tiistai 30. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Leposija Kilimakitossa

Leposija Kilimakitossa on kulttuuriantropologi Esa Salmisen toinen teos ja sen tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen teoksen tapaan Afrikkaan, Mosambikiin, jossa Salminen on työskennellyt. Teoksen päähenkilönä on eteläafrikkalainen Daniel, joka on joutunut vaikeiden olosuhteiden vuoksi muuttamaan Mosambikiin. Vapaustaistelijana toiminut valkoinen Daniel saa hoidettavakseen parhaat päivänsä nähneen kartanon, josta hän kunnostuttaa hotellin.

Daniel ystävystyy mustan lääkäri Zé Marquesin kanssa. Zéllä on yhteyksiä laitonta puukartellia pyörittävään paikalliseen johtohahmoon, joten luonnonsuojelijana tunnetun Danielin ja Zén ystävyydessä on jonkinlainen jännite alusta lähtien. Eräänä päivänä kartanon kunnostustöiden yhteydessä lattialankkujen alta löytyy laatikko, jossa on kartanon aikaisemmin omistaneen saksalaisen herttuan päiväkirja. Päiväkirja kuvaa herttuaan ja kartanon tapahtumia 1920- ja 1930-luvuilla ja auttaa näin Danielia ja Zétä ymmärtämään aikaisempia tapahtumia. Päiväkirjan avulla Daniel saa monia käytännön neuvoja kartanon kunnostamiseen, mutta myös herttuan elämän traagiset vaiheet avautuvat. Herttua saa rauhan ja viimeisen leposijansa vaimonsa vierestä viimein järjestettävien hautajaisten yhteydessä.

Leposija Kilimakitossa yhdistää nykyisyyttä ja menneisyyttä, rationaalista ajattelua ja uskoa henkiin. Alun tapahtumien ja päiväkirjan löytymisen jälkeen tarina siirtyy 1960-luvun Mosambikin vapaustaistelun kuvaamiseen palatakseen sen jälkeen 2000-luvulle. Tarinasta käy hämmästyttävällä tavalla esiin afrikkalaisen tarinankerronnan perinne ja Mosambikin menneisyys Portugalin entisenä siirtomaana. Salmisen tietämys maan menneisyydestä ja nykypäivästä yhdistettynä sujuvaan kirjoitustapaan ovat tämän kirjan ansioita. Lukijalle avautuu kiehtova todellisuus, joka saa mielikuvituksen lentoon. Hienosti rakennettu kokonaisuus.

Tekniset tiedot:
Salminen, Esa: Leposija Kilimakitossa
ISBN: 978-951-0-36623-3
Johnny Kniga Kustannus 2010
Sidottu, 244 s.
Kirjastoluokka: 1.4

perjantai 26. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Vastalauseita. Kirjoituksia 1985-2010

Vastalauseita - kirjoituksia 1985-2010 on toimittajana ja kirjailijana tunnetuksi tulleen ruotsalaisen Liza Marklundin noin viidenkymmenen kolumnin kokoelma hänen pitkän uransa varrelta. Räväköistä ja suorasanaisista kirjoituksistaan sekä kantaaottavista romaaneistaan tunnettu Marklund on saanut tekstejään julkaistuksi useissa eri lehdissä, ja ne on koottu nyt yksien kansien väliin. Joukossa on myös pari ennen julkaisematonta kolumnia.

Teos on jaettu lukuihin aihepiireittäin siten, että oman lukunsa ovat saaneet esimerkiksi kirjoittamiseen, mediaan, naisiin ja kotiväkivaltaan, väkivallantekijöihin, feminismiin, matkailuun ja YK:n hyvän tahdon lähettilään tehtävään liittyvät kolumnit. Marklund on kirjoittanut samoista teemoista vuosien mittaan useaan kertaan ja hänen sydäntänsä lähellä ovat erityisesti naisten kaltoinkohtelu ja pahoinpitely unohtamatta miehiä, jotka ovat näiden väkivallan tekojen takana. Hän on myös YK:n hyvän tahdon lähettiläänä nähnyt uskomattomia ihmiskohtaloita, joista hän kirjoittaa tarkkanäköisesti. Kirjan loppuluvussa on kolumneja, jotka kertovat Marklundin elämästä ehkä kaikkein henkilökohtaisimmin ja auttavat piirtämään hänestä henkilökuvaa.

Marklund on tehnyt kolumniensa pohjatyön huolellisesti: usein pohjana on jokin mediassa esiin noussut tapaus - tai vaihtoehtoisesti jokin tapaus, joka on lakaistu maton alle, vaikka ansaitsisi enemmän huomiota. Usein aiheet ovat puhuttelevia ja keskustelua herättäviä jo sellaisinaan eikä Marklund jätä omaa mielipidettään piiloon. Suomalaisena lukijana on mielenkiintoista lukea ruotsalaisessa mediassa esillä olleita tapauksia. Tämä kirja olisi luultavasti parhaimmillaan yhden tai muutaman kolumnin jaksoissa luettuna, jotta aiheita ehtisi sulatella rauhassa. Suurena kiusauksena on kuitenkin lukea koko kirja kerralla, niin mukaansatempaavasti se on kirjoitettu. Tämä on yksi niistä suhteellisen harvoista kirjoista, jonka voisin ottaa myös omaan kirjahyllyyni, sillä teos kestää hyvin useammankin lukukerran.

Tekniset tiedot:
Marklund, Liza: Vastalauseita. Kirjoituksia 1985-2010
Suomentaja: Päivi Kivelä
ISBN: 978-951-1-25531-4
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2012
Sidottu, 256 s.
Kirjastoluokka: 32.3

torstai 25. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Hunajaa ja tomua

Hunajaa ja tomua on kahdeksan novellin kokoelma, jonka tarinoiden päähenkilöt ovat tavalla tai toisella kytköksissä rikkaaseen pakistanilaiseen maanomistaja K. K. Harouniin. Novellit ovat tietyllä tavalla ajattomia: on vaikeaa sijoittaa niitä tietylle vuosikymmenelle lukuun ottamatta muutamaa kohtaa, jossa viitataan tietoverkkoihin. Pakistanilais-yhdysvaltalainen, nykyisin Pakistanissa asuva Daniyal Muuenuddin on pyrkinyt kuvaamaan teoksessaan erilaisia ihmiskohtaloita, joista osalla on tekemistä jo perustoimeentulon kanssa, kun taas osa elää yltäkylläisyydessä. Tapahtumat sijoittuvat pääosin Pakistaniin lukuun ottamatta yhtä novellia, jossa eletään Pariisissa.

