tiistai 28. tammikuuta 2014

Kirja-arvio: Murra onnellisuuden esteet

Murra onnellisuuden esteet -teoksessa "onnellisuusprofessorin" tittelin saanut psykologian professori Markku Ojanen erittelee onnenvarkaita eli tunteita ja tekijöitä, jotka helposti estävät onnellisuuden tunteen kokemisen. Samalla hän pyrkii osoittamaan, kuinka kunkin tekijän voima on murrettavissa. Olennaisena ajatuksena on se, että vaikka onnellisuuden saavuttaminen on lähes kaikkien tavoitteena, se tuntuu pakenevan etsijäänsä. Onnellisuuden käsitetään usein olevan jokin elämän huippuhetki, jonka saavuttamisen jälkeen koko loppuelämän oletetaan olevan yhtä autuutta. Tässä teoksessa onni käsitetään sen sijaan pitkäaikaiseksi olotilaksi tai oikeanlaiseksi elämänasenteeksi.

Ojanen on eritellyt teoksessaan lähes kaksikymmentä erilaista onnenvarasta. Jokaisen kohdalla hän on esitellyt, mistä on kyse, mikä kyseisestä tunteesta tai tekijästä tekee kielteisen ja mitä sille on tehtävissä. Merkittäviä onnenvarkaita ovat esimerkiksi katkeruus, yksinäisyys, kateus, erilaiset riippuvuudet ja ongelmien loputon märehtiminen. Moni kokee onnen puutetta myös romanttisen rakkauden harhan, itseen liittyvän sokeuden, materialismin, parisuhdeongelmien tai eksistentiaalisen ahdistuksen vuoksi. Kyse on siis loppujen lopuksi hyvin moninaisista asioista, jotka voivat kasaantua ja tuntua ylitese pääsemättömiltä onnellisuuden tuntemisen esteiltä.

Eri ilmiöitä on käyty läpi tutkimustiedon valossa ja Ojanen pohtii niitä omasta psykologisesta näkökulmastaan. Teoksessa ei ole mielestäni kuitenkaan juurikaan uutta muihin samantyyppisiin itseapuoppaisiin nähden. Hyvänä muistutuksena on toki se, että paljon on omasta asenteesta kiinni: mikäli vanhoja vastoinkäymisiä jää käymään läpi lopun elämänsä näkemättä kaikkea hyvää ympärillään, voi kenties tarvita tällaisen teoksen avaamaan silmiä. Kokisinkin tämän teoksen sopivan parhaiten jonkinlaisessa umpikujassa olevalle lukijalle, joka kaipaa tietä ulos näkemään itsensä ja muut oikeassa valossa.

Tekniset tiedot:
Ojanen, Markku: Murra onnellisuuden esteet
ISBN: 978-952-492-734-5
Minerva Kustannus 2013
Sidottu, 229 s.
Kirjastoluokka: 17.3

lauantai 25. tammikuuta 2014

Kirja-arvio: Afghanistan, where God only comes to weep. A woman's story of courage, struggle and determination

Shirin-Gol on vielä nuori tyttö, kun venäläiset hyökkäävät hänen kotimaahansa Afganistaniin. Shirin-Gol on samaan aikaan tyypillinen ja poikkeuksellinen afganistanilaistyttö: isänsä kehotuksesta huolimatta hän menee kouluun ja on intohimoinen opiskelija unelmoiden lääkärin ammatista. Venäläisten jatkaessa invaasiotaan maahan Shirin-Golin vanhemmat sisarukset ja isä osallistuvat kotimaansa puolustamiseen maan pohjoisosassa, kun Shirin-Gol jää äitinsä ja nuorempien sisarusten kanssa pitämään huolta kodista. Eräänä päivänä hänen isoveljensä häviää uhkapelissä ja koska tällä ei ole varaa maksaa velkaansa, hän lupaa sisarensa vaimoksi voittaneelle osapuolelle. Niin Shirin-Gol avioituu nuorella iällä Moradin kanssa, joka osoittautuu melko hyväsydämiseksi mieheksi, sillä Shirin-Gol saa jatkaa opiskeluaan; Morad ei osaa lukea eikä kirjoittaa.

