessäni on pyörinyt kaikenlaisia ajatuksia, joista voisi tänne kirjoittaa. Aikaa ei ole kuitenkaan ollut eikä sen puoleen kovin paljon ylimääräistä energiaakaan. Huono omatunto on lisäksi painanut jo jonkin aikaa siitä, että tunnen laiminlyöneeni uskonelämääni siksi, etten ole yksinkertaisesti ehtinyt tai jaksanut. Takaraivossa on pyörinyt ajatus siitä, että olen tietynlaisessa siirtymävaiheessa: matkalla elämänvaiheeseen, jota en pysty täysin ennakoimaan tai hallitsemaan. Syksy tuntuu yleensäkin merkitsevän jonkin uuden alkua, ja tänä vuonna sillä on aivan erityinen merkitys. Perheeseemme on syntymässä uusi jäsen muutaman viikon kuluttua ja olen palannut sen myötä takaisin kokoaikaiseksi kotiäidiksi.

Viime yöt ovat menneet katkonaisten ja rauhattomien unien merkeissä. Siirtymä työelämästä takaisin kotiin vienee aikansa. Fyysisesti muutos on jo tapahtunut, mutta henkisellä puolella prosesi on vielä kesken. Viime viikot ovat olleet niin hyvässä kuin huonossakin mielessä työntäyteisiä ja tapahtumarikkaita, että niiden sulattamisessa menee vielä tovi jos toinenkin. Moni muutos on ollut meneillään yhtä aikaa ja arvaamatta, ja työn touhussa sellainen on suhteellisen helppo upottaa kaiken näennäisen tekemisen taakse. Kotona sen sijaan vaihtoehtona on täyttää päivät ja ajatukset kotitöillä ja muilla velvollisuuksilla tai antaa ajatuksille vihdoin tilaa. Toivon, että tuo jälkimmäinen vaihtoehto toteutuu, sillä haluaisin vihdoin saada ajatukset selviksi ja valmiiksi uutta varten. Olo on ollut hieman samanlainen kuin silloin, kun elin vaihetta juuri ennen islamiin palaamista. Silloin tunsin jotakin merkittävää olevan tapahtumassa, mutta en osannut tarkemmin selittää itsellenikään, mistä oli kyse.

Unet ovat olleet tapa prosessoida muutosta. Toinen tapa lienee sairastaminen. Tunnollinen ja kunnollinen työntekijähän sairastaa tunnetusti vain loma-aikanaan, joten minullekin on iskenyt nyt loppuaikana sitkeä flunssa, johon en sairastu yleensä ollenkaan.Tällä kertaa se ei tunnu menevän ollenkaan ohi, mutta luotan siihen, että asioiden selvitessä myös fyysinen olo kohentuu.

Toivon ja rukoilen, että tulevat viikot merkitsevät aikaa itselle ja perheelle. Toisaalta toivon tämän oman ajan merkitsevän myös uutta yhteyttä Jumalaan  ja vahvistunutta luottamusta siihen, ettei Hän anna taakaksemme enemmän kuin jaksamme kantaa. Olenhan tiennyt sen jo aikaisemmin, mutta aina välillä meistä itse kukin tarvitsee hieman muistutusta.

Kirja-arvio: Kirjaston henget

Ranskalainen kustantaja, kääntäjä ja kirjailija Jacques Bonnet on vannoutunut kirjojen ystävä, jolla on omassa kotikirjastossaan useita kymmeniä tuhansia kirjoja. Kirjaston henget kertoo sekä Bonnetin omasta kirjamaanisuudesta että muista hänen kaltaisistaan, joiden mottona voisi pitää Umberto Econ lausahdusta "Paratiisi on kirjasto". Siinä missä joillekin oma yksityiskirjasto merkitsee vanhojen arvokkaiden niteiden kokoelmaa, joihin voi koskea korkeintaan puuvillahansikkain, on Bonnetilla itsellään käyttökirjasto, jonka kirjoihin hän on tehnyt muistiinpanoja ja muita merkintöjä. Ja siinä missä jotkut vuokraavat tai ostavat jopa erillisen asunnon kirjojaan varten, Bonnetin kirjat mahtuvat ainakin toistaiseksi hänen kotiinsa, vaikka jossakin vaiheessa jopa kylpyhuoneen seinät oli vuorattu kirjoilla.