Novelleissa Pakistania ja pakistanilaista elämäntapaa kuvataan esimerkiksi 13 tyttären isän ja sähköasentajan, kauniin mutta kovia kokeneen sisäkön, rikkaan liikemiehen Jaglanin, rikosasiain tuomarin, palvelija Husnan ja länkisäärisen Rezakin kautta. Henkilökuvaukset ovat uskottavia, joskin itseäni jäi hieman vaivaamaan se uskottomuuden määrä, joka maanomistaja Harounin palveluskunnan keskuudessa näyttää olevan. Useat novelleista kun käsittelevät tavalla tai toisella Harounin tilalla työskenteleviä ihmisiä, hänen sukulaisiaan tai tuttaviaan.

Luin tämän novellikokoelman vaihteluna kaikelle sille tietokirjallisuuden ja muistelmien määrälle, jota Pakistanista on kirjoitettu. Keksittyihin tarinoihin täytynee suhtautua juuri sellaisena kuin ne ovat: tarinoina. Silti mielestäni oli kiinnostavaa lukea kaunokirjallisuutta Pakistanista syntyperäisen pakistanilaisen ja siellä nykyisin asuvan kirjailijan kirjoittamana. Tarinat ovat sujuvasti luettavia ja kerronta etenee jouhevasti, joten teos on nopealukuinen. Pakistanista kiinnostuneelle tämä teos lienee sopivaa luettavaa, itse tietokirjallisuutta suosivana en nosta tätä suosikkieni joukkoon.

Tekniset tiedot:
Mueenuddin, Daniyal: Hunajaa ja tomua
Suomentaja: Titia Schuurman
ISBN: 978-951-692-908-1
Kustannusosakeyhtiö Avain  2012
Sidottu, 299 s.
Kirjastoluokka: 1.4

tiistai 23. lokakuuta 2012

Suomalaisena muslimina muslimimaassa

Tulevaisuus-foorumilla julkaistiin hiljattain keskustelu, jossa kuvataaan hyvin omia tuntemuksiani siitä, millaiselta tuntui matkustaa suomalaisena muslimina muslimienemmistöiseen maahan. Keskustelussa esiin nousseita teemoja ovat esimerkiksi se, että muslimimaatkaan eivät ole "fitna-vapaita" eli puhdasoppisesti islamia noudattavia ja että kulttuurierot voivat olla melko suuria.

Viimeisin matkani muslimimaahan on jo muutaman vuoden takaa, mutta en vieläkään ole unohtanut sitä tunnetta, kun matkustin ensimmäistä kertaa uskontunnustuksen lausuneena muslimina Lähi-itään pukeutuen hijabiin ja peittäviin, joskin länsimaisiin vaatteisiin. Olin käynyt siellä aikaisemminkin, mutta viimeisimmällä kerralla tunne oli aivan erilainen. En ole osannut pukea tuntemuksiani sanoiksi enkä luultavasti edes tunnustaa niitä itselleni tai muille ennen kuin luin tuon keskustelun ja ymmärsin, että en ole ollut ajatuksineni yksin.

Siinä missä Suomessa olen tuntenut kulkeneeni jo jonkinmoisen matkan muslimina alkaessani käyttää päähuivia, olin kuitenkin huivin kanssa epävarma maassa, jossa suurin osa naisista käyttää sitä uskon asteesta riippumatta, luultavasti vähintään yhtä paljon kulttuurista kuin uskosta johtuen. Minulle huivin käyttö merkitsi uskon julkista tunnustamista, mutta en ollut varma, kuinka muut suhtautuivat siihen. Eräs foorumin keskustelijoista sanoi tunteneensa olleensa huivinsa kanssa kuin rooliasussa, minkä tunnistan myös omaksi ajatuksekseni.

Toinen asia oli kieli, arabia. Olen kartuttanut sanavarastoani hitaasti perussanastolla, mutta esimerkiksi tässä blogissa oleva sanasto vaikuttaa hyvin vaatimattomalta näpertelyltä kielen hallitsemiseen verrattuna. Juuri kielen vähäinen osaaminen on varmasti osaltaan vaikuttanut siihen, etten päässyt perille toisten todellisista ajatuksista. Olenko astunut syntymämuslimien reviirille? Kokevatko he tapani käyttää huivia kunnianosoituksena vai matkimisena? Ovatko he minulle ystävällisiä vilpittömästi vai kohteliaisuudesta? Vai olenko suorastaan vainoharhainen ja perisuomalaiseen tapaan huolissani siitä, mitä muut ajattelevat minusta, vaikka heillä on todennäköisesti tähdellisempääkin ajateltavaa...

Minulla oli siunaus viettää aikaa uskovaisten kanssa, mutta myös sellaisten muslimien, jotka tietoisesti rikkovat joitakin islamin sääntöjä vastaan. Sääntöjen rikkominen toi ristiriitaisen tunteen: tiedän, etten itsekään tee kaikkea täydellisesti ja että minulla on matkaa kaikkien islamin oppien omaksumiseen, mutta onko vähemmän syntistä tehdä kiellettyjä asioita julkisesti kuin salassa?

Eräs foorumin kirjoittajista totesi, että yllä mainitut tunteet ovat osa uuden identiteetin omaksumista. Tuota en ollut tullut aikaisemmin ajatelleeksi, mutta ajatuksessa tuntuu olevan järkeä. Muutos uskonnollisesti passiivisesta uskon omaksumiseen ja sen mukaan elämiseen on ollut kuitenkin kohtuullisen suuri ja edelleen kesken. Ehkäpä vähitellen löydän itsevarmuuteni myös muslimien keskuudessa, kun olen itse oppinut tuntemaan itseni paremmin.