Ennen pitkää levottomuudet valtaavat myös Shirin-Golin asuinseudun ja nuori perhe joutuu pakenemaan maasta Pakistaniin. Moradin loukattua itsensä hänestä tulee työkyvytön ja Shirin-Gol joutuu hankkimaan tavalla jos toisella elantoa kasvavalle perheelle maassa, jossa on muitakin pakolaisia ja toimeentulo erittäin tiukassa. Varsin kyseenalaiset keinot tulevat kyseeseen silloin, kun muita vaihtoehtoja ei ole jäljellä. Morad katsoo kuitenkin läpi sormien, kun Shirin-Gol synnyttää toisen miehen lapsen ja jouduttuaan joukkoraiskauksen uhriksi tulee uudelleen raskaaksi ja synnyttää toisen avioliiton ulkopuolisen lapsen. Shririn-Golista tulee yhä voimakkaammin perheenpää ja elättäjä, kun pakomatka jatkuu takaisin Afganistaniin erääseen syrjäiseen kylään, jossa perheellä on hyvä olla aina siihen saakka, kunnes sota leviää alueelle. Seuraava väliaikainen kotimaa on Iran, joka vastaanottaa aluksi ystävällisesti afgaanipakolaisia, mutta sittemmin yhä suuremman pakolaisvirran myötä kiristää pakolaisten ehtoja muutenkin surkeilla leireillä.

Yhtenä kiinnostavana lankana tarinassa kulkee Shirin-Golin vanhimman tyttären avioituminen talebanin kanssa. Kyseessä vaikuttaa olevan harvinainen rakkausavioliitto, joka hyödyttää myös rahallisesti tiukassa asemassa olevaa perhettä, mutta päättyy varsin dramaattisesti. Teoksen loppuosa keskittyykin joltakin osin seuraamaan tyttären vaiheita avioliitosta ja lapsesta toiseen.

On vaikea sanoa, miltä osin tämä tarina on totta. Usein sanotaan, että totuus on tarua ihmeellisempi, mutta tämän kirjan kerrotaan kertovan hyvin tavanomaisen afganistanilaisnaisen tarinan. Kotimaan levottomuudet ja talibanien hallinto ovat tehneet tyttöjen ja poikienkin koulutuksen ja perheiden elinolosuhteet erittäin vaikeiksi. Shirin-Golin haave lääkärin ammatista jää lopulta haaveeksi, vaikka hän saakin toteuttaa taipumuksiaan joissakin työtehtävissä. Shirin-Golin aviomies Morad on koko teoksen ajan taustahenkilö, joka ei tunnu kantavan vastuutaan ja jonka itsekunnioitus joutuu koetukselle avioliiton ulkopuolisten lasten, työkyvyttömyyden ja opiumriippuvuuden myötä. Kuitenkin kokonaisuudessaan teos kuljettaa hyvin mukanaan, vaikka se kertookin taas yhden uuden surullisen tarinan kovia kokeneen maan asukkaista.

Tekniset tiedot:
Shakib, Siba: Afghanistan, where God only comes to weep. A woman's story of courage, struggle and determination
ISBN: 0-7126-2339-6
Random House 2002
Nidottu, 312 s.
Kirjastoluokka: 4.4

perjantai 24. tammikuuta 2014

Kirjahaaste

Sain haasteen Kirjojen Lumo-nimistä blogia pitävältä Mialta - kiitos siitä! Vastaan ensin Mian esittämiin kysymyksiin ja esitän sitten omat kymmenen kysymystä haastamilleni kolmelle kirjablogin pitäjälle.

Tässä vastaukset Mian kysymyksiin:

1. Mitkä kirjat sinulla on kesken?
Pyrin lukemaan vain yhtä kirjaa kerrallaan, jotta ne eivät jää lojumaan ympäriinsä ja jotta niihin on helpompi keskittyä. Tällä hetkellä olen juuri lopettelemassa Siba Shakibin englanninkielistä teosta Afghanistan, where Gof only comes to weep, josta kirjoitan seuraavaksi myös arvion blogiini.

2. Kirja, jonka voisit lukea aina uudelleen ja uudelleen?
Tämä onkin vaikea. Pidän useimmista Torey Haydenin kirjoista niin paljon, että olen lukenut ne läpi useampaan kertaan enkä ole vielä kyllästynyt, joten valitsen vaikkapa ne.

3. Kirja, johon petyit?
Näitäkin on useampi. Olen jättänyt huonoiksi valinnoiksi osoittautuneet kirjat yleensä kylmästi kesken ja siirtynyt seuraavaan. Yksi pettymys, jonka luin loppuun asti ja josta olen kirjoittanut arvionkin, on Nadeem Aslamin Elävältä haudatut. Kiinnostavasta aiheestaan huolimatta siitä oli vaikea saada otetta.

4. Jos saisit lukea vain yhden kirjailijan kirjoja koko loppuelämäsi, kenet valitsisit?
Aika julmuri olisi se, joka käskisi tällaisen valinnan oikeasti tekemään :). On paljon kirjailijoita, jotka ovat julkaisseet vasta vähän, joten heidän korkealaatuisestakaan tuotannosta ei riittäisi luettavaa loppuelämän ajaksi. Tähän en osaa vastata.

