sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kirja-arvio: Talous yhdeltä istumalta

Talous yhdeltä istumalta-teoksessa Henry Hazlitt (1894-1993) on onnistunut kiteyttämään tiiviiseen pakettiin taloustieteen keskeisimmät virheelliset ajatusmallit ja kirjoittaa niistä tavalla, jota maallikkokin voi vaivatta ymmärtää. Hazlittin tavoitteena on auttaa käsittämään, että taloustieteen harjoittaminen perustuu tekojen tai toimintaperiaatteiden välittömien seurausten ja yhdelle ryhmälle koituvien seurausten sijaan nähdä pitkän aikavälin seuraukset kaikille ryhmille. Talous muodostaa kokonaisuuden, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen: valtion tai yksilön saama taloudellinen hyöty on joltakin toiselta pois, mutta ei välttämättä tavalla, jota ensiksi tulemme ajatelleeksi.

Vaikka Hazlitt kirjoitti teoksensa jo varsin kauan aikaa sitten (ensimmäinen painos julkaistiin tiettävästi 1940-luvun lopussa), se on edelleen hyvin ajankohtainen. Talous yhdeltä istumalta pureutuu esimerkiksi jälleenrakentamiseen, julkisiin hankkeisiin, verotukseen ja luottoihin, teollistumiseen ja koneellistumiseen sekä inflaatioon ja täystyöllisyyden myyttiin. Miksi koneiden käytön lisääntyminen ei johda työttömyyden kasvuun? Miksi tuontitullien poistaminen voi olla hyväksi kohdemaan taloudelle? Miksi julkisin varoin tuetut hankkeet voivat olla haitallisia maan yleiselle taloustilanteelle? Näihin ja moniin muihin kansantajuisesti esitettyihin kysymyksiin Hazlitt tarjoaa helposti käsitettävät vastaukset, jotka auttavat osaltaan ymmärtämään kansan- ja maailmantalouden kokonaiskuvaa. Itse en ole opiskellut lainkaan talous- tai kansantaloustiedettä, mutta tunsin silti saavani teoksesta paljon irti ja voisin suositella tätä peruslukemiseksi taloudesta kiinnostuneelle lukijalle, sillä teoksen teemat koskettavat tavalla tai toisella lähes jokaista meistä.

Tekniset tiedot:
Hazlitt, Henry: Talous yhdeltä istumalta
Suomentaja: Petri Kajander
ISBN: 978-952-280-004-6
Eetos Kustannus 2011
Nidottu, 196 s.
Kirjastoluokka: 36.12

maanantai 23. tammikuuta 2012

Raha ei ole kaikki


Voit ostaa sängyn, mutta et unta.
Voit ostaa kellon, mutta et aikaa.
Voit ostaa kirjan, mutta et tietoa.
Voit ostaa aseman, mutta et kunnioitusta.
Voit ostaa lääkettä, mutta et terveyttä.
Voit ostaa verta, mutta et elämää.

Lähde: Not Buying Anything: Money Isn't Everything Monday

tiistai 17. tammikuuta 2012

Kirja-arvio: Aavikon kukka

Waris Dirie kertoo tässä omaelämäkerrallisessa teoksessa kirjaimellisesti uskomattomasta elämästään. Hän syntyi perinteiseen somalialaiseen paimentolaisperheeseen ja eli lapsuutensa hyvin yksinkertaisissa oloissa. Ollessaan viisivuotias hänelle tehtiin laaja ympärileikkaus ja 13-vuotiaana hän sai kuulla tulevasta aviomiehestään, jo parhaan ikänsä ylittäneestä vanhasta miehestä. Wariksella on kuitenkin toisenlaiset suunnitelmat tulevaisuutensa varalle: hän karkaa ja löytää kuin ihmeen kautta maan pääkaupunkiin Mogadishuun ja majoittuu milloin kenenkin sukulaisen luokse. Eräänä päivänä hän saa mahdollisuuden pestautua kotiapulaiseksi erään suurlähettiläänä toimivan sukulaisensa kotiin Lontooseen tämän työkomennuksen ajaksi. 14 vuotta ilman kenkiä tai muita mukavuuksia eläneelle tytölle muutos on todella suuri, mutta varsin pian Waris huomaa viihtyvänsä uudessa ympäristössä. Vastoinkäymisten jälkeen kuuluisien tuotemerkkien, näyttelijöiden ja mallien parissa työskentelevä agentti löytää hänet ja Waris saa työtä maailmankuulujen brändien mallina. Vihdoin elämään astuu myös todellinen rakkaus ja Waris saa perustaa toivomansa perheen.