Kirja-arvio: Säästökirja. Elä enemmän, maksa vähemmän

Säästäminen kuulostaa kieltämättä kuivalta kirjan aiheelta ja sen kirjoittaja kenties tosikolta penninvenyttäjältä, mutta tämän kirjan ote aiheeseen on hieman erilainen. Säästökirja - elä enemmän, maksa vähemmän  tarjoaa toki myös käytännön neuvoja rahan säästämiseksi, mutta sen punaisena lankana on ajatus siitä, että säästäminen merkitsee myös itsen ja luonnon säästämistä. Vileniuksen mukaan elämä muuttuu yksinkertaisemmaksi, helpommin hallittavaksi ja kaikin puolin merkityksellisemmäksi, kun sitä ei leimaa ainainen kulutusjuhla.

Teoksen kirjoitustyyli on helposti omaksuttava, mitään vaikeita taloustermejä ei ole käytetty ja asiat on selitetty kaikille ymmärrettävällä tavalla. Vaikka säästäminen on ikivanha toimintatapa, kaikkea ei voi säästää ja toisaalta sairaalloinen pihiys tai tavaroiden ylenmääräinen hamstraaminen "pahan päivän varalle" on säästämisen perimmäistä ajatusta vastaan. Joudumme luopumaan kaikesta maallisesta omaisuudestamme jossakin vaiheessa, joten oikeanlaista tervehenkistä säästämistä on osata myös käyttää säästöjään oikean tilaisuuden tullen. Nykyisin pankit ja pikavippiyritykset eivät kannusta säästämiseen ja kauppojen valikoima vaihtuu sesongin ja juhlapyhien mukaan. Säästäminen ei ole toisin sanoen kovin muodikasta, mutta sen osaaminen on välttämätöntä. Vilenius osoittaakin, että esimerkiksi siirtyminen yksinkertaisempien ruokaraaka-aineiden käyttöön merkitsee yleensä vähäisempää rahankulutusta samalla, kun ylipainoisuus vähenee ja yleinen hyvinvointi paranee. Auton käytön vähentäminen puolestaan lisää liikunnan määrää edistäen siten terveyttä ja rasittaen vähemmän ympäristöä.

Teos ei ole manifesti kaikkinaisesta kulutuksesta luopumisen puolesta, vaan siinä voi pikemminkin nähdä jonkinlaisen yhteyden elämän leppoistamiseen vähentyneen rahankäytön kautta. Käytännönläheisten ohjeiden ja vinkkien kautta lukija voi miettiä omaa suhtautumistaan rahankäyttöönsä. Käytännönläheinen opas aivan meille jokaiselle.

Tekniset tiedot:
Vilenius, Esa: Säästökirja. Elä enemmän, maksa vähemmän
ISBN: 978-951-31-4388-6
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2008
Nidottu, 141 s.
Kirjastoluokka: 36.22

torstai 18. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: 40 raipaniskua. Tositarina nyky-Sudanista

Sudanilainen toimittaja ja YK:n työntekijä Lubna al-Hussein oli viettämässä kotikaupunkinsa ravintolassa aikaa ystäviensä kanssa eräänä heinäkuun iltana vuonna 2008, kun paikalle tulleet siveyspoliisit veivät hänet ja seurueen kymmenen muuta naista poliisiasemalle. Syynä pidätykseen oli housujen käyttö eli sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen, jonka tunnustamalla saa rangaistukseksi kymmenen raipaniskua. Mikäli pidätetty ei tunnusta rikostaan, seurauksena on 40 raipaniskua. Lubna nousi tuomiotaan vastaan ja aloitti verkostojensa turvin aktiivisen ja julkisen vastarinnan tätä lakia vastaan, joka koskettaa vuosittain tuhansia ja tuhansia sudanilaisnaisia ja joka ei perustu juuri muuhun kuin mielivaltaan.

Teoksessaan 40 raipaniskua - tositarina nyky-Sudanista Lubna al-Hussein kertoo elämästään Sudanissa ja samalla kotimaansa lähihistoriasta. Aina 1980-luvun puoliväliin saakka al-Husseinin perhe eli suhteellisen vapaata ja onnellista elämää. Lubna piti koulunkäynnistä ja sai hyvän koulutuksen. Elämä vaikeutui 1980-luvulla maan ottaessa käyttöön sharia-lain ja islamistien päästessä valtaan. Toimittajakoulutuksen saanut Lubna sai kyllä töitä eri sanomalehdistä, mutta jutut oli kirjoitettava kieli keskellä suuta, sillä sensuuri esti tehokkaasti maan hallintoa kritisoivien kirjoitusten julkaisemisen. Lubna tuli tunnetuksi suorapuheisena toimittajana, joka pyrki edistämään erityisesti maansa naisten asemaa nostamalla esiin Sudanin lakiin liittyviä epäkohtia, joiden kerrotaan perustuvan islamiin mutta jotka todellisuudessa eivät ole islamin hengen mukaisia. Sensuuri pakotti Lubnan lopettamaan työt useassa eri lehdessä. Hän sai sittemmin töitä YK:ssa ja avioitui vuosien harkinnan jälkeen erään 70-vuotiaan sanomalehden omistajan kanssa ollessaan itse tuolloin 30-vuotias. Avioliitto kesti vain kolme kuukautta päättyen aviomiehen sairastumiseen ja menehtymiseen.

Mikä sitten oli Lubnan lopullinen rangaistus väljien housujen käytöstä? Paljastettakoon, että hän sai sakkoja 500 dollaria, joka muutettiin kuukauden vankeudeksi Lubnan kieltäydyttyä maksamasta kyseistä summaa. Lopulta hänet vapautettiin lyhyen vankeuden jälkeen. Hän irtisanoutui YK:n tehtävästä, jotta ei olisi enää koskematon tuomion julistamisen aikaan. Kuukausia venynyt oikeudenkäynti toi paljon kansainvälistä julkisuutta sudanilaisten naisten asialle, mikä oli Lubnan tarkoituskin. Sudanilaisten naisten asemassa on edelleen parantamisen varaa, mutta Lubnan kaltaisten toimittajien ansiosta on odotettavissa enemmän kansainvälistä painostusta maan hallinnon kehittämiseksi parempaan suuntaan. Teoksen tarina on puhutteleva ja on mielestäni hyvinkin lukemisen arvoinen.