5. Luetko paljon runoja?
En käytännössä lainkaan.

6. Rakkain muisto lapsuudestasi liittyen kirjoihin/lukemiseen?
Ehkäpä se, kun kävimme silloin vanhempieni kanssa lapsuuden kaupunkini kirjastossa ja sain valita lastenosastolta niin paljon luettavaa kuin halusin. Isäni aina epäili, ehdinkö ja jaksanko lukea kaikki valitsemani kirjat, mutta niin vain ne oli luettu läpi muutamassa viikossa.

7. Maa, josta et ole lukenut mitään mutta haluaisit?
Esimerkiksi Bhutan ja Bangladesh ovat vilahdelleet joissakin lukemissani kirjoissa, mutta pääosassa ne eivät ole olleet. Valitsen siis ne.

8. Kirja, jota et haluaisi koskaan lukea?
On vaikea nimetä yksittäistä kirjaa, mutta aihealueista voisin mainita historialliset sotakirjat sekä science fiction- ja fantasiakirjat.

9. Miksi pidät kirjablogia/blogia?
Oikeastaan minulla on kaksi pääsyytä, miksi pidän (kirja)blogia. Ensinnäkin haluan kirjoittaa ylös arviot lukemistani kirjoista itseäni varten, jotta voin pitää lukua lukemistani kirjoista ja palata niihin tarvittaessa helposti myöhemmin. Toiseksi haluan vinkata hyvistä kirjoista myös muille, jotta he löytäisivät helpommin kiinnostavaa luettavaa.

10. Kirja, jota voisit/haluaisit suositella kaikille?
Mainitsen tässä yhteydessä saman kirjan kuin jota suosittelin jo eräässä toisessa haasteessa. Se on Paulo Coelhon Alkemisti, ajaton klassikko onnen ja oman itsen etsimisestä ja löytämisestä odottamattomasta paikasta.

Haastan mukaan seuraavat kirjablogit:

Kirjavalas
Vinttikamarissa
Lukuneuvos


Tässä kysymykseni:

1. Mainitse henkilö tai asia, joka on toiminut lukuharrastuksen innoittajanasi?
2. Aihealue, jota et vielä tunne, mutta josta haluaisit lukea?
3. Mikä oli lapsuutesi rakkain kirja?
4. Mikäli näet hyvän elokuvan, haluatko lukea siitä myös kirjan, mikäli sellainen on julkaistu?
5. Mikä on paras tapa välittää lukuharrastusta myös muille?
6. Mikä on suhteesi julkisiin kirjastoihin?
7. Mikä on suosikkilukupaikkasi?
8. Pyritkö ostamaan lukemasi kirjat vai lainaatko ne mieluummin kirjastosta?
9. Mikä on suosikkimaasi, josta luet kirjallisuutta?
10. Luetko enemmän suomalaista vai ulkomaista kirjallisuutta? Onko valintasi tietoinen?

Haasteeseen ei ole pakko osallistua, mikäli ette halua tai olette siihen jo osallistuneet.

torstai 16. tammikuuta 2014

Kirja-arvio: Paperittomat

Paperittomat on toimittaja Kaisa Viitasen ja valokuvaaja Katja Tähjän yhteisuotos heidän vuoden mittaiselta matkaltaan eri EU-maissa, jolloin he dokumentoivat ilman oleskelulupaa maassa olevien ihmisten elämäntarinoita. Ymmärrettävistä syistä tekijöiden mukaan haastateltavia ja kuvattavia oli melko vaikea löytää ja suostutella osallistumaan tekeillä olleeseen valokuvateokseen. Suurin osa suostuneista esiintyykin kirjassa tekaistulla nimellä, vaikka monet ovat kuvista tunnistettavissa. Mukana on yhteensä 24 paperittomana maassa oleskelevan tarinat, jotka ovat alunperin kotoisin eri Afrikan valtioista, Etelä-Amerikasta sekä Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta.