Kaiken kaikkiaan tämä teos on koskettavin, jonka olen lukenut vähään aikaan. Wariksen elämänmuutos on huima - paimentolaisesta sukeutuu huippumalli - mutta samalla hän säilyttää vahvan siteen kotimaahansa. Waris rakastaa erityisesti äitiään, jonka elämä on ollut todella rankkaa mutta joka jaksaa silti säilyttää toivonsa, sillä paimentolaisten elämässä kaikki tapahtuu "insha Allah", jos Jumala suo. Rakkaus Somaliaan ei kuitenkaan estä häntä kritisoimasta voimakkaasti perinteistä tyttöjen ympärileikkausta ja Waris saakin pestin YK:n erityislähettiläänä afrikkalaisten tyttöjen koskemattomuuden puolesta. Hienointa kertomuksessa on se, että Waris säilyttää taloudellisesta menestyksestään ja kuuluisuudestaan huolimatta yksinkertaisen ja vaatimattoman elämänasenteensa. Tässä teoksessa perinteinen afrikkalainen elämäntapa ja länsimainen elämäntapa kohtaavat ennennäkemättömällä tavalla. Suosittelen.

Tekniset tiedot:
Dirie, Waris ja Cathleen Miller: Aavikon kukka
Suomentaja:Riitta Toivanen
ISBN: 978-951-0-36748-3
WSOY 2010
Nidottu, 288 s.
Kirjastoluokka: 99.1

Häiriötiedote ja vastauksia kommentteihin

Jostain syystä en pääse vastaamaan saamiini kommentteihin ja tämä häiriö on esiintynyt nyt muutaman päivän ajan. Siksi haluan toivottaa näin uuden tekstin muodossa Rayanin tervetulleeksi seuraamaan blogiani ja kiitän samalla siitä, että hän tiesi kuka edellisessä viestissä siteeramani ajatuksen takana on ollut. Tuntuu hienolta, että voimme jakaa tietämystämme ja ajatuksiamme.

Kiitos myös Esmelle aikaisemmasta kommentista liittyen ostoshulluuteen. Lohdullista kuulla, että ajatuksemme ovat niin samoilla linjoilla. Jos Jumala suo, markkinavoimat korvautuvat vielä jonakin päivänä henkisemmillä arvoilla.

Lämpimät kiitokset myös muille aikaisemmin kommentoineille. Luen ajatuksianne mielenkiinnolla ja olen otettu siitä, että blogini on löytänyt lukijoita kenties omalaatuisesta ajattelutavastani huolimatta. Nykyisen kommentointihäiriön kesto on vielä tuntematon, mutta toivottavasti tilanne palaa ennalleen lähiaikoina, jos Jumala suo.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kaikki on lainaa

Usein päivittelemme sitä, kuinka aika kulkee niin nopeasti. Päivät vilahtavat ohi käytettynä hyödylliseen tai vähemmän hyödylliseen tekemiseen. Varsinkin lasten kanssa ajan kuluminen, suoranainen häviäminen, tuntuu erityisesti korostuvan. Lapset ovat meillä lainassa: annamme heille elämän ja kasvatamme heidät parhaamme mukaan tulevaa varten, mutta lopulta (usein mielestämme liian nopeasti) on aika päästää irti. Tuntuu haikealta ajatella, että lapsista kasvaa omia yksilöitään, joilla tulee olemaan omat mielenkiinnon kohteensa ja tulevaisuudensuunitelmansa. Sitä on hienoa seurata sivusta, mutta samalla huomaa ajan nopean kulumisen. Haikeudentunnetta voi aiheuttaa se, että huomaa lasten toteuttavan niitä asioita, joihin itse ei ole rohjennut. Oma aika on voinut huveta jahkailuun ja päämäärättömään haahuiluun.

