torstai 27. helmikuuta 2014

Kirja-arvio: Kun rakkaus ei riitä. Äidin kamppailu lapsensa puolesta

Kun rakkaus ei riitä - äidin kamppailu lapsensa puolesta on teoksen kirjoittaneen Jenny Lexhedin omakohtainen kertomus hänen ja hänen miehensä Callen elämästä autistisen lapsen vanhempina. Jenny ja Calle ovat täystyöllistettyjä perheyrityksensä parissa saadessaan esikoisensa, Lucaksen. Ollessaan parivuotias Jenny huomaa Lucaksen olevan erilainen kuin muut; itse asiassa tuolloin Jennylle valkenee, ettei Lucas ehkä koskaan tule olemaan samanlainen kuin muut lapset. Lucas ei puhu juuri lainkaan, häntä eivät kiinnosta muut ihmiset ja hän saattaa uppoutua pitkiksi ajoiksi omaan sisäiseen maailmaansa. Alkaa rumba eri hoitajien, lääkärien ja terapeuttien luona. Jennyn tavoitteena on saada Lucakselle diagnoosi, jotta he olisivat oikeutettuja tukeen kalliiden hoitojen ja terapioiden maksamiseksi. Viimein Lucas diagnosoidaankin autistiseksi.

Pian perheeseen syntyy toinen lapsi, pikkusisar Sara. Hän jää helppoudessaan usein Lucaksen varjoon, kun Jenny hoitaa lapsia kotona muiden hoitajien avulla. Päiväkotiin Lucasta on vaikea saada erityisvaatimusten vuoksi. Jenny etsiikin pojalleen yötä myöten erilaisia kuntoutusmuotoja ja lukee kaiken löytämänsä autismista, mikä vaikuttaa positiivisesti Lucaksen kehitykseen muutamien hyvin toimivien hoitomuotojen löytymisen myötä. Tällä kaikella on kuitenkin hintansa: Jenny on niin uupunut, että hän joutuu psykoosiin ja tahdonvastaiseen hoitoon suljetulle osastolle psykiatriseen sairaalaan noin kuukaudeksi. Tästä alkaa sekä äidin että pojan matka kohti molempien parantumista.

Teos on hyvin koskettavasti kirjoitettu ja sen dramaattisuuden tuntua lisää tieto siitä, että tarina on todenperäinen.  Lucas on vaativa lapsi, mutta teoksessa on kirjoitettu myös kaikista niistä pienistä onnenhetkistä, joita erityislapsen kanssa tulee eteen. Erityisesti tarinan keskivaiheessa, Jennyn pään sisäisen maailman kuvauksessa hänen ollessaan tahdonvastaisessa hoidossa, on jopa maanisia piirteitä. Onneksi tarina kääntyy loppua kohti onnellisempaan suuntaan, vaikkei silloinkaan yllättäviä käänteitä puutu. Tämä teos onkin erinomainen teos tueksi ja ymmärryksen lisäämiseksi autismia kohtaan. Erityisesti autistisia lapsia ajatellen teoksessa on kuvattu jokseenkin tarkasti myös monia hoitomuotoja, joilla voi olla yksilöstä riippuen hyvinkin merkittäviä parantavia vaikutuksia. Teos antaa myös toivoa siitä, että autismin kanssa on mahdollista elää kohtuullisen normaalia elämää, varsinkin jos taustalla on toimiva läheisten ja auttajien tukiverkko.

Tekniset tiedot:
Lexhed, Jenny: Kun rakkaus ei riitä. Äidin kamppailu lapsensa puolesta
Suomentaja: Sirpa Hietanen
ISBN: 978-951-31-4485-2
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2009
Sidottu, 276 s.
Kirjastoluokka: 99.1

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kirja-arvio: Disposable People. New Slavery in the Global Economy

Orjuuden asiantuntijana kansainvälisesti tunnetuksi tullut Kevin Bales tarkastelee teoksessaan Disposable People - New Slavery in the Global Economy orjuuden nykymuotoja eri puolilla maailmaa. Bales on valinnut teokseensa viisi erityyppistä valtiota, joissa myös nykyorjuuden muodot ovat toisistaan melko poikkeavia: Thaimaan, Mauritanian, Brasilian, Pakistanin ja Intian. Näiden maiden tyyppiesimerkkien kautta Bales pyrkii osoittamaan, että yleisistä luuloista huolimatta orjuus voi edelleen hyvin: realististen arvioiden mukaan nykymaailmassa on n. 21-27 miljoonaa orjaa, joista suuri osa on vielä lapsia ja nuoria.

Thaimaan orjuuden ytimenä Bales pitää seksityöläisiä, joista nuoret tytöt ovat kaikkein halutuimpia. Maan pohjoisosa on kaikkein köyhintä aluetta, ja useat perheet ovat joutuneet myymään tyttäriään hengen pitimiksi. Tytöt kuljetetaan suuriin kaupunkeihin lupauksilla hyvästä työstä, joka osoittautuukin seksityöksi maan jossakin maan lukuisista ilotaloista. Pakomahdollisuutta ei ole ja velkaa on käytännössä mahdotonta lyhentää olemattomilla palkoilla, joita tytöt ja naiset saavat käteen eri kulujen vähentämisen jälkeen. Balesin mukaan Thaimaan esimerkki on nykyorjuutta tyypillisimmillään: orjat ovat helposti vaihdettavissa uusiin ja he ovat enemmänkin hyödykkeitä kuin ihmisiä. Toisenlainen tilanne on Mauritaniassa, joka muistuttaa orjien suhteen eniten perinteistä mallia: orjat asuvat isäntiensä luona ja monista pakomahdollisuuksista huolimatta tuntevat usein velvollisuudekseen asua heidän kanssaan ja palvella heitä. Toimeentulo muuten olisikin todella vaikeaa, sillä palkallista työtä on hyvin vaikea löytää.