Paperittomat-nimi on valittu sen vuoksi, että sen avulla halutaan korostaa, ettei kukaan ihminen ole laiton, vaikkei häntä virallisesti olisikaan olemassa. Hänellä ei vain ole tarvittavaa todistusta osoittamaan oleskeluoikeuttaan maassa. Monen haastatellun on ajanut Eurooppaan toivo paremmasta huomisesta, jota on siivittänyt sukulaisten, tuttavien tai salakuljettajien kertomukset menestystarinoista. Joillakin on taustallaan rakastuminen lähtömaassa tavattuun eurooppalaiseen ja joillakin ei ole vainon tai muun todella vaikean tilanteen vuoksi yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta jäädä kotimaahansa. Moni joutuu pettymään, kun viranomaisest eivät myönnäkään turvapaikkaa, kun todellista tarinaa ei uskota ja seurauksena on uhka paluusta kotimaahan. Masentuneisuus ja yöunen vievä huoli selviytymisestä, seuraavan yön majapaikan sijainnista, kiinnijäämisestä pimeässä työpaikassa ja palkatta jääminen ovat haastateltujen tarinoissa hyvin tavallisia. Vaikka useissa Euroopan maissa onkin yhä yleisemmin kansalaisjärjestöjä, jotka ajavat paperittomien asiaa ja ilmaisia terveydenhuoltopalveluja, moni elää jatkuvan kiinnijäämisen riskin kanssa. Paperittomien lapsiperheiden yhtenä etuna on se, että esimerkiksi Hollannissa ja Belgiassa koulut ottavat myös paperittomien lapsia ilmiantamatta perhettä viranomaisille, joten heillä on mahdollista saada pruskoulutus. Toisinaan joillakin mailla on myös ohjelmia, joiden aikana he laillistavat tietyn ajan maassa oleskelleiden paperittomien oleskelun myöntämällä määräaikaisen oleskeluluvan, jonka aikana heidän on löydettävä työtä voidakseen jäädä pysyvästi. Kirjan haastatelluista kukaan ei ollut kuitenkaan saanut oleskelulupaa tätä kautta.

Kirjan tarinoita on melko raskasta lukea, sillä siinä esitellyt ihmiskohtalot ovat surullisia. Pieni osa haastatelluista oli kuitenkin löytänyt itselleen jonkinlaisen kestävän toimeentulotavan ja siten kohtuullisen siedettävän tavan elää. Tekijöiden mukaan kirjan tarkoituksena on herättää päättäjien ja kansalaisten tietoisuutta siitä, että jokaisessa maassa elää paperittomia, joilta puuttuvat usein aivan perustavanlaatuiset ihmisoikeudet. Tämän tarkoituksen toteuttamiseen kirjalla on täydet edellytykset.

Tekniset tiedot:
Viitanen, Kaisa ja Katja Tähjä: Paperittomat
ISBN: 978-952-5557-36-7
HS Kirjat 2010
Sidottu, 189 s.
Kirjastoluokka: 75.792

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Kirja-arvio: Päästä meidät pelosta. Hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä

Päästä meidät pelosta - hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä on yksi otsikon mukaiseen aiheeseen liittyvistä teoksista, joita on viime vuosien aikana ilmestynyt useampikin ja joista osa on myös odottamassa lukemistani. Kristillisten ja ei-kristillisten herätysliikkeiden ja yhteisöjen harjoittama epäterve uskonnollinen toiminta on noussut internetin yleistymisen myötä yhä enemmän päivänvaloon, ja Ruohon mukaan epäkohtien esiin nostamiselle onkin aihetta. Hengelliset yhteisöt tarjoavat jäsenilleen yhteisöllisyyden tunnetta, elämänarvoja ja muita positiivisia piirteitä. Samanaikaisesti yhteisöt voivat kuitenkin toimia hyvin kyseenalaisesti. Ruohon teoksen lähtökohtana on keskittyminen näihin epäkohtiin.

Ruohon mukaan hengellisen väkivallan eri piirteitä on alettu laajemmin tiedostaa vasta 2000-luvulla, vaikka ilmiö on vanha. Teologisen koulutuksen yhteydessä Ruoho päätti tehdä tämän kirjan pohjana olleen opinnäytetyön, jota varten hän haastatteli eri uskonnollisiin ryhmiin aikaisemmin kuuluneita henkilöitä; haastatelluista kaksi on edelleen perhesyistä mukana liikkeissä. Nämä 23 henkilöä ovat kuuluneet Cityseurakuntaan, helluntaiseurakuntaan, Ihmeiden oppikurssiin, Jehovan todistajiin, Kirjeopisto Viaan, Koivuniemeläisyyteen/Maitobaariin/Maanantaipiiriin/Konserniin, mormoneihin, vanhoillislestadiolaisuuteen ja vapaakirkkoon. Tämän teoksen painopiste on siis kristillispohjaisissa yhteisöissä, vaikka muissa yhteyksissä on tutkittu myös esimerkiksi Hare Krishna -liikkeessä esiintynyttä hengellistä väkivaltaa.

