keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Leikkiä vakavilla asioilla

Leikkiä vakavilla asioilla on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen aikaisemmin ilmestyneistä kolumneista ja pakinoista koottu teos. Kirjoitukset ovat ilmestyneet aikaisemmin kahdessa lasten kirjakerholehdessä sekä Hyvä terveys -lehdessä. Joukossa on myös muutama ennen julkaisematon kirjoitus.

Sinkkonen lienee tunnettu ja suosittu lastenpsykiatri sen vuoksi, että hänen ilmaisunsa on kansantajuista ja terveeseen järkeen vetoavaa. Tässäkin teoksessa kirjoitukset ovat peräisin lehdistä, joita lukevat tavalliset kansalaiset, usein juuri eri-ikäisten vanhemmat. Nykyajan pirstaleisessa maailmassa lastenkasvatusohjeilla on kysyntää ja tämä teos on osaltaan tarjoamassa vastauksia.

Teos etenee lapsen kasvun kannalta kronologisessa järjestyksessä alkaen vauvavuosista. Erityisesti painopiste on isyydessä ja isien merkityksessä lasten kasvussa ja kehityksessä. Tämän jälkeen teoksessa on joukko kirjoituksia, jotka on julkaistu lasten kirjakerholehdessä. Niiden aihepiirit koskettavat yleisiä kasvatuskysymyksiä, kuten syömistä, nukkumista, sisaruussuhteita ja persoonallisuuden kehitystä. Seuraavassa osiossa siirrytäänkin jo murrosikään, jonka yhteydessä Sinkkonen käsittelee esimerkiksi seksuaalisuutta ja nykyistä häpeämättömyyden kulttuuria. Omat kirjoituksensa ovat saaneet niin ikään diagnoosilapset eli lapset, joilla on jokin lääketieteellisesti todettu kehitys- tai käyttäytymispoikkeavuus, kuten ADHD tai Aspergerin syndrooma. Vielä lopuksi Sinkkonen kertoo useamman luvun verran omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan esimerkiksi musiikkiharrastuksensa ja ulkomaan opintojensa parissa.

Vaikka tämän teoksen julkaisusta on aikaa jo yli vuosikymmen, ovat useat sen aiheista edelleen hyvin ajankohtaisia. Mitään uutta ja mullistavaa teos ei tarjonnut ainakaan minulle, mutta sen antina voidaan ajatella olevan aivan tavallisen vanhemmuuden tukeminen. Sinkkosen oman lapsuuden kuvaukset voi nähdä taustana, jota vasten hän kuvaa nykypäivän ilmiöitä. Vaikka omien sanojensa mukaisesti puolikalju ja keski-iän ylittänyt lastenpsykiatri on elänyt kovin erilaisen lapsuuden kuin nykylapset, on hän silti hyvin nykyajassa mukana.

Tekniset tiedot:
Sinkkonen, Jari: Leikkiä vakavilla asioilla
ISBN: 951-0-28429-7
WSOY 2003
Nidottu, 198 s.
Kirjastoluokka: 38.1

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Born on a Blue Day. A Memoir of Asperger's and an Extraordinary Mind

Daniel Tammet kirjoittaa teoksessaan Born on a Blue Day - a Memoir of Asperger's and an Extraordinary Mind omaelämäkerrallisessa muodossa siihenastisesta elämästään Aspergerin syndroomaa sairastavana kolmekymppisenä isobritannialaisena miehenä. Tammetin erityisominaisuus on synestesia eli taipumus nähdä numeroita ja kirjaimia jonkin tietyn värisinä ja erityisen muotoisina. Ylipäätään hänen visuaalinen asioiden hahmottamistapansa on korostunut muiden aistien kustannuksella, kuten Aspergerin syndroomassa on tapana.

Kouluelämässä hänen ominaisuuksistaan on sekä iloa että haittaa: Itse koulunkäynti sujuu hyvin juuri poikkeuksellisen erinomaisen muistin vuoksi. Sosiaalisen kömpelyytensä vuoksi hänellä ei kuitenkaan ole kavereita eikä hän juuri tunnu kaipaavankaan ikätoveriensa ystävyyttä tai hyväksyntää kuin korkeintaan teini-iän kynnyksellä.  Hänen kiinnostuksenkohteensa eivät yksinkertaisesti tunnu kohtaavan muiden samanikäisten kanssa. Sen sijaan Tammet alkaa oppia tuntemaan paremmin itseään ja hyödyntämään vahvuuksiaan saavutettuaan lähes aikuisiän. Hän pakottaa itsensä irrottautumaan rakkaasta lapsuudenkodistaan ja ilmoittautuu vapaaehtoistyöntekijäksi Liettuaan, jossa hän viettää yhden talven englannin kielen opettajana. Jonkin aikaa tämän jälkeen hän tunnistaa homoseksuaalisuutensa ja tapaa tulevan elämänkumppaninsa Neilin. Pian heillä on koossa yhdessä perustettu, internetissä toimiva kielten opetuskeskus, josta he molemmat saavat toimeentulonsa. Tammet hyödyntää erityislahjakkuuttaan myös esimerkiksi osallistumalla varainkeruuseen epilepsian tutkimuksen hyväksi opettelemalla ulkoa yli 22 500 piin desimaalia. Kyseessä on tämän alan maailman ennätys. Saatuaan ennätyksellään kuuluisuutta hän pääsee tapaamaan myös muita erityislahjakkaita yksilöitä ja auttaa Aspergerin syndrooman tuntemusta osallistumalla tutkimuksiin eri puolilla maailmaa.