Toisenlainen tilanne on Brasiliassa, jossa orjuutta esiinty Balesin mukaan erityisesti sademetsien hakkuutyömailla. Ihmisiä voidaan suorastaan kaapata ja kuljettaa kauas asutuksesta työmaille, joissa on aseistettu vartiointi. Pitkien välimatkojen vuoksi pakeneminen on hankalaa. Pakistanin orjuusesimerkkinä Bales käyttää puolestaan tiilityömaita. Lukemattomat minimaalisen pientä palkkiota saavat perheet aivan nuorimmista lapsista alkaen tekevät aamuvarhaisesta pitkälle iltaan tiiliä, joilla he yrittävät lyhentää velkaansa usein kuitenkaan onnistumatta. Työ on äärimmäisen rankkaa ja estää lapsilta koulunkäynnin siirtäen orjuutta sukupolvelta toiselle. Viimeisenä esimerkkimaana teoksessa käytetään Intiaa, jossa orjuutta esiintyy esimerkiksi maanviljelyksessä. Ihmistyövoima on halvempaa kuin työkoneet, varsinkin kun palkkoja ei tarvitse maksaa. Pakenemisen estämiseksi isännät voivat ottaa "pantiksi" orjaperheen lapsia.

Oletko sinä ostanut orjatyövoimalla tuotettuja puuvillavaatteita, kultakoruja tai jotakin muuta? Balesin mukaan nykyään on vaikea tietää, missä olosuhteissa jotkut hyödykkeet on tuotettu. Teoksen loppuun on koostettu lista siitä, mitä kukin voi tehdä orjuuden vähentämiseksi niin, ettei ainakaan itse ole tukemassa sen jatkumista.

Teos on akateemiseen tyyliin kirjoitettu ja perustuu pitempiaikaiseen tutkimukseen. Tapauskertomusten vuoksi orjien tilanteeseen on myös helppo samastua: ihmiskohtalot tulevat suorastaan "iholle". Teoksen rankka aihe puhuttelee ja sille soisi enemmänkin huomiota.

Tekniset tiedot:
Bales, Kevin: Disposable People. New Slavery in the Global Economy
ISBN: 0-520-22463-9
University of California Press 2000
Nidottu, 298 s.
Kirjastoluokka: 32.2

lauantai 22. helmikuuta 2014

SuhaibWebb-virtuaalimoskeijan artikkeleita

Viime viikkojen aikana SuhaibWeb-virtuaalimoskeijan sivulla on ilmestynyt useita helposti luettavia artikkeleita, joiden aihepiirit ovat käytännönläheisyydessään helposti samastuttavia mutta sanomaltaan lopulta hyvinkin hengellisiä. Aluksi tarkoitukseni oli kääntää joitakin artikkeleita, kuten olen joskus aikaisemmin tehnytkin, mutta nyt näyttää ajallisten rajoitusten vuoksi vääjäämättä siltä, että laitan tähän yhteyteen listauksen mielestäni muutamista lukemisen arvoisista teksteistä, jotka voi halutessaan käydä lukemassa SuhaibWebbin sivulta.

How to Overcome Sadness and Be Happy -artikkelissa pohditaan kiitollisuutta ja uudenlaista asennetta siten, että kaikkien menetysten ja vastoinkäymisten sijaan kiinnitetään huomiota asioihin, jotka ovat hyvin. Ihanteellisimmassa tapauksessa kaikkea saamaansa hyvää voi käyttää sellaisten asioiden tekemiseen, jotka miellyttävät Jumalaa.

With Hardship Comes Ease: Embrasing Discomfort -artikkelissa on melko klassinen esimerkki työelämästä, jossa kiivetään vaikeuksien kautta voittoon. Jumala on paras Suunnittelija, ja joskus asioiden on ensin mentävä pieleen, jotta ne voisivat myöhemmin kääntyä menestykseksi. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on joskus suorastaan välttämätöntä myöhemmän menestyksen ja henkisen kasvun kannalta.

Our Yesterday- artikkelissa pohditaan muslimimaiden loistavaa menneisyyttä aikana, jolloin silloinen kolmas maailma edusti ensimmäistä maailmaa sosiaalisen, taloudellisen ja henkisen kehityksen osalta. Mikä on muuttunut niistä ajoista? Artikkelin mukaan muslimien mentaliteetti ei edusta enää puhdasta islamia; tietoa ei haluta enää tiedon itsensä vuoksi, vaan hyödykkeenä. Ratkaisuksi ehdotetaan panostusta oikeanlaiseen koulutukseen.

A Student of All Creation - artikkelissa Koraania työkseen opettanut opettaja pohtii niitä hetkiä, jolloin hän on itse oppinut asioita muilta. Ylevimpänä esimerkkinä käytetään itseään Profeettaa (saws), joka toimi opettajana suurille massoille, mutta oli silti avoin oppimaan muilta. Artikkelissa kehotetaankin kohtaamaan jokainen ihminen siten, että tällä on jotakin sellaista viisautta Jumalalta, jota sinulla ei ole mutta jonka voit oppia olemalla avoin vastaanottamaan tuon toisen ihmisen tiedon.

torstai 20. helmikuuta 2014

Kirja-arvio: Ei kenenkään äiti. Kertomuksia lapsettomuudesta

Miltä tuntuu, kun omaa lasta ei haaveista ja kovasta yrityksestä huolimatta kuulu? Tai mitäpä jos syntyy kohduttomana, jolloin ei voi koskaan edes elätellä toivetta omasta biologisesta lapsesta? Teoksessa Ei kenenkään äiti - kertomuksia lapsettomuudesta pohditaan näitä ja monia muita kysymyksiä lapsettomuuden ympäriltä. Teokseen on koottu yhteensä 14 eri naisen kertomukset, joissa kahdessa on mukana myös miehen näkökulma. Kertomukset on kirjoitettu minä-muodossa ja ne voisivat kertoa kenestä tahansa meistä. Mukana on myös julkisesti lapsettomuuttaan käsitellyt kansanedustaja Satu Taiveaho.