Nykyinen elämänmeno tuntuu toisinaan käsittämättömältä. Kulutamme esimerkiksi luonnonvaroja nopeammin kuin ne uudistuvat-  jos uudistuvat ollenkaan. Itseäni hirvittää järkyttävän suuri muovijätteen määrä, jonka perheemme on jättänyt ja tulee jättämään jälkeensä. Maapallon luonnonvaroineen on kuitenkin vain lainassa; meidän tulisi huolehtia siitä, että lapsemme ja heidän lapsensa saavat nauttia puhtaasta luonnosta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Se tuntuu usein unohtuvan, vaikka myös islam korostaa luonnon kunnioitusta ja rohkaisee ympäristöystävälliseen ajattelutapaan. Islam hyväksyy taloudellisen menestyksen, kunhan se tapahtuu tiettyjen rajojen puitteissa, ei esimerkiksi muita ihmisiä tai ympäristöä riistämällä.

Elämän väliaikaisuus on aihe, jota käsitellään myös muissa uskonnoissa ja kulttuureissa. Mieleeni tulevat ensimmäiseksi mandala, useissa uskonnoissa käytetty symboli, jota esimerkiksi buddhalaiset tekevät hiekkaan. Se korostaa mielestäni oivallisesti pysymättömyyttä, sitä ettei meillä ole lopulta kuin tämä päivä, nykyhetki. Muuhun on turha takertua. Islaminkin ajattelumaailma kohdentuu tietyssä mielessä aikaan, jolloin meitä ei enää ole: maallisessa elämässä tekemämme teot huomioidaan siinä, millainen kohtalo meitä odottaa Tuomiopäivänä.

Kerran uutena ostettu vaatekappale kuluu ja heitetään lopulta pois (tai parhaassa tapauksessa kierrätetään esimerkiksi matonkuteena), uusinkin tietokone muuttuu muutamassa vuodessa vanhanaikaiseksi ja korvautuu kevyemmällä/tehokkaammalla/edullisemmalla, musiikkia tai esimerkiksi nasheedeja tallennetaan tulevaisuudessa kenties sellaisilla tavoilla, joita emme pysty vielä kuvittelemaan. Yleensä vanhentunut, rikkoutunut tai muuten vain mennyttä aikaa edustava hyödyke menettää rahallisen arvonsa nopeasti. Materiaalisessa elämässä kiertokulku on nopeutunut kaiken aikaa. Ei siis ihme, että kiinnostus uskontoja ja hengellistä ja henkistä ajattelua kohtaan on kasvanut. Ne tarjoavat kiintopisteen, jotakin pysyvää ainaisen muutoksen keskellä. Tietyssä mielessä uskontojenkin tulee olla perillä nykyajasta; esimerkiksi fatwoja laadittaessa kysymys on usein asioista, joita ei tarvinnut miettiä vielä muutama vuosikymmen sitten. Kuitenkin islam tuntuu minulle turvasatamalta ja edustaa pysyvyyttä.

Ascetism is not that you don't possess anything. Ascetism is that you don't let anything to possess you.
(Tämä ajatus on peräisin eräältä muslimiajattelijalta, jonka nimeä en valitettavasti enää muista enkä löytänyt lähdettä uudelleen.)