Born on a Blue Day on ennen kaikkea tarina siitä, kuinka omat vahvuudet tunnistamalla ja niitä hyödyntämällä on mahdollista päästä pitemmälle kuin itse tai kukaan muu voi kuvitella. Kirjan antina on kuvata Aspergerin syndroomaa sairastavan näkökulmasta sitä, miten tavallisetkin arkipäivän tilanteet voivat näyttäytyä aivan erilaisessa valossa kuin tautia sairastamattomalle yksilölle. Tammetin kohdalla syndrooma on hyvätasoinen ja mahdollistaa siten hyvinkin itsenäisen elämän viettämisen. Samassa tilanteessa oleville, heidän läheisilleen ja muillekin Aspergerin syndroomasta kiinnostuneille tai sen kanssa tekemisissä oleville tämä teos on inspiroivaa luettavaa.

Tekniset tiedot:
Tammet, Daniel: Born on a Blue Day. A Memoir of Asperger's and an Extraordinary Mind
ISBN: 978-0-340-89975-5
Hodder & Stoughton Ltd 2006
Nidottu, 284 s.
Kirjastoluokka: 617.2

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Miten elää uskoaan harjoittamattoman puolison kanssa?

Joskus suomalaiselle siskollekin voi käydä näin: islamin kauneuden löydettyään hän päättää opiskella uskoaan ja elää mahdollisimman pitkälle oppien mukaisesti. Toiveena on usein myös saada uskossaan vahva puoliso, onhan avioliitto lähes puoli uskoa. Tämän puolison kanssa sisko toivoo voivansa elää mahdollisimman puhdasoppisesti. Mutta entä, kun puoliso osoittautuukin maallistuneeksi tapamuslimiksi, joka keksii (teko)syitä rukouksista luistamiselle, joka paastoaa satunnaisesti ja jolle maalliset riennot voivat osoittautua liian vastustamattomiksi?

Olen joskus miettinyt tätä mielessäni, sillä varsinkin monella länsimaisella islamiin palanneella naisella on vahva halu toteuttaa islamia kokonaisvaltaisesti elämässään. Moni on myös sanonut, että islamiin palanneilla ei ole painolastinaan kulttuurisia perinteitä, joita joskus pidetään islamin mukaisina mutta jotka eivät siihen todellisuudessa kuulu. Uskonsa juuri löytäneillä on usein voimakas motivaatio kysellä, ottaa selvää ja oppia perusteellisesti uskonsa eri puolia. Jokainen päivän hetki tuntuu potentiaaliselta mahdollisuudelta oppia jotakin uutta uskosta, joka ulottuu elämän jokaiselle osa-alueelle.

Toisinaan sitten käy niin, että sisko voi olla jo ennestään naimisissa tai islamiin palaamisen myötä menee naimisiin muslimimiehen kanssa, jolle uskon eläminen todeksi jokapäiväisessä elämässä ei ole niin olennaisen tärkeää. Kristityn tai juutalaisen naisen kanssa naimisiin mennyt muslimimies voi yllättyä siitä, kuinka hänen vaimonsa muuttuu erilaiseksi islamin uskon löydettyään ja muslimiksi palattuaan. Se voi asettaa liitolle aivan uusia haasteita. Vaimo voi tuntea ristiriitaa sen suhteen, ettei mies välttämättä ymmärrä hänen vahvaa paloaan eläää uskon mukaisesti. Mies puolestaan voi tulla epävarmaksi sen suhteen, että hän syntymämuslimina ei välttämättä tiedä uskostaan niin paljon kuin asioista selvää ottanut puolisonsa.

Kuin vastauksena näihin mietteisiini SuhaibWebb-virtuaalimoskeijan sivulla eräs sisko oli miettinyt samaa asiaa. Hän on aktiivisesti uskoaan harjoittava sisko, joka on naimisissa uskoaan harjoittamattoman puolison kanssa. Hän oli saanut naimisiinmenon yhteydessä puolisoltaan lupauksen siitä, että he harjoittaisivat uskoaan yhdessä ja kasvattaisivat lapsensa islamin oppien mukaisesti. Mies on kuitenkin osoittautunut yrityksistään huolimatta vaimoaan passiivisemmaksi uskon harjoittamisessa. Sisko kysyy nevoja, kuinka hänen tulisi suhtautua tilanteeseen.