Lapsettomuus voi johtua monesta eri syystä ja siitä kärsii arviolta joka viides pariskunnista. Jonkun ensimmäinen lapsi voi saada alkunsa helposti, mutta seuraavat antavat odotuttaa itseään. Joku toinen kärsii jatkuvista keskenmenoista. Varsin yleisenä syynä alentuneeseen hedelmällisyyteen ja lapsettomuuteen on endometrioosi eli kohdun limakalvon pesäkesirottumatauti. Toisinaan pitkistäkin tutkimuksista huolimatta mitään selkeää syytä ei löydy. Suomessa lapsettomuushoitoihin voi hakeutua vuoden tuloksettoman yrittämisen jälkeen, mutta hoidotkaan eivät ole mikään vauva-automaatti. Tämän teoksen sivuilta löytyy yllättävän monta tarinaa, joissa vauvaa ei ole tullut vuosien hoidoista huolimatta. Muutamat tarinansa kertoneista ovat saaneet vauvan noin vuosikymmenen, jotkut vasta lähes 20 vuoden odotuksen jälkeen. Eräässä tarinassa todella pitkä odotus päättyi Down-lapsen syntymään. Joillekin lapsi jää elinikäiseksi toteutumattomaksi haaveeksi, jonka kanssa on vain opittava elämään. Kertomukset ovat keskenään aika erityylisiä ja kertojien suhtautuminen lapsettomuuteen on myös keskenään vaihtelevaa. Suurin osa kertojista on hedelmällisessä iässä olevia, mutta muutama pohtii myös lapsettomuuttaan keski-iän jo eläneenä.

Lapsettomuustarinoita on niin monta kuin on kertojaakin. Vaikka aihe ei ole ainakaan toistaiseksi koskettanut itseäni läheltä, tuntui tämän teoksen lukeminen raskaalta sen koskettavien kertomusten ja rankan aiheen vuoksi. Uskon tämän toimivan vertaistuen lähteenä lapsettomuuden kanssa painiville, mutta yhtä paljon suosittelen tämän lukemista heidän läheisilleen. Kertomuksissa kun vaikuttaa olevan liiankin yleistä lukea läheisten, työtovereiden ja jopa tuntemattomien ihmisten todella ajattelemattomista kommenteista. Teoksen lopussa on myös lapsettomien asialla olevan Simpukka-yhdistyksen yhteystiedot ja yhdistyksen toiminnanjohtajan puheenvuoro. Jotenkin takaperoisesti tässä toimitetussa teoksessa alkusanat puuttuvatkin kokonaan ja niiden tilalla  on lopun yhdistävä puheenvuoro.

Tekniset tiedot:
Parviainen, Hanna (toim.): Ei kenenkään äiti. Kertomuksia lapsettomuudesta
ISBN: 978-951-796-820-1
Atena Kustannus 2012
Nidottu, 301 s.
Kirjastoluokka: 59.57

maanantai 17. helmikuuta 2014

Kirja-arvio: Oikeus hiljaisuuteen. Pamfletti

Hiljaisuus on Suomessakin nopeasti harvinaistunut luonnonvara. Kaupungistumisen myötä on alettu puhua suoranaisesta melusaasteesta, joka on peräisin monesta lähteestä: naapureista ja asumisen infrastruktuureista, auto-, raide- ja lentoliikenteestä, rakennus- ja tietyömailta - yleisestä elämänmenosta. Meluun tottumatonta ja sitä kritisoivaa pidetään usein tiukkapipona, jota kehotetaan herkästi muuttamaan maalle, ettei asiasta tarvitse valittaa. Mutta onko melun tuottaminen yleinen oikeus ja hiljaisuuden pyytäminen kohtuutonta? Entä kun on aiemmin asunut rauhallisella alueella, joka muuttuu kaupunkien välisten poliittisten linjausten myötä vaikkapa osaksi lentomelukeskittymää?

Melun ja hiljaisuuden välistä suhdetta väitöskirjaa myöten tutkinut Outi Ampuja on itsekin melun uhri: hänen vaivanaan on tinnitus eli jatkuva korvien soiminen. Tässä pienessä teoksessa hän ei kuitenkaan puhu tutkijan suulla, vaan yksityishenkilönä. Teoksen aluksi käsitellään sitä, mitä ääni ja melu oikeastaan ovat ja mitkä Suomessa voimassa olevat melun ohjearvot. Melu on ollut yksi menestyksen ja edistyksen synonyymeista ja siksi se on ollut pitkään poliittisesti hyväksyttyä. Monet asunnotkin on rakennettu äänieristyksen suhteen minimimitoituksella; seinien ohentaminen on tehnyt rakentamisen halvemmaksi. Tämän käytännön ratkaisuista on moni saanut kärsiä, minkä voi teoksen melutarinoistakin nopeasti todeta. Vähitellen hiljaisuuden on huomattu olevan monin tavoin terveellistä, vaikkei sen arvostus vielä näy monessakaan yhteiskuntaelämään liittyvässä ratkaisussa. Esimerkiksi monen melua tuottavan laitteen valmistus ja käyttö on sallittua ja lainsäädäntö kehittyy teknologian ympärille eikä päinvastoin.