P.S. Ei ehkä liity kovin kiinteästi edellä käsiteltynn asiaan, mutta en voi olla hehkuttamatta eilen sattumalta löytämääni Not Buying Anything-blogia, jossa tartutaan elämän väliaikaisuuteen varsin konkreettisella tavalla. Vakavasta aiheesta asiallisesti mutta ei liian ryppyotsaisesti kirjoitettuna blogi tarjoaa konkreettisia vinkkejä löytää elämästä materian sijasta henkisyys ja parempi elämänlaatu.

torstai 12. tammikuuta 2012

Kirja-arvio: Vapiseva nainen. Hermojeni tarina

Norjalaissyntyinen, Yhdysvalloissa asuva kirjailija ja kirjallisuustieteen professori  Siri Hustvedt kertoo teoksessaan Vapiseva nainen - hermojeni tarina henkilökohtaisesta tutkimusmatkastaan vapinansa ratkaisemiseksi. Kaikki saa alkunsa eräänä päivänä, kun Hustvedt on pitämässä puhetta kuolleen isänsä muistoksi. Hallitsematon vapina saa hänet kouristelemaan, vaikka kyse on tavallisesta esiintymisestä, joita hän on pitänyt aikaisemminkin ja jotka ovat sujuneet rutiininomaisesti. Samanlaiset vapinakohtaukset alkavat olla sen jälkeen yhä tavallisempia; rajusta vapinastaan huolimatta hän pitää aina puheensa loppuun, jolloin myös vapina häviää. Huvstedt alkaa selvittää, mikä vapinan aiheuttaa ja päätyy lääketieteen mielenkiintoiseen ja loputtomaan maailmaan, jossa ilmiölle ei näytä löytyvän yksinkertaista tai lopullista vastausta.

Teoksen kehyskertomuksena toimivat Huvstvedin vapinakohtaukset, joita hän peilaa edesmenneen isänsä kuolemaan ja perhesuhteeseensa. Pääosan teoksesta saa kuitenkin tutkimusmatka lääketieteen parissa eri lääkäreiden ja tutkijoiden tutkimustuloksien pohtiminen ja läpikäynti. Vapinaa ja kouristuksia on tulkittu ja tutkittu lääketieteessä eri tavoin: niitä on pidetty vaihtelevasti psykologisista tekijöistä, geeneistä tai fysiologisista tekijöistä johtuvina. Kuvaan astuvat myös esimerkiksi jakautunut persoonallisuus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, automaattikirjoitus, muistin merkitys, hysteria, aivosairaudet, migreeni ja konversiohäiriö. Monet termit osoittavat, että minuuden käsite on hyvin monitahoinen ja ymmärrys ihmisaivojen toiminnasta edelleen hyvin rajallinen.

Vapiseva nainen - hermojeni tarina on kertomus hyvin henkilökohtaisesta aiheesta ja rohkea puheenvuoro ongelmasta, josta kärsivät ottavat sen harvoin puheeksi. Mielestäni teos kärsii hieman liian voimakkaasta lääketieteellisestä painotuksesta; teos voisi olla vähän kaunokirjallisempi ollakseen sujuvasti luettava. Teosta ei ole myöskään jaettu lukuihin, vaan ajatus siirtyy vaiheittain toiseen. Se on toki kirjoitustekninen asia, mutta mielestäni jako lukuihin selkeyttäisi teoksen rakennetta. Kokonaisuudessaan teos on kuitenkin ajatuksia herättävää luettavaa, joka saa näkemään mielen ongelmat uudesta näkökulmasta.

Tekniset tiedot:
Hustvedt, Siri: Vapiseva nainen. Hermojeni tarina
Suomentaja: Kaisa Sivenius
ISBN: 978-951-1-25743-1
Tammi 2011
Nidottu, 240 s.
Kirjastoluokka: 86.53

maanantai 9. tammikuuta 2012

Kirja-arvio: Matkalla olon mysteeri. Tie ulos vie sisään

Matkailu on nykyään suositumpaa ja helpompaa kuin kenties koskaan aikaisemmin. Monet meistä ovatkin hyödyntäneeet tämän mahdollisuuden ja käyttävät kuukausien työllä ansaitut lomapäivät suuntaamalla etelän lämpöön tai kaupunkilomalle. Tunne jatkuvasta liikkeellä olemisesta voi olla tapa tuntea olevansa merkityksellinen ja aikaansaava. Mutta mitään tapahtuukaan silloin, kun kauan odotettu loma tuokin lattean mielen: voi olla vaikeaa vaihtaa yhtäkkiä vapaalle, mieli tuntuu haikealta ja maisema vaihtuu nopeammin kuin mieli pysyy mukana. Loman kääntöpuolesta ei mielellään puhuta.