Pääasiallinen neuvo siskolle on se, että hänen huomauttelunsa asiasta voi työntää hänen miehensä vielä aikaisempaa kauemmaksi niin vaimostaan kuin uskostaankin, koska huomauttelu muistuttaa jatkuvasti hänen puutteistaan. Ratkaisuna onkin empatian ja kärsivällisyyden osoittaminen, toisin sanoen positiivisen roolimallin näyttäminen. Se voi rohkaista niin miestä kuin lapsiakin oikealle tielle.

Uskon tämän periaatteen toimivan monessa muussakin asiassa. Olemalla itse hyvänä esimerkkinä toisten ihmisten virheiden etsimisen ja esiinnostamisen sijaan voi saada parhaimmillaan ihmeitä aikaan. Olen kokenut saman joidenkin läheisteni taholta niin, että olen itse ollut se oppiva ja kehittyvä osapuoli. Virheiden korostamisella en ainakaan itse edes kiinnostu muuttamaan toimintatapojani, mutta päinvastainen, myönteinen, esimerkki on ollut monesti johdattamassa parempaan suuntaan.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Illalla pelataan Afrikan tähteä. Isovanhemmista ja lapsenlapsista

Pohjoismaisen kirjallisuuden professori, kirjailija ja kolumnisti Merete Mazzarella kirjoittaa tässä neljännessätoista suomennetussa teoksessaan isovanhemmuudesta. Tuttuun tapaansa hän kirjoittaa niin henkilökohtaisista kokemuksistaan kuin lähipiiristä ja kirjallisuudesta keräämiensä esimerkkien kautta aiheesta ja sen ympäriltä. Aikaisempiin hänen kirjoittamiinsa teoksiinsa verrattuna tämän teoksen sävy on tavallista henkilökohtaisempi: suuren osan teoksesta, oikeastaan sen punaisen langan, muodostaa Mazzarellan lapsenlasten kasvun seuraaminen syntymästä teini-ikään asti. Yhdysvalloissa asuvat Amelie ja Jacob edustavat kovin erilaista sukupolvea kuin Merete. Fyysisen välimatkan lisäksi sukupolvia tuntuu erottavan myös moni muu asia: käyttäymistavat, kulutustottumukset ja yleinen tapa olla.

Lastenlasten lisäksi - tai pikemminkin varmasti juuri heidän vuokseen - tarkastelunäkökulma on myös voimakkaasti isovanhemman roolissa. Isovanhempana on mukava olla ja lastenlapsia mukava nähdä, mutta ei kaiken aikaa. Isovanhemmalla voi olla yhä enemmän myös oma elämä, jopa niin, että lastenlapset voivat unohtaa hänet kokonaan. Mereten kohdalla tilanne tuntuu kuitenkin onnellisempi: kirjoittamaan opittua Amelie ja Jacob pitävät häneen yhteyttä itsenäisestikin ja perheenjäsenet tapaavat ainakin muutaman kerran vuodessa.

Aikaisempien Mazarellan teosten tapaan kirja soljuu aiheesta toiseen, mutta ei lähde aikaisempien teosten tapaan harhailemaan liian kauaksi ydinaiheesta. Töästä pidin tässä kirjassa erityisesti. Teos vaikuttaa hyvin henkilökohtaiselta, jonkun lukijan makuun ehkä jopa tirkistelevältä. Lukemista olisi voinut keventää teoksen jakaminen lyhyempiiin lukuihin; toisaalta voi kysyä, olisiko silloin kyse enää Mazzarellalle ominaisesta kirjoitustyylistä. Mazzarellan teoksista pitäville tämä on sopiva valinta, mutta teos sopii myös muille isovanhemmuudesta kiinnostuneille.

Tekniset tiedot:
Mazzarella, Merete: Illalla pelataan Afrikan tähteä. Isovanhemmista ja lapsenlapsista
Suomentaja: Raija Viitanen
ISBN: 978-951-31-4240-7
Tammi 2008
Sidottu, 239 s.
Kirjastoluokka: 30.15

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Matkaopas ei-minnekään. Esseitä

Matkaopas ei-minnekään johdattaa lukijansa huomaamaan näennäisen pienuuden ja mitäänsanomattomuuden merkitys ja kauneus. Teoksessa 26-vuotias kirjoittaja ja muusikko sekä folkloristiikan ja uskontotieteen opiskelija Jantso Jokelin on kirjoittanut esseemuodossa niin erinäisistä reissuistaan kuin populaari- ja korkeakulttuurista peräisin olevien esimerkkien kautta elämisen tunnusta, jonka voi kokea yhtä hyvin kaupungin betoniviidakossa kuin Lapin erämaan rauhassa.