Teoksessa kerrotaan myös tavoista luokitella ja järjestää kirjakokoelma niin, että tietty teos on löydettävissä vielä vuosienkin jälkeen. Jokaisella luokittelutavalla on jokin ongelmakohtansa, joten useimmat kotikirjaston omistajat yhdistävät useita luokittelutapoja. Monesti suuren kirjaston omistaja törmää myös tuttavien kysymyksiin siitä, onko hän lukenut kaikki omistamansa kirjat tai mistä kaikki kirjat ovat peräisin. Bonnetilla on monta tarinaa kerrottavanaan myös näihin aiheisiin liittyen. Kirjaan on upotettu lukemattomia lainauksia kirjallisuuteen ja kirjoihin liittyen eri historian henkilöiltä ja vaikuttajilta, mikä kertonee Bonnetin lukeneisuudesta. Jossakin vaiheessa alkaa kuitenkin toivoa, että sitaattien määrää olisi hieman karsittu.

Olen itse suuri kirjojen ystävä, mikä on varmasti käynyt selväksi jokaiselle tämän blogin lukijalle. En kuitenkaan välitä kirjojen omistamisesta, joten siinä mielessä luin mielenkiinnolla Bonnetin ajatuksia kirjarakkaudesta (tai ehkäpä paremmin sanottuna kirjahulluudesta), johon yhdistyy kirjojen omistaminen suuressa mittakaavassa. Oman kirjarakkautensa määrän voi jokainen lukija arvioida lukiessaan Bonnetin kertomuksia omasta ja muiden kotikirjastojen pitäjistä. Kiehtova lyhyt kirja kirjoista alan harrastajille.

Tekniset tiedot:
Bonnet, Jacques: Kirjaston henget
Suomentaja: Jyrki Kiiskinen
ISBN: 978-951-31-4873-7
Tammi 2011
Sidottu, 157 s.
Kirjastoluokka: 00.8

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Yhtä erilaiset. Islam ja suomalainen kulttuuri

Husein Muhammed on asunut Suomessa vuodesta 1994 lähtien ja työskennellyt lakimiehenä, kääntäjänä ja Vihreiden poliitikkona.Yhtä erilaiset - islam ja suomalainen kulttuuri on ajankohtainen ja käsittääkseni jossakin määrin myös Muhammedin omiin havaintoihin ja näkemyksiin perustuva teos, jonka tarkoituksena on toimia perusoppaana lukijalle, joka haluaa käytännön tietoa Suomessa asuvista muslimeista sekä islamin ja suomalaisen elämäntavan mahdollisuuksista tavoittaa toisensa.

Teos on jaettu kolmeen osaan siten, että ensimmäisesä osassa käydään hyvin pääpiirteittäin läpi islamin historia, islamin suuntausten monimuotoisuus sekä islamin ja muslimien saapuminen Eurooppaan ja Suomeen. Toisessa osassa käydään luvuittain läpi muslimien arkeen kuuluvia käytäntöjä niin uskonnonharjoittamiseen, ruokavalioon, pukeutumiseen, kouluopetukseen, terveydenhuoltoon, työelämään kuin perhe- ja talouselämään liittyen. Teoksen kolmannessa osassa Muhammed pohtii erinäisiä ajankohtaisia teemoja, kuten naisen asemaa, sharia-lain soveltamista Euroopassa ja Suomessa sekä uskonrauhan ja sananvapauden monitahoista suhdetta.

Muhammedin lähestymistapa on käytännönläheinen ja sisältää paljon ruohonjuuritason esimerkkejä, joita olen itsekin kaivannut. Uskon, että tälle teokselle on ollut yhteiskunnallista ja sosiaalista tilausta ja että se osaltaan auttaa suomalaisia kantaväestöön kuuluvia ymmärtämään paremmin niin muslimimaahanmuuttajia kuin etnisesti suomalaisia islamiin palanneitakin. Tässä mielessä Muhammedin teoksella on monia ansioita puolellaan. Muhammed korostaa käytännössä joka luvussa, että suomalainen kulttuuri on hyvin yhteensovitettavissa islamin kanssa, mikä tulee esiin myös hänen käyttämiensä esimerkkien kautta. Itse on osaa sanoa, kuinka suuri osa Suomessa asuvista muslimeista on uskontoaan aktiivisesti harjoittavia tai hengellisesti suuntautuneita. Muhammedin mukaan Suomessa asuvista uskonnollisimpia ovat somalit ja toisaalta etniset suomalaiset islamiin palanneet. Itseäni jäikin pohdituttamaan, onko tosiaan niin, ettei suurin osa Suomessa asuvista muslimeista välitä siitä, onko häntä hoitava lääkäri samaa sukupuolta hänen kanssaan tai ettei islamin kuvakiellosta tarvitse välittää. Tällaiset näkökulmat saavat maltillisena itseään pitävät muslimit näyttäytymään tiukkapipoisina. Tässä mielessä tämä teos antaa ajattelemisen ja vertailun aihetta myös muslimeille, vaikka jokainen toimiikin lopulta oman sydämensä mukaisesti.