Wikström osoittaa teoksessaan, että ulkoinen matka voi johtaa sisäisen matkan tekemiseen tai vaihtoehtoisesti se voi johtua tiedostamattomasta tarpeesta tutkiskella sisintään. Jatkuva liikkeellä oleminen voi olla keino väistellä elämän perimmäisten kysymysten pohtimista tai vaikean elämäntilanteen kohtaamista. Toisaalta matkustaminen voi olla eräänlainen siirtymäriitti nuoruudesta aikuisten maailmaan; mahdollisuus vapauteen ennen velvollisuuksien täyttämää elämänvaihetta.

Wikström pohtii teoksessaan matkailua useasta eri näkökulmasta ja hän käyttää ruotsalaisista tehtyä tutkimusaineistoa ajatustensa tukena. Ajatusmaailma ei poikkea juurikaan suomalaisesta, joten niihin on helppo samastua. Teoksen loppupuolella painotus siirtyy sisäisen matkan tekemiseen. Wikström vuorottelee tuttuun tapaan henkilökohtaisten ja muiden, esimerkiksi kuuluisien ajattelijoiden kokemusten välillä. Tätä teosta voikin lukea kertomuksena sisäisestä matkasta. Loppuun lisään vielä lyhyen katkelman teoksesta, jossa tiivistyy sen ydin: "[...] Konkreettisemmin sanottuna, kun ihminen on rauhoittunut eikä enää pidä kiirettä, hän tajuaa kaipaavansa jotakin pysyvämpää kuin ohi kiitävän hetken nautinnot. Viihteen tarpeen tilalle astuu täysin Toisen kaipaus." (s. 191). Tämän ajatuksen kanssa ei voi olla kuin samaa mieltä.

Tekniset tiedot:
Wikström, Owe: Matkalla olon mysteeri. Tie ulos vie sisään
Suomentaja: Oili Räsänen
ISBN: 951-607-137-6
Kirjapaja 2005
Sidottu, 287 s.
Kirjastoluokka: 17.3

lauantai 7. tammikuuta 2012

Kirja-arvio: Istanbul. Muistot ja kaupunki

Istanbul - muistot ja kaupunki on omaelämäkerrallinen teos Orhan Pamukista (s.1952) ja Istanbulista, kaupungista jossa Pamuk on asunut koko ikänsä. Teoksessaan Pamuk kertoo lapsuus- ja nuoruusvuosistaan Istanbulissa, jota monet länsimaiset matkailijat ja kirjailijatkin ovat kuvanneet, mutta joka silti on jäänyt jollakin tapaa eksoottiseksi ja kaukaiseksi, ehkä väärin ymmärretyksikin.

Pamuk ei kaunistele kotikaupunkiaan. Hänen muistoissaan Istanbul näyttäytyy mustavalkoisena, lapsen mielessä koko maailman keskuksena - mielikuva, joka tosin saa kovan kolauksen Pamukin aloittaessa opiskelunsa. Istanbulin punainen lanka on Bosporinsalmi, jonka ympärille elämä tuntuu keskittyvän. Bospor onkin aiheena monissa Pamukin piirroksissa; ennen kirjailijan uraansa hän toimi itseoppineena kuvataiteilijana ja opiskeli vaihtelevalla mielenkiinnolla arkkitehtuuria. Pamukin elämää suhteellisen varakkaan museokodin kasvattina, paljon poissa olevan isän vuoksi äitinsä ja suvun muiden jäsenten kasvattamana hän varttuu kovin yksinäisen oloisena. Kirjan pohjavire onkin melko melankolinen, mutta se ei peitä Pamukin rakkautta ja kiintymystä kotikaupunkiaan kohtaan.