Teos on jaettu viiteen osaan, joissa kussakin on muutama laajahko essee. Osa esseistä on julkaistu aikaisemmin eräissä sanoma- ja aikakauslehdissä; suurin osa on kuitenkin ennenjulkaisemattomia. Pääosassa esseitä aiheina on matkustaminen tavalla tai toisella, usein varsinkin konkreettisestikin. Muutamaa esseetä lukuun ottamatta Jokelin liikkuu Suomessa ja löytää niin Aurajoen alkupään kuin Kevon tutkimuskeskuksen viikonlopun rikkomattoman rauhan ja melkein kaikkea mahdollista siltä väliltä. Teos on parhaimmillaan luettuna kaikessa rauhassa, vaikkapa essee kerrallaan, niin että lukijan omille herääville ajatuksille jää tilaa.

Tekniset tiedot:
Jokelin, Jantso: Matkaopas ei-minnekään. Esseitä
ISBN: 978-952-483-223-6
Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2012
Nidottu, 206 s.
Kirjastoluokka: 42

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Maailma eiliseen saakka. Mitä voimme oppia perinteisistä yhteiskunnista

Maailma eiliseen saakka - mitä voimme oppia perinteisistä yhteiskunnista lähtee liikkeelle siitä taustatiedosta, että  ihmisen siirtymä metsästäjä-keräilijävaiheesta moderneihin valtioihin ja yhteiskuntiin on tapahtunut koko maapallon historian mittapuulla tarkasteltuna myöhään, vasta noin 11 000 vuotta sitten. Tämän lyhyen ajan kuluessa maailma onkin muuttunut historiallisen nopeasti ja toimintatapamme lähes minkä tahansa asian suhteen poikkeavat siitä, miten metsästäjä-keräilijöillä oli nuo toimet tapana suorittaa. Tässä teoksessa tarkastellaan perinteisten yhteiskuntien tapoja hoitaa asioita ja kysytään siinä sivussa, voisimmeko oppia jotakin siitä, miten asiat on ennen tehty.

Teos on jaettu viiteen osaan, joiden sisällä on löyhästi samaa aihepiiriä käsitteleviä lukuja. Teoksen aluksi tarkastellaan maankäyttöä, rajojen vetämistä, ystävyys- ja vihollisuussuhteiden määrittelyä. Kyseessä on siis jonkinlainen yleinen johdanto aiheeseen.Toisessa osassa käsitellään sotaa ja rauhaa, jonka sisälle mahtuvat esimerkiksi oikeusjärjestelmä, väkivalta ja kuoleman hyvittäminen. Kolmannessa osassa tarkastellaan nuoruutta ja vanhuutta, toisin sanoen eroja lasten ja vanhusten kohtelussa perinteisissä ja moderneissa yhteiskunnissa. Neljännessä osassa puolestaan pohditaan rakentavaa vainoharhaa ja tervettä varuillaan oloa. Samalla kysytään esimerkiksi, miksi olemme niin välinpitämättömiä monia vaaroja kohtaan, vaikka niiden aiheuttama kuolemanvaara on merkittävästi suurempi kuin esimerkiksi pelottavina pidettyjen terrorismin ja ydinonnettomuuden riski. Viimeisessä osassa palataan vielä perimmäisten kysymysten pariin: uskontoon, monikielisyyteen ja sairauksiin.

Maantieteilijä ja intohimoinen lintutieteilijä Jared Diamond tuntuu olevan tässä teoksessa elementissään ja on poiminnut suuren osa teoksensa esimerkeistä tutkimansa Uuden-Guinean heimojen keskuudesta. Tasapuolisuuden vuoksi mukana on toki perinteisiä yhteiskuntia muualtakin maailmasta. Lisäksi mielenkiintoinen seikka on se, että vaikka kirjoittaja on yhdysvaltalainen, on teoksessa otettu esimerkkkejä myös syrjäisestä Suomesta enemmän kuin kiintiön verran, mikä saa miettimään suomentajan osuutta asiaan. Kaikkinensa teoksessa on kiinnostava vertaileva näkökulma, joka ei pyri ihailemaan kumpaakaan tarkastelun kohteista; yhtenä esimerkkinä se, että vaikka perinteisissä yhteiskunnissa on monia romantisoituja piirteitä, kuinka moni olisi valmis seuraamaan vaikkapa niiden näkemyksiä lasten- tai vanhustentaposta? Ja mitä tapahtuikaan äkkirikastuneille Nauru-saaren asukkaille heidän siirtyessään nopeasti perinteisestä elämäntavasta moderniin? Surullisia esimerkkejä riittää, mutta onneksi oppimista voi tapahtua myös parempaan suuntaan. Lopullinen ajattelutyö jää pitkälti lukijan tehtäväksi, sillä tämä teos toimii ennen kaikkea ajatusten herättäjänä.