Ampuja on liikkeellä tärkeän asian kanssa ja tässä teoksessa olisi ainesta laajemmankin keskustelun pohjaksi. Melun kokeminen on subjektiivista, mikä tekee siitä keskustelemisen usein hankalaksi. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että melua on olemassa ja että sillä on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia esimerkiksi sairauspoissaolojen ja ympäristön pilaantumisen muodossa. Työkaluja asian käsittelemiseen löytyy esimerkiksi tästä Ampujan teoksesta.

Tekniset tiedot:
Ampuja, Outi: Oikeus hiljaisuuteen. Pamfletti
ISBN: 978-951-0-34775-1
WSOY 2008
Nidottu, 151 s.
Kirjastoluokka: 61.33 

lauantai 15. helmikuuta 2014

Ruokapaheitani ja mitä niille on tehtävissä

Viime vuoden loppupuolelta lähtien kiinnostukseni parempaan ruokaan on kasvanut. Haluan suosia luonnollisia ruoka-aineita: sokeria tai hunajaa makeuttamaan teetä, perunamuusi oikeista perunoista ja maidosta, rehellinen puurolounas silloin tällöin. En tunnustaudu ruokafanaatikoksi enkä ole koskaan noudattanut mitään erityisiä dieettejä. Käytän ja tulen käyttämään toisinaan myös puolivalmisteita ja silloin tällöin on myös aika herkutella. Maalaisjärki on mielestäni paikallaan tässäkin asiassa. Aloin miettiä minulle rakkaimpia ruoka-aineita ja miten saisin niistä vielä yksinkertaisempia ja parempia niin ravintoarvon kuin maun kannalta.

Kuva: http://dieline.com
 Leipä. Tuntuu, etten kyllästy leipään ollenkaan, varsinkin jos se on tuoretta. Pidän erityisesti yksinkertaisista juustovoileivistä, joissa on vaalean vehnä/moniviljaleivän päällä margariinia ja juustoviipale. Olen pyrkinyt tietoisesti lisäämään ruokaisampien leipien käyttöä, sillä niillä vatsa täyttyy nopeammin eikä niiden koostumus ole niin pullamainen. Yksi uusista suosikeistani on perunamuusipohjaan tehdyt peruna-ohrarieskat, joissa aineksina ovat vain perunamuusi sekä vehnä- ja ohrajauho. Kymmenen minuuttia 250-asteisen uunin keskitasolla ja rieskat ovat valmiita. Yksinkertaista ja hyvää!

Jogurtti. Mainitsin makeanhimoa käsittelevässä tekstissäni sitä, että jogurtti on yksi heikkouksistani. Nyt olen kuitenkin saanut aika lailla tarpeekseni ylimakeista jogurteista ja suosin vähemmän makeutettuja ja enemmän hedelmiä tai marjoja sisältäviä tuotteita. Olen tutustunut lisäaineettomiin ja luomujogurtteihin ja ostan niitä varsinkin niiden ollessa tarjouksessa. Kirpeä herukkajogurtti on yksi uusista suosikeista, jota ei tarvitse syödä paljon kerralla. Tarkoituksenani onkin keskittyä syömiseen sen sijaan, että tulisi hotkittua ruokaa nopeasti muun tekemisen ohessa.

Makeat leivonnaiset. Olen löytänyt parin viime vuoden aikana leipomisen maailman ja erityisesti makeat leivonnaiset ovat suosikkejani.  Pidän omena- ja marjapiirakoista, kanelipullista, mutakakusta (tosin vain silloin tällöin, niin imelää se on) ja kokeilen mielelläni uusia helppoja reseptejä. Yritän tehdä näistäkin leipomuksista terveellisempiä laittamalla marjapiirakoihin vaikkapa puolukoita, vadelmia, mustikoita ja mustaherukoita. Vitamiinit tulevat nautituksi kuin huomaamatta, joten niitä voi pitää melkein terveellisinä.

Pavut. Pavut ovat mielestäni kananmunien ohella oivia lihan korvikkeita. Ostan aika usein ruskeita, valkoisia tai kidneypurkkipapuja. Koska kasvisruoka on luonnon ja elimistön kannalta lihaa terveellismpää, en oikein tiedä, miten tätä pahetta voisi muuttaa parempaan suuntaan. Jopa tölkit saa helposti kierrätettyä.

torstai 13. helmikuuta 2014

Kirja-arvio: Apinajohtajan käsikirja. Esimiestaitoja simpanssien tapaan

Apinajohtajan käsikirja - esimiestaitoja simpanssien tapaan on saanut teoksen kirjoittajien kertoman mukaan innoituksensa ruotsalaisen Furuvikin eläintarhan simpanssilaumasta. Kypsyteltyään ajatusta esimiesoppaasta kirjoittajat seurasivat useamman vuoden ajan simpanssilauman toimintaa eläintarhan hoitajan johdolla ja huomasivat siinä monia yhtäläisyyksiä ihmistyöyhteisöön nähden. Simpanssit vain tuntuivat tekevän yhteisössä elämisestä jollakin tapaa toimivampaa ja inhimillisempää. Nyt arvioitavana olevassa kirjassa tarkastellaankin, mitä voisimme oppia simpansseilta toimiessamme osana työyhteisöä.