Istanbul - muistot ja kaupunki on toistaiseksi ainoa Pamukin teos, jonka olen lukenut. Aikaisemmat yritykseni lukea joitakin hänen muita teoksiaan ovat kariutuneet siihen, että olen kokenut Pamukin kirjoitustyylin itselleni hieman vieraaksi enkä ole siksi päässyt sisään tarinoihin. Istanbul - muistot ja kaupunki on sekin rakenteeltaan kerroksellinen ilman selkeää alkua tai loppua, mutta tositapahtumiin ja kaupunkihistoriaan keskittyessään enemmän sitä tyylilajia, jota itse olen lukiessani suosinut. Teoksessa Pamuk kertoo paitsi oman elämäntarinansa, myös sen kuinka hän ja muut kirjailijat ja taiteilijat ovat Istanbulin kokeneet. Se tuo teokseen kulttuurihistoriallisen ulottuvuuden, jota korostaa teoksen runsas mustavalkovalokuvien määrä. Tämä teos valottaa menestyneestä kirjailijasta ja Istanbulista uusia puolia.

Tekniset tiedot:
Pamuk, Orhan: Istanbul. Muistot ja kaupunki
Suomentaja: Tuula Kojo
ISBN: 978-951-31-3139-5
Tammi 2006
Sidottu, 514 s.
Kirjastoluokka: 86.91

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Yksinäisyyden kaksi puolta

Yksinäisyyttä on kahta lajia: se voi olla itse valittua tai olosuhteiden pakottamaa. Yksinäisyys kielteisesti ymmärrettynä tuntuu olevan yksi nyky-Suomen vitsauksista. Voisin kuvitella, että suuri osa esimerkiksi alkoholiongelmista johtuu siitä, että pullo on korvannut puuttuvan seuran. Suomessa tehdään lähes eniten itsemurhia väkimäärään suhteutettuna maailmanlaajuisessa vertailussa. Voimme lukea uutisia viikkoja, toisinaan kuukausiakin yksinään asunnoissaan kuolleina viettäneistä vanhuksista, joiden vointia kohtaan kukaan ei ole osoittanut kiinnostusta. Pitkäaikaistyöttömyyden myötä työelämän ja muiden sosiaalisten kontaktien ulkopuolelle jäävät myös monet nuoret ja työikäiset. Jotakin tässä kuviossa on vialla.

Lähes kaikkien muiden ihmisten tapaan olen kokenut elämäni varrella yksinäisyyttä niin hyvässä kuin pahassakin. Muuttaessani synnyinkaupungista muualle opiskelemaan, nuorena aikuisena uudella paikkakunnalla, uusien tuttavuuksien solmiminen ei ollut aina niin yksinkertaista. Samanhenkinen seura oli aika vähissä alkoholinhuuruissa piireissä, joissa viikonlopun vietto sujui yleensä siihen yhteen ja samaan tapaan, tavalla tai toisella juomiseen kytkeytyen. Omaa juomattomuutta on saanut selitellä, mutta Jumalalle kiitos, vakaumukseni sen suhteen on ollut aina vahva ja selvä. Lopulta on myös löytynyt ihmisiä, jotka ovat jakaneet tai ainakin ymmärtäneet maailmankatsomustani.


Toisaalta myös liiallinen seurallisuus voi tuntua hankalalta, jos on tottunut viettämään aikaa yksin ja kokee sen omakseen. Itse muistan oleskelun sukulaisten luona Jordaniassa toisinaan henkisesti koettelevaksi siksi, etten saanut olla niin paljon omissa oloissani kuin tunsin siihen tarvetta. Paikalliseen tapaan kuuluu, että sukulaisten ja perheen kesken vietetään runsaasti aikaa, ja varsinkin saman katon alla asuessa omaa rauhaa saa välillä todella hakea. Ei auta sekään, jos onnistuu saamaan oman huoneen: omaan rauhaansa vetäytyvää tullaan hyvää tarkoittaen kutsumaan mukaan seuraan. Suomalaisena sosiaalisuudessa on ollut opettelemista; toisaalta Suomessa ollaan ehkä liiankin itsenäisiä ja omissa oloissaan, mikä saattaa selittää kokemamme kielteisen yksinäisyyden yleisyyden joihinkin muihin maihin verrattuna.