Tekniset tiedot:
Diamond, Jared: Maailma eiliseen saakka. Mitä voimme oppia perinteisistä yhteiskunnista
Suomentaja: Kimmo Pietiläinen
ISBN: 978-952-5697-62-9
Terra Cognita 2013
Nidottu, 545 s.
Kirjastoluokka: 49

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Tulossa: Vaatevallankumous

Viimeisimmästä Cult24-lehdestä (s. 12) poimittu pikku-uutinen:

Huhtikuinen teemapäivä innostaa ja rohkaisee ihmisiä näyttämään, mikä vaatteissa on heille tärkeää.

Vuosi sitten 24. huhtikuuta Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa yli 1 100 vaatetehtaan työntekijää sai surmansa tehdasrakennuksen sortuessa. Vuotta myöhemmin vietetään Vaatevallankumousta, jonka tavoitteena on todistaa muotiteollisuudelle, että monet suomalaiset arvostavat pukeutumisessaan halpojen hintojen ja nopeasti vaihtuvien tyylien sijaan vaatteiden alkuperää ja kestäviä vaatekappaleita.
- Omista vaateostoksista halutaan iloita, sanoo Riikka Suominen, Huili-ekolehden päätoimittaja ja toinen Vaatevallankumouksen Suomeen tuojista.
- Nykyisellään niistä jää turhan karvas jälkimaku, kun vaatemerkkien vastuullisuusongelmat nousevat toistuvasti otsikoihin.
Vaatevallankumouspäivänä suomalaisia innostetaan ja kehotetaan pukeutumaan omaan luottovaatteeseensa ja jakamaan siitä kuvia sosiaalisessa mediassa #vaatevallankumous-tunnuksen kera.
- Toivomme, että kampanja innostaa ihmisiä selvittämään, mitä heidän vaatteensa tulevat, Vaatevallankumouksen toinen voimahahmo Heidi Korva kertoo.
- Olisi myös hienoa, jos vaatevalmistajat innostuisivat kertomaan omasta vaateketjustaan tai vaikkapa siitä, miten he ovat yrittäneet parantaa ketjun vastuullisuutta tai mitä tavoitteita heillä itsellään on sen suhteen.

Vaatevallankumousta vietetään 24.4.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Neulomistalkoot

Vanhimman lapsemme koululla järjestettävät kevätmyyjäiset innoittivat minut neulomaan myytäväksi kasan villasukkia: kolmet lapsille, yhdet naisille ja yhdet miehille. Nämä kuvanottohetkellä vielä päättelemättömät sukat ovat naisten sukkia lukuunottamatta kaikki perusmallia, joten ne valmistuivat suhteellisen nopeasti. Tämän jälkeen jäikin vielä reilu viikko aikaa tehdä löytöjä lankakorista. Tällä kertaa retrohenkinen pöllö sai raikkaan punaisen ulkoasun, kun taas norsun väritys on kovin luonnonmukainen. Toivottavasti mahdollisimman moni näistä saa uuden kodin myyjäisissä, vaikkakin sukkien osalta lähestyvä kesä voi toki hidastaa myyntiä. Kuvassa näkyvä pikku hiirulainen jää meille omien lasten iloksi.

Kenties tulen neuloneeksi näitä tai jotakin muuta jatkossa enemmänkin, sillä myyjäisiä varten on kuulemma kovin vaikea löytää ihmisiä, joilla olisi aikaa valmistaa käsitöitä myytäväksi.Tunnen lyöväni useamman kärpäsen yhdellä iskulla, kun voin samalla kokeilla jotakin uutta, kehittää taitojani ja tuottaa jotakin myytäväksi kelpaavaa. Kenties näitä voisi valmistaa myytäväksi myös tukemani ugandalaisen kansalaisjärjestön hyväksi heidän varainkeruussaan.

Mietin jonkin aikaa, onko islamin mukaista neuloa eläimiä. Keskusteltuani mieheni kanssa asiasta tulimme siihen lopputulokseen, että nämä eläimet on tarkoitettu lapsille leluiksi ja ne toimivat samalla opetusvälineinä. Siksi olen päätynyt neulomaan ne ja toivon, että ratkaisuni on ollut oikea. Mikäli saan kuitenkin jotakin kautta toisenlaista luotettavaa tietoa, olen valmis toimimaan sen mukaisesti.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Outo poika

Portia Iversen ja hänen miehensä Jon huomaavat poikansa Dovin olevan autistinen hänen ollessaan kahden vuoden ikäinen. Dovin mieli tuntuu yksinkertaisesti poistuneen - poikaan on vaikea saada yhteyttä, hän ei juurikaan puhu ja viihtyy omassa suljetussa maailmassaan. Siihen asti hankitut taidot unohtuvat ja hän jää merkittävästi jälkeen ikätasostaan. Koska Portia ei löydä mitään kunnollisia hoitokeinoja auttaakseen poikaansa, hän päättää ottaa selvää asioista itse ja perustaa ennen pitkää miehensä kanssa autismin parantamiseen tähtäävän CAN-nimisen säätiön.