Apinajohtajan käsikirja on kirjoitettu erityisesti työyhteisön esimiehen näkökulmasta auttamaan häntä toimimaan paremmin tehtävässään. Kirjassa yhdistetään luovalla tavalla evoluutiopsykologiaa, johtamisoppeja ja kädellisten tutkimusta. Teoksessa pohditaan esimerkiksi työntekijöiden tukemisen sekä oikeanlaisten visioiden ja empatian merkitystä. Toisaalta osuvasti todetaan, että yrityksen ideoiden tulisi olla isoja, ei yrityksen itsensä. Johtajana ja esimiehenä toimiessa voidaan käyttää paljon valtaa - keskeistä onkin, miten sitä käytetään. Vallan jakamisella siitä jää lopulta enemmän myös itselle alaisten lojaalisuuden ja parantuneiden tulosten muodossa. Tapausesimerkkeinä teoksessa käytetään esimerkiksi IKEAa ja Goretex-valmistajaa, jonka omintakeisella otteella työntekijät suorastaan suoltavat ulos patenttiehdotuksia. Tärkeää vaikuttaakin olevan se, että johtaja osaa laskeutua alas tornistaan alaisten pariin ja asettuu samalla tasolle heidän kanssaan - tulokset voivat olla todella yllättäviä, kuten tässä teoksessa huomataan. Entä tiesitkö, että asinatuntijaksi kehittyminen edellyttää 10 000 tunnin työpanoksen? Moni esimies onkin siis vielä matkalla asiantuntijaksi ja voi tuolla matkallaan hyödyntää monien muiden osaamista. Joukossa on voimaa.

Tuore, luova näkökulma antaa tälle teokselle raikkaan säväyksen - samalla on kuitenkin todettava, että näkökulma on myös tavallaan ikivanha, sillä simpanssien peruskäyttäytymisessä ei ole vuosituhansien aikana tapahtunut merkittävää muutosta. Kirjan suomentaja on tehnyt ilmeisen ammattimaista työtä, sillä teos on erittäin sujuvasti luettava eikä hersyvän hauskoista esimerkeistä ole pulaa. Vaikken itse voikaan hyödyntää tätä teosta esimiehenä työyhteisössä, voi tätä teosta soveltaa myös esimerkiksi vanhempana tai vaikkapa harrastusryhmän vetäjänä. Suosittelen tätä kaikille tavalla tai toisella ryhmänjohtamisen kanssa tekemisissä oleville suuntaamaan heitä inhimillisemmän johtamisen tielle.

Tekniset tiedot:
Lundberg, Tommy ja Ola Berggren: Apinajohtajan käsikirja. Esimiestaitoja simpanssien tapaan
Suomentaja:Antti Immonen
ISBN: 978-951-796-894-2
Atena Kustannus 2013
Sidottu, 256 s.
Kirjastoluokka: 69.11

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kirja-arvio: Hyvä paha äitipuoli. Uusperheen arjessa

Äitipuolena olemisesta keskustellaan yhä vähän, vaikka aihe koskettaa omakohtaisesti yhä useampaa suomalaista. Vanhat myytit biologisen äidin ylivoimaisuudesta ja pahatahtoisesta äitipuolesta elävät edelleen sitkeästi, vaikka niille ei ole olemassa todellisuuspohjaa. Arka aihe saa teoksessa Hyvä paha äitipuoli - uusperheen arjessa kaivatun äänen äitipuolten taholta. Teoksen kirjoittanut Minna Murtorinne-Lahtinen on käyttänyt sen pohjana samaa aihetta käsittelevää väitöskirjaansa, jota varten hän haastatteli yhteensä 58 äitipuolta. Esiin nousevat niin uusperheen aurinkoiset kuin yleensä piilossa olevat puolet.

Äitipuolella on edessään monta haastetta uuden parisuhteen solmimisen myötä. Uuden puolison myötä pakettiin kuuluvat puolison lapsi tai lapset aikaisemmasta suhteesta (tai mahdollisesti useammastakin aikaisemmasta suhteesta), mahdolliset omat lapset ja uusperheeseen mahdollisesti syntyvät yhteiset lapset. Uusperheen toisinaan voimakkaastikin vaikuttavina taustavoimina toimivat ex-puolisot ja isovanhemmat tuovat oman lisänsä uudenlaisen arjen muodostumisessa. Haastateltujen äitipuolten mukaan erityisesti yhteinen uusi koti ja työpaikan löytäminen auttavat uusperheeseen asettumisessa. Toisaalta parisuhteen molempien osapuolten sitoutuminen toisiinsa tunnetasolla on olennaisen tärkeää, jotta mahdolliset voimakkaatkaan eroriidat, erilaisten kasvatusmenetelmien yhdistäminen ja kasvatusvastuun oikeanlainen jakaminen onnistuvat. Äitipuolet ovat keskenään hyvin erilaisessa asemassa; jotkut pyörittävät uusperheen arkea siten, että puolison lapset asuvat uusperheessä koko ajan eivätkä näe biologista äitiään kuin satunnaisesti tai ollenkaan. Toisten äitipuolten perheissä puolison lapset ovat etälapsia, jotka viettävät aikaa uusperheessä huoltajuussopimuksen mukaisesti. Joissakin uusperheissä hankaluutta aiheuttaa satelliittiäidin rajoittama äitipuoli. Haastetta ja soviteltaa riittää siis puoleen jos toiseenkin, vaikka kaikki sujuisi mallikkaastikin.

Hyvä paha äitipuoli on kiinnostava ja tärkeä keskustelun avaaja vähän puhutusta aiheesta. Vaikkei aihe minua kovin henkilökohtaisesti kosketakaan, on minun kuten monen muunkin lähipiirissä siitä kokemusta. Tämä teos voi auttaa niin asianosaisia kuin heidän lähellään eläviä ymmärtämään äitipuolena toimimista ja uusperheen arkea paremmin.

Tekniset tiedot:
Murtorinne-Lahtinen, Minna: Hyvä paha äitipuoli. Uusperheen arjessa
ISBN: 978-952-247-396-7
Kirjapaja 2013
Sidottu, 153 s.
Kirjastoluokka: 30.15

Kirja-arvio: Mitä minä teen tämän lapsen kanssa? Haastavan lapsen kasvatus

Mitä minä teen tämän lapsen kanssa? Haastavan lapsen kasvatus -teoksessa sosiaalipsykologi Janne Viljamaa tarkastelee keinoja, joilla tavalla tai toisella keskivertolapsesta poikkeavan nuoren yksilön kanssa on mahdollista löytää tasapainoisempi arki, enemmän molemminpuolista ymmärrystä ja tunne siitä, että asiat ovat paremmin hallinnassa. Haastavalla lapsella Viljamaa tarkoittaa esimerkiksi rajua, ujoa tai neurologisesti poikkeavaa lasta, jolla on ADHD tai Aspergerin tauti.