Ruoho erittelee teoksessaan monitahoisesti hengellisen väkivallan elementtejä. Syntymän kautta tai rakkauspommituksen aikaansaannoksena yhteisöön liittyneelle jäsenelle aletaan vähitellen esittää vaatimuksia osallistua liikkeen toimintaan yhä vaativammilla tavoilla. Yhteisön jäsenten kontrollointi on yleensä varsin kaikenkattavaa yhteisiin tilaisuuksiin ja ovelta ovelle tehtävään lähetystyöhön osallistumisesta soveliaan ulkonäön, vapaa-ajan toimintojen, ystävien ja läheisten, harrastusten ja jopa sopivan painon (Maitobaarin kohdalla suoranaisen alipainon) määrittelemiseen. Yhteisö pyrkii usein myös puuttumaan jäsentensä muihin henkilökohtaisiin asioihin, kuten seksuaalisuuden toteuttamiseen sekä avioliittoon ja -eroon. Kontrollointi toteutetaan siten, että yhteisön vanhimpien ohella jäsenet vahtivat toistensa tekemisiä ja todellisia tai kuviteltuja syntejä voi joutua tunnustamaan julkisissa istunnoissa ja yhteisissä kokouksissa. Syyllistäminen ja rankaiseminen ovat Ruohon ja haastateltujen mukaan olennainen osa hengellistä väkivaltaa. Joidenkin uskonnollisten yhteisöjen opit voivat olla hengenvaarallisia (esimerkkinä ehkäisykielto, insesti ja vereen liittyvä oppi) ja tarkemmin tarkasteluna sisäisesti ristiriitaisia; ne ovat voineet muuttua vuosien varrella, mutta tämä kehityskulku pyritään jäseniltä usein salaamaan. Ylipäätään jäsenten itsenäinen ajattelu pyritään minimoimaan ja liikkeisiin ulkopuolelta kohdistuva arvostelu kuittaamaan vainona kateellisten ja tietämättömien ihmisten taholta.

Ruohon teos on aiheessaan mielestäni hyvin kattava ja paljasti ainakin minulle paljon uusia asioita, vaikka luulin jonkin verran aiheesta jo tietäväni. Epäkohtiin keskittyessään teos antaa ehkä liiankin kielteisen kuvan uskonnollisista yhteisöistä - ainakin Ruohon mukaan suurin osa jäsenistä on kuitenkin jäsenyyteensä tyytyväisiä ja he kokevat sen itselleen merkittävänä voimavarana. (Voi tietysti kysyä, kuinka paljon tämä on seurausta siitä, etteivät jäsenet tiedä muista vaihtoehdoista.) Kaiken kaikkiaan tämä teos runsaine lainauksineen on taitavasti rakennettu kokonaisuus, joka antaa hyvän kokonaisukuvan hengellisen väkivallan eri ulottuvuuksista.

Tekniset tiedot:
Ruoho, Aila: Päästä meidät pelosta. Hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä
ISBN: 978-952-240-183-0
Kustanusosakeyhtiö Nemo  2013
Nidottu, 386 s.
Kirjastoluokka: 28.714

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Ajatuksia vuoden aluksi

On kulunut jo liian kauan siitä, kun olen viimeksi malttanut istua alas kirjoittamaan kuulumisiani. Viime viikot, kuukaudetkin, ovat olleet täynnä kaikenlaisia projekteja, mutta kaikeksi onneksi monen raudan ollessa samanaikaisesti tulessa on päällimmäiseksi jäänyt tunne siitä, että olen myös saanut jotakin aikaiseksi. Vuoden aluksi lienee paikallaan tehdä jonkinlainen yhteenveto nykytilanteesta.

Joitakin asioita on päättynyt. Sain Avoimen yliopiston kasvatustieteiden vuoden kestäneen opintokokonaisuuden kasaan kiitettävillä arvosanoilla. Varsinkin viimeinen kurssi oli haastava, joten olen erityisen hlepottunut siitä, että suoriuduin siitäkin. Jokin aika sitten ajattelin ilmoittautuvani uuden vuoden aluksi opiskelemaan jotakin toista opintokokonaisuutta, mutta kaiken muun tekemisen keskellä tein lopulta päätöksen keskittyä muutamiin muihin asioihin.

Joitakin asioita on vaiheessa. Julkaisin jokin aika sitten blogissani ilmoituksen ugandalaisesta voittoa tavoittelemattomasta kansalaisjärjestöstä (MACERUDET), joka puuhaa paikallisyhteisölleen Mmanzeen kasvihuoneita paikallisten orpo- ja muiden huono-osaisten lapsien perus- ja jatkokoulutuksen rahoittamiseksi. Ennen joulua järjestämämme kampanjan ansiosta saimme aikaan huikean tuloksen: alle kahdessa viikossa rahat kasaan yhden 192-neliöisen kasvihuoneen rakentamiseksi. Oli uskomattoman hienoa seurata varojen karttumista ja vielä hienompaa on tietysti nähdä rahojen menevän toivottuun tarkoitukseen. Ensi viikolla aloittamamme kampanja keskittyy varojen keräämiseen kasvihuoneessa käytettävää tippukastelujärjestelmää varten.