Samoihin aikoihin Portia saa kuulla intialaisesta pojasta, Titosta, ja hänen äidistään, Somasta. Vaikeasta autismista huolimatta Tito on oppinut äitinsä avustuksella kommunikoimaan ihmisten kanssa ja erityisesti hänen kirjallinen ilmaisunsa on vertaansa vailla. CAN-säätiönsä turvin Portia kutsuu Titon ja Soman Yhdysvaltoihin, sillä hän haluaa selvittää, olisiko Soman käyttäymistä menetelmistä auttamaan myös muita vaikeasti autistisia. Tästä alkaa lähes loputtomalta tuntuva vierailukierros ja yhteydenpito alan eri asiantuntijoiden kanssa, jolloin Titoa testataan kerta toisensa jälkeen.

Eräs läpimurto tapahtuu, kun Soma saa autettua Portian poikaa Dovia. Hän saa päivissä ja viikoissa kiinni vuosia, joiden aikana mitään näkyvää kehitystä ei ollut tapahtunut. Portia ja Soma huomaavat, että vaikeastikin autististen lasten mieli voi olla todella terävä - nämä lapset ovat läsnä ja kuulevat kaiken, vaikka eivät ehkä pystykään osoittamaan sitä millään tavalla. Autistisen kuoren sisällä on tavallisen lapsen sielu ja mieli. Soman menestys huomataan pian ja ennen pitkää hän saa terapoitavakseen enemmän autistisia lapsia kuin pystyy vastaanottamaan. Hän pystyy auttamaan heitä kaikkia. Lopulta Tito ja Soma päättävätkin jäädä lopullisesti Yhdysvaltoihin ja Soma löytää terapiataidoistaan itselleen uuden ammatin.

Outo poika -teoksen nimiroolissa oleva Tito saa kirjassa aluksi niin paljon huomiota, että välillä lukijasta voi vaikuttaa siltä, kuin Portia olisi unohtanut oman autistisen poikansa kokonaan. Kierrellessään eri puolilla maata hoitovastuu jääkin monesti Dovin isälle tai muille hoitajille. Teoksen lopussa Dov nousee kuitenkin keskiöön ja on suorastaan ilo seurata hänen kehittymistään - löytymistään. Outoja poikia onkin siis oikeastaan enemmän kuin yksi. Kirjassa kuvatut testausmenetelmät voivat vaikuttaa liiankin yksityiskohtaisilta, mutta muuten pidin teoksesta ja sen sanomasta kovasti.

Tekniset tiedot:
Iversen, Portia: Outo poika
Suomentaja: Liisa Paakkanen
ISBN: 978-951-0-33454-6
WSOY 2008
Sidottu, 433 s.
Kirjastoluokka: 59.55

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Gorillan kosketus. Matkani läpi autismin

Gorillan kosketus - matkani läpi autismin poikkeaa muista autismia käsittelevistä kirjoista siten, että sen kirjoittaja on itse autisti - ja vieläpä naispuolinen sellainen. Autismia ja Aspergerin syndroomaa todetaan huomattavasti useammin pojilla kuin tytöillä. Kuitenkin Dawn Hughes-Dawn on sairastanut Aspergerin syndroomaa lapsuudestaan lähtien saaden diagnoosin vasta 36-vuotiaana. Lapsuus on hänelle rankkaa aikaa, sillä perheen on hankala ymmärtää hänen erilaisuuttaan Dawnista itsestään, sukulaisista ja muista ihmisistä puhumattakaan. Koska varsinaista diagnoosia ei tuolloin ollut, hän osallistuu  - huonolla menestyksellä - normaaliin koulupetukseen sillä lopputuloksella, että eräänä päivänä kyllästyttyään jatkuvaan kiusaamiseen ja erilaisuuden tunteeseen hän päättää jättää koulun kokonaan kesken. Vartuttuaan hänellä on jonkin aikaa oma asunto, kunnes tulottomana hänellä ei ole varaa maksaa vuokraa ja hän joutuu kadulle löytämään yösijan milloin kenenkin luota. Lopulta hän saa työpaikan eroottisena tanssijana.

Koko ajan Dawnin mielessä kytee ajatus päästä eläintarhaan, jonne hän yrittääkin päästä lukemattomia kertoja ilmaiseksi siinä kuitenkaan onnistumatta. Palkkatyön saatuaan hänellä on varaa käydä eläintarhassa säännöllisesti ja siellä hänen mielenkiintonsa vangitsevat heti gorillat. Hän tuntee niihin jonkinlaista yhteyttä, joka vain vahvistuu vuosien myötä. Syynä on luultavasti se, että gorillojen kautta Dawnille avautuu tapa ymmärtää häntä itseään eivätkä gorillat tuomitse häntä samaan tapaan kuin monet ihmiset.