Tekniset tiedot:
Muhammed, Husein: Yhtä erilaiset. Islam ja suomalainen kulttuuri
ISBN: 978-951-851-290-8
Kustannusosakeyhtiö Teos 2011
Nidottu, 268 s.
Kirjastoluokka: 32.21

tiistai 2. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Iranilainen tytär

Iranilainen tytär kertoo erään teheranilaisen suvun naisista usean sukupolven ajalta. Suvun tarina alkaa keriytyä auki, kun tämän kirjan kirjoittanut, jo aikuistunut ja kotoaan pois muuttanut Jasmin kuulee äidiltään isänsä sairastuneen vakavasti ja joutuneen sairaalaan. Jasminin ehtiessä perille isä on jo ehtinyt kuolla, mutta samalla Jasmin löytää lapsuudenkodistaan valokuvan, jossa hänen äitinsä esiintyy morsiuspuvussa jonkun miehen vieressä. Tuo mies ei ole hänen isänsä, joten kuka mies oikein on? Jasmin esittää kysymyksen äidilleen, joka kertoo suvun naisten tarinan kaseteille nauhoitettuna. Käytännössä koko ikänsä Yhdysvalloissa asunut Jasmin näkee suvustaan aivan uuden puolen.

Tarinan vanhinta polvea edustaa Pargol, Jasminin isoisoäiti. Tämä yhdeksän lapsen äiti antoi kuopukselleen nimeksi Kobra ja varmisti, että tytär sai itselleen ammatillisen koulutuksen. Kobra oppi valmistamaan vaatteita. Ollessaan neljäntoista vuoden ikäinen Kobran veli lupasi tämän vaimoksi eräälle ystävälleen. Miehen ottaessa pian uusia vaimoja Kobra jäi kasvattamaan lapsiaan käytännössä yksin ja hän muutti pois ja takaisin kotiinsa useita kertoja erinäisten riitojen päätteeksi. Viimein Kobra sai miehensä kanssa vielä yhden lapsen, Lilin.

Lili, Jasminin äiti, kävi tytöille tarkoitettua yksityiskoulua, kunnes ollessaan yksitoistavuotias hän kohtasi tulevan aviomiehensä, Kazemin. Huolimatta aviomiehen lupauksesta, että hän saisi jatkaa koulunkäyntiä, Lilin elämä kääntyi miehen suvun naisten ympärille. Saadessaan kolmetoistavuotiaana ensimmäisen lapsensa, Saran, hän ei enää palannut kouluun eikä yksityinen tyttökoulu olisi hyväksynytkään oppilaakseen nuorta avioitunutta tyttöä. Elämä Kazemin rinnalla kävi vähitellen yhä vaikeammaksi tämän väkivaltaisen ja arvaamattoman käytöksen vuoksi. Lopulta eron ollessa viimeinen vaihtoehto Lili joutuu jättämään tyttärensä Kazemin perheen kasvattettavaksi.

Lili, eronnut ja vielä alaikäinen nuori nainen, ei ollut Iranissa haluttu avioliittomarkkinoilla, joten hänen isänsä lähetti hänet opiskelemaan veljensä kanssa Saksaan. Lilin isä kuoli kuitenkin melko pian tämän jälkeen, joten Lili joutui palaamaan Iraniin. Matkatessaan uudestaan Saksaan ja aloittaessan kätilöopinnot Lili tapasi myös tulevan aviomiehensä, saksalaisen Johannin, jonka kanssa hän palasi Iraniin. Johann kääntyi muslimiksi, opetteli paikallisen kielen ja sai töitä insinöörinä. Lupaavasta alusta huolimatta ja Iranin taloudellisen ja poliitisen tilanteen muututtua epävakaaksi perhe päätti muuttaa Yhdysvaltoihin. Tuolloin vielä kovin nuori Jasmin matkasi perheensä mukana aloittamaan uutta elämään valtameren taakse.