Minulle yksinäisyys merkitsee ennen kaikkea mahdollisuutta hiljentyä ja koota ajatuksia. Olen ollut siinä mielessä siunattu, että ympärilläni on ollut ihmisiä, mutta olen pystynyt yleensä säätelemään suhdetta yksinolon ja seurassa vietetyn ajan suhteen. Minulle yksinäisyys ei automaattisesti merkitse kielteistä olotilaa, vaan ainakin silloin tällöin se on pakollista elämän suurten kuvioiden selkeyttämiseksi.

Toivon, että mahdollisimman moni seuraa kaipaava sellaista myös löytää. Esimerkiksi ystävätoiminnan kautta osa yksinäisiksi itsensä kokevista saa päiviinsä seuraa ja vaihtelua. Vapaaehtoistoiminta tuntuukin kasvattavan uudestaan suosiotaan, vaikka tarvitsijoita onkin aina enemmän kuin vapaaehtoisia. Yritän omalla kohdallani miettiä, kuinka voisin vähentää yksinäisyyden tunnetta ympäristössäni. Olen jo aloittanut naapuristani: meistä on tullut hyvän päivän tuttuja ja talossamme on myönteisen välittämisen ilmapiiri. Tällaisen positiivisen välittämisen toivoisin yleistyvän.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Kirja-arvio: Paluumuuttajan päiväkirja

Olen hypännyt kirjailija ja toimittaja Eija Wagerin elämäntarinaan mukaan kesken kaiken: luin ja arvostelin jokin aika sitten hänen teoksensa Vuorten valo, jossa Wager on muuttanut parinkymmenen Milanossa asutun vuoden jälkeen Alpeille pieneen Molobbion lähellä sijaitsevaan kylään, ja rakentanut siellä itselleen viihtyisän talon vanhasta eläinsuojasta. Vuosikymmen kuluu tuolla seudulla, mutta sitten Wagerin mielessä alkaa kuin varkain kypsyä ajatus Suomeen palaamisesta. Kolmenkymmenen poissa vietetyn vuoden jälkeen moni asia on ehtinyt muuttua - kuinka käy sopeutuminen synnyinmaahan?

Teoksessaan Paluumuuttajan päiväkirja Wager käy noin puolentoista vuoden mittaisen ajanjakson verran läpi tapahtumia muuttoajatuksen lopullisesta tekemisestä aina ensimmäiseen vuoteen Inkoosta löytyneellä maatilalla, jonne hän asettuu eläimineen. Osan eläimistä Wager joutuu hyvästelemään jo ennen muuttoaan, osa saapuu Suomeen pikku hiljaa kuljetusten järjestymisen myötä. Vähitellen parin vuosisadan ikäinen maatila muuttuu tuntemattomasta tutuksi ja Wager alkaa suunnitella sinne kurssitoimintaa. Matkan varrelle mahtuu kuitenkin monta mielenkiintoista käännettä, jotka muuttavat Wagerin suhdetta Italiaan ja Suomeen. Teos onkin mielenkiintoinen ja antoisa lukukokemus juuri kahden kulttuurin välissä elävälle, kahden kotimaan asukkaalle, joka peilaa suhdettaan molempiin. Irrottautuminen vanhasta vie aikansa ja toisaalta uuteenkaan sopeutuminen ei ole aina niin kivutonta. Jossakin mielessä ympyrä tuntuu kuitenkin sulkeutuneen ja Paluumuuttajan päiväkirja vaikuttaakin päätepisteeltä pitkän matkan päätteeksi.

Tekniset tiedot:
Wager, Eija: Paluumuuttajan päiväkirja
ISBN: 978-951-0-33152-1
WSOY 2008
Sidottu, 299 s.
Kirjastoluokka: 99.1
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...