Tekniset tiedot:
Ahmad al-Hussein, Lubna: 40 raipaniskua. Tositarina nyky-Sudanista
Suomentaja: Aura Sévon
ISBN: 978-952-492-391-0
Minerva Kustannus 2010
Sidottu, 204 s.
Kirjastoluokka: 99.1

tiistai 16. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Annetaan. Miten jokainen meistä voi muuttaa maailmaa

Minulla on ilmeisesti meneillään jonkinasteinen maailmanparannuskausi, sillä kirjastosta käteeni tarttui Bill Clintonin kirjoittama Annetaan - miten jokainen meistä voi muuttaa maailmaa, jossa tämä Yhdysvaltojen entinen presidentti kertoo jokaisen käden ulottuvilla olevista mahdollisuutta osallistua hyväntekeväisyyteen. Clinton on yksi niistä varakkaista, vaikutusvaltaisista ja tunnetuista henkilöistä, jotka ovat perustaneet yhden tai useamman säätiön heikommassa asemassa olevien auttamiseksi. Vaikka säätiöitä on olemassa Suomessakin, vaikuttaa se olevan yhdysvaltalaisten erityisessä suosiossa, ja niiden kautta myös tavallisten kansalaisten on mahdollista saada apu perille vaikkapa syöpäpotilaille, hurrikaanien uhreille tai hiv/aids-vastaiseen työhön.

Teos on suoranainen runsaudensarvi, jossa auttamisen tavat on koottu lukuihin sen mukaan, tapahtuuko auttaminen rahan, ajan, tavaroiden vai osaamisen antamisen muodossa. Kaikkia kirjassa mainittuja säätiöitä tai hyväntekeväisyyden tapoja on mahdoton alkaa luetella tässä yhteydessä. Hyväntekeväisyyden merkitys on suuri erityisesti sellaisissa yhteiskunnissa ja maissa, joissa tuloerot ovat suuret ja valtio ei pysty tukemaan kansalaisiaan riittävästi. On kohtuullista, että taloudellisesti apremmin pärjäävät auttavat heikompiosaisia, mutta teoksessa on myös useita esimerkkejä, joissa itsekin köyhät auttavat toisia köyhiä. Auttamisesta saa yksinkertaisesti hyvän mielen ja monet perustelevat auttamishaluaan pyrkimyksellä "tasata tilit".

Teoksen painopiste on yhdysvaltalaisessa hyväntekeväisyystyössä - säätiöissä ja yksityisissä henkilöissä, jotka tekevät hyvää niin kotimaassaan kuin esimerkiksi kehitysmaissa. Itseäni häiritsi jonkin verran mielestäni liiallinen possessiivipronominin käyttö Clintonin kertoessa "minun säätiöstä", "minun matkasta" tai "minun halusta". Kyseessä voi tosin olla myös suomennokseen liittyvä kysymys; toivon ettei kyse ole itsekorostuksesta. Teoksen lopussa on useamman sivun mittainen luettelo internetosoitteista, joista osa on käyttökelpoisia myös suomalaiselle lukijalle.

Tekniset tiedot:
Clinton, Bill: Annetaan. Miten jokainen meistä voi muuttaa maailmaa
Suomentaja: Aleksi Milonoff
ISBN: 978-87-92089-03-8
Nordstrom Publishing 2007
Sidottu, 238 s.
Kirjastoluokka: 37.7

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Kaksitoista askelta myötätuntoiseen elämään

Entinen katolinen nunna ja nykyinen uskontotieteilijä Karen Armstrong on kirjoittanut aikaisemmin esimerkiksi kristinuskon, juutalaisuuden, buddhalaisuuden ja islamin historiasta. Melko hiljaittain julkaistussa teoksessaan Kaksitoista askelta myötätuntoiseen elämään hän kokoaa yhteen eri uskontojen opetuksia ja käytännön harjoituksia paremman elämän saavuttamiseksi. Neuvot on koottu kahdentoista askeleen ja samalla kahdentoista harjoituksen muotoon, jotka seuraavat toinen toisiaan ja ideana on edetä askeleelta toiselle siten, että seuraavalle askeleelle siirrytään aina, kun edellinen askel on omaksuttu.

Olen koonnut Armstrongin kaksitoista askelta myötätuntoon erilliseen blogikirjoitukseen, sillä niiden käsittely tämän arvion yhteydessä ei olisi ollut mahdollista ilman, että arvio olisi venynyt hyvin pitkäksi. Askeleet johtavat eri uskonnollisten traditioiden myötätuntoa koskevien opetusten historiasta ja niiden yhdenmukaisuuden tunnustamisesta lukijan omaan itseen ja siitä yhä ulommille kehille. Lukujen ja harjoitusten kautta tarkoituksena on, että lukija havaitsee myötätunnon olevan erottamaton osa ihmisyyttä uskontokunnasta riippumatta ja että pienilläkin teoilla on merkitystä. Myötätuntoinen suhtautuminen elämään ja kanssaihmisiin asettaa meidät haavoittuvaiseen asemaan, mutta voi antaa myös uskomattoman paljon.

Suhtauden tietyllä varauksella elämäntaito-oppaisiin enkä ole niiden erityinen ystävä. En oikein usko asioiden ylenmääräiseen analysointiin tai tehtävälistoihin joiden kautta saavuttaa jotakin parempaa, vaan koetan ammentaa elämänviisautta ja sydämen sivistystä pikemmin lukemalla esimerkiksi elämäkertoja. Luin Armstrongin oppaan kuitenkin siksi, että kaipasin jonkinlaista yhteenvetoa, eri uskonnot yhdistävää tapaa suhtautua elämään terveemmällä tavalla. Teosta on kuvattu käytännönläheiseksi, mikä ei mielestäni ole sopivin termi kuvaamaan tätä teosta ainakaan sen ensmmmäisen luvun perusteella, jossa ei juuri muuta käsitellä kuin uskontojen historiaa. Vähitellen askeleet muuttuvat kuitenkin maanläheisemmiksi konkreettisine harjoituksineen. Minut tämä teos sai ainakin tiedostamaan, ettei kaikki ole välttämättä sitä miltä näyttää ja että kaikkeen mediassa esitettyyn kannattaa suhtautua tietyllä varauksella.