Lopulta Dawnin kiinnostus gorilloja kohtaan kasvaa niin suureksi, että hän hakee ja pääsee opiskelemaan eläintiedettä yliopistoon ja suorittaa lopulta tohtorin tutkinnon gorilloihin liittyen. Hänestä tulee eläintarhan vakituinen vieras silloin, kun hän ei ole siellä harjoittelujaksolla töissä. Hänestä kehittyy vuosien varrella arvostettu ja asiansa osaava gorillojen asiantuntija, jonka tietämys ja perehtyneisyys aiheeseen välittyy selvästi myös tämän teoksen sivuilta.

Gorillan kosketus - matkani läpi autismin on hyvätasoisen autistin itsestään ja intohimonkohteestaan kirjoittama elämäkerta, joka olisi voinut päättyä huonostikin. Dawnin elämässä on pitkä jakso, jolloin hän ei osaa ottaa omia tarpeitaan ja tunteitaan huomioon. Kirjassaan hän kuvaa myös Aspergerin syndroomasta aiheutuvia oireitaan ja sitä, miten ne ovat rajoittaneet hänen elämäänsä. Autismin ja eläinten yhdistelmästä pitävälle tämä onkin mitä sopivinta luettavaa.

Tekniset tiedot:
Prince-Hughes, Dawn: Gorillan kosketus. Matkani läpi autismin
Suomentaja: Kari Schultz
ISBN: 952-5534-20-0
Basam Books 2006
Sidottu, 245 s.
Kirjastoluokka: 59.55

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Erilaisia elämäntapoja

[...] Kun opin gorillojen Halloweenin jälkeisen päivän juhlan rytmin, aloin ymmärtää erilaisia ihmisten elämäntapoja. Huomasin, että ihmisillä on omanlaisensa tapa kerätä kurpitsoita suurelta elämän pellolta. Jotkut kahmivat niin paljon ja nopeasti kuin kykenevät, vaikka eivät edes jaksaisi kantaa kaikkea, ja he vievät saaliinsa salaisiin paikkoihin, joissa heidän ei tarvitse jakaa sitä. Jotkut ihmiset etsivät palkintoa, joka saa heidät näyttämään hyviltä, kuvitellen että pelkkä määrä saa toiset kadehtimaan heitä. Jotkut ihmiset taas tanssivat ja leikkivät maan aarteiden kanssa ja kutsuvat toisia nauramaan, kun he kaatuvat. He eivät pelkää etsiä sokkona ja törmäillä, he eivät tarkkaile itseään, kun heillä on jotakin kasvoillaan. Nämä ovat ihmisiä, jotka kutsuvat kujeilemaan ja kirmaamaan iloisesti ja nostavat iloiset naamarinsa nähdäkseen, katseletko ja tanssitko mukana. 

Sitten on niitä ihmisiä, jotka valitsevat sen mikä on lähinnä, mikä on helpointa. He saattavat nauttia siitä, minkä sattuvat saamaan tai sitten eivät, tai ehkä he ovat liian väsyneitä etsimään. Toiset taas huolehtivat siitä, että he näkevät kaiken tarjolla olevan ja valitsevat elämän makeat palat hyvin huolellisesti.

Toiset ihmiset taas, Congon [laumanjohtajagorillan] tavoin, etsivät jotakin enemmän, jotakin jota ei voi kantaa tai näytellä, maistaa tai ottaa tuosta vain. He etsivät kauneutta ja ovat avoinna tämän elämän kaiveruksille ja sisäiselle valolle. [...]

- Prince-Hughes, Dawn: Gorillan kosketus - matkani läpi autismin (s. 133-134)

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Miro ja meri

Miro ja meri mainostaa olevansa ensimmäinen suomalaisvanhemman kirjoittama teos lapsensa autismista.  Siinä äiti Eeva Poranen kertoo esikoispoikansa Miron tarinan, jolla todetaan autistista käyttäytymistä noin kahden vuoden iästä lähtien. Merkit ovat selkeät: Mirolla on erittäin pitkäkestoisia kiinnostuksenkohteita ja hän viihtyy kaikkein parhaiten yksin. Silittelyä hän ei ole koskaan sietänyt, ja yksi hänen lempipuuhiaan on tuijottaminen järvelle tai merelle.