Iranilainen tytär kertoo Iranin historiasta viimeisen sadan vuoden ajalta yksittäisen suvun naisten näkökulmasta ja sisältää paljon kuvauksia teheranilaisten naisten arkielämästä. Se kertoo naisten neuvokkuudesta heidän selvitessään haastavasta arjesta ja toimiessaan perheensä tukipilareina. Teos on kerrassaan koskettava ja kiinnostanee erityisesti sukutarinoista ja Iranista pitäviä.

Tekniset tiedot:
Darznik, Jasmin: Iranilainen tytär
Suomentaja: Anu Nyyssönen
ISBN: 978-952-01-0668-3
Like Kustannus 2011
Sidottu, 336 s.
Kirjastoluokka: 1.4

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kirja-arvio: Vastaanottokeskus

Vastaanottokeskus kertoo nimensä mukaisesti erään suomalaisen vastaanottokeskuksen asukkaista, arjesta ja yleisesti Suomessa harjoitetusta pakolais- ja turvapaikkapolitiikasta. Mäntylän vastaanottokeskukseksi nimetty paikka sijaitsee syrjäisellä paikalla, usean kilometrin päässä asutuskeskuksesta, kuten niin monet vastaanottokeskukset myös oikeasti. Turvapaikkaa hakevilla pakolaisilla ei ole yleensä mahdollisuutta valita vastaanottokeskusta, johon he tulevat sijoitetuksi asiansa käsittelyn ajaksi, joten kanssa-asukkaiksi voi sattua hyvin monenlaisia ja vaihtelevista taustoista olevia perheitä ja yksin saapuneita turvapaikan ja oleskeluluvan hakijoita.

Vastaanottokeskuksen tarkoitukseksi on muodostunut ihmisten säilyttäminen, vaikka ainakin nimellisesti tavoitteena on myös järjestää työ- ja opintotoimintaa, välttämättömät sosiaali- ja terveyspalvelut, majoitus ja toimeentulo. Käytännössä vastaanottokeskusten saama rahoitus on niin tiukalla, että esimerkiksi suomen kielen opetus voi jäädä muutamaan tuntiin viikossa. Kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ei voi kertoa tapahtuvan, kun arki pyörii vastaanottokeskuksen sisällä syrjässä muusta asutuksesta ja ihmisistä. Aikuisille ja lapsille on tarjolla vähän tekemistä, jolloin lapset oppivat helposti pahoille tavoille ja huonoa kielenkäyttöä. Viikottaiset yhteistilojen siivousvuorot on jaettu asukkaiden kesken. Teosta varten on haastateltu kahdeksaa eri vastaanottokeskuksen asukasta, jotka kertovat edellisen lisäksi myös kokevansa olevansa tietynlaisessa rajatilassa: ei enää entisessä kotimaassaan, mutta ei vielä uuden maankaan asukkaita. Monen kohtaloksi osuva kielteinen turvapaikkapäätös jopa muutaman vuoden odotuksen jälkeen tuntuu raskaalta, ja moni asukkaista joutuu turvautumaan mielialalääkkeisiin odotusajan venyessä.

Suorannan tavoitteena on ollut kuvata vastaanottokeskuksen elämää asukkaiden itsensä kertomana ja kokemana ja siinä hän on mielestäni onnistunut esimerkillisesti. Haastattelujen avulla kerätyn aineiston seassa on taustatietoa suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta. Tiiviisti kirjoitettu pieni kirja on kannanotto pakolaisten inhimillisemmän kohtelun puolesta. Positiivisena piirteenä teoksessa on myös se, että sen lopussa on esitetty konkreettisia parannusehdotuksia vastaanottokeskusten kehittämiseksi: tarvikkeita itseopiskeluun ja harrastustoimintaan, Suomi-tietouden lisääminen, yhteisruokailun ja yhteisviljelysten käyttöönotto, konfliktinsieto- ja ongelmanratkaisutaitojen kehittäminen sekä nimenomaan perheiden tarpeiden parempi huomioiminen. Teoksessa on myös kerrottu muutamista eurooppalaisista ja suomalaisista pakolaiskokeilusta, kuten paperittomien klinikasta ja riippumattomasta vapaaehtoisten järjestämästä vaihtoehtotoiminnasta. Mielenkiintoinen, perusteltu ja nopealukuinen teos.