Tekniset tiedot:
Armstrong, Karen: Kaksitoista askelta myötätuntoiseen elämään
Suomentaja: Niina Saikkonen
ISBN: 978-952-01-0584-6
Like Kustannus 2011
Sidottu, 252 s.
Kirjastoluokka: 17.3

perjantai 12. lokakuuta 2012

Kaksitoista askelta myötätuntoiseen elämään

Olen juuri lukenut uskontotieteilijä Karen Armstrongin kirjoittaman oppaan Kaksitoista askelta myötätuntoiseen elämään. Kirjoitan siitä kirja-arvion erikseen, mutta mielestäni kirjassa esitetyt askeleet olivat niin puhuttelevia, että olen kirjoittanut ne seuraavaksi lyhennetyssä muodossa muistutukseksi itselleni ja myös niitä varten, jotka eivät syystä tai toisesta lue Armstrongin kirjaa.

Ensimmäinen askel: Opiskele myötätuntoa

Tutustu oman traditiosi, oli se sitten uskonnollinen tai jokin muu, opetuksiin myötätunnosta. Tutustu samalla tavalla myös muiden traditioiden vastaaviin opetuksiin ja tulet huomaamaan, että myötätunto on osa jokaista traditiota. Tämä näky esimerkiksi siten, että jokaisesta uskonnosta löytyy hieman eri sanamuodoissa ajatus siitä, että toista tulee kohdella siten kuin toivoisi itseään kohdeltavan.

Toinen askel: Katsele omaa maailmaasi

Aloita perheestäsi, sillä perheen parissa opimme elämään muiden ihmisten kanssa. Perhe-elämään liittyy uhrautuvaisuutta ja anteeksiantamista. Näe perheen sisäiset jännitteet muutoksen ja kasvun mahdollisuuksina. Jokainen ilme ja ele paljastavat, millä mielellä palvelemme perheenjäseniämme - suhtaudummeko esimerkiksi perheen vanhuksiin taakkana vai arvokkaina yksilöinä? Millaisen kuvan koulukirjamme antavat muista maista ja kansoista?

Kolmas askel: Ole myötätuntoinen itseäsi kohtaan

Jos ihminen ei osaa rakastaa itseään, ei hän osaa rakastaa muitakaan. Myötätunto on elintärkeää ihmisyydelle. Ystävysty itsesi kanssa ja muista huumorintaju myös epäonnistumisen kohdatessa. Tiedosta tekemäsi vääryydet ja ota vastuu niistä. Muista pimeä puolesi: hyökkäämme usein muiden kimppuun juuri niiden ominaisuuksien vuoksi, joista pidämme vähiten itsessämme. Uskalla surra surun hetkellä, niin pääset sen yli.

Neljäs askel: Empatia

Mielikuvituksella on ratkaisevan tärkeä merkitys myötätuntoiselle elämälle. Taide kutsuu meitä tunnistamaan omia kipujamme ja pyrkimyksiämme ja avaamaan mielen muiden murheille ja toiveille.

Viides askel: Tiedostavuus

Tiedostavuus tarkoittaa sitä, että tarkastelemme vaistonvaraisia ja henkisiä prosessejamme tullaksemme tietoisemmiksi niistä. Alkukantaiset tunteet kaventavat näköpiiriä ja tyrehdyttävät luovuuden. Tyyni ja kiihkoton oman käytöksen arviointi sen sijaan auttaa tiedostamaan, kuinka ihmisiä ja tilanteita tulee tuominneeksi puolueellisesti ja mielialan heilahdusten mukaan.

Kuudes askel: Toiminta

Pieni ystävällisyyden osoitus voi mullistaa koko elämän. Hetken mielijohteesta lausumillamme sanoilla ja tekemillämme teoilla voi olla seurauksia, joita emme voi aavistaakaan. Etsi tilaisuuksia luoda erityisiä hetkiä muiden elämään.

Seitsemäs askel: Kuinka vähän tiedämmekään

Avarra näkökulmaasi siten, että siinä on tilaa myös muiden näkemyksille. Sananvapaus on arvokas asia, mutta tiedämmekö aina mistä puhumme? Esimerkiksi humanististen tieteiden alalla etsimme edelleen vastauksia kysymyksiin, jotka esitettiin sukupolvia sitten. Osa uskontoja on se, että ne käsittelevät aistiemme ulottumattomissa olevia asioita, joita ei pysty lopullisesti selittämään. Myös lähes mihin tahansa muuhun aiheeseen perehtyminen saa huomaamaan, kuinka plajon asiasta olisi vielä opittavaa.

Kahdeksas askel: Kuinka meidän pitäisi puhua toisillemme?

Nykyään meille ei riitä enää totuuden etsiminen, vaan kilpailuhenkisessä ilmapiirissä tärkeintä on vastustajan kukistaminen ja oikeassa oleminen. Olemmeko valmiita muuttamaan omia näkemyksiämme, mikäli saamme tarpeeksi vakuuttavia todisteita? Opettele myös kuuntelemaan.

Yhdeksäs askel: Kaikista huolehtiminen

Myötätunto perustuu siihen, että tunnustamme kaikkien ihmisten tasa-arvoisuuden ja toimimme sen mukaisesti. Yhä lisääntyvän globalisaation vuoksi erilaisten kansallisten, kulttuuristen ja uskonnollisten traditioiden ymmärtäminen ei ole enää harvojen ylellisyyttä, vaan välttämättömys. Muista myös, että olet riippuvainen monista ihmisistä, joita et ole koskaan tavannut: ihmisiä, jotka ovat ommelleet vuodevaatteesi ja keränneet kahvipapusi.

Kymmenes askel: Tieto

Meistä ei voi silmänräpäyksessä tulla suunnattoman tietoviisaita kaikilla maailman-, kulttuuri- ja uskontohistorian aloilla, joten perehtymisen voi aloittaa yhdestä tai muutamasta alasta. Edistyessäsi huomaat, että kaikki on monimutkaisempaa kuin aluksi ajattelit ja havaitset stereotyyppisen ajattelun lähipiirissäsi ja mediassa.

Yhdestoista askel: Tunnistaminen

Kaikkialle levinneiden tiedotusvälineiden vuoksi nykyinen sukupolvi on luultavasti nähnyt enemmän tuskaa kuin kukaan aikaisemmin. Sen sijaan, että kovettaisimme itsemme muiden tuskaa vastaan, meidän tulisi pitää altistumistamme maailmanlaajuiselle kärsimykselle mahdollisuutena henkiseen kasvuun ja konkreettiseen toimintaan.