Suorassa yhteistyössä paikallisen järjestön kanssa on se etu, että kaikki lahjoitusvarat menevät suoraan perille. Esimerkiksi suurten järjestöjen kuukausi- tai muuna lahjoittajana osa varoista menee markkinointiin,järjestön toimitilakuluihin ja muuhun hallinnolliseen toimintaan, joka ei suoraan hyödytä kohdettaan. Saadessani silloin tällöin paperipostia eräältä tällaiselta järjestöltä mieleen tulee aina ajatus: Älkää lähettäkö tällaista postia, vaan käyttäkää tähänkin kohdennettu raha avustuskohteiden ihmisten hyväksi! Olen jo lahjoittaja, joten minua ei tarvitse enää käännyttää ja saan tarvittaessa tietoa myös internetistä.

Meneillään on myös ylimääräisten tavaroideni myyminen nettihuutokaupassa. Jossakin aikaisemmassa tekstissäni kirjoitin, että olen aika laiska myymään ylimääräisiä tavaroita kirpputorilla. Näin olikin siihen saakka, kunnes huomasin nettihuutokaupan helppouden. Olen vielä aloittelija, joten olen aika ylpeä siitä, että olen saanut myytyä kohta kymmenen ylimääräistä tavaraa. Myynnistä saatu tuotto menee täysimääräisesti tippukastelujärjestelmän rahoittamisen hyväksi.


Joitakin asioita on myös alkamassa. Olen suunnitellut uudenlaista kotisivua, joka keskittyy elämän perusasioiden arvostamiseen. Englanninkielisellä sivustollani on tarkoitus herättää ihmisiä huomaamaan elämän yksinkertaisia iloja ja kerätä yhteen tapoja toteuttaa yksilöllisesti ja yhteisöllisesti vapaaehtoisesti yksinkertaistettua elämäntapaa. Sivusto on jo olemassa, mutta vaatii vielä jonkin verran perustekstien kirjoittamista. Tietysti tulen päivittämään sitä myöhemminkin ja lisäämään, jotta siitä tulee mahdollisimman kattava.

Tällä hetkellä asiat tuntuvat olevan hyvällä mallilla. Tekemistä riittää edelleen, mutta se on sellaista tekemistä, jota olen itselleni toivonutkin ja johon voin itse vaikuttaa paljon. Ehkäpä elämäni on menossa sellaiseen suuntaan, joka rakentuu entistä enemmän omien arvojen pohjalle. Toivon ainakin parasta.

torstai 9. tammikuuta 2014

Kirja-arvio: Lapsia valitessa. Geenit, vammaisuus ja suunnittelu

Muun muassa käytännöllistä etiikkaa yliopistossa opettanut moraalifilosofi Jonathan Glover pohtii pienessä teoksessaan Lapsia valitessa - geenit, vammaisuus ja suunnittelu suurta aihetta: sitä, missä määrin vanhemmat saavat päättää siitä, millainen heidän lapsensa tulee olemaan geeniperimältään. Erityisesti teoksessa pohditaan sitä, miten vammaisuus määritellään ja missä tapauksissa vammaisuuden voi katsoa aiheuttavan niin paljon haittaa, että siitä kärsivän lapsen olisi ollut armeliaampaa jäädä syntymättä. Onko esimerkiksi lapsettomuushoidossa olevilla kuuroilla vanhemmilla oikeus valita sellainen kantasolu, jonka tuloksena syntyy kuuro lapsi? Tai millainen moraalinen vastuu on vanhemmilla, jotka saavat tietää alkioseulonnassa, että heidän lapsellaan on suuri todennäköisyys syntyä vaikeasti vammaisena? Ovatko raskaudenaikaiset tutkimukset jo niin yleisiä, että niistä kieltäytyvää kummeksutaan?

Teoksen aihepiiri on vakava eikä oikeita ja lopullisia vastauksia niiden puitteissa esitettyihin pohdintoihin ole olemassa. Esimerkiksi jotkut kuurot eivät pidä kuurouttaan vammana, vaan yhtenä erityispiirteenään. Jokainen yksilö on on jossakin suhteessa heikompi kuin toinen olematta välttämättä kuitenkaan vammainen itsensä tai muiden mielestä. Glover päätyykin johtopäätökseen, että olennaisinta vammaisuuden suhteen on se, kuinka paljon se sallii ihmisen kukoistaa elämässään ja toimia normaalin toimintakyvyn puitteissa. Kukoistaa voi kuitenkin hyvin eri tavoin, joten tämäkin määritelmä on avoin erilaisille tulkinnoille.