Tekniset tiedot:
Suoranta, Juha: Vastaanottokeskus
ISBN: 978-952-264-092-5
Into Kustannus 2011
Nidottu, 137 s.
Kirjastoluokka: 32.2

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kirja-arvio: Uskonnollinen ihminen. Johdanto uskontopsykologiaan

Uskonnollinen ihminen - johdatus uskontopsykologiaan päätyi luettavakseni siksi, että olin lukenut aikaisemmin muita Owe Wikströmin teoksia ja pitänyt hänen tyylistään kirjoittaa ja käsitellä asioita.Nyt arvioitavana oleva teos on kohtuullisen tuore ja pureutuu aiheeseen, josta olen henkilökohtaisesti kiinnostunut: uskonnon ja psykologian välisestä suhteesta. Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen luo teoreettisen viitekehyksen ja pohjan kirjan toiselle osalle, jossa uskontoja käsitellään käytännönläheisemmällä otteella ja nykypäivän näkökulmasta.

Uskontopsykologian tehtävä on uskonnon psykologinen tutkiminen. Teoksessa on pohdittu uskonnon ja uskonnollisuuden määrittelyn monitahoisuutta sekä käyty tiiviisti läpi uskontopsykologian tieteenhistoria ja nykypäivän tutkimusssuuntauksia, kuten naisnäkökulman mukaan ottaminen ja rituaalien tutkimus. Teoksen teoreettisessa osassa käydään läpi esimerkiksi tiedonsosiologista näkökulmaa, joista itse pidin mielenkiintoisena uskonnon roolia erilaisissa yhteiskuntatilanteissa. Ja mitäpä olisi psykologiaan liittyvä teos ilman Freudia ja Jungia: molemmat ottivat toisistaan poikkeavalla tavalla kantaa uskontoon, vaikka heidän näkemyksiinsä onkin varsinkin nykyihmisen luultavasti vaikea samastua. Teoksessa onkin esitetty myös kritiikkiä näiden kahden tunnetun psykologin teorioita kohtaan.

Kirjan toisessa osassa päästään hieman lähemmäs ruohonjuuritasoa ja vaikka ensimmäisesssäkin osassa on käsitelty jossakin laajuudessa myös muita kuin kirjauskontoja, pääsevät ne toisessa osassa paremmin esille. Kirjassa käydään läpi uskonnollisia näkyjä tapauskertomusten kautta sekä pohditaan mystiikan olemusta ja ihmisten uskonnollista suuntautuneisuutta eri tyyppimääritelmien kautta. Oman laajan lukunsa on saanut psykoterapia ja sielunhoito, josta viimeksi mainittua tehdään myös muiden kuin kristittyjen keskuudessa. Uskonnolla on usein myös merkittävä rooli kriisitilanteissa, joko niin että uskonnollinen suuntautuneisuus voi johtaa kriisitilanteeseen tai siten että uskonnon puoleen kääntymällä voi löytää ratkaisun ulos kriisistä. Lopuksi käsitellään vielä nykyajan henkisiä suuntauksia, kuten new age-liikettä ja uusia uskonnollisia suuntauksia, uskontojen pirstoutumista ja terrorismin yhteyttä uskontoon.

Uskoisin teoksen olevan kaikkein antoisin lukijalle, jolla on jo jonkinlainen psykologinen käsitteistö hallussaan. Itseni kohdalla en voi sanoa näin olevan, joten varsinkin ensimmäinen osa teorioineen ja tutkimussuuntauksineen olisi vaatinut enemmän paneutumista. Pidin sen sijaan toisesta osasta paljonkin juuri tapausesimerkkien ja nykyaikaisen käsittelytavan vuoksi. Suosittelen tätä perusteokseksi uskonnon ja psykologian välisestä suhteesta kiinnostuneille.

Tekniset tiedot:
Geels, Antoon ja Owe Wikström: Uskonnollinen ihminen. Johdanto uskontopsykologiaan
Suomentaja: Kai Takkula
ISBN: 978-951-607-734-8
Kirjapaja 2009
Sidottu, 473 s.
Kirjastoluokka: 20
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...