Kahdestoista askel: Rakasta vihamiehiäsi

Opi arvostamaan viisautta, joka sisältyy maltilliseen suhtautumiseen vihollista kohtaan. Gandhin, Nelson Mandelan ja Martin Luther Kingin antamien esimerkkien pohjalta voidaan huomata, että anteeksianto on välttämätöntä selviytymisemme kannalta.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Kotikutoista. Itsetekemisen ihanuudesta

Tämä kirja oli yksinkertaisesti pakko lainata kirjaston uutuushyllystä. Kirjan kansi antaa ymmärtää, että  kyseessä on käsillä tekemisestä nauttivan henkilön kirjoittama teos rakkaasta harrastuksestaan ja kenties muustakin asiaan liittyvästä. Kotikutoista - itsetekemisen ihanuudesta onkin Honkasalon puolustuspuhe itsetekemisen ja käsitöiden puolesta. Honkasalo oli saanut pohjan käsityöharrastukselle sukunsa naisten kautta, mutta innostui itse tekemään käsitöitä vasta ollessaan kotiäiti. Oppimisen, kokeilujen ja erehdysten kautta hän on saanut lastensa vankkumattoman kannatuksen esimerkiksi unilelujen valmistajana ja huomannut vuosien varrella, kuinka monet muutkin ovat ottaneet itsetekemisen tavakseen saada vastapainoa työlle ja muille velvollisuuksille.

Vaikka Honkasalo onkin innostunut erityisesti käsitöistä, kattaa Kotikutoista - itsetekemisen ihanuudesta monia muitakin itsetekemisen osa-alueita. Tilkkutöiden, kirjailun, ompelun ja neuletöiden ohella teos vie ajoittain menneisyyteen: aikaan, jolloin esimerkiksi alusvaatteet tehtiin itse ja jo käytetyt vaatteet saivat uuden elämän. Naisten ja miesten oletettiin osaavan hyödyntää olemassa olevia materiaaleja uudelleen niin kauan, kunnes kaikki oli käytetty loppuun. Honkasalo viittaa useasti 1930-1950-lukujen kodinhoito-oppaisiin, joissa on nykymittapuun mukaan ehkä epäkäytännöllisiä neuvoja, mutta jotka samalla muistuttavat oman aikamme kestämättömästä kertakäyttökulttuurista.

Itseään voi ilmaista myös mitä mielikuvituksellisimmilla leivoksilla ja kakuilla, kokoamalla leikekirjoja, skräppäämällä tai ottamalla talteen vaikkapa nappeja, joita voi sitten käyttää uusien luomusten osana. Viime vuodet ovat tuoneet Suomeen myös uusia tyylisuuntia, kuten japanilaishenkiset lolitat sekä steampunk-suuntauksen. Kauemmin täällä ovat vaikuttaneet gootit ja punkkarit. Kaikkien edellä lueteltujen suuntausten kannattajat ovat tavalla tai toisella panneet merkille, että omantyylinen pukeutuminen merkitsee yleensä sitä, että ainakin osa vaatteista on valmistettava itse. Todellisia itsetekemisen harrastajia voikin kismittää se, että nykyään kaikki on kaupallisestettu: esimerkiksi aidosti vanhoja tavaroita voi helposti korvata "tekovanhoilla", joita löytää suoraan askartelukauppojen hyllyiltä. Itsevalmistamisen, oivalluksen ja kierrätyksen idea tuntuukin siten vesittyneen.

Teos on mainio opas itsetekemisen maailmaan ja tutustuttaa sellaisiinkin itsetekemisen muotoihin, jotka eivät ole suurelle yleisölle niin tuttuja, kuten epäkuntoisilla kameroilla kuvien ottamiseen. Kirjassa viitataan myös useisiin blogeihin, joista kustakin aihealueesta kiinnostuneet voivat hakea lisää inspiraatiota omien projektien toteuttamiseen. Käsillä tekeminen elää uutta nousukautta ja itse tehtyä osataan taas arvostaa. Honkasalo onkin osunut kirjansa aiheella ajankohtaiseen ja monia koskettavaan teemaan ja kirjaa voikin suositella kaikille käsin tekemisestä kiinnostuneille lukijoille.

Tekniset tiedot:
Honkasalo, Laura: Kotikutoista. Itsetekemisen ihanuudesta
ISBN: 978-952-247-149-9
Kirjapaja 2011
Sidottu, 175 s.
Kirjastoluokka: 1.4

maanantai 8. lokakuuta 2012

Muutoksen tuulia

Jo useamman viikon ajan mielessäni on pyörinyt kaikenlaisia ajatuksia, joista voisi tänne kirjoittaa. Aikaa ei ole kuitenkaan ollut eikä sen puoleen kovin paljon ylimääräistä energiaakaan. Huono omatunto on lisäksi painanut jo jonkin aikaa siitä, että tunnen laiminlyöneeni uskonelämääni siksi, etten ole yksinkertaisesti ehtinyt tai jaksanut. Takaraivossa on pyörinyt ajatus siitä, että olen tietynlaisessa siirtymävaiheessa: matkalla elämänvaiheeseen, jota en pysty täysin ennakoimaan tai hallitsemaan. Syksy tuntuu yleensäkin merkitsevän jonkin uuden alkua, ja tänä vuonna sillä on aivan erityinen merkitys. Perheeseemme on syntymässä uusi jäsen muutaman viikon kuluttua ja olen palannut sen myötä takaisin kokoaikaiseksi kotiäidiksi.