Tiedossa on myös se, että useimmissa tapauksissa vanhemmat toivovat lastensa menestyvän elämässään mahdollisimman hyvin. Siksi usein geeneistä puhuttaessa esiin nousee ns. kilpavarusteluriski eli se, että varakkaat voivat rahan avulla valita jälkikasvulleen toivottuja ominaisuuksia, jolloin kuilu rikkaiden ja köyhien välillä syvene. Toisaalta mahdollisen geenimanipuloinnin yleistyessä sen vaikutus hävittää itse itseään. Voi myös miettiä, kuinka erilainen nykymaailma olisi, jos geeniperimään olisi voitu vaikuttaa jo vaikkapa 1600-luvulla, jolloin päätöksiä olisi tehty senhetkisten arvojen mukaisesti. Gloverin mukaan asiaan tulisikin suhtautua siten, että ihmisen syvin olemus tulisi säilyttää sellaisenaan, eikä siihen voida välttämättä geeneillä puuttuakaan. Aiheesta kiinnostuneelle tämä teos toimii oivana ajatusten herättelijänä.

Tekniset tiedot:
Glover, Jonathan: Lapsia valitessa. Geenit, vammaisuus ja suunnittelu
Suomentaja: Tytti Heikkilä
ISBN: 978-952-01-0305-7
Into Kustannus 2009
Nidottu, 139 s.
Kirjastoluokka: 56.4

tiistai 7. tammikuuta 2014

Kirja.arvio: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois. 543 päivän reppumatka

Kolmekymppinen toimittaja Merja Mähkä on jonkinlaisen elämänkriisin kynnyksellä ja kokee elämänsä ja työnsä merkityksettömiksi. Takana on monta ylitöiden täyttämää vuotta, joiden aikana Mähkä on aina onnistunut keräämään sen verran lomaa, että on päässyt kerran vuodessa muutaman kuukauden matkalle maailmalle. Nyt takaraivossa jyskyttää kuitenkin halu pitemmälle matkalle ilman valmiiksi lukkoon lyötyjä suunnitelmia ja aikatauluja. Mähkä suunnittelee ensin irtisanoutuvansa työstään, mutta saakin yllättäen palkatonta vapaata toteuttaakseen unelmansa. Sitten vain ylimääräinen irtaimisto myyntiin ja asuntoon vuokralaiset matkan ajaksi ja Suureksi Matkaksi nimetty reissu voi alkaa.

Mähkä aloittaa matkansa Intiasta, joka on hänelle ennestään tuttu. Intialla, kuten monella muullakin maalla, on kuitenkin yllättävät kasvonsa myös kokeneelle matkaajalle, ja Mähkälläkin on edessään monia odottamattomia kohtaamisia. Suuren osan matkasta Mähkä matkustaa yksin, välillä kuitenkin turvallisuuden ja seuran vuoksi hänellä on matkaseuraa muista reppureissaajista. Matka Intiasta jatkuu Nepalin kautta Bhutaniin, Bagladeshiin, Thaimaahan, Laosiin, Myanmariin ja Indonesiaan. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa hän vain piipahtaa ennen siirtymistä Afrikkaan. Etelä-Afrikan, Namibian, Botswanan, Sambian ja Malawin käsittävällä osuudella Mähkän ehdottomaksi suosikiksi nousee Malawi. Rekkamatkana toteutunut Afrikan-kierros tapahtuu korealaisten matkustajien kanssa. Tähän saakka hyvin sujunut matkanteko saa hieman takapakkia Mähkän lentäessä Argentiinaan, jossa hän tulee ryöstetyksi kaikkien arvoesineidensa osalta. Edessä on uuden tietokoneen ja kameran hankinta, vaikka kerran menetettyjä kuvia ei voikaan saada takaisin. Onneksi muistot elävät kuitenkin mielessä, kun Mähkä jatkaa muihin Etelä-Amerikan maihin. Hän kiipeää Macchu Picchulle ja osallistuu Galapagossaarille suuntautuvalle risteilylle. Suuren Matkan viimeisenä maanosana on vielä Keski-Amerikka, jossa Mähkä heittää haikeat hyvästit maailmalle palatakseen takaisin Suomeen. Hän suunnittelee paluuta Väli-Amerikkaan asettuakseen sinne pysyvämmin, mutta kirjan lopussa tämä suunnitelma ei ole saanut konkreettisia piirteitä.

Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois on omiaan nostattamaan matkakuumetta ja kirjassa onkin useita sivullisia käytännön vinkkejä omaa matkaa harkitsevalle. Teos on rennolla otteella kirjoitettu ja nojatuolimatkaa siivittävät lähes joka sivulle lisätyt tunnelmalliset kuvat. Tätä kirjaa voi suositella matkakirjoista pitäville lukijoille.