Miro ja meri kattaa Miron ja hänen lapsuusperheensä elämää aina varhaislapsuudesta noin kymmenenteen ikävuoteen saakka. Kirjan lukeminen edellyttää jonkinlaista taustatietämystä autismista, sillä sitä ei erikseen tässä kirjassa selitetä. Oireita ja tyypillisiä käyttäytymiskaavoja toki kuvataan Miron kautta, mutta varsin satunnaisessa järjestyksessä. Samalla rivien välistä ja paikoin selväsanaisestikin kuvastuu äidin huoli pojastaan erityisesti koulumaailmassa, joka ei aina ota autisteja huomioon riittämättömän tiedon ja pinttyneiden stereotypioiden vuoksi. Miron ajatusmaailmaan on usein hänet hyvin tuntevankin vaikea kurkottaa.

Teos on kirjoitettu tavallista isommalla kirjasinkoolla. Luvut ovat lyhyitä ja niiden välissä on tyhjiä sivuja, joten tämän kirjan lukee helposti alle tunnissa. Kirjassa on valitettavan paljon kielioppi- ja kirjoitusvirheitä. Aiheena teos on ainakin itselleni kiehtova, mutta kerronta olisi voinut olla loogisemmin etenevää. Kustantajatiedon puuttuessa tulee mieleen, että tämä on omakustanne. Ehkä asiansa osaava kustantaja olisi saanut tästä aiheesta enemmän irti - nyt voi tosin myös ajatella, että äidin ääni pääsee autenttisesti esiin muotoseikkojen kustannuksella.

Tekniset tiedot:
Poranen, Eeva: Miro ja meri
ISBN: 978-952-92-2324-4
Omakustanne (?) 2007
Sidottu, 169 s.
Kirjastoluokka: 59.55

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Maailman tila 2013. Onko liian myöhäistä?

Vuosittain ilmestyvä Worldwatch-instituutin kokoama Maailman tila -raportti keskittyy vuonna 2013 pohtimaan kestävää kehitystä sen alkuperäisen merkityksen mukaan. Kestävän kehityksen käsite otettiin käyttöön vuonna 1987, mutta vähitellen sen merkitys on vesittynyt sen alettua tarkoittaa lähes mitä tahansa vihreää, ympäristöystävällistä tai muuten vain kannatettavaa toimintaa tai tuotetta. Nyt arvioitavana olevan raportin tavoitteena on palauttaa käsite alkuperäiseen tarkoitukseensa ja tarkastella, onko kestävästä kehityksestä enää pelastamaan maapalloa ja ihmiskuntaa.

Teos on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen keskittyy määrittelemään kestävän kehityksen mukaisia rajoja. Yhden maapallon kantokyvyn rajoissa eläminen edellyttää nykyistä harkitumpaa makean veden ja muiden luonnonvarojen käyttöä sekä siirtymistä yhä enemmän uusiutuvien energialähteiden käyttämiseen. Teoksen toisessa osassa mietitäänkin konkreettisia keinoja kestävän kehityksen saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Huomiota tulee kiinnittää esimerkiksi talouteen, energiavaihtoehtoihin, ruoantuotantoon ja maatalouteen. Vähäisimpänä ei ole suinkaan koulutus, jonka merkitys erityisesti asenteiden muuttamisessa on usein merkittävä.

Teoksen kolmas osa on ainakin minulle kaikkein mielenkiintoisin, sillä siinä esitellään vaihtoehtoisia toimintatapoja siinä tapauksessa, etteivät aikaisemmissa luvuissa esitetyt keinot riitä muuttamaan kehitystä aidosti kestävään suuntaan. Ihminen on joissakin tapauksissa ottanut oikeuden omiin käsiinsä kehitellessään esimerkiksi auringon säteilyn säätelemiseen kehitettyjä massiivisia varjoja avaruuteen lähetettäväksi, kattojen maalaamista valkoisiksi ja hiilidioksidin poistoon kehitettyjä erilaisia teknisiä menetelmiä raudan kylvämisestä hiilidioksidikeräimiin. Varsin kiehtova esimerkki onnistuneesta kestävästä elämäntavasta on Kuuba, aineellisesti suhteellisen köyhä valtio, jossa on kuitenkin runsaasti sosiaalista pääomaa sekä koko maan kattava ilmainen koulutus ja terveydenhuolto. Entä mitä kuuluu radikaaleille ympäristöliikkeille ja suoralle toiminnalle? Sekin selviää tästä teoksesta.

Vuoden 2013 Maailman tila- raportti ei petä tälläkään kertaa. Ympäristön tilasta kiinnostuneelle teos on kokoava paketti tällä kertaa kestävän kehityksen käsitteen näkökulmasta tarkasteltuna. Tämä yleisteos antaa kokonaiskuvan ymmärrettävästi myös sellaiselle lukijalle, joka ei muuten ole perehtynyt ympäristöasioihin.

Tekniset tiedot:
Worldwatch-instituutti: Maailman tila 2013. Onko liian myöhäistä?
Suomentajat: Eeva-Liisa Hallanaro ja Kati Pitkänen
ISBN: 978-952-495-300-9
Gaudeamus 2013
Nidottu, 287 s.
Kirjastoluokka: 50.1053
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...