Viime yöt ovat menneet katkonaisten ja rauhattomien unien merkeissä. Siirtymä työelämästä takaisin kotiin vienee aikansa. Fyysisesti muutos on jo tapahtunut, mutta henkisellä puolella prosesi on vielä kesken. Viime viikot ovat olleet niin hyvässä kuin huonossakin mielessä työntäyteisiä ja tapahtumarikkaita, että niiden sulattamisessa menee vielä tovi jos toinenkin. Moni muutos on ollut meneillään yhtä aikaa ja arvaamatta, ja työn touhussa sellainen on suhteellisen helppo upottaa kaiken näennäisen tekemisen taakse. Kotona sen sijaan vaihtoehtona on täyttää päivät ja ajatukset kotitöillä ja muilla velvollisuuksilla tai antaa ajatuksille vihdoin tilaa. Toivon, että tuo jälkimmäinen vaihtoehto toteutuu, sillä haluaisin vihdoin saada ajatukset selviksi ja valmiiksi uutta varten. Olo on ollut hieman samanlainen kuin silloin, kun elin vaihetta juuri ennen islamiin palaamista. Silloin tunsin jotakin merkittävää olevan tapahtumassa, mutta en osannut tarkemmin selittää itsellenikään, mistä oli kyse.

Unet ovat olleet tapa prosessoida muutosta. Toinen tapa lienee sairastaminen. Tunnollinen ja kunnollinen työntekijähän sairastaa tunnetusti vain loma-aikanaan, joten minullekin on iskenyt nyt loppuaikana sitkeä flunssa, johon en sairastu yleensä ollenkaan.Tällä kertaa se ei tunnu menevän ollenkaan ohi, mutta luotan siihen, että asioiden selvitessä myös fyysinen olo kohentuu.

Toivon ja rukoilen, että tulevat viikot merkitsevät aikaa itselle ja perheelle. Toisaalta toivon tämän oman ajan merkitsevän myös uutta yhteyttä Jumalaan  ja vahvistunutta luottamusta siihen, ettei Hän anna taakaksemme enemmän kuin jaksamme kantaa. Olenhan tiennyt sen jo aikaisemmin, mutta aina välillä meistä itse kukin tarvitsee hieman muistutusta.

Kirja-arvio: Kirjaston henget

Ranskalainen kustantaja, kääntäjä ja kirjailija Jacques Bonnet on vannoutunut kirjojen ystävä, jolla on omassa kotikirjastossaan useita kymmeniä tuhansia kirjoja. Kirjaston henget kertoo sekä Bonnetin omasta kirjamaanisuudesta että muista hänen kaltaisistaan, joiden mottona voisi pitää Umberto Econ lausahdusta "Paratiisi on kirjasto". Siinä missä joillekin oma yksityiskirjasto merkitsee vanhojen arvokkaiden niteiden kokoelmaa, joihin voi koskea korkeintaan puuvillahansikkain, on Bonnetilla itsellään käyttökirjasto, jonka kirjoihin hän on tehnyt muistiinpanoja ja muita merkintöjä. Ja siinä missä jotkut vuokraavat tai ostavat jopa erillisen asunnon kirjojaan varten, Bonnetin kirjat mahtuvat ainakin toistaiseksi hänen kotiinsa, vaikka jossakin vaiheessa jopa kylpyhuoneen seinät oli vuorattu kirjoilla.

Teoksessa kerrotaan myös tavoista luokitella ja järjestää kirjakokoelma niin, että tietty teos on löydettävissä vielä vuosienkin jälkeen. Jokaisella luokittelutavalla on jokin ongelmakohtansa, joten useimmat kotikirjaston omistajat yhdistävät useita luokittelutapoja. Monesti suuren kirjaston omistaja törmää myös tuttavien kysymyksiin siitä, onko hän lukenut kaikki omistamansa kirjat tai mistä kaikki kirjat ovat peräisin. Bonnetilla on monta tarinaa kerrottavanaan myös näihin aiheisiin liittyen. Kirjaan on upotettu lukemattomia lainauksia kirjallisuuteen ja kirjoihin liittyen eri historian henkilöiltä ja vaikuttajilta, mikä kertonee Bonnetin lukeneisuudesta. Jossakin vaiheessa alkaa kuitenkin toivoa, että sitaattien määrää olisi hieman karsittu.

Olen itse suuri kirjojen ystävä, mikä on varmasti käynyt selväksi jokaiselle tämän blogin lukijalle. En kuitenkaan välitä kirjojen omistamisesta, joten siinä mielessä luin mielenkiinnolla Bonnetin ajatuksia kirjarakkaudesta (tai ehkäpä paremmin sanottuna kirjahulluudesta), johon yhdistyy kirjojen omistaminen suuressa mittakaavassa. Oman kirjarakkautensa määrän voi jokainen lukija arvioida lukiessaan Bonnetin kertomuksia omasta ja muiden kotikirjastojen pitäjistä. Kiehtova lyhyt kirja kirjoista alan harrastajille.

Tekniset tiedot:
Bonnet, Jacques: Kirjaston henget
Suomentaja: Jyrki Kiiskinen
ISBN: 978-951-31-4873-7
Tammi 2011
Sidottu, 157 s.
Kirjastoluokka: 00.8

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Yhtä erilaiset. Islam ja suomalainen kulttuuri

Husein Muhammed on asunut Suomessa vuodesta 1994 lähtien ja työskennellyt lakimiehenä, kääntäjänä ja Vihreiden poliitikkona.Yhtä erilaiset - islam ja suomalainen kulttuuri on ajankohtainen ja käsittääkseni jossakin määrin myös Muhammedin omiin havaintoihin ja näkemyksiin perustuva teos, jonka tarkoituksena on toimia perusoppaana lukijalle, joka haluaa käytännön tietoa Suomessa asuvista muslimeista sekä islamin ja suomalaisen elämäntavan mahdollisuuksista tavoittaa toisensa.

Teos on jaettu kolmeen osaan siten, että ensimmäisesä osassa käydään hyvin pääpiirteittäin läpi islamin historia, islamin suuntausten monimuotoisuus sekä islamin ja muslimien saapuminen Eurooppaan ja Suomeen. Toisessa osassa käydään luvuittain läpi muslimien arkeen kuuluvia käytäntöjä niin uskonnonharjoittamiseen, ruokavalioon, pukeutumiseen, kouluopetukseen, terveydenhuoltoon, työelämään kuin perhe- ja talouselämään liittyen. Teoksen kolmannessa osassa Muhammed pohtii erinäisiä ajankohtaisia teemoja, kuten naisen asemaa, sharia-lain soveltamista Euroopassa ja Suomessa sekä uskonrauhan ja sananvapauden monitahoista suhdetta.