Viljamaan lähtökohtana on ajatus, ettei lapsen haastavuus ole kielteinen asia, vaan yksi lapsen perusominaisuuksista, hänen temperamenttinsa ydin. Lapsen haastavuus näkyy arjessa eri tavoin: lapsi voi olla aistiherkkä, aliherkkä (eli suhteettoman raju), ärsykenälkäinen, kykenemätön keskittymään tai täysin keskittynyt omaan mielikuvitusmaailmaansa. Erilaisten kuvitteellisten ja tosielämään perustuvien esimerkkien kautta lukija voi tutustua kunkinlaista ominaisuutta edustavan lapsen arkeen lasten vanhempien näkökulmasta. Viljamaa on myös koonnut yhteen käytännöllisiä kasvatusneuvoja erityyppisten lasten kanssa toimimisen ja vanhemman oman kasvatuksellisen itsetuntemuksen vahvistamiseksi.

Teos on siinä mielessä kiehtova, että sen näkemys kaikentyyppisten lasten hyväksynnästä heidän parhaita luonteenpiirteitään vahvistaen on mielestäni oikea tapa lähestyä asiaa. Meitä on moneksi aivan pienestä lapsesta lähtien ja tämän teoksen kautta voi saada aavistuksen sellaisen yksilön elämästä, jonka ajattelu- ja käyttäytymistapa voi poiketa täysin lukijan vastaavasta. Teoksen tarkoituksena on nähdäkseni toimia yleisteoksena aiheeseen; esimerkiksi Aspergerin tautia sairastavan vanhemmille on kirjoitettu kokonaan omia kirjoja, joissa aiheeseen on keskitytty syvällisemmin. Kovin syvälle kuhunkin luonteenpiirteeseen ei siis tässä teoksessa päästä jo melko suppean sivumääränkin puitteissa. Kelpo teos joka tapauksessa.

Tekniset tiedot:
Viljamaa, Janne: Mitä minä teen tämän lapsen kanssa? Haastavan lapsen kasvatus
ISBN: 978-952-492-295-1
Minerva Kustannus 2009
Sidottu, 182 s.
Kirjastoluokka: 38.1 

lauantai 8. helmikuuta 2014

Lapset ja nuoret, tietotekniikka ja (maahan)muutto

Luin hiljattain eräästä pari viikkoa sitten pidetystä nuoriin, (maahan)muuttoon ja tietotekniikkaan liittyvästä keskustelusta. Siinä oli nostettu mielestäni esiin monia varteen otettavia seikkoja, joilla tietotekniikkaa voitaisiin hyödyntää huomattavasti enemmän helpottamaan (maahan)muuttoon liittyvien asioiden hoitamista. Nuoret oli nostettu esiin erityisesti siksi, että heidän tietotekninen osaaminen on yleisesti ottaen korkeammalla tasolla kuin vanhempien sukupolvien. Tässä jonkinlaista yhteenvetoa keskustelusta, jonka antia voivat mainiosti hyödyntää resurssien puitteissa nuorten ohella kaikki muutkin.

Tietotekniikkaa hyödynnetään tai voitaisiin paremmin hyödyntää (maahan)muuton yhteydessä:

* rahan lähettämisessä. Nykyisin rahan lähettäminen sähköisesti on kallista ja tutkimuksin on osoitettu, että Afrikan diasporassa asuvat maksavat jopa 20% rahalähetyksien siirtokuluina. Erityisesti maaseudulla tulisi kehittää mobiilirahapalveluita.

* työpaikan löytämisessä. Monet nuoret käyttävät tietoteknisiä palveluita alusta alkaen työpaikan etsimisessä. Tietotekniikkaa voidaan hyödyntää myös työpaikan etsimisessä omaan kotimaahan paluun yhteydessä.

* viisumin ja oleskeluluvan saamiseen laillista maahanmuuttoa varten. Useimmat lailliset maahanmuuttoprosessit edellyttävät internetin kautta tehtyä ajanvarausta ja mahdollisuutta kommunikoida sähköpostin välityksellä.

* muuttoreiteistä päätettäessä. Etenkin epätavanomaisia muuttoreittejä käyttävät nuoret voivat hyödyntää jo ennen lähtöään internetiä tutkiessaan eri mahdollisuuksia. Myös GPS voi auttaa matkan aikana. Meksikossa on kehitetty ns. "Safe migration map", joka kertoo lähes reaaliaikaisesti esimerkiksi eri reiteillä havaituista turvallisuusriskeistä.

* hyväksikäytöstä raportoitaessa. Lasten ja nuorten auttavat puhelimet ovat laajentaneet toimintaansa eri maissa neuvoen ja auttaen hädässä olevia lapsia ja nuoria myös muuton aikana. Joissakin maissa kokeillaan tekstiviestipohjaisen palvelun laajentamista.

* yhdistämään samassa tilanteessa olevia lapsia ja nuoria. Samoja reittejä käyttävät nuoret voivat löytää toisensa ja tuntea siten olonsa vähemmän yksinäisiksi. Tietotekniikka voi myös auttaa nuoria ottamaan yhteyttä vertaistukihenkilöihin ja tukea ja apua tarjoaviin järjestöihin.