Tekniset tiedot:
Mähkä, Merja: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois. 543 päivän reppumatka
ISBN: 978-951-31-6684-7
Tammi 2012
Nidottu, 254 s.
Kirjastoluokka: 48

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

500 maailman vaikutusvaltaisinta muslimia

Löysin erään toisen sivuston kautta sattumalta toisen sivuston, jolla esitellään maailman vaikutusvaltaisimpia muslimeita. Maailman 50 vaikutusvaltaisinta muslimia on listattu suoraan etusivulla, jossa kustakin heistä on mahdollista lukea tarkemmin. The Muslim 500 ilmestyy myös erillisenä lehtenä painettuna ja verkkomuodossa. Siellä kunniamaininnan on saanut esimerkiksi afganistanilaisten tyttöjen oikeutta koulutukseen puolustanut Malala Yousufzai.

Maailman vaikutusvaltaisimpien muslimien sivusto löytyy täältä: The Muslim 500.

Come work for Islam. The work is hard, the hours are long, and the pay is low. But the retirement benefits are out of this world.
- Tuntematon

lauantai 4. tammikuuta 2014

Kirja-arvio: Anoppikirja

Anoppikirjassa tiivistyy yhden eniten mielikuvia herättävän sukulaisuutta ilmaisevan termin olemus kaikessa sen kauneudessaan ja karmeudessaan. Anopista - omasta tai jonkun muun sellaisesta - lienee mielikuvia meillä jokaisella, niin latautuneesta sukulaisuustermistä on kysymys. Joistakin muista kielistä poiketen suomen kielessä anoppi tarkoittaa sekä vaimon että miehen puolison äitiä, mutta varsinkin miniän ja anopin suhde on usein koettu haasteelliseksi, kun taas vävyn ja anopin suhteesta ei ole kertynyt niin paljon tarinoita.

Anoppikirjaan on koottu anoppiuden historia ja elinkaari.Teoksessa käsitellään anoppiuden historiaa Suomessa, josta huomaa, että varsinkin aikaisemmin itäsuomalaisissa talouksissa vallalla ollut tapa muuttaa miehen vanhempien kanssa samaan talouteen oli miniöille merkittävä elämänmuutos. Miniästä tuli helposti pahnan pohjimmainen, kunnes tämä sai omia lapsia ja yleni vähitellen itse anopiksi. Länsisuomalaisessa perinteessä nuorenparin tapana on puolestaan ollut muuttaa avioliiton solmimisen jälkeen vaimon vanhempien lähelle, mikä on ollut edellisestä paljonkin poikkeava tilanne ja haastavampi vävylle. Kansanrunoudessa onkin annettu ohjeita vävylle ja erityisesti miniälle siitä, kuinka anopin kanssa voi tulla toimeen.

Nykyaika on tuonut mukanaan uudenlaisia haasteita ja mahdollisuuksia esimerkiksi monikulttuuristen avioliittojen yleistyessä, jolloin sukulaiset ovat voineet jäädä kauaksi maailmalle. Entä miten anoppisuhde katsotaan alkaneeksi silloin, kun pari on elänyt merkittävän aikaa yhdessä avoliitossa ja saanut mahdollisesti yhteisiä lapsiakin? Oma lukunsa ovat uusioperheet, joissa anoppi voi kohdella eri tavoin lapsensa nykyisen puolison kanssa saamia biologisia lapsia kuin aikaisemmasta liitosta syntyneitä lapsia. Ylipäätään lapset tuntuvat tuovan anoppisuhteeseen usein aivan erityisen ulottuvuuden, onhan anoppi tullut sukulaiseksi silloin myös verisiteiden kautta. Juhlapyhät ja sukujuhlatkin ovat synnyttäneet jos jonkinlaisia tarinoita, sillä kaikessa perinteisyydessään omien tapojen yhteensovittaminen muiden kanssa ei aina osoittaudu kovin yksinkertaiseksi. Lopulta liitto voi päättyä myös eroon - kuinka silloin käy anoppisuhteen?

Anoppikirja on varsin perinpohjainen esitys aiheesta, josta ei ole suomeksi ilmestynyt juurikaan kirjallisuutta. Muissa taiteenlajeissa anoppiutta on käsitelty jonkin verran, mitä onkin taidelajeittain tähän teokseen myös listattu. Kuin sokerina pohjalla teoksessa on myös jonkin verran eri henkilöiden omia kertomuksia anopistaan, mikä saa paikoin niskakarvat pystyyn ja toisaalta tuntemaan iloa niiden puolesta, joilla on toimiva suhde anoppiinsa.

Tekniset tiedot:
Korhonen, Taro ja Kirsi Ahonen: Anoppikirja
ISBN: 978-951-1-26827-7
Otava 2013
Sidottu, 252 s.
Kirjastoluokka: 14.8
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...