Muhammedin lähestymistapa on käytännönläheinen ja sisältää paljon ruohonjuuritason esimerkkejä, joita olen itsekin kaivannut. Uskon, että tälle teokselle on ollut yhteiskunnallista ja sosiaalista tilausta ja että se osaltaan auttaa suomalaisia kantaväestöön kuuluvia ymmärtämään paremmin niin muslimimaahanmuuttajia kuin etnisesti suomalaisia islamiin palanneitakin. Tässä mielessä Muhammedin teoksella on monia ansioita puolellaan. Muhammed korostaa käytännössä joka luvussa, että suomalainen kulttuuri on hyvin yhteensovitettavissa islamin kanssa, mikä tulee esiin myös hänen käyttämiensä esimerkkien kautta. Itse on osaa sanoa, kuinka suuri osa Suomessa asuvista muslimeista on uskontoaan aktiivisesti harjoittavia tai hengellisesti suuntautuneita. Muhammedin mukaan Suomessa asuvista uskonnollisimpia ovat somalit ja toisaalta etniset suomalaiset islamiin palanneet. Itseäni jäikin pohdituttamaan, onko tosiaan niin, ettei suurin osa Suomessa asuvista muslimeista välitä siitä, onko häntä hoitava lääkäri samaa sukupuolta hänen kanssaan tai ettei islamin kuvakiellosta tarvitse välittää. Tällaiset näkökulmat saavat maltillisena itseään pitävät muslimit näyttäytymään tiukkapipoisina. Tässä mielessä tämä teos antaa ajattelemisen ja vertailun aihetta myös muslimeille, vaikka jokainen toimiikin lopulta oman sydämensä mukaisesti.

Tekniset tiedot:
Muhammed, Husein: Yhtä erilaiset. Islam ja suomalainen kulttuuri
ISBN: 978-951-851-290-8
Kustannusosakeyhtiö Teos 2011
Nidottu, 268 s.
Kirjastoluokka: 32.21

tiistai 2. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Iranilainen tytär

Iranilainen tytär kertoo erään teheranilaisen suvun naisista usean sukupolven ajalta. Suvun tarina alkaa keriytyä auki, kun tämän kirjan kirjoittanut, jo aikuistunut ja kotoaan pois muuttanut Jasmin kuulee äidiltään isänsä sairastuneen vakavasti ja joutuneen sairaalaan. Jasminin ehtiessä perille isä on jo ehtinyt kuolla, mutta samalla Jasmin löytää lapsuudenkodistaan valokuvan, jossa hänen äitinsä esiintyy morsiuspuvussa jonkun miehen vieressä. Tuo mies ei ole hänen isänsä, joten kuka mies oikein on? Jasmin esittää kysymyksen äidilleen, joka kertoo suvun naisten tarinan kaseteille nauhoitettuna. Käytännössä koko ikänsä Yhdysvalloissa asunut Jasmin näkee suvustaan aivan uuden puolen.

Tarinan vanhinta polvea edustaa Pargol, Jasminin isoisoäiti. Tämä yhdeksän lapsen äiti antoi kuopukselleen nimeksi Kobra ja varmisti, että tytär sai itselleen ammatillisen koulutuksen. Kobra oppi valmistamaan vaatteita. Ollessaan neljäntoista vuoden ikäinen Kobran veli lupasi tämän vaimoksi eräälle ystävälleen. Miehen ottaessa pian uusia vaimoja Kobra jäi kasvattamaan lapsiaan käytännössä yksin ja hän muutti pois ja takaisin kotiinsa useita kertoja erinäisten riitojen päätteeksi. Viimein Kobra sai miehensä kanssa vielä yhden lapsen, Lilin.

Lili, Jasminin äiti, kävi tytöille tarkoitettua yksityiskoulua, kunnes ollessaan yksitoistavuotias hän kohtasi tulevan aviomiehensä, Kazemin. Huolimatta aviomiehen lupauksesta, että hän saisi jatkaa koulunkäyntiä, Lilin elämä kääntyi miehen suvun naisten ympärille. Saadessaan kolmetoistavuotiaana ensimmäisen lapsensa, Saran, hän ei enää palannut kouluun eikä yksityinen tyttökoulu olisi hyväksynytkään oppilaakseen nuorta avioitunutta tyttöä. Elämä Kazemin rinnalla kävi vähitellen yhä vaikeammaksi tämän väkivaltaisen ja arvaamattoman käytöksen vuoksi. Lopulta eron ollessa viimeinen vaihtoehto Lili joutuu jättämään tyttärensä Kazemin perheen kasvattettavaksi.

Lili, eronnut ja vielä alaikäinen nuori nainen, ei ollut Iranissa haluttu avioliittomarkkinoilla, joten hänen isänsä lähetti hänet opiskelemaan veljensä kanssa Saksaan. Lilin isä kuoli kuitenkin melko pian tämän jälkeen, joten Lili joutui palaamaan Iraniin. Matkatessaan uudestaan Saksaan ja aloittaessan kätilöopinnot Lili tapasi myös tulevan aviomiehensä, saksalaisen Johannin, jonka kanssa hän palasi Iraniin. Johann kääntyi muslimiksi, opetteli paikallisen kielen ja sai töitä insinöörinä. Lupaavasta alusta huolimatta ja Iranin taloudellisen ja poliitisen tilanteen muututtua epävakaaksi perhe päätti muuttaa Yhdysvaltoihin. Tuolloin vielä kovin nuori Jasmin matkasi perheensä mukana aloittamaan uutta elämään valtameren taakse.

Iranilainen tytär kertoo Iranin historiasta viimeisen sadan vuoden ajalta yksittäisen suvun naisten näkökulmasta ja sisältää paljon kuvauksia teheranilaisten naisten arkielämästä. Se kertoo naisten neuvokkuudesta heidän selvitessään haastavasta arjesta ja toimiessaan perheensä tukipilareina. Teos on kerrassaan koskettava ja kiinnostanee erityisesti sukutarinoista ja Iranista pitäviä.

Tekniset tiedot:
Darznik, Jasmin: Iranilainen tytär
Suomentaja: Anu Nyyssönen
ISBN: 978-952-01-0668-3
Like Kustannus 2011
Sidottu, 336 s.
Kirjastoluokka: 1.4
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...