* auttamaan yhteydenpidossa vanhempien ja perheen kanssa. The African Movement for Working Children and Youth on työskennellyt teleyhtiön kanssa auttaakseen ilmaisen puhelinlinjan perustamisessa Länsi-Afrikkaan muuttaneiden lasten ja nuorten yhteydenpidon tukemiseksi. Lapset ja nuoret voivat pitää sen avulla yhteyttä perheeseensä muuttaessaan kaupungista toiseen.

* muuttoon liittyvistä oikeuksista tiedotettaessa. Eräät järjestöt ovat perustaneet sosiaaliseen mediaan foorumeita, joiden avulla muuttavat nuoret voivat vaihtaa ajatuksia keskenään muuttoon liittyvistä vaikeuksista. Erilaisten ohjelmien avulla nuorilla voidaan myös tiedottaa heidän oikeuksistaan hyväksikäytön ehkäisemiseksi.

* hallituksen sitouttamiseksi mukaan lapsiin, nuoriin ja muuttoon liittyvään päätöksentekoon. Esimerkiksi Yhdysvalloissa päättäjät ovat ottaneet yhteyttä sosiaalisessa mediassa järjestyneisiin nuoriin ja hyödyntäneet heidän neuvojaan maahanmuuttoon liittyvän lainsäädännön uudistamisen yhteydessä.

Kuva: http://ec.europa.eu




 Keksittekö vielä lisää? Olen itse ollut aina enemmänkin jälkijunassa kuin etujoukoissa mitä tietotekniikan omaksumiseen tulee. Tästä aiheesta käydyn keskustelun yhteenvetoa lukiessa huomaa kuitenkin nopeasti, että tietotekniikkaa, sosiaalista mediaa ja siihen liittyvää voidaan käyttää moniin hyödyllisiin asioihin. Edellytyksenä toki on tietynasteisen infrastruktuurin kehittäminen, jotta edellä mainitut palvelut ja muut sovellukset ovat mahdollisimman helposti niitä tarvitsevien saatavilla ja hyödynnettävissä. Olen kuitenkin perusluonteeltani optimisti, joten haluan uskoa, että tulevaisuudessa yhä useampaan asiaan kehitetään tavalla tai toisella toimiva ratkaisu.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kirja-arvio: Keitäs tyttö kahvia. Naisia politiikan portailla

Keitäs tyttö kahvia - naisia politiikan portailla kiteyttää mielestäni jo otsikollaan jotakin olennaista siitä, miten naisiin on suhtauduttu ja suhtaudutaan vallan ja politiikan korkeammilla asteilla. Tätä teosta varten toimittaja Eveliina Talvitie on haastatellut Suomen kuuluisimpia ja kiinnostavimpia politiikassa vaikuttaneita ja (useimpien haastateltujen kohdalla) edelleen vaikuttavia eri-ikäisiä naisia. Naisia yhdistää kansanaedustajuus ja eduskunta, useimpia myös muut luottamustehtävät ja virat. Haastatellut kertovat etenemisestään politiikan portailla naissukupuolen näkökulmasta. Haastateltuina ovat esimerksi Tarja Halonen, Elisabeth Rehn, Mari Kiviniemi, Li Andersson, Janina Andersson, Heidi Hautala, Päivi Räsänen ja Suvi-Anne Linden. Yhteensä kirja sisältää 17 poliitikon haastattelut ja jokaisen poliitikon oman elämäntarinan sisältävän haastattelun jälkeen teoksessa on analysoitu yleisemmällä tasolla kunkin haastatellun esiintuomia teemoja.

Jokaisella poliitikolla tulisi olla taustatukenaan vaimo, joka hoitaa käytännön asiat. Tämä on erään haastatellun lausahdus, joka kuvaa naisten asemaa vaativissa työtehtävissä. Naisilta tämä vaimo puuttuu, mikä tarkoittaa että hänen kontolleen jää usein merkittävä osa perheen asioista samalla, kun hän hoitaa työtään. Toisaalta esimerkiksi eduskuntatyöskentelyssä monia käytännön rakenteita on saatu vasta naisten myötä muutettua perhe-elämän ja työn paremman yhteensovittamisen mahdollistavaan muotoon; esimerkiksi täysistunnot loppuvat nykyään viimeistään kuudelta, kun aikaisemmin loppumisaikaa ei ollut määritelty. Pienten lasten äitien ja isienkin on myös mahdollista nykyään käyttää eduskunnan lastenhoitohuonetta. Silti naispoliitikot ovat herättäneet paljon keskustelua tuotuaan töihin mukanaan vauvan (2-viikkoisen vastasyntyneen, kuten Janina Andersson aloittaessaan eduskuntatyön) tai toisaalta jättäessään vauvaikäisen lapsen hoitoon palauttuaan pian töihin (Paula Lehtomäki, Päivi Räsänen). Tarja Halonen puolestaan muistaa ulkomaan edustuksen aikana olleen hankalaa saada miespuolinen ulkomainen kollegansa ymmärtämään, miksi hän ei halua jäädä ylimääräiseen illanviettoon, vaan haluaa palata Suomeen huolehtimaan yksinhuoltajana seuraavana päivänä pidettävistä tyttärensä ylioppilasjuhlista. Keskustelua ovat aikojen saatossa herättäneet myös esimerkiksi naispoliitikkojen pukeutuminen, hyvä veli -verkosto, rooliutuminen, uskottavuuden rakentaminen ja rakentuminen sekä iän merkitys poliittisen uran kannalta.

Keitäs tyttö kahvia ilahduttaa lukijaansa tuoreilla esimerkeillä ja hyvin kuvatuilla henkilöhaastatteluilla, joissa kullekin haastateltavalle muodostuu omanlaisensa persoonallisuus. Mukana on niin kympin tyttöjä kuin sellaisiakin tapauksia, joissa politiikka ei ensi alkuun vaikuta siltä omimmalta vaihtoehdolta. Jokainen haastatelluista on omalta osaltaan ollut muokkaamassa kuvaa naisista politiikan maailmassa ja rikkomassa paljon puhuttua lasikattoa. Itselleni tämä teos oli hyvin valaiseva esimerkiksi eduskuntatyön ymmärtämisen kannalta. Paljon julkisuudessa olleet naispoliitikot saavat inhimillisiä piirteitä ja tulevat helpommin ymmärrettäviksi tämän teoksen myötä.

Tekniset tiedot:
Talvitie, Eveliina: Keitäs tyttö kahvia. Naisia politiikan portailla
ISBN: 978-951-0-39485-4
WSOY 2013
Sidottu, 332 s.
Kirjastoluokka: 99.31

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kaksi viehättävää artikkelia

Löysin hiljattain muutaman mielenkiintoisen artikkelin Aeon-verkkolehdestä. Artikkelit ovat melko pitkiä, mutta mielestäni todella innoittavia ja lukemisen arvoisia.

Jill Neimark kirjoittaa artikkelissaan The camping cure for environmental illness elämästään Yhdysvalloissa, joissa hän löysi ensin unelmiensa asunnon, joka kuitenkin sairastutti hänet pysyvästi niin, että hän joutui muuttamaan pois eikä pystynyt asumaan sen koommin hyvinvoivana muussakaan asunnossa. Mutkien kautta hän päätyi elämään ulkoilmassa telttaillen esimerkiksi kansallispuistoissa. Tämä kokemus toi hänet aivan uudenlaiseen yhteyteen luonnon kanssa ja hän löysi uudessa yksinkertaisessa elämäntavassaan vihdoin vapauden elää ilman aikaisempaa sairauttaan. Artikkelin pääset lukemaan täältä.

Mike Jay kirjoittaa artikkelissaan Geel's ancient community cares for the mentally ill Belgian maaseudulla sijaitsevasta pienestä kylästä, joka on viimeisen 700 vuoden ajan toiminut mielenterveyspotilaiden menestyksekkäänä kuntoutuspaikkana. Potilaat asettuvat asumaan kylän asukkaiden pariin, joissa he saavat hyvin luonnonmukaista hoitoa erittäin hyvin tuloksin. Tässä jopa vanhanaikaisena pidetyssä kylässä on jotakin erityistä, joka saa sen asukkaat voimaan paremmin. Artikkelin pääset lukemaan täältä.


Kirja-arvio: Hengellinen väkivalta

Teologi, kirjailija ja terapeutti Janne Villa on teoksellaan Hengellinen väkivalta saman aiheen äärellä kuin saman alan edustaja Aila Ruoho teoksellaan Päästä meidät pelosta - hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä. Ruohon tavoin Villan teos kertoo hengellisestä väkivallasta kristillisissä suljetuissa yhteisöissä, joskin hieman erilaisin painotuksin. Villan teoksessa eritellään hengellisen väkivallan olemusta henkisenä, fyysisenä ja seksuaalisena alistamisena. Kyse on vakavasta yhteisöjen johtohahmojen vallan väärinkäytöstä, usein suoranaisesta manipulaatiosta, jonka taustalla on Villan kertoman mukaan usein yhteisön johtajien vääristynyt minäkuva. Manipuloivan toiminnan kantimena on yhteisön jäsenten vaikeus kyseenalaistaa heihin kohdistuvia käyttäytymisvaatimuksia, jotka muuttuvat sitä sitovammiksi mitä syvemmällä toiminnassa henkilö on yhteisön toiminnassa mukana. Suuri osa jäsenistä on yhteisöön syntyneitä eikä heillä ole välttämättä minkäänlaista tietoa vaihtoehtoisista elämistavoista.

Teoksessa kerrotaan esimerkiksi Lasarus-veljien toiminnasta ja joistakin muista jäsenmääriltään hyvin pienistä yhteisöistä, kuten Maitobaarista ja koivuniemeläisyydestä. Teoksen loppupuolella myös tunnetummat yhteisöt, erityisesti lestadiolaisuus ja helluntailaisuus, pääsevät näkyvämmin esille. Teoksessa on myös historiallinen osuus, jossa tarkastellaan kirkkohistorian häpeäpilkkuja, kristinuskon historian aikana tapahtuneita järjestelmällisiä ja laajasti hyväksyttyjä vainoja. Toisaalta teoksessa on kerrottu myös tavoista, joilla jotkut yhteisöistä ovat vastanneet heihin varsinkin nykyaikana kohdistuneeseen kritiikkiin pystyen käyttämään sitä yhteisönsä uudistamisen ja avautumisen välineenä. Myös yhteisöstä irtautuneelle tai irtautumista mietivälle sekä heidän läheisilleen on annettu joitakin ohjeita.

Villan teos paneutuu hyvin aiheeseensa ja siihen on koottu erilaisia näkökulmia hyödyntämällä melko runsaasti eri alojen asiantuntijalähteitä. Kokonaisuus jää kuitenkin hajanaisen oloiseksi: samoja aiheita käsitellään eri luvuissa, joten punainen lanka katoaa välillä näkymättömiin. Lisäksi joistakin aiheista, kuten Taiwanin lähetyskoulussa tapahtuneista hyväksikäyttötapauksista ja lapsipornoringistä, kerrottaessa tekstiä olisi voinut mielestäni tiivistää melko tavalla. Paikoittaisesta liiallisesta yksityiskohtaisuudesta huolimatta teoksessa on myös ansiokkaasti nostettu esiin joitakin uusia hengellisen väkivallan ulottuvuuksia, joten kokonaisuus jää kuitenkin selkeästi plussan puolelle.

Tekniset tiedot:
Villa, Janne: Hengellinen väkivalta
ISBN: 978-952-247-336-3
Kirjapaja 2013
Nidottu, 312 s.
Kirjastoluokka: 17